Perussuomalaisten kuihtuminen ja sen seuraukset

Aika hassua, ettei kenellekään ole tullut mieleen selittää Perussuomalaisten kannatusta sillä, että kannattajat olisivat samaa mieltä puolueen ajamista asioista. Pian joka neljäs äänestysikäinen on sitä mieltä, mutta lehdet kertovat toinen toisensa perään ihan jotain muuta.

Pian kaivetaan vanhat stalinistit ja taistolaiset koloistaan esille kertomaan mitä kansan pitäisi ajatella.

Siis pian, eiku :rolleyes:

Joissain piireissä kuvitellaan tai halutaan kuvitella, että kansalaisille persujen äänestäminen on suuren kynnyksen takana. Että muita puolueita voidaan äänestää noin vain, mutta persujen äänestäminen vaatii jonkin mittavan kynnyksen ylittämisen. Tässä he erehtyvät. Usealle kansalaiselle persut on puolue muiden joukossa eikä mitään sen kummempaa. Kyllä minullekkin jotkut puolueet ovat sellaisia, joita en usko ikinä äänestäväni. Minun on mahdotonta kuvitella, että joskus äänestäisin esimerkiksi kristillisdemokraatteja. Olisi kuitenkin naurettavaa oman mielipiteeni pohjalta yleistää, että kukaan ei voi kannattaa kristillisdemokraatteja siksi, että uskoo kristillisdemokraattien ideologiaan (pidän tietysti sellaista ideologiaa hieman kummallisena, mutta kyllä siihen vilpittömästi uskovia ihmisiä on olemassa). Jos esittää näkemyksiä perussuomalaisten kannatuksen syistä ja ei itse kannata persuja, niin silloin pitäisi osata asettua oman kuplan ulkopuolelle. Esimerkiksi Markku Jokisipilä osaa näin tehdä, ja siksi hän onkin yksi harvoista mielenkiintoisista suomalaisen politiikan kommentaattoreista.

Toki tämä voi olla ihan tarkoituksellista propagointia. Eli kun väitetään, että kukaan ei kannata perussuomalaisia persujen politiikan takia, niin voidaan sivuuttaa persujen poliittiset näkemykset. "Ei kukaan äänestä perussuomalaisia persujen [aseta poliittinen aihe] näkemysten takia, joten persujen näkemykset aiheesta [edellä mainittu poliittinen aihe] voidaan sivuuttaa höpöhöpönä!"

Tuo viestini oli siis huumoria. Varmasti kaikilla palstalaisilla on sen verran hyvä yleissivistys, että tietävät natsien viitanneen rodunjalostuksella nimenomaan tiettyjen valkoisten piirteiden säilyttämiseen, mutta sitä kun ei tiedä ketkä kaikki palstaa lukevat niin on hyvä selventää tälläistä tulenarkaan aiheeseen liittyvää huumoria. Itse olen rodunjalostuksen suhteen päätynyt täysin päinvastaisiin ajatuksiin kuin natsit, eli jos tätä rotuani pitäisi jalostaa, niin viisainta olisi toimia päinvastoin kuin mitä Adolf ajatteli ja hakea vaikutteita muualta maailmasta, kenties jopa juutalaisista, mistä natsit eivät taida hirveästi pitää. Ei tosin mitään varsinaista tarvetta tälläisiin jalostustouhuihin ole.
 
Uskoin tähän ennen, mutta tämä Osmon twiitti sai minut kyseenalaistamaan tämän. Tänä vuonna persujen kannatus on kasvanut 12,8 prosenttiyksikköä. Vihreiden kannatus on tänä vuonna kasvanut 0,6 prosenttiyksikköä. Osmon graafi voi johtaa harhaan, koska tosiasiassa persujen ja vihreiden yhteenlasketun kannatuksen nousu on tullut pääasiassa persujen kannatuksen nousun myötä (12,8 vs 0,6 prosenttiyksikköä). Liekkö Osmo jopa haluaa antaa sellaisen kuvan, että vihreiden kannatus on noussut merkittävästi kuluvan vuoden aikana, koska persujen ja vihreiden yhteenlaskettu kannatus on noussut (pääasiassa persujen kannatuksen nousun myötä) :)

Tänä vuonna siis persujen kannatus on noussut huimasti, mutta vihreiden kannatus on käytännössä junnannut paikallaan. Ehkä politiikka ei olekkaan polarisoitumassa ihan niin paljoa kuin mitä on ajateltu?
 
Ja tulevaisuudessa se putoaa lisää, vihreä liike on hyvin paljon nuorten naiivien ihmisten liike ja pienenevät ikäluokat vähentävät potentiaalisten äänestäjien määrää...
Plus että Vihreät De Röda saavutti sukupuolisesti viime vaaleissa niin veret seisauttavan voiton, että eiväthän edes heidän omat kunnanvaltuutettu mies-oletetut enää voi puoluetta äänestää.
 
Ja tulevaisuudessa se putoaa lisää, vihreä liike on hyvin paljon nuorten naiivien ihmisten liike ja pienenevät ikäluokat vähentävät potentiaalisten äänestäjien määrää...
Cityvihreät pariskunnat jättävät lapset tekemättä ilmastotekona ja jotta jäisi enemmän aikaa nuoruuden hurvitteluille ja samaan syssyyn konservatiivit paikkaavat tätä ja sitten cityvihreät piiperöt huomaavat virheensä kun lisääntymättömyydellään ovat ajaneet itsensä politiikan marginaaliin.
 
Joissain piireissä kuvitellaan tai halutaan kuvitella, että kansalaisille persujen äänestäminen on suuren kynnyksen takana. Että muita puolueita voidaan äänestää noin vain, mutta persujen äänestäminen vaatii jonkin mittavan kynnyksen ylittämisen. Tässä he erehtyvät. Usealle kansalaiselle persut on puolue muiden joukossa eikä mitään sen kummempaa. Kyllä minullekkin jotkut puolueet ovat sellaisia, joita en usko ikinä äänestäväni. Minun on mahdotonta kuvitella, että joskus äänestäisin esimerkiksi kristillisdemokraatteja. Olisi kuitenkin naurettavaa oman mielipiteeni pohjalta yleistää, että kukaan ei voi kannattaa kristillisdemokraatteja siksi, että uskoo kristillisdemokraattien ideologiaan (pidän tietysti sellaista ideologiaa hieman kummallisena, mutta kyllä siihen vilpittömästi uskovia ihmisiä on olemassa). Jos esittää näkemyksiä perussuomalaisten kannatuksen syistä ja ei itse kannata persuja, niin silloin pitäisi osata asettua oman kuplan ulkopuolelle. Esimerkiksi Markku Jokisipilä osaa näin tehdä, ja siksi hän onkin yksi harvoista mielenkiintoisista suomalaisen politiikan kommentaattoreista.

Toki tämä voi olla ihan tarkoituksellista propagointia. Eli kun väitetään, että kukaan ei kannata perussuomalaisia persujen politiikan takia, niin voidaan sivuuttaa persujen poliittiset näkemykset. "Ei kukaan äänestä perussuomalaisia persujen [aseta poliittinen aihe] näkemysten takia, joten persujen näkemykset aiheesta [edellä mainittu poliittinen aihe] voidaan sivuuttaa höpöhöpönä!"

Tuo viestini oli siis huumoria. Varmasti kaikilla palstalaisilla on sen verran hyvä yleissivistys, että tietävät natsien viitanneen rodunjalostuksella nimenomaan tiettyjen valkoisten piirteiden säilyttämiseen, mutta sitä kun ei tiedä ketkä kaikki palstaa lukevat niin on hyvä selventää tälläistä tulenarkaan aiheeseen liittyvää huumoria. Itse olen rodunjalostuksen suhteen päätynyt täysin päinvastaisiin ajatuksiin kuin natsit, eli jos tätä rotuani pitäisi jalostaa, niin viisainta olisi toimia päinvastoin kuin mitä Adolf ajatteli ja hakea vaikutteita muualta maailmasta, kenties jopa juutalaisista, mistä natsit eivät taida hirveästi pitää. Ei tosin mitään varsinaista tarvetta tälläisiin jalostustouhuihin ole.
Tämäpä just.

Kohta neljännes potentiaalisista äänestäjistä ilmoittaa PS:n puolueekseen ja edelleen tätä pidetään kommentaattorien, toimittajien ja muiden poliitikkojen piirissä jonain ohimenevänä ilmiönä. Kukaan ei oikein halua/osaa olla persujen kanssa, koska vain toivotaan, että ne mystisesti haihtuvat pois. Ekan jytkyn jälkeen näin olisi voinut käydäkin, mutta siitä on sen verran aikaa, että luulisi "toivotaan-toivotaan"-vaiheen jo kadonneen.

Samalla kaikki edellämainitut toimijat joko suoraan tai rivienvälissä antavat ymmärtää, että persujen poliitikot on automaattisesti jotain seminatseja ja avohoitopotilaita, joita muihin puolueisiin ei huolita ja äänestäjät holhouksenalaisia vajakkeja, jotka äänestävät PS:ää vain koska muuta eivät osaa. Ja edelleen se reilu viidennes äänestäjistä.

En erityisemmin ole pitänyt perussuomalaisten politiikasta koskaan, enkä ole arvostanut montaakaan perussuomalaisten poliitikkoa paitsi Timo Soinia todella taitavasta oman puolueen ja persoonan uran edistämisestä (siis menestyksestä, en keinoista). Kuitenkin tässä tullaan taas siihen, että nykyään ihmiset niin hirveän mielellään ajattelevat, että eri mieltä olevat ovat automaattisesti a) väärässä ja b) tyhmiä. Muistan kun jo pentuna ihmettelin, miksi joidenkin tuttavieni mielestä olin sokea lammas kun menin suorittamaan asevelvollisuuteni aseellisena palveluna. Yritin selittää, että olen päätynyt ratkaisuuni vakaasti ja pitkään asiaa pohdittuani. Ymmärsin kyllä miksi jotkut suorittavat siviilipalveluksen, mutta itse katsoin asepalveluksen itselleni sopivaksi vaihtoehdoksi. Mutta tyhmä kuulema olin, enkä osannut ajatella omilla aivoillani.

Sama yksisilmäisyys näkyy mielestäni myös tässä ja koko nykyisessä keskustelukulttuurissa ylipäänsä. Ei rajoitu puoluekantaan, vaan tämä sama ilmiö näkyy kaikessa keskustelussa ja kaikilla laidoilla.
 
Viimeksi muokattu:
Muistan kun jo pentuna ihmettelin, miksi joidenkin tuttavieni mielestä olin sokea lammas kun menin suorittamaan asevelvollisuuteni aseellisena palveluna.

Jännä juttu. En tiedä ikääsi mutta silloin kun minulle oli ajankohtaista asepalvelus niin "kaikki" meni sokeina lampaina inttiin. Se joka ei mennyt pidettiin ihmeellisenä.
 
Itse en näe syytä ajatella, että on tarvetta millekkään suurelle muutokselle. Perussuomalaisten kannattajakunnassa on paljon myös varsin hyvin pärjäävää väkeä, ja on vaikea uskoa, että heitä laajasti ottaen kiinnostaa mikään radikaalimpi idea. Toki peilaan omia näkemyksiänikin tässä, sillä en näe millekkään suurelle mullistukselle tarvetta, vaan pienille fiksauksille tärkeissä asioissa. Mutta en tiedä mitään syytä, miksi persujen kannattajakuntaa kiinnostaisi mikään suurempi radikalismi. Persujen kannattajissa on nykyään paljon kokoomuksen, SDP:n ja keskustan entisiä kannattajia. Miksipä he nyt kaipaisivat jotain radikaaleja ajatuksia?

Eivät varmaan kaipaakaan. Ja siksi Persut eivät ole eikä heistä tule suuren muutoksen tekijää.

Eikä Suomessa ole myöskään tällä hetkellä sellaiselle kysyntää. Meillä tilanne ei ole niin paha. Esimeriksi Saksassa ja Ranskassa muutosvoimat ovat aivan eri luokkaa. Siellä ryskyy jonain päivänä kovaa kuten ennenkin historiassa. Meillä voidaan vielä selvitä viilauksella. Evolution, not revolution.

Persut ovat nähdäkseni mahdollisuus kääntää nykykehitystä vielä kun se ei ole mennyt suomessa liian pitkälle. Jos niin ei tapahdu, nousee varmasti esiin paljon kovempia ja radikaalimpia näkökulmia ja puolueita.
 
Jännä juttu. En tiedä ikääsi mutta silloin kun minulle oli ajankohtaista asepalvelus niin "kaikki" meni sokeina lampaina inttiin. Se joka ei mennyt pidettiin ihmeellisenä.
Meillä oli kaksi siviilipalvelusmiestä koko ikäluokassa. Mutta ei se sitä tarkoita, etteikö etenkin tyttärissä olisi ollut tuotakin henkeä. Sekä palvelukseenkelpaamattomissa/sivarin suorittaneissa vanhemmissa tuttavissa.
 
...kun väitetään, että kukaan ei kannata perussuomalaisia persujen politiikan takia, niin voidaan sivuuttaa persujen poliittiset näkemykset. "Ei kukaan äänestä perussuomalaisia persujen [aseta poliittinen aihe] näkemysten takia, joten persujen näkemykset aiheesta [edellä mainittu poliittinen aihe] voidaan sivuuttaa höpöhöpönä!"

On hyvin mahdollista, että tärähtäneistössä voi olla tuollaista lähtökohtaa.

Jos on, niin toivottavasti tajuavat että median, puolueiden ja järjestökentän antamana tuollainen viesti on kaksiteräinen miekka. Ja se toinen terä on kahvassa.

"Ei kukaan äänestä persuja persujen poliittisten näkemysten takia." ≈ "Minulle tai meille niitä ihmisiä ei ole olemassakaan jotka kannattavat persujen poliittisia näkemyksiä." Siitä seuraa aika nopeasti, että...

==>

"Jos minua ja kaltaisiasi ei ole ihmisinä sinulle olemassakaan siksi että olemme politiikasta eri mieltä, niin voit puolestani painua hevon %&@@uun ja varsin pysyvästi.”

Pravda ja pari muuta kalakäärettä on jo vieraannuttanut valtavan osan potentiaalisesta lukijakunnastaan tuollaisella egomaanisella ylimielisyydellä. Yle on koittanut parhaansa, mutta tarjonnan monipuolisuus on vetänyt voiton.

Persujen kannatuksen kehittymisestä kannattaa muuten pohtia tätä:

Persuista on tulossa yhä useampien naisvaltaisten palkansaajaryhmien parissa käypä vaihtoehto. Sosiaali- ja terveysalalla työkokemus kerryttää helposti samanmielisyyttä persujen agendan kanssa. Opetusalalla on piilopersuja. Naispuolisissa pienyrittäjissä persuus on käsittääkseni jo täysin ok vaikka kaapista ei halutakaan tulla. Vähittäiskauppa, ravintola-ala...
 
Cityvihreät pariskunnat jättävät lapset tekemättä ilmastotekona ja jotta jäisi enemmän aikaa nuoruuden hurvitteluille ja samaan syssyyn konservatiivit paikkaavat tätä ja sitten cityvihreät piiperöt huomaavat virheensä kun lisääntymättömyydellään ovat ajaneet itsensä politiikan marginaaliin.

Jep. Esim. KD ei välttämättä ole tuon takia auringonlaskunpuolue. "Äärikristittyjen" lisääntyminen on lähes samaa luokkaa suurperheineen, kuin maahan muuttaneiden kehitysmaalaisten. Suviseurat tulevat luultavasti voimaan "paksusti" vielä pitkään?

Ja ajatus, että maahan rahdatuista kolmannenmaailman maahanmuuttajista tulee automaattisesti vasemmiston ja vihreiden äänestäjiä voi osoittautua virheajatukseksi..
 
Jännä juttu. En tiedä ikääsi mutta silloin kun minulle oli ajankohtaista asepalvelus niin "kaikki" meni sokeina lampaina inttiin. Se joka ei mennyt pidettiin ihmeellisenä.

Riippuu myös ympäristöstä. Taisi vain kaksi muuta käydä intin kaveripiiristäni.. ja siitä on jo aikaa yli 25-vuotta. Ja ne jotka kävivät tulivat pois upseereina tai au:Ina. Ja useimpien palveluspaikatkin olivat haastavia.

Yksi typy tarjosi jopa jotain, jos en menisi Inttiin. Kieltäydyin. Olin sen verran nuoruuden naivi? Nyt olisin ottanut tarjouksen vastaan ja mennyt Inttiin?
Ikääntyessä muuttuu kyynisemmäksi?
 
Jos veikataan niin luulen että vihreiden kannatus alkaa olla korkeimmillaan.
Veikkaisin, että Vihreillä on vielä potentiaalia kaapia ainakin SDP:n osuuksia, kun luonnollinen poistuma korjaa vanhimpia demareille uskollisia ikäluokkia ja tuutin toisesta päästä tulee äänestysikään kirkassilmäisiä maailmanparantajia täynnä ihmisoikeusvaatimuksia, ilmastoahdistusta sekä huolta naisten heikoista tulonäkymistä.
 
maahan rahdatuista kolmannenmaailman maahanmuuttajista siirtolaisista tulee automaattisesti vasemmiston ja vihreiden äänestäjiä voi osoittautua virheajatukseksi..
Vain muutaman kohdalla. Siis sellaiset jotka ajan myötä pääsevät mukaan pyörittämään Suomi-yhteiskunnan rattaita omalla panoksellaan, irtautuvat ehkä kiitollisuudenvelasta, mutta vain harvasta on kysymys.

Valtaosa siirtolaisista tulee ja on täysin yhteiskunnan avun varassa ja heidät kotoutetaan vasemmiston ja vihreiden avulla. Tästä seuraa kiitollisuudenvelkaa jota maksetaan takaisin vaaleissa äänestämällä. Kun yksilö tarvitsee yhteiskunnan apua vuosikausia, ei tilanteeseen tule muutosta poliittisessa käyttäytymisessäkään. Samanaikaisesti avuntarvitsijoita tulee lisää, mikä mekanismi lisää potentiaalisia vasemmiston ja vihreiden äänestäjiä.

Kotimaasta vasemmiston ja vihreiden äänestäjien löytäminen muuten on jo paljon vaikeampaa kuin vielä pari vuotta sitten. Siksi siirtoa ulkomailta.
.
 
Back
Top