Pikku-uutisia Suomesta

Eikun tarkoitin niitä mainitsemisia "kotiramboja" jotka ajattelee näin:

sodassa ei ole yksisuuntaista ampumarataa ja että urheiluammunnassa opitut rutiinit tappavat kadulla (That shit will get you killed in the streets).
 
Kyseisen kilpailun kielto koski kaikkia koteloita joihin sama erityisriski liittyy. Eli kaikkia koteloita joissa on liipaisinsormella tehtävä jotain, että aseen saa ulos kotelosta. Samalla tavalla kielto on muotoiltu muissakin kilpailuissa.

Mahdollista lienee, että jollain pistoolikurssilla on kielletty pelkästään Serpat tai kielto on ainakin ilmaistu käyttäen kyseisen kotelomallin nimeä, vaikka tarkoituksena on ollut kieltää kaikki samalla tavalla toimivat kotelot merkkiin ja malliin katsomatta.

Itseäni useita erilaisia kotelotyyppejä käyttäneenä on aina ihmetyttänyt mikä on se lisäarvo, joka saavutetaan nimen omaan liipaisinsormella avattavasta lukituksesta? Kukaan ei ole minulle osannut sellaista perustella. Kyseisten kotelojen kannattajat tuntuvat olevan vaan enemmän riskihakuisia ja heillä se näkyy myös väljemmissä aseenkäsittelysäännöissä (ns. isojen poikien säännöt eli aina patruunoilla ladatut aseet tai ainakin että urheiluammunnan käsittelysääntöjä venytetään pukemisen/riisumisen, pakkaamisen, kuljettamisen jne. suhteen). Asian voisi tiivistää siten, että ”tosimies” käyttää liipaisinsormikoteloa, koska se on tacticool.

Jostain kumman syystä samat jantterit harvemmin kantavat pistoolia suoliluun etupuolella (ns. kello 1 -paikassa), koska näemmä varpaiden ampumisen riski voidaan hölmöllä kotelolla ottaa, mutta kulkusia eivät rohdi laittaa samanlaiseen vaaraan. Ja joo, vyön sisäpuolelle tulevissa koteloissa ei luonnollisesti ole liipaisinsormella avattavia, mutta periaatteellinen kummallisuus tuossa ajattelutavassa on.
No minä ostin tuollaisen israelilaisen aikoinaan siksi, että se oli ainoa lukituksella saatava kotelo, joita wanhan mallin cetoriin oli kotimaassa saatavilla. Uudemmille asemalleille koteloita on kyllä tarjolla pilvin pimein.
 
Tamperelainen kansanedustaja Veikko Vallin (ps.) on tehnyt tutkintapyynnön poliisille. Vallin pyytää poliisia selvittämään, onko Facebook syyllistynyt rikokseen estämällä Vallinin Facebook-päivitysten tekemisen.
Vallin kertoo saaneensa Facebookiin 30 vuorokauden julkaisueston. Hänen mukaansa esto alkoi eduskuntavaalien ennakkoäänestyksen ensimmäisenä päivänä eli 1.4.2019. Vallinin mukaan hänet bannattiin eli estettiin vuoden vanhasta päivityksestä.
En kyllä näe mitään syytä miksi pitäisi nostaa syyte tästä Fasea vastaan. Facebook on yksityinen firma jolla on omat säännöt eikä sen käyttö ole mikään ihmisoikeus.
Varmaan tässä on kuten aiemminkin olen epäillyt että se on niin levinnyt ja laajassa käytössä että ihmiset alitajunnaisesti pitävät sitä jonain valtion virallisena viestikanavana.
Mikäli olen oikein ymmärtänyt niin jos tarpeeksi moni tekee valituksen jostan tilista niin tulee automaattisesti kuukauden bänni.

Asia ei ehkä ole aivan noin yksinkertainen - Jenkeissä korkein oikeus on kieltänyt Trumpia blokkaamasta Twitter-tilinsä seuraajia. Twitterissä oli siis Trumpia kritisoivia käyttäjiä ja Trump oli blokannut heidät. Käyttäjät olivat tästä nostaneet oikeusjutun ja ratkaisussa perusteltiin jotain, että Trumpille Twitter on virallinen tiedotuskanava eikä presidentti voi rajata tiedotteitaan vain tietylle väestönosalle tms.
 
Niin mutta meillä ja Jenkeissä on kaksi eri maailmaa. Ei voi verrata heidän ja meidän lainsäädäntöä.
 
Olen ollut siinä uskossa, että tuollaista ei pitäisi tapahtua, jos kotelo on oikeanlainen. Asetta koteloon laitettaessa sen sijaan tuota kai voisi tapahtua jos sormi jää liipasimelle.

Huhun mukaan tuo lukituksen poistaminen kotelosta vedettäessä on vain ”osa totuutta”.
Koska ase on ollut varmistettuna kotelossa (normi varmistin, ei liipaisimessa kuten Glock)

Veikkaus on että kiireellä ase pois kotelosta→ peukalolla varmistin pois ja etusormella lukitus irti.
Kun ase lähtee liikkeelle niin sormi liipaisimelle→ ”pam”. :whistle:

Viimeksi muokattu:

Kuten sanottua, jos kotelo on oikeanlainen. Ja nyt kun tuon kotelon tyyppi on tullut tietoon, niin even more so. Ensimmäisen kerran kun sain tuollaisen kotelon eteeni, niin sanoin että en pidä ajatuksesta että liipasinsormella tehdään yhtään mitään asetta vedettäessä, mutta silloin minulla ei ollut omia lupia ja menin sillä mitä lainaan sain. Nykyään minulla on tuollainen kotelo, kun se oli silloin hankittaessa halvin mahdollinen. Mutta tarkoitus on kyllä vaihtaa parempaan.
 
Huhun mukaan tuo lukituksen poistaminen kotelosta vedettäessä on vain ”osa totuutta”.
Se on vähän samalla tavalla ”osa totuutta” kuin että pistoolin kantaminen patruuna pesässä on ollut vahingonlaukauksen syytekijä.

Vahingonlaukauksen pystyy hyvin ampumaan kunnollisestakin kotelosta vedettäessä. Käytännössä kun mennään reaktioaika vähentäen alle puolen sekunnin vetoihin aloituksesta ensimmäiseen laukaukseen, tietoisuus menee motorisen hermoston jälkijunassa sen verran, että tietoisena suorituksena vedon aloitus ja liipaisun aloitus tapahtuvat ikään kuin samalla liikkeellä. Jos silloin ase jää kanittamaan koteloon, veto ei tule valmiiksi ennen kuin liipaisu tulee. Ja silloin luoti lähtee ihan eri suuntaan kuin missä on silmien fokus (noin nopeat vedot tehdään tyypillisesti kohdefokuksella, vaikka ei pyrittäisi laukaisemaan ns. lonkalta).

Samoin vahingonlaukauksen saa aikaan ns. poimivalla vedolla jos pistooli lähtee ns. lapasesta eli alkaa pudota ja sitä tavoiteltaessa joku sormista osuu liipaisimelle. Tähän on viimeksi kuollut 2017 Kanadassa kokenut Practical-ampuja.

Kuitenkin kun ryhdytään laskemaan todennäköisyyksiä ja huomioidaan vaikka vaan pelkästään Suomessa sattuneita vahingonlaukauksia pistoolin kotelosta vedossa niin nuo liipaisinsormella avattavat kotelot ovat siinä tilastossa täysin ylivoimaisia. Se on kyseisen kotelotyypin laajalti tunnistettu ja tunnustettu riskitekijä.
 
Opettajat avautuvat nykykoulun ongelmista: Osa oppilaista aiempaa kiltimpiä, osalla menee entistä huonommin – ”Annamme koko ajan parempia numeroita, vaikka taidot ovat heikentyneet”

Mää pistän tän tänne, kun toi Vladimir on pieni mies.
Putin tulee käymään Suomessa.
Putin tulee Suomeen ja tapaa presidentti Niinistön https://www.is.fi/kotimaa/art-2000006198264.html
Jahas... Moskovan pääkonttorista tullaan antamaan ohjeita kuinka Suomen pitäisi käyttäytyä.
Putin sanoo: "Meidän valokaapelia ei sitten vakoilla ja Airiston helmen omaisuus palautetaan omistajalleen... tai muuten Fortum...!" Keskustelu päättyy siihen.
 
Viimeksi muokattu:
  • Tykkää
Reactions: PSS
Suomailisen firman tutkasateliitit tuottaa tarkkaa kuvaa maapallosta. Tällä hetkellä käytössä on neljä salkun kokoista ja parin miljoonan euron hintaista satelliittia mutta tarkoitus on, että niitä kiertäisi maapalloa yhteensä 18. Nuo kooltaan ja hinnaltaan murto-osan aikaisemmista satelliiteistä, joitten tutkan resoluutio on ollut paljon huonompi.

E3099B05-8D54-42B6-8079-F33FD6CF43EA.jpeg
220A4C88-9F1A-4F43-A44E-452E0929E1A6.jpeg
 
Suomailisen firman tutkasateliitit tuottaa tarkkaa kuvaa maapallosta. Tällä hetkellä käytössä on neljä salkun kokoista ja parin miljoonan euron hintaista satelliittia mutta tarkoitus on, että niitä kiertäisi maapalloa yhteensä 18. Nuo kooltaan ja hinnaltaan murto-osan aikaisemmista satelliiteistä, joitten tutkan resoluutio on ollut paljon huonompi.

Katso liite: 31919
Katso liite: 31920
Alkaa olla aika perustaa Suomeen avaruusvoimat... :alien:
 
Varusmies ampui rynnäkkökiväärillä vahingossa jalkaansa ampumaharjoituksessa
Vahingonlaukaus tapahtui Utin jääkärirykmentin harjoituksessa Taipalsaarella.
14.8.2019 klo 14.59 päivitetty 14.8.2019 klo 15.26

Varusmies on ampunut rynnäkkökiväärillä vahingossa jalkaansa ampumaharjoituksessa Taipalsaarella.
Onnettomuus tapahtui tänään keskiviikkona. Taipalsaarella on meneillään Utin jääkärirykmentin ampumaharjoitus.
Varusmies on toimitettu sairaalaan tarkastukseen ja mahdolliseen jatkohoitoon. Maavoimien tiedotteen mukaan varusmies on ollut itse yhteydessä läheisiinsä.

Utin jääkärirykmentti selvittää tapahtunutta. Harjoitus jatkuu normaalisti Taipalsaarella.

Huhun mukaan tuo lukituksen poistaminen kotelosta vedettäessä on vain ”osa totuutta”.
Koska ase on ollut varmistettuna kotelossa (normi varmistin, ei liipaisimessa kuten Glock)

Veikkaus on että kiireellä ase pois kotelosta→ peukalolla varmistin pois ja etusormella lukitus irti.
Kun ase lähtee liikkeelle niin sormi liipaisimelle→ ”pam”. :whistle:

Joskus pääsin käyttämään seuran omaisuutta ollutta ilmeisesti Safarilandin koteloa, jossa oli todella kätevä peukalovapautin. Eli peukalolla painat vipua ja vedät aseen kotelosta. En vaan ole tullut katsottua olisiko kotelossa tyyppinumero, niin katsoisi raaskisiko sellaisen ostaa.
 
Back
Top