Nato-kanta on hiukan samanmoinen kuin kanta siitä, mitä valtion tulojen ylijäämälle tehdään. Pidän siis puolueiden nato-kantaa enemmänkin arvopuheena kuin poliittisen prosessin kautta realisoituvana turvallisuuspoliittisena skenaariona. Real politik jyrää arvopuheet tässä.
Toiveikas kun olen, jos ja toivottavasti kun liittyminen tapahtuu, se valmistellaan lain mukaan pienimmän mahdollisen piirin kesken. Syy tähän on riski minimointi. Kansanäänestystä ei tule riskin takia. Riski on siis äänestyksen tai julkisen poliittisen prosessin myötä epäonnistunut jäsenyyshanke. Suomella ei Venäjän painostuksen takia järkeä riskeerata ja jäädä epäonnistuneen nato-jäsenyyden turpo-limboon. Eikä kariutunut hanke ole ainoa riski, lisäksi koituisi ajallinen riski. Siitä hetkestä kun julkisuudessa ilmoitetaan hakuaikeesta, alkavat vaaran kuukaudet tai jopa vuodet joten asia on hoidettava ennätysvauhdilla tai ei ollenkaan. Vireilläoloajan ollaan tarpeettomassa vaarassa. Se on tehtävä ”yön yli” ja asetettava Venäjä ja kotimaan vastustajat tapahtuneen tosiasian eteen.
Ei aivan demokratian ihanteiden mukaista, mut ei ollut suomettumisen aikakaan. Venäjän naapuruudella on monta hintaa, monella tasolla.
Näiden seikkojen valossa mulle on yhdentekevää millaisia identiteetin rakennus- tai asemointipuheita kukakin poliitikko äänetäjilleen lätisee. Tietenkin, mitä suopempi nato-kanta, sen parempi. Onhan se parempi saada 1001€ kuin 1000€ mut mitään oikeata väliä sillä ei ole. Näin mä tätä luen.