Praha 1968 -miten Suomen PV/RVL reagoi?

PSB 5500

Kenraali
Lupasin kirjoitella kahden evp rajamiehen muisteloita 50 vuoden takaa. Tarina perustuu vapaasti kerrottuna heinäkuiseen juttuhetkeemme, enkä vastaa etenkään alan termien oikeellisuudesta. Tarina on kuitenkin niin tosi kuin luotettavien kertojien taholta voi olla. Olkoon rajamiehet nimiltään vaikkapa Väinö ja Matti.

Kuten kaikissa sotilaiden palveluspaikoissa myös rajamiesten keskuudessa on ollut tapana seurata turvallisuuspoliittista ympäristöä herkällä korvalla. Itärajallakin oli pantu merkille Prahan tapahtumat vuoden 1968 aikana ja vähintään partioreissujen nuotiohetkinä oli esitetty koviakin spekulaatioita tilanteen kehityksestä. Virallisesti rajalla ei toki tapahtunut yhtään mitään mielenkiintoista saati raportoitavaa. Näinhän olemme myöhempien historiankirjoittajien toimestakin saaneet lukea ja perusteena on käytetty rajavartiostojen päivystyskirjoja, joissa ei kuulemma ole ollut mitään poikkeavia havaintoja.

Näistä tuntemastani rajamiehistä Väinö heräsi rajavartioston tarjoamassa hellahuoneessa aamulla ja päivän ohjelmana oli normaali partiokierros. Häiriön välttämiseksi Väinö ei arvannut avata radiota eikä kuunnella aamu-uutisia, kuten oli ollut tapana kuukautta aiemmin syntyneen vauvan tuloon asti. Hänellä, ja ilmeisesti partiokaverillakaan, ei ollut mitään tietoa maailmanhistorian uunituoreista liikkeistä vaan kumpikin valmisteli partioon lähtöä pakkaamalla päivärepun polkupyörän päälle. Fillareilla oli määrä siirtyä muutaman kilometrin päähän vartiotornille ja painua siitä rajavyöhykkeelle jatkaen aina rajalinjalle asti. Rajalinjaa piti kuljettavan kymmenisen kilometriä eräässä niemessä olevalle nuotiopaikalle asti. Jälkikäteen ajatellen oli poikkeuksellista, että vartioston päällikkö oli jo siihen aikaan töissä ja vielä erikoisempaa oli, että huoneensa ovi oli suljettuna.

Loppukesän mittaan rajamiehet ja rajaseudun asukkaat olivat havainneet tavallisuudesta poikkeavaa aktiivisuutta rajanpinnan kylissä ja rajavyöhykkeelläkin. Rajaseudun asukkailla oli jo silloin vahva luotto rajavartiolaitokseen ja useimmilla oli läheisiäkin rajamiehinä. Nämä asukkaat ovat olleet rajavalvonnan kannalta tärkeitä silmiä ja korvia, eikä ilmoituskynnystä ole pidetty turhan korkeana. Vastaavasti rajamiehet ovat poikenneet taloissa kahvittelemassa ja auttamassakin esimerkiksi vanhuksia polttopuiden kantamisessa ym. Täytyy muistaa, että vielä 50 vuotta sitten rajaseudullakin asui paljon ihmisiä ja moni eli viikkokaudet käymättä lainkaan kirkonkylällä.

Rajaseudulla oli kesällä nähty mm. Yleisradion, Lennätinlaitoksen ja TVH:n työkunta-autoja normaalia enemmän. Etenkin Yleisradion ”antenniautot” olivat jotain uutta itäsuomalaisessa maisemassa. Virallisen kertoman mukaan ne mittailivat radio- ja tv-verkon toimintaa rajan läheisyydessä. Ehkä näin olikin, mutta kuulemma epäilyttävältä se vaikutti. Miehistö kun ei vaikuttanut miltään asentajaporukalta. Edelleen niille oli Helsingistä asti kirjoitettu lupa liikkua rajavyöhykkeellä, joka tuntui vetävän niitä puoleensa. Rajamiehille kerrottiin, että syynä oli halu rajoittaa suomalaisen tv:n näkyminen mahdollisimman tarkasti valtakunnan rajalle. Ehkä niin oli, mutta esimerkiksi Espoon tv-maston rakentaminen niin, että se lähetti puolet lähetyksistään suoraan Neuvostoliittoon ei oikein puhu tämän puolesta. Rajamiesten joukossa liikkui heinä-elokuussa jonkin asteinen tornihuhu siitä, että kyse oli pv:n viestikoelaitoksen toiminnasta. Tornarin mukaan miehistössä oli havaittu sotilasoppilaitoksesta tuttuja kasvoja. Ehkä tämä tutkintalinja on saanut lisää vahvistusta elokuun 21.8. jälkeen, mutta ei kai se mahdotonta ole. Varsinkin kun sotilasjohtomme oli ilmeisen hyvin perillä Neuvostoliiton toiminnasta rajan pinnassa tuona aikana.

TVH:n miehet, tai ainakin heidän kalustoa käyttäneet (nykytermein) tunnuksettomat henkilöt, tutkivat rajaseudun maanteiden siltoja niin alta kuin päältäkin, ja olipa mukana sammakkomiehiäkin. Paikallislehden nohevat toimittajat olivat elokuun puolivälissä menneet jututtamaan, että mistä on kyse, kun TVH:n äijät soutelevat siltojen alustoja. Lehdessä sitten kertoivat, että huoltoa ja kuntokartoitusta tekevät.

Väinön partio oli jättänyt fillarinsa tornin juureen ja kaukaisuudesta lähestyvän ukkosen jyrinän vuoksi jättivät kiipeämättä ylös. Tämä oli poikkeus ainakin normaaliin toimintaan ja kenties ohjesääntöäkin vastaan. Väinö ja partiokaveri lähtivät etenemään tuttua polkua kohti rajaa, jonne linnuntietä on tornilta matkaa noin 400 metriä, mutta polveileva polku varmasti tuplaa matkan.

Idästä noussut aurinko paistoi edelleen silmiin, joten partio tulla tupsahti raja-aukolle melko rempseästi. Rajalinjan avautuessa Väinö jähmettyi ja katseli epäuskoisena kuinka rajatolppien toisella puolella eli ehkä 5 metrin päässä seisoi nuorukainen rynnäkkökivääri kourassaan. Väinö kertoo edelleen muistavansa ”pojan” kasvot ja ilmeen. Varustukseltaan hän ei näyttänyt Neuvostoliiton rajavartijalta vaan ilmeisestikin varusmieheltä tai reserviläiseltä ja habitukseltaankin kyse oli selvästi. Vastapuoli ei sentään tähdännyt aseellaan, mutta nuorukainen hamuili asettaan eteen ja posmotti venäjäksi jotakin. Väinön mukaan olisi ehkä pitänyt lyödä maihin, mutta jotenkin siinä tilanteessa jäätyi, varsinkin kun oli päivänselvää, että jos siinä olisi avattu tuli, niin peli olisi ollut selvä. Siksi yllätettyjä he olivat.

Pian selvisi, että Neuvostoliiton puolella oli sotilaita ketjussa silmän kantamattomiin eli mies muutaman metrin välein. Tilannehan oli erittäin poikkeuksellinen, koska normaalisti neuvostoliittolaisilla oli ilmeisen tiukka käsky olla ottamatta mitään kontaktia suomalaisiin. Rajalinjalla kohdatessaan neukut poistuivat näkymättömiin tai löivät maihin suomalaisten kohtaamisen ajaksi. Rajamiehillä on paljon kertomuksia, kuinka ovat sitten jääneet juuri sille paikalle tulille ja katsoneet kauanko vastapuolella riittää intoa maata hangessa.

Väinön partio päätti perääntyä vaikka kuulemma teki tiukkaa kääntää selkänsä aseistautuneille sotilaille. Näkösuojaan päästyään juoksuun ja fillareille, josta vielä spurtti vartiostoon. Siellä päällikön puheille, joka tuntui jo tietävän tilanteen. Väinön mukaan tämä kaaderiupseeri oli hieman omalaatuinen tapauksensa, eikä nytkään tullut selväksi, että oliko tilanne yllätys ja miten asiasta raportoitiin Helsinkiin.

Palaan vielä jatkojutussa havaintoihin rajan takaa ja siitä, miten rajamiehet perheineen tilanteeseen reagoivat.
Kiitokset tästä tutkivasta journalismista mitä olet harrastanut! Nuo 50 vuoden takaiset ajat ovat taatusti olleet hyvin ”jännittäviä” aikoja aikalaisille. Silloin ei ehkä sotatoimetkaan olleet enää kovin kaukana.
 

tulikomento

Ylipäällikkö
Taisi Neuvostoliitto harrastaa tuota "hermosotaa" kaikkialla länsirajoillaan Tsekkoslovakian miehityksen aikaan, ainakin Norjan ja Suomen suhteen siis. En tiedä sen tarkemmin uhittelivatko sitten vielä esim. DDR:n ja Länsi-Saksankin rajalla.
 

TBman

Ylipäällikkö
 

tulikomento

Ylipäällikkö
Väinön partio oli jättänyt fillarinsa tornin juureen ja kaukaisuudesta lähestyvän ukkosen jyrinän vuoksi jättivät kiipeämättä ylös. Tämä oli poikkeus ainakin normaaliin toimintaan ja kenties ohjesääntöäkin vastaan. Väinö ja partiokaveri lähtivät etenemään tuttua polkua kohti rajaa, jonne linnuntietä on tornilta matkaa noin 400 metriä, mutta polveileva polku varmasti tuplaa matkan.

Idästä noussut aurinko paistoi edelleen silmiin, joten partio tulla tupsahti raja-aukolle melko rempseästi. Rajalinjan avautuessa Väinö jähmettyi ja katseli epäuskoisena kuinka rajatolppien toisella puolella eli ehkä 5 metrin päässä seisoi nuorukainen rynnäkkökivääri kourassaan. Väinö kertoo edelleen muistavansa ”pojan” kasvot ja ilmeen. Varustukseltaan hän ei näyttänyt Neuvostoliiton rajavartijalta vaan ilmeisestikin varusmieheltä tai reserviläiseltä ja habitukseltaankin kyse oli selvästi. Vastapuoli ei sentään tähdännyt aseellaan, mutta nuorukainen hamuili asettaan eteen ja posmotti venäjäksi jotakin. Väinön mukaan olisi ehkä pitänyt lyödä maihin, mutta jotenkin siinä tilanteessa jäätyi, varsinkin kun oli päivänselvää, että jos siinä olisi avattu tuli, niin peli olisi ollut selvä. Siksi yllätettyjä he olivat.

Pian selvisi, että Neuvostoliiton puolella oli sotilaita ketjussa silmän kantamattomiin eli mies muutaman metrin välein. Tilannehan oli erittäin poikkeuksellinen, koska normaalisti neuvostoliittolaisilla oli ilmeisen tiukka käsky olla ottamatta mitään kontaktia suomalaisiin. Rajalinjalla kohdatessaan neukut poistuivat näkymättömiin tai löivät maihin suomalaisten kohtaamisen ajaksi. Rajamiehillä on paljon kertomuksia, kuinka ovat sitten jääneet juuri sille paikalle tulille ja katsoneet kauanko vastapuolella riittää intoa maata hangessa.

Väinön partio päätti perääntyä vaikka kuulemma teki tiukkaa kääntää selkänsä aseistautuneille sotilaille. Näkösuojaan päästyään juoksuun ja fillareille, josta vielä spurtti vartiostoon. Siellä päällikön puheille, joka tuntui jo tietävän tilanteen. Väinön mukaan tämä kaaderiupseeri oli hieman omalaatuinen tapauksensa, eikä nytkään tullut selväksi, että oliko tilanne yllätys ja miten asiasta raportoitiin Helsinkiin.
Todella mielenkiintoinen kirjoitus. Kiitos postaamisesta !

Tässä pari kommenttia:

Ainakin kaakkoisrajalla tuo ukkosen jyly tunnistettiin tykistön ammunnoiksi Karjalan kannaksella. Neukut olivat kutsuneet Leningradin sotilaspiirin reserviläisiä kertauksiin ja ilmeisesti ammunnat liittyivät tähän.

Meillä RVL:n varusmiehille annetaan rajoitettua rajavartiointikoulutusta kriisiajan tehtäviin. Muussa tapauksessa ammattirajamiehet hoitavat tämän tehtävän. Neuvostoliitto puolestaan käytti varusmiehiä rajavartiointitehtävissä. Tämä on varmistettua tietoa tuntemiltani rajamiehiltä. Oli kuulemma ihan tavallista, että suomalaisen ja neuvostoliittolaisen rajapartion kohdatessa saattoivat neukut rynnätä yhtäkkiä asemiin. Tämä kuului heikäläisillä ohjesääntöön. Partion johtaja, joka oli samalla varusmiesten kouluttaja käski miehet tuliasemaan ja käsky oli pysytellä asemassa niin kauan kuin suomalaisiin oli näköyhteys.

Suomalaisilla oli puolestaan tapana ihan piruillessaan jäädä juuri tämän takia norkoilemaan alueelle näköetäisyydelle. Tätä kuulemma harrastettiin varsinkin talvipakkasilla ja surkeassa syyssäässä. Meikäläiset saattoivat esim. jäädä tunniksi tai puoleksitoista syömään eväitään raja-aidan lähelle. Neukuilla puolestaan oli käsky pysyä liikkumatta omissa asemissaan koko tämän ajan. Rajamiehet sitten naureskelivat kun pois lähtiessään katsoivat miten kylmästä hytisevät venäläiset nousivat ylös hyppimään itseään lämpimiksi.
 
Viimeksi muokattu:

oml

Kapteeni
Kuulemma Ilomantsin suunnilla kuului panssarien möyrintää rajan takaa prahan miehityksen aikoihin.
 
Top