Kymmenen julmaa asetta
Jo vuonna 1675 kemiallisten aseiden käyttöä rajoitettiin kansainvälisellä Strasbourgin sopimuksella. Kyse oli myrkkypalloista. Historian aikana on kuitenkin ehditty kehittää ja käyttää monenlaisia tuhoisia aseita. Tähän on koottu niistä muutama.
maanantai 19. syyskuuta 2016 teksti Hans Henrik Fafner
http://historianet.fi/tekniikka/ase...mail=0734569473c2324a9b33e1d222203b1bc474fcde
#Keskiaika #taistelu #sota#sinappikaasu #piikkinuija #nunchaku #ase #armeija
0
1. Longxu: Vedä vihollinen lähelle
Song-dynastian aikana (960-1279) kiinalaiset ottivat sotaan mukaan niin sanotun longxun. Se koostui kymmenen metrin päässä olevasta metallilevystä, jossa oli kaksi tai useampi koukku. Asetta pyöritettiin pään yläpuolella kuin lassoa ja singottiin sitten vihollista kohti. Kun koukku jäi kiinni viholliseen, tämä voitiin kiskoa lähemmäs ja päästää päiviltä.
Usein longxu teki niin pahaa jälkeä, että viholliselta lähti henki jo, kun koukut osuivat häneen. Ne saattoivat esimerkiksi katkaista valtimoita. Jos vihollinen ei kuollut verenhukkaan, hän aiheutti itselleen vakavia vammoja yrittäessään irrottaa koukkuja, sillä niissä oli väkäsiä, jotka pureutuivat tiukasti kiinni lihaan.
2. Pertuska: Sopiva raajojen katkomiseen
Viikinkien pitkäteräisistä kirveistä kehittyi keskiajalla pertuskaksi kutsuttu sotakirves. Sitä käytettiin erityisesti Venäjällä ja Itä-Euroopassa. Kirves oli kookas ja sen terällä saattoi olla mittaa yli puoli metriä.
Pertuska oli hyödyllinen lähitaistelussa. Sitä heilautettiin yleeensä vaakasuorassa, vaikka se voitiin iskeä viholliseen myös ylhäältä. Melko suuren painon vuoksi pertuskan isku oli voimakas ja kirves oli hyödyllinen sen käyttöön harjaantuneelle. Koska pertuskan terää oil vaikeaa saada osumaan suoraan vihollisen rintakehään, sitä käytettiin yleensä käsien ja jalkojen katkomiseen.
3. Leka: Tarttui mukaan poliisin varastosta
Pariisilaiset kauppiaat ryhtyivät maaliskuun alussa vuonna 1382 osoittamaan mieltään uusia veroja vastaan. Veronkerääjän surmaaminen johti nopeasti väkivaltaisuuksiin kaikkialla kaupungissa. Kiukkuiset ihmismassat tunkeutuivat raatihuoneelle ja ottivat haltuunsa 3 000 nuijaa tai lekaa, jotka oli tarkoitettu poliisin käyttöön. Järeän vasaran mallinen nuija osoittautui vaaralliseksi aseeksi. Kapina tunnetaankin yhä aseen mukaan Revolte des Maillotins -nimellä.
Lekaa voitiin käyttää monella tavalla. Siinä oli pää lyijystä ja pitkä varsi, joten sitä voitiin heilauttaa kahdella kädellä, jolloin lyöntiin saatiin voimaa. Hyvin usein lekalla alla lyötiin vastustajalta jalat alta. Kova isku murskasi polven tai sääriluun. Avuton vastustaja voitiin tämän jälkeen surmata iskulla päähän. Paksuinkaan kypärä ei pehmentänyt iskua, joka yleensä oli kuolettava.
4. Piikkinuija: Vartijalle kuuluva pelote
Piikkinuija eli aamutähti on keskiajan klassinen taisteluväline, jota alettiin käyttää 1300-luvulla erityisesti Saksassa. Sitä on valmistettu monenlaisia versioita: alkeellisimmat ovat nuijia, joihin kapinalliset talonpojat kiinnittivät piikkejä. Alun perin piikkinuijia valmistivat kuitenkin asesepät, jotka tuottivat painoltaan ja iskuvoimaltaan monenlaisia nuijia täydentämään armeijan aseistusta. Ne kuuluivat esimerkiksi jalkaväen varusteisiin. Ratsumiehille valmistettiin lyhytvartisia versioita. Piikkinuija teki pahaa jälkeä osuessaan kasvoihin, mutta useimmissa versioissa piikit oli suunniteltu niin, että ne pystyivät lävistämään myös kypärän, jos isku vain oli kyllin kova.
Myöhemmin piikkinuijaa käytettin myös osana seremonia-asuja, ja monissa kaupungeissa yövartijat kantoivat sellaista. Kirjallisten lähteiden perusteella vartijat kuitenkin käyttivät sitä harvoin. Aseen pelottava ulkonäkö ja tieto sen tehokkuudesta taistelukentällä saattoivat riittää rauhoittamaan yölliset rauhanhäiritsijät.
Aamutähdestä on valmistettu myös versio, jossa pallo roikkuu ketjun päässä. Sitä oli vaikeaa käyttää. Harjaantuneen taistelijan käsissä se oli kuitenkin vielä vaarallisempi ase kuin tavallinen aamutähti.
5. Zulujen pallonuija
Sen jälkeen kun Jan van Riebeeck oli vuonna 1652 perustanut ensimmäinen kauppasiirtokunnan Afrikan eteläkärkeen, hollantilaiset siirtolaiset havaitsivat nopeasti, että zulut käyttivät erikoista asetta. Se oli oikeastaan vain pitkä keppi, jonka päässä oli pallomainen nuppi. Afrikaansiksi sitä alettiin kutsua knobkierrieksi. Yksinkertaisuudestaan huolimatta ase oli hyvin tehokas.
Knobkierrie oli tarkoitettu metsästykseen. Zulut, xhosat, swazit ja muut eteläisen ja itäisen Afrikan heimot käyttivät sitä heittoaseena samalla lailla kuin keihästä. Sillä voitiin osua eläimiin pitkältäkin etäisyydeltä. Sitä voitiin käyttää myös taistelussa, jolloin sitä heilautettiin alhaalta ylöspäin kohti vastustajan kasvoja, jolloin sen pää osui kovalla voimalla nenään.
6. Nunchaku: Luunmurskaaja
Nunchaku muistuttaa viljan puimiseen käytettyä varstaa, koska se koostuu kahdesta kepistä, joita yhdistää köysi tai ketju. Ei tiedetä, onko se kehittynyt varstoista.
Historiallisten lähteiden mukaan sekä japanilaiset että kiinalaiset käyttivät sitä taisteluvälineenä jo ainakin 1700-luvulla.
Nunchakua käytetään niin, että pidetään kiinni toisesta kepistä ja heilutetaan toista. Sen isku voi murskata raajoja tai aiheuttaa kallonmurtuman. Lyöntinopeutta voidaan kasvattaa harjoittelemalla pariin iskuun sekunnissa. Tällöin vihollinen ei aina edes ehdi havaita, mistä suunnasta seuraava isku tulee.
Taitavat soturit voivat pitää yhtä nunchakua kummassakin kädessä. Nunchakusta on myös versioita, joissa keppeihin on upotettu pieniä veitsiä tai muita teriä, jotka saavat osuessaan aikaan pahaa jälkeä.
7. Chakrami: Sikhien äänetön murha-ase
Chakramin uhriksi joutuva ei yleensä kuule eikä näe mitään ennen kuin on myöhäistä. Chakramin kohtaava yleensä kuolee tai jää pahasti raajarikkoiseksi. Chakrami on heittoase, jota on käytetty Intiassa vuosisatoja. Etenkin maan pohjoisosan sikhit tunnettiin ennen taitavina chakramin käyttäjinä.
Chakrami mainitaan jo hyvin vanhoissa kertomuksissa, kuten Ramayanassa ja Mahabharatassa. Se on pyöreä metallilevy, jonka reuna on veitsenterävä. Pyörivä liike tekee siitä nopean ja tehokkaan. Sikhit heittivät sitä kuin frisbeetä.
Tavallisen chakramin kantomatka oli noin 40-60 metriä. Myöhemmin valmistetut messingistä tehdyt chakramit olivat kevyempiä ja aerodynaamisempia. Ne saattoivat lentää jopa sata metriä.
Tavallisesti chakrami lensi äänettömästi. Siitä tehtiin kuitenkin myös reiällisiä versioita, jotka pitivät lentäessään korkeaa ääntä ja aiheuttivat pakokauhua vihollisen joukoissa.
8. Väkipyssy: helppo ladata vauhdissa
Väkipyssy vuosilta 1793–1794.
Melko lyhyt piippu ja leveä, trumpettimaisesti levenevä suu helpottivat väkipyssyn lataamista täyttä vaihtia laukkaavan hevosen selässä tai rattailla istuttaessa.
Pyssyn muotoilu oli niin hyvä, että asetyyppi yleistyi 1700-luvulla eurooppalaisten armeijoiden keskuudessa. Se tunnettiin hollantilaisperäisellä nimellä blunderbuss – nimi tarkoitti "ukkosputkea". Nimi juontui muhkeasta paukahduksesta, jonka ase piti laukaistaessa.
Ukkosputkellakin oli omat heikkoutensa. Leveä piippu voitiin ladata pienillä lyijykuulilla. Niiden puutteessa piippuun voitiin tunkea nauloja, pikkukiviä tai metallinpaloja. Aseen rakenteen vuoksi kuulat lensivät piipusta kuitenkin melko pienellä vauhdilla ja saattoivat levitä liikaa. Ase enemmänkin vammautti kuin tappoi, jos sitä ei sitten laukaistu hyvin läheltä.
Aseen tehoa voitiin kasvattaa käyttämällä enemmän ruutia, mutta toisaalta se ei ollut vaaratonta. Liian suuri ruutimäärä saattoi saada aseen räjähtämään ampujan käsiin, jolloin tältä lähti henki.
9. Sinappikaasu: hidas tappaja
Kemiallisen sodankäynnin juuret ovat kaukana historiassa. Ensimmäisessä maailmansodassa kemialliset aseet kuitenkin näyttelivät erityisen tärkeää osaa, kun osapuolet yrittivät kaikin keinoin päästä eroon paikalleen lukkiutuneesta asemasodasta.
Sinappikaasu ei ollut kovin tappavaa, mutta sitä pelättiin sitli sen epämiellyttävien vaikutusten vuoksi.
Sinappikaasu on näkymätöntä eikä se juuri haise. Siksi sotilaat eivät yleensä havainneet sitä ajoissa. Se vaikuttikin melko hitaasti. Vuorokauden sisällä sille altistuneet alkoivat kutista voimakkaasti. Iholle nousi suuria rakkuloita, joista vuoti kellertävää nestettä. Oireet olivat kivuliaita mutta niihin kuoli harvoin.
Kaasun hengittäminen oli kuitenkin vaarallista. Tällöin rakkuloita nousi hengitysteihin ja keuhkoihin, joista alkoi vuotaa verta. Kuolema saattoi koittaa vasta muutaman kuukauden kuluttua.
Sinappikaasua kutsuttiin jossain vaiheessa yperiitiksi, sillä saksalaiset käyttivät sitä paljon belgialaisen Ypresin kaupungin lähellä käydyissä taisteluissa vuonna 1917.
10. Napalmi: hitaasti palava aine
17. heinäkuuta 1944 yhdysvaltalainen kone pudotti ensimmäiset napalmipommit saksalaisten polttoainevarastoon Coutancessa Pohjois-Ranskassa. Aine oli kehitetty muutamaa vuotta aiemmin Harvardin yliopistossa, ja se oli pian osoittautunut tehokkaaksi aseeksi, sillä tahmea geeli takertui hyvin joka paikkaan ja se paloi hitaammin kuin bensiini.
Toisen maailmansodan viimeisenä vuonna yhdysvaltalaiset käyttivät napalmia laajalti taktisena aseena japanilaisjoukkoja vastaan. Yhdysvaltalaisten tavoitteena oli pakottaa japanilaiset jättämään asemansa Iwo Jimassa ja Okinawassa.
Yritys ajaa saksalaiset napalmilla pois ranskalaisesta Royanin kaupungista huhtikuussa 1945 päättyi kehnosti, sillä napalmi osui ranskalaisiin siviileihin ja 1 700 kuoli.
