Ei tuo ollut tuohon aikaan mikään harvinaisuus. Kyllä Laitos oli joillekin pitkään sivutoimi, jossa saattoi harrastaa liikuntaa ja sai siitä vielä palkankin. Reilusti Keinosen jälkeen olen nähnyt ihan omin silmin sotilasurheilijoita.
Tuo touhu ja viinan kanssa lottaaminen on saatu karsittua jo murto-osaan noista ajoista.
Olisko tuo Keinosen hiihtely ollut sukua Kekkosen perässähiihtohaluille? Arveliko kenraali, että tie Kekkosen sieluun menee latua pitkin......
Minua niin surettaa aina tämä tarina siitä, miten vallanhimo turmelee hyvän miehen. Ehkä se näille hiihtäjille oli jopa yhteistä?
Jossain määrin olen kuitenkin näissä kuntoasioissa samoilla linjoilla Keinosen kanssa.
Keinonen oli kovakuntoinen kaveri alun alkaenkin. Hän piiskasi sen asevelvollisista perustetun osastonsa eli "Pinnan" (peitenimi) uskomattomiin suorituksiin vuonna 1941.
Talvisodan päätyttyä Kevyt osasto 12:sta muodostettiin konekivääri- ja panssarintorjuntajoukkueilla vahvennettu Erillinen polkupyöräkomppania. Komppania oli koottu pohjalaisista asevelvollisista. Se sijoitettiin suojajoukoksi Pohjois-Karjalaan, Uimaharjuun.
Keinonen kertoi: "Pohjanmaan lakeuksien pojat oudoksuivat aluksi Pohjois-Karjalan korpia ja vaaroja. Mutta oli onni, että he saivat koulutuksensa juuri näissä oloissa, joiden kaltaisissa he myöhemmin joutuivat kohtaamaan vihollisensa.”
Koulutus oli kovaa. Komppania teki raskaita polkupyörämarsseja tiettömässä maastossa. Jääkärit harjoittelivat ryhmittyneenä etenemistä, suunnistusta ja sodankäyntiä pimeässä. Lähitaistelukoulutuksen lisäksi opetettiin nyrkkeilyä. Vain ampumakoulutus jäi puutteelliseksi, patruunoista oli pula.
”Polkupyöräkomppanian liikkuvuus vaikutti ratkaisevasti menestykseen taistelutehtävissä. Kun koulutus on kova, on taistelu helppo.”
Vuoden 1941 toukokuussa Keinonen määrättiin polkupyöräkomppanian päälliköksi. Matka Mannerheim-ristiin alkoi. Pinna tunkeutui jo ensimmäisessä taistelussaan vihollisen selustaan jostain aukosta sabotaasitehtävään ja joutui tottumattomana hiukan pulaan ja ampumaan tiensä takaisin. Yleensäkin se oli hyökkäyssodan nopea koukkaaja, eräänlainen suomalainen fillariversio pienestä salamasodasta. Ja kysyi kuntoa.
Keinosen uudistukset olivat hyviä. Pääesikunnan organisaatio pantiin remonttiin. Varusmiesten lomat järjestettiin säännöllisiksi ja he saivat käyttää vapaa-aikana ja palveluspaikan ulkopuolella siviilivaatteita. Tervehtimispakkoa supistettiin. Keinonen kiinnitti myös huomiota liikuntakasvatukseen, hän antoi jopa liikuntapäiväkäskyn.
Kokemukset osoittavat, että kyky liikkua nopeasti ja sitkeästi jalan, suksilla tai polkupyörällä sekä teillä että maastossa luo edellytykset yllätykselliseen taktilliseen toimintaan ja säästää tappiolta.
Silloin kun vielä luksuskulkuneuvo oli traktorin lava, tämä piti aivan helkkarin hyvin paikkansa. Minusta se pitää vieläkin. Muistan kun 2011 minut vanha jäärä saatiin narutettua vielä kaupunkialueen tekniikoita päivittämään kuudeksi päiväksi itseäni 15 vuotta nuorempien kanssa. Kylläpä huomasin (erilaisia vetoja oli aamusta yöhön, sisäänmenoja, siivuttamista, simujen tarkastamisia + soveltava loppusota) että varusteissa on vain painoa kaikkine helkkarin suojalevyineen enemmän nykyisin! Ei se sen helpommaksi muutu vaikka ei jänkhällä oltu.