Poliitikoille ryhtiä liikekannallepanon käynnistämiseksi

Mutta miten suomalainen poliitikko näitä ajattelee? Itse en ole sotilas, en poliitikko, enkä todellakaan koe tarvetta saada rynkkyä säilytykseen sänkyni alle. Silti minulle on jotenkin intuitiivista mieltää juuri poliitikot puolustuksemme heikoimmaksi lenkiksi; kaikkihan me tiedämme minkälaista porukkaa he ovat. Mutta entäpä jos heillä onkin syynsä suhtautua nuivasti liikekannallepanon aloittamiseen ja valmiuden kohottamiseen. Mistä se voisi johtua?

Minkäs roolin uskot Maanpuolustuskursseilla olevan? Siis tällä koulutuksella, jonka PV antaa, ja joka käydään pääasiassa suljettujen ovien takana. Oppilaina käytännössä melkein kaikki kansanedustajat ja muuta Suomen eliittiä. Voisiko olla niin, että kärkipoliitikoilla - jopa suurimmalla osalla valtakunnantason poliitikoista - olisi jonkinlaiset eväät myös kriisitilanteiden päätöksentekoon?

Pitää muistaa, että kansanedustajat eivät ole kumminkaan ihan sitä penaalin tylsintä kynämateriaalia, joten he kyllä hiffaavat jos maan olemassaolo, ja sitä myöden myös heidän asemansa, on uhattuna.

edit: Lisätään vielä sen verran, että todellisuudessa TP ja hallitus ovat tällä hetkellä avainasemassa kriisitilanteiden päätöksenteossa. Olen 100% varma, että esimerkiksi valmiuslaki ja puolustustilalaki (sotatila) menevät heittämällä läpi eduskunnassa sen jälkeen, kun TP on pitänyt puheensa, ja sanonut, että ei ole muita vaihtoehtoja. Muu on puhdasta poliittista itsemurhaa. LKP menee TP:n päätöksellä, eikä eduskunta asetu tässäkään poikkiteloin. Pitää lisäksi muistaa, että LKP on valmiudenkohotuksen viimeinen vaihe, ja sitä ennen PV on ehtinyt tehdä 'vaikka ja mitä' itsekseen, eli tuskinpa nähdään mitään housut kintuissa ylläreitä.
 
Viimeksi muokattu:
Sun pohdinta on vaan ns. peiliajattelua. En nyt tarkoita rannikoita vaan isompaa kuvioita. Venäjän fasistiklikki ei ajattele samalla tavalla kuin sinä. Vaarana on, että ajatellan kuten Molotov sanoi, että pienvaltiot ovat "täivaltioita" ja lännen isot maat eivät lähde maailmansotaan Narvan takia, eikä edes Riikan takia.

Samoin ajatteli Hitler, ts. eivät Länsivallat lähde sotaan Danzigin takia. Sai palkakseen maailmansodan.

Meidän todennäköisyytemme ei vain välttämättä ole Kremlin todennäköisyyttä.

Gamoon, adam. Pohdin koko tätä casea operaationäkökulmasta. Eli jos hyökkääjän operaatio tarvitsee etelä- ja pohjoisrannan herruuden onnistuakseen -toisessa- niin miten sitten Suomi-operaatio olisi erilainen? Yhtälailla operaatio vaarantuu sivustansa vuoksi, eikös vain. Ei tässä liittosuhteilla pelata vaan jo sillä mahdollisuudella, että sivusta VOI OLLA vaaranalainen, eikös vain? Minun ymmärtääkseni, JOS Venäjä haluaa aloittaa sodan Natoa vastaan Baltiassa, niin se "varmistaa ensin puolueettoman valtion puolueettomuuden". Vai mitä. Vai aloittaako operaation molemmissa suunnissa yhtä aikaa? Tokko.

Taitaa kuitenkin olla matkaa siihen, että Venäjä heittää joukkonsa täysmitalla Natoa vastaan.
 
Mutta miten suomalainen poliitikko näitä ajattelee? Itse en ole sotilas, en poliitikko, enkä todellakaan koe tarvetta saada rynkkyä säilytykseen sänkyni alle. Silti minulle on jotenkin intuitiivista mieltää juuri poliitikot puolustuksemme heikoimmaksi lenkiksi; kaikkihan me tiedämme minkälaista porukkaa he ovat. Mutta entäpä jos heillä onkin syynsä suhtautua nuivasti liikekannallepanon aloittamiseen ja valmiuden kohottamiseen. Mistä se voisi johtua?

Otetaan ensin ne raadolliset syyt. Poliitikot pelkäävät menettävänsä valtaansa sotilaille ja valtaahan he himoitsevat. Poliitikoilla on myös kaikenlaisia kytköksiä jotka eivät kestä päivänvaloa.

Liikekannallepano olisi myös aika järeä toimenpide. Siviiliyhteiskunnan toiminta häiriintyisi, taloudelliset intressit kärsisivät ja kansalaiset ärsyyntyisivät heidän arkiaskareidensa häiriintymisestä. Vallassa olevat poliitikot saisivat lokaa niskaansa nopeasti.

Sitten sen naapurin reaktio. Onko pelko Venäjän provosoinnista omilla toimilla täysin aiheeton? Lisäksi voisivatko suomalaiset sotilaat omatoimisesti jotenkin pahentaa tilannetta jollain militaristisella sooloillulla harmaassa vaiheessa?

Olisiko siis suomalaisen poliitikon edun mukaista pyrkiä kaikissa tilanteissa neuvotteluratkaisuun Venäjän kanssa ennen mitään suurempia valmiuden kohottamisia? Poliitikkohan voi järkeillä ettei sotilaalliseen ratkaisuun päätyminen olisi hänen kannaltaan ollenkaan rationaalinen tapa toimia.

Se voi olla poliitikon etu, mutta yhtä raadollista on se, että se voi olla myös Suomen etu.

Sotilaat sotii, poliitikot päättää. Tämä on se marssijärjestys, kävi miten kävi.
 
Minkäs roolin uskot Maanpuolustuskursseilla olevan?

Kenraalihan tuolla aiemmin sanoi olevansa kaikista maanpuolustuskursseista huolimatta tilanteesta huolissaan, voi vain pohtia milsi. Ja jos suoraan sanon niin Suomen pienen itsestään liikoja luulevan eliitin oman itsetunnon pönkittämiseen tarkoitettuja tilaisuuksia nuo maanpuolustuskurssit kuulemma ovat eli luovat mielikuvaa että kriisiä voisi jotenkin rationaalisesti omilla toimilla hallita. Valitettavasti en usko siihen. Ensinnäkin kriisit ovat kompleksisia. Toisekseen pelureita on sotilaallisen kriisin sattuessa paljon enemmän kun maanpuolustuskursseilla osallistujia, osa jopa ihan ulkomailla asti. Eli nämä maanpuolustuskurssit yms. luovat globaalissa maailmassa valheellista turvallisuuden tunnetta. Kolmanneksi en henkilökohtaisena mielipiteenäni kyseistä porukkaa tavanneena usko maanpuolustuskurssien osallistujien ajavan mitään Suomen kansan etua vaan oman etuoikeutetun asemansa jatkamista. Toistaiseksi Suomen eliitin etu on tässä pienessä hyvinvointivaltiossamme usein kietoutunut yhteen kansan etujen kanssa. Jatkossa näin sattaa olla entistä harvemmin.
 
Eli nämä maanpuolustuskurssit yms. luovat globaalissa maailmassa valheellista turvallisuuden tunnetta. .

Eiköhän se mene päinvastoin. Tapasin erään varsin järkevän naisen, joka kävi tuon kurssin. Hän sanoi oppineensa aika lailla, mitä kaikkea vielä pitää pelätä.

:)
 
Pitikö sun mennä heti vesittämään mun jouluavautuminen? No joo, uskoo ken haluaa Suomen turvallisuuspoliittisen eliitin loistavaan päätöksentekokykyyn kriisitilanteessa. Siiteeraisin tässä tsunamin vuosipäivänä otteita elävästä elämästä vuosikymmenen takaa, mutta valitettavasti parhaat palat on haudattu mappiin jossa on asian nolouden vuoksi leimat päällä. Lukekaa sen sijaan vaikka Remeksen uusin kirja, siinä maanpuolustuskurssin käyneet osoittavat kykyjänsä. Tekstikin on sellaista insinöörille helppolukuista ja täyttä fiktiota.
 
Gamoon, adam. Pohdin koko tätä casea operaationäkökulmasta. Eli jos hyökkääjän operaatio tarvitsee etelä- ja pohjoisrannan herruuden onnistuakseen -toisessa- niin miten sitten Suomi-operaatio olisi erilainen? Yhtälailla operaatio vaarantuu sivustansa vuoksi, eikös vain. Ei tässä liittosuhteilla pelata vaan jo sillä mahdollisuudella, että sivusta VOI OLLA vaaranalainen, eikös vain? Minun ymmärtääkseni, JOS Venäjä haluaa aloittaa sodan Natoa vastaan Baltiassa, niin se "varmistaa ensin puolueettoman valtion puolueettomuuden". Vai mitä. Vai aloittaako operaation molemmissa suunnissa yhtä aikaa? Tokko.

Taitaa kuitenkin olla matkaa siihen, että Venäjä heittää joukkonsa täysmitalla Natoa vastaan.
Minusta Suomi on venäjään nähden leveydeltään sellainen ja kun takana on Ruotsi/Norja, ettei sivustatukea tarvita kuin siinä tapauksessa, että Virosta ryhdytään operoimaan Venäjää vastaan. Minä en usko että Nato puuttuisi millään tavoin ja epäilen sitä EU:takin. Puhua voi mutta käytäntö on ihan eri asia. Kyllä se niin on että yksin Suomi sotisi. Kalustoa ehkä tulisi ja lännessä hierottaisiin käsiä yhteen kun Suomi heikentäisi Venäjää jälleen jos ehtisi edes mobilisoimaan vastusta. Baltian puolustuksen ongelmana on se, ettei Natolla ole niiden takana mitään. Vain Puolasta voidaan operoida, mutta voidaan ja se tosiasia on kuivasti unohdettu Naton puolesta puhujien toimesta.
 
Laitetaan hieman pontta tähänkin varovaiseen keskusteluun. http://kohudosentti.blogspot.com/. Ei niiden Venäjän Kremlin asiamiesten asia varmastikkaan eroa maan todellisesta ajatusmaailmasta, kuten olemme saaneet huomata. Hyvin saattoi lukea Venäjän äänestä ja Verkkomediasta minne idän karhu on katseensa suunnannut.
 
Eiköhän se mene päinvastoin. Tapasin erään varsin järkevän naisen, joka kävi tuon kurssin. Hän sanoi oppineensa aika lailla, mitä kaikkea vielä pitää pelätä.

:)
Minäkin tapasin ja nykyään heräämme samasta sängystä joka aamu.
 
Pitikö sun mennä heti vesittämään mun jouluavautuminen? No joo, uskoo ken haluaa Suomen turvallisuuspoliittisen eliitin loistavaan päätöksentekokykyyn kriisitilanteessa. Siiteeraisin tässä tsunamin vuosipäivänä otteita elävästä elämästä vuosikymmenen takaa, mutta valitettavasti parhaat palat on haudattu mappiin jossa on asian nolouden vuoksi leimat päällä. Lukekaa sen sijaan vaikka Remeksen uusin kirja, siinä maanpuolustuskurssin käyneet osoittavat kykyjänsä. Tekstikin on sellaista insinöörille helppolukuista ja täyttä fiktiota.

Tsunamista ja ulkoministeriöstä on keskusteltu:

http://maanpuolustus.net/threads/reserviläistoimintaa-tsunamissa-26-12-2004.3964/
 
Minäkin tapasin ja nykyään heräämme samasta sängystä joka aamu.

He-hee...

banana.gif
 
Laitetaan hieman pontta tähänkin varovaiseen keskusteluun. http://kohudosentti.blogspot.com/. Ei niiden Venäjän Kremlin asiamiesten asia varmastikkaan eroa maan todellisesta ajatusmaailmasta, kuten olemme saaneet huomata. Hyvin saattoi lukea Venäjän äänestä ja Verkkomediasta minne idän karhu on katseensa suunnannut.

Kohudosentin blogissa on kirjoitettu seuraavasti:
"DNR:n Helsingin edustusto toimittaa DNR:n kansanarmeijalle suomalaisia maastopukuja, villapaitoja, kommandopipoja, taisteluliivejä, lämpöpukuja, goretex-asuja yms. yms. Lisäksi edustusto toimittaa humanitaarista apua Donbassin lapsiperheille. Myös suomalaisia vapaaehtoisia ja asiantuntijoita on lähdössä Donbassiin, tästä lisää tällä palastalla."

Olenkin odottanut tätä hetkeä, milloin joku keksii ryhtyä toimittamaan markkinoille ulostettua suomalaista surplus varustusta kriisialueille. Kysymyksessä voi olla vain periaatteellinen nyanssi, mutta erikoinen yksityiskohta blogin julkaisussa on se, että ainakin valokuvassa oleva naishenkilö esiintyy M91 maastopuvussa, joiden saatavuus ja hinta eivät puolla suurempia toimituksia yksityisin varoin toteutettuna. Tempauksen tavoite onkin selvästi lähinnä ärsyttäminen ja hämmennyksen aiheuttaminen, sillä suomalaisten sotilasvarusteiden potentiaalinen päätyminen kriisialueille sekä sitä myöten uutiskuviin on perinteisesti poliittisesti herkkä asia. Riski on tietysti sitä suurempi, mitä enemmän varustusta on ulostettu surplus-markkinoille ja riskin realisoituminen on käytännössä vain ajankysymys.

Jos oikeasti joku ryhtyy tuumasta toimeen, niin käytöstä hylättyjä M62 maastopukuja ja M65 sarkapukuja on huokeaan hintaan varsin runsaasti saatavilla. Pienellä rahallisella panostuksella on mahdollista varustaa ainakin yksi Donbassin alueella touhuava vapaaehtoispataljoona (200 - 400 miestä) vaikka molemmille osapuolille ja PR-arvoinen medianäkyvyys on taattu. Varsinkin lämpimät talvivarusteet ovat nyt Ukrainassa ymmärrettävistä syistä varsin kysyttyä tavaraa.

EU-valtioiden Saksan ja Englannin taistelijan varustus kansallisuustunnuksineen onkin Itä-Ukrainassa jo hyvin edustettuna eikä suomalainen sarkapuku siellä ihan huonoon seuraan joutuisi.
 
Suomalainen on kyllä peto hinnoittelemaan itsensä kaikilta markkinoilta, joten tshekkiläiset, saksalaiset ja brittiläiset, varmaan kiinalaisetkin kuosit ovat sitä kapinallisvaatetusta. Tuo "Jelenan" poseerauskuva on uudempi puku. Bäckman ei omista rahoistaan pataljoonaa varusta.

Varmaan hän ärsytteleekin, mutta varmasti mös hankkii sinne tavaraa ja väkeä. Nukkuukohan Supo? Ne vain kiikaroivat mussuja ja äärioikeistolaisia, ainakin puheissaan.
 
Viimeksi muokattu:
Suomalainen on kllä peto hinnoittelemaan itsensä kaikilta markkinoilta, joten tshekkiläiset, saksalaiset ja brittiläiset, varmaan kiinalaisetkin kuosit ovat sitä kapinallisvaatetusta. Tuo "Jelenan" poseerauskuva on kllä uudempi puku. Bäckman ei omista rahoistaan pataljoonaa varusta.

Varmaan hän ärsytteleekin, mutta varmasti mös hankkii sinne tavaraa ja väkeä. Nukkuukohan Supo? Ne vain kiikaroivat mussuja ja äärioikeistolaisia, ainakin puheissaan.

Suomessa palkat maksetaan euroina ja kaikki maksetaan euroilla, minkä vuoksi kaikki on köyhälle kallista.

Itäblokin ihmisten ja oligarkkien keskimääräisellä maksukyvyllä ja -halukkuudella suomalaisista sotilasvarusteista korkeintaan sa-kaupoissa myytävät hylätyt M62 maastopuvut ja M65 sarkapuvut ovat heidän saatavillaan, varsinkin suurempina erinä hankittuna. Kauppa se on, mikä kannattaa ja hyvä vaan, että joillekin kelpaisivat, niin ne saataisiin pois nurkista pyörimästä.

Dosentti Bäckman voi halutessaan ostaa vaikka kuormalavallisen hylättyjä vaatteita, mutta maksaja on todennäköisesti joku muu. Blogin kuvassa oleva naishenkilö poseeraa M91 maastotakissa, joka minun vanhojen silmieni näkemän perusteella on puvun yhä edelleen kaupallisesti myytävää kopiomallia, joka erottuu ns. "aidosta" erityisesti kevyempien täysmetallisten vetoketjujensa puolesta. Hinta on sitä luokkaa, että itäblokin ihmiset tuskin ovat näistä vaatteista kovinkaan kiinnostuneita. Pukujen valmistaja tai teettäjä on käsittääkseni MP-yhtiö, mutta saatan olla tässä myös väärässä.

Varsinaisia ns. aitoja PV:n omistamia M91 maastopukuja ei ole surplus-markkinoilla saatavilla, koska niitä ei ole hylätty eikä ulostettu. Niiden valmistus ja kaupallinen myyntikin loppui jo viime vuosikymmenellä VPU:n lopetettua toimintansa ja keskityttyä erilaisten siviiliasujen valmistukseen Boreus nimellä. Vaatteiden valmistus ei Suomessa kannata.
 
Bäckman saisi aika helkkarin monta venäläistä maastopukua yhden M91:n hinnalla...
 
Sitä varten pv:ssä on pysyvä määräys alueellisten sotatoimien aloittamisesta ilman Helsingin käskyjä jos maahan hyökätään tai hyökkäys on ilmeinen.

Virossa on edelleen.

Eiköhän "hirviprikaateista" ole jo luovuttu.

Yhden määritelmän mukaan kaikki, joilla ei ole alla teloja ovat ”hirviprikaateja.”

Jos oikeasti joku ryhtyy tuumasta toimeen, niin käytöstä hylättyjä M62 maastopukuja ja M65 sarkapukuja on huokeaan hintaan varsin runsaasti saatavilla. Pienellä rahallisella panostuksella on mahdollista varustaa ainakin yksi Donbassin alueella touhuava vapaaehtoispataljoona (200 - 400 miestä) vaikka molemmille osapuolille ja PR-arvoinen medianäkyvyys on taattu. Varsinkin lämpimät talvivarusteet ovat nyt Ukrainassa ymmärrettävistä syistä varsin kysyttyä tavaraa.

Maastopuku M/62, kaveriksi sarkapuku M/65 sekä harmaa kenttälakki tai vanhan mallin harmaa turkislakki maksaisivat pakettiostoksena kaiketi noin 40€. 40€ x 800 m olisi 32 000€, joka on varsin kohtuullinen summa, sillä tuohan pitäisi sisällään oikeasti lämpimän vaatekerran ja päälle tulevan lumipuvun, jonka voisi kesän tullen kääntää erittäin kenttäkelpoiseksi maastopuvuksi.
 
Mistä Suomesta saat pakettiostoksena neljälläkympillä kaksi pukua, kenttälakin ja turkislakin :) Pelkkä M/62 vaihtelee noissa krääsäkaupoissa 38-70 euron välissä.

Venäjältä voisin saada saman setin kympillä, kahdella, tosin puku on sitten Flora tai sen työpuku.
 
Mistä Suomesta saat pakettiostoksena neljälläkympillä kaksi pukua, kenttälakin ja (piti olla tai -pstsika) turkislakin :) Pelkkä M/62 vaihtelee noissa krääsäkaupoissa 38-70 euron välissä.

Venäjältä voisin saada saman setin kympillä, kahdella, tosin puku on sitten Flora tai sen työpuku.

SA-kaupasta, joita on 3 kappaletta ympäri Suomea.
- M/62 maastotakki 10€
- M/62 maastohousut 10€
- Sarkapuku M/65 taisi olla ylä- ja alakertoineen noin 15€. Alle 20 € kuitenkin.

Kaikki iskemätöntä kamaa ja tehtaalla niitatut tarkistus- ja kokolaput vielä paikoillaan. Lakkien hintaa en muista. Oisko M/39? turkislakki maksanut 8 €. Ja peräti kokardin kanssa!

http://www.sa-kauppa.fi/portal/
 
Back
Top