Poliisitoiminta

Todellisuus vs propaganda

Itä-Uudenmaan poliisi kirjoittaa Poliisihallitukselle, että rikostutkinta on laitoksen alueella ”kokonaisuudessaan erittäin ruuhkautunut”.

Erityisen vaikea tilanne on nuorten rikosten, lapsiin kohdistuneiden rikosten, seksuaalirikosten ja talousrikosten tutkinnassa sekä perusrikostutkinnassa.

Nämä ei ole valittuja paloja, vaan ihan järjestyksessä kopioitu , heinäkuun huolenaiheet sellaisenaan.

1690296094383.png
 
Pohan vastaus

Sinänsähän Taponen ei ole Itä-Uudellamaalla joten se mitä ukko suoltaa, ei ole yhteydessä Itä-Uudenmaan resurssitilanteeseen. Vaikka taitavasti väistelee ja siirtää huomiota pois oman agendan kannalta kiusallisista asioista.

Mitä tulee poliisin budjettiin, niin Marinin hallitus taisi lähinnä myöntää lisärahoituksia lisäbudjeteissa ja muina kertaerinä. Varsinaisessa budjetissa rahoitusta leikattiin mutta kertaerillä päästiin samoihin tai vähän yli edellisvuoden varsinaisen budjetin rahoituksesta. Mutta kun vertailtiin varsinaisia budjetteja, tai budjetti + kertaerät, niin suunta oli laskeva. Rahoituksen sai nousujohteiseksi vertaamalla jonkin vuoden varsinasta budjettia toisen vuoden koko rahoitukseen eli budjetti + kertaerät. Ja jokainen varnasti ymmärtää, että toimintaa ei voi kehittää sen varassa että varmaan saadaan sitten lisää rahaa loppuvuodesta; varsinkaan kun alkuvuodesta sanotaan että lisää rahaa ei ole tulossa.
 
Sinänsähän Taponen ei ole Itä-Uudellamaalla joten se mitä ukko suoltaa, ei ole yhteydessä Itä-Uudenmaan resurssitilanteeseen. Vaikka taitavasti väistelee ja siirtää huomiota pois oman agendan kannalta kiusallisista asioista.
Tuo on totta, mutta enpä usko että Helsinginkään puolella tilanne mikään juhlava olisi. Myöskään allaoleva linkki ei käsittele Helsingin tilannetta, vaan taitaa olla KRP:n sektorilta.

Ymmärrän toki, että ennalta ehkäisevän toiminnan ensisijainen tarkoitus ei ole selvittää jo tapahtuneita rikoksia. Mutta jokamiehen silmin tilastokikkailu, jota T yleensä harrastaa, ei palvele kokonaistilannetta, vaan pyrkii luomaan savuverhoa todellisille ongelmille. Nyt on natsijahti yhteiskunnallisena aiheena, joten sitä pitää hehkuttaa.

Poliisin uudet haalarikamerat tulee kokeiluun.
"Esimerkiksi poliisin kenttäjohtaja tai jonkin poliisioperaation johtaja voi siten seurata ryhmävideopalvelussa tietokoneeltaan reaaliajassa yksittäisen poliisin välittämää kuvaa tapahtumapaikalta." Alkuinnostuksen jälkeen kukaan edes vilkasekkaan noita, ellei tapahdu jotain erikoisempaa. Sit on kiva kun jostain tiskin takaa saadaan johtamiskohtaus :oops: :ROFLMAO:
Ja kummiskin joku perverssisetä pistää sen etänä päälle, kun naisoletettu käy WCssä... :cool: Tai joku muu ylistä +90 sukupuolesta.
 
Poliisin tehtäviä ollaan taas siirtämässä muille toimijoille. Mielestäni pitkän päälle huono toimintatapaa: kun tehtävät vähenevät, on helppoa perustella määrärahojen leikkauksia jolloin ollaan +/-0 tilanteessa. Ero on vain siinä, että on sitä vaikeampi priorisoida tehtäviä, mitä enemmän niitä karsitaan.

Firmat toimii niin että kaikki se toiminta mikä ei kuulu firman keskeiseen toimialaan, ulkoistetaan muiden tehtäväksi siinä tapauksessa kun raha on tiukalla ja kuluja on pidettävä minimissä. Näin firma keskittyy siihen millä on suurin merkitys.

Minusta on siis aivan luonnollinen asia että poliisilaitos-firma luopuu tehtävistä jotka joku muu voi tehdä. Jos laki rajoittaa tehtävän siirtoa, niin lakia on muutettava tarpeellisin osin.

Myös poliisilla on "first things first".

.
 
Hassu juttu, kaikkienhan noiden pitäisi ruotsia osata ja vieläpä koulussakin opetetaan ruotsia tolkuttomasti jokaisella kouluasteella. Onko niin, että kaikki tämä tehdään hyödyttömästi?

Kyllä. Ruotsia osataan hävettävän huonosti, mikä on sinänsä mielenkiintoista, koska se on kuitenkin kieliopiltaan melkein kuin englanti. Mutta kieliopin osaaminen ei riitä, jos sanavarasto on 300 sanaa 3000 sanan sijaan, kuten se käytännössä on, kun päntätään sanakokeisiin lyhytkestoisen muistin varassa kymmenen minuuttia ennen tunnin alkua ja sen jälkeen asiat haihtuvat päästä.

Tosin opettajillakin olisi tässä parantamisen varaa - muistaakseni omana kouluaikanani sanakokeet oli tapana pitää aina tunnin alkupuolella ja siirtyä sitten uuteen asiaan/kappaleeseen. Koulujärjestelmässä on (tai ainakin oli) myös se vika, että opetussuunnitelmissa on kaikenlaisia paikallisia variaatioita. Yhdessä alakoulussa ensimmäisenä kielenä aloitetaan saksa, toisessa englanti, kolmannessa ruotsi... Jossakin alkaa ensimmäisestä luokasta, jossakin kolmannesta ja niin edes päin. Tämä johtaa yläkouluun tultaessa siihen, että taitotasossa on hurjaa varianssia: osa ei osaa kieltä lainkaan ja osa on jo lukenut sitä jopa kuusi vuotta.

Toki oman osansa kielen haitaksi on varmasti tehneet myös ruotsinkieliset itse. Miksi kukaan suomenkielinen haluaisi osata pienen, yhteiskuntaa hallinneen luokan kieltä? Ruotsi ja venäjä kärsivät kielinä tässä suhteessa samasta historian taakasta. Omalla kohdallani (hankittu) kaksikielisyys suvussa ja umpisuomalaiselle vanhemmalle postilaatikkoon kolahtanut HBL saivat suhtautumaan neutraalimmin, mutta muistan kouluajoilta, että antipatiat kieltä kohtaan eivät olleet mitenkään harvinaisia kaveripiirissä.
 
Firmat toimii niin että kaikki se toiminta mikä ei kuulu firman keskeiseen toimialaan, ulkoistetaan muiden tehtäväksi siinä tapauksessa kun raha on tiukalla ja kuluja on pidettävä minimissä. Näin firma keskittyy siihen millä on suurin merkitys.

Minusta on siis aivan luonnollinen asia että poliisilaitos-firma luopuu tehtävistä jotka joku muu voi tehdä. Jos laki rajoittaa tehtävän siirtoa, niin lakia on muutettava tarpeellisin osin.

Myös poliisilla on "first things first".

.
Pitäisin itsestään selvyytenä, että nuo toissijaisista töistä vapautuvat poliisivirat säilytettäisiin. Turvallisuus on menossa huonompaan suuntaan, ja mikäli tietty kynnys Ruotsin tapaan ylitetään, ei paluuta ole. Voi olla, että olemme sen jo ylittäneet.
 
Mutta jos tulee poikkeustila tai muuta vastaavaa, niin niistä toissijaisista tehtävistä voitaisiin siirtää henkilötyövuosia priorisoitaviin tehtäviin. Jos ei ole mistä siirtää, niin ei ole mistä siirtää.

Edit: siirretty pilkun paikkaa selvyyden parantamiseksi
 
Viimeksi muokattu:
Pitäisin itsestään selvyytenä, että nuo toissijaisista töistä vapautuvat poliisivirat säilytettäisiin. Turvallisuus on menossa huonompaan suuntaan, ja mikäli tietty kynnys Ruotsin tapaan ylitetään, ei paluuta ole. Voi olla, että olemme sen jo ylittäneet.
On ylitetty jo. Ei ole mitenkään mahdollista, että isojen kaupunkien xxx-väestö ei jatkaisi menoa samaan suuntaan kuin kaikkialla muuallakin.
 
Firmat toimii niin että kaikki se toiminta mikä ei kuulu firman keskeiseen toimialaan, ulkoistetaan muiden tehtäväksi siinä tapauksessa kun raha on tiukalla ja kuluja on pidettävä minimissä. Näin firma keskittyy siihen millä on suurin merkitys..
Mutku se vastaanottava tahokaan ei niitä tehtäviä ilman tee.

Rahoitus siirtyy tehtävien mukana tai sitten tarvitaan joka tapauksessa lisää rahaa. Jos resurssi on poliisin käytettävissä niin poliisi voi sitä tarpeen mukaan käyttää muuhunkin. Ulkopuolelle siirretty on lopullisesti pois poliisin päätäntävallasta.

Firmat toimii niin että kaikki se toiminta mikä ei kuulu firman keskeiseen toimialaan, ulkoistetaan muiden tehtäväksi siinä tapauksessa kun raha on tiukalla ja kuluja on pidettävä minimissä. Näin firma keskittyy siihen millä on suurin merkitys.

Minusta on siis aivan luonnollinen asia että poliisilaitos-firma luopuu tehtävistä jotka joku muu voi tehdä. Jos laki rajoittaa tehtävän siirtoa, niin lakia on muutettava tarpeellisin osin..
Tekeekö ne firman ydintoimialaan kuulumattomat työt joku ilmaiseksi vai joutuuko firma sittenkin maksamaan niistä ulkopuolelta ostaessaan?
 
Tekeekö ne firman ydintoimialaan kuulumattomat työt joku ilmaiseksi vai joutuuko firma sittenkin maksamaan niistä ulkopuolelta ostaessaan?
Ei ne yleensä suostu tekeen ilmaiseksi, kyllä ne saatanat rahaa haluavat työstään, kummia epeleitä...
Pienemmässä erikoistuneessa alihankkijafirmassa (siivous-, kunnossapito-, kiinteistöhuolto, erikoistekniikka- jne.) työn tehokkuus pakkaa olemaan parempi, kun se alihankintatyö on päätoimiala, eikä tukitoiminto. Ja yrittäjä itse usein huohottamassa niskaan ;)
Päämiehen näkövinkkelistä ei tarvitse pitää jengiä varalla, kun usean yrityksen tukitoimintoja hoitava alihankkijafirma pystyy tarvittaessa osoittamaan paljonkin resursseja esmes vuosiremonttiin. On tässä eri sävyjä, oma työnantaja pitänyt näitä tukitoimintoja mittavasti omassa toiminnassa. Kyllä siihenkin ihan järki- ja talousperusteitakin löytyy.

Näihin poliisihommiin:
Eihän siinä hirveästi ole järkeä, että koulutettu poliisimies juoppoja kuskaa.
Itse olen ollut siinä luulossa, että poliisimiesten määrää ei oltaisi vähentämässä, jolloin heidän resurssejaan voitaisiin osoittaa varsinaiseen poliisimiehen osaamista ja valtuuksia edellyttävään työhön.
 
Mutta jos tulee poikkeustila tai muuta vastaavaa,
Silloin tulee kuvaan niitä toimijoita joita on rakennettu sellaiseen tilanteeseen. Poliisi-firmalla ei nyt tässä tilanteessa ole muuta vaihtoehtoa kuin karsia niistä tehtävistä johon ei tarvita koulutettua poliisia ja poliisin tulee tehdä koulutustaan vastaavia töitä.

Juopon kuljettaminen ei mahdu joukkoon.

.
 
Näihin poliisihommiin:
Eihän siinä hirveästi ole järkeä, että koulutettu poliisimies juoppoja kuskaa.
Itse olen ollut siinä luulossa, että poliisimiesten määrää ei oltaisi vähentämässä, jolloin heidän resurssejaan voitaisiin osoittaa varsinaiseen poliisimiehen osaamista ja valtuuksia edellyttävään työhön.
Juuri näin. Tästä on kysymys.
.
 
Tekeekö ne firman ydintoimialaan kuulumattomat työt joku ilmaiseksi vai joutuuko firma sittenkin maksamaan niistä ulkopuolelta ostaessaan?
On kaksi eri asiaa teettää ydintoiminnan ulkopuoliset työt alihankkijalla tai poistaa kokonaan jonkin työn tekemisen velvoite, jolloin alihankkijaa ei tarvita.
.
 
On kaksi eri asiaa teettää ydintoiminnan ulkopuoliset työt alihankkijalla tai poistaa kokonaan jonkin työn tekemisen velvoite, jolloin alihankkijaa ei tarvita.
.
Nythän ei ole kyse siitä, että päihtyneet jätettäisiin pakkaseen makaamaan. Joku ne sieltä nostaa rattaille ja kuskaa jonnekin.

Kukaan ei sitä ilmaiseksi tee, joten yhteiskunta eli veronmaksajat sen maksaa tulevaisuudessakin.
 
Juopon kiinniottaminen ei sekään ole aivan niin yksinkertainen kysymys toimivallan suhteen, jos sitä aletaan poliisilta antaa muille toimijoille. Vai ottaako poliisi kiinni ja joku muu kuskaa poliisin kirjauksilla.
 
Back
Top