Follow along with the video below to see how to install our site as a web app on your home screen.
Note: This feature may not be available in some browsers.
Olen alkanut epäilemään, että Persujen entinen ja Sinisten nykyinen arvopohja perustuu puhtaasti siihen, mitä Paavi sanoo. "Jostain syystä".
Esim:
-Homous on syntiä, koska katolisuus
-Eutanasia on syntiä, koska katolisuus (tässähän Laura H oli samoilla linjoilla, ei valehdellut vaikka tiesi että tästä tulee sapiskaa - arvostan rehellisyyttä!)
-Paavi on melko vihervasemmistolaisella linjalla siirtolaisuuden kanssa --> Soinille kelpasi kriittisten äänet, mutta samalla aktiivisesti kampitti vaikutusmahdollisuudet.
Käytännössä se, mihin vakansseihin ihmisiä nostettiin puolueessa, perustui vankkumattomaan uskollisuuteen Soinia kohtaan. Esim. Juvonen oli vastatuulessa, koska uskalsi uhmata Soinia homoavioliittoasiassa. Sebastian Tynkkynen oli vastatuulessa, koska on homo (vaiko bisse, ei oikeastaan kiinnosta). Halla-aho oli vastatuulessa koska on eri linjoilla kuin Paavi (ja siis myös Soini), mutta toisaalta hänen edustamansa äänipotti tarvittiin etenkin kun Soinin ainoa oma juttu "EU-kriittisyys" oli jouduttu hautaamaan käytännössä 100% kun ministeripesti kutsui.
Idässä on jostakin syystä ollut viime aikoina ilmeinen tarve maalata Suomi ystävällismieliseksi maaksi.
Mistä lie johtuu?
Onko kyse siitä että luodaan pohjaa "Suomen tekemälle petokselle" vai siitä että koetetaan hajottaa EU:n yhtenäistä linjaa maalaamalla Suomi siitä linjasta jatkuvasti poikkeavaksi valtioksi.
Tosin maalaus suuntautunee sisäsuuntaan/ tuo on tehotonta Euroopan suuntaan.
Kuulinko oikein jokin aika sitten, että Sauli irtisanoutui selkeästi kokoomuksesta ja korosti, että mukana on väkeä kaikista ryhmistä?
...noo, ei tuo ihan tosissaan ollut minulta. Hirtehistä.
Hyi mitä kehtasitkaan sanoa... kohta tulee kypäräpappiosaston nuhtelu..Kyllähän se jostain kertoo, että Sauli nimenomaan ei suostunut Kokoomuksen ehdokkaaksi, vaikka tulos varmaan olisi ollut sama.
Petteri Orpo oli kyllä kovasti mielissään Saulin menestyksestä. Unohti vain, että Sauli läksi Kokoomuksesta, eikä Kokoomus edes kehdannut yrittää omaa ehdokasta sen jälkeen.
Eli valitsijayhdistys oli lumeeksi..Tänään kuulin kun hän selitti asiaa toimittajalle. Presidentti luopuu puoluekirjasta kun astuu virkaan. Joten Niinistön mielestä se olisi ollut kummallinen käytös tulla ikäänkuin puolueen jäseneksi taas hetkeksi ja sitten jälleen luopua kun tuli valituksi.
Juuri noinhan hän sen sanoi. Tuohan on Suomessa vakiintunut tapa (ei laissa). Ja kuten Sauli sanoi, olisi ollut typerää liittyä puolueeseen van kampanjan ajaksi.Tänään kuulin kun hän selitti asiaa toimittajalle. Presidentti luopuu puoluekirjasta kun astuu virkaan. Joten Niinistön mielestä se olisi ollut kummallinen käytös tulla ikäänkuin puolueen jäseneksi taas hetkeksi ja sitten jälleen luopua kun tuli valituksi.
suomalaisten on turha ruoskia itseään omista ratkaisuistaan kun katsoo mitä luikkeja Yhdysvaltain ytimien suojissa pesii.
Sivistymättömänä en ymmärtänyt mihin tuolla viitattiin. Tuli mieleen vain Solzenitsynin Ensimmäisen Piirin rohkean teon tekevä ja siitä NKVD:n vangitsemaksi joutuva etuoikeutettu diplomaatti Innokenti Volodin.
5) Väyrynen mielestäni onnistui päätavoitteessaan: Kostaa Kepulle. Mutta äänimäärä jäi kuitenkin harmittamaan miestä, mistä tunnen syvää ja vilpitöntä vahingoniloa. Narsistisempaa ja epäeettisempää poliitikkoa saa hakea, eikä siltikään tahdo löytyä.
3) Äänestin enempi vähempi protestiäänenä Laura Huhtasaarta, juuri sen takia että hän oli ainoana tuomassa tiettyjä teemoja esille. Ainoana piti Venäjää uhkana - se on uhka, eikä auta taas parhainpäintulkita muiden puheita asiasta, he eivät tohtineet puhua asiasta sen oikeilla nimillä. Ainoana komppasi Niinistöä (Jussi) kaksoiskansalais-asiassa. EU-hommassa oli Fixitteineen liikaa vouhotusta ja siirtolaisuuskysymys latistettiin osittain keskittymällä terrorismiin, vaikka myös fiksummin länsimaisiin arvoihin ja naisten vapauteen. Ihan hyvä tulos, ei loistava mutta ei ollenkaan niin huono kuin moni olisi toivonut. Ehkä hänestä vielä tulee hyväkin poliitikko, jos osaa olla oppimiskykyinen/haluinen. Tekisin saman äänestyspäätöksen myös tänään, vaikka pidänkin Saulia parempana presidentin ominaisuuksiltaan.
4) Edelliseen liittyen minua huvittaa se helpotus, mikä Sinisillä oli siitä, että Soini sai viime vaaleissa paremman äänimäärän. Jos kerran meni niin hyvin, niin kas kun eivät uskaltaneet nyt nimetä ketään ehdokasta. 2012 valittiin ensimmäisen kauden presidenttiä, nyt istuvaa sellaista. Viime kerralla Sauli sai äänistä 37%, nyt 63%. Olisi valehtelua väittää, että Soinin tulos 9,4% silloin olisi ainakaan mitenkään merkittävästi parempi kuin untuvikko-Lauran kaksi entistä pääministeriä ja kaksi muuta ministeriä voittava tulos nyt. Mutta kai pitää sallia vähät ilonaiheet, huvittaa hieman silti tuo helpottunut twittuilu.
Kyllä varmaan parhaat kaverukset...heh..heh...Varmaan Saulin ykkösvaihtoehtona kysäistä Paavoa...
Ei niin, kaikki ovat tyhmiä punaniskaduunareita...tai eivät edes sitä, todennäköisesti työttömiä.
Eiks jeh?
Ei kansanedustaja ole työtön.
On asioiden vääristelyä kirjoittaa Huhtasaaren tuloksen olevan vaalitappio.
Asiantuntijayhteisö on yksimielinen siitä, että kyllä tämä tulos oli voitto.
.