Tämä YLE:n uusin gallup näytti että Huhtis ja Väykkä olisivat tasoissa. Molemmilla 6 %. Eli se Väyrysen päälle 13 %, jota Accustore esitti ei olisi kovin realistinen. Käytännössä Pave ei siis sittenkään olisi kyennyt repimään kaulaa Huhtasaareen, vaikka hän tässä viime aikoina on ainakin pariin otteeseen käskenyt Huhtasaarta lopettamaan samoista äänistä kilpailemisen. Jos tuo YLE:n mittaus pitää kutinsa, niin sanoisin että ovat syöneet koko ajan ääniä toisiltansa.
Subjektiivinen suuntaa-antava esimerkki omasta äärikepulaisesta kunnasta.
Meillä on kaksi vaalipiiriä (edit: ei kun äänestysaluetta...eniveis), kirkonkylä ja kunnan toinen merkittävä asutuskeskus. Ensinmainitussa, jossa itse asun, on paljon enemmän vanhaa väkeä. Jälkimmäisessä paljon enemmän nuoria lapsiperheitä ym.
Ylivoimaisen ykkösvalinnan molemmissa piireissä tiedätte kyllä.
Kirkonkylällä kakkosena tuli Matti ja kolmosena Paavo - mummot äänestivät tuttua ja "luotettavaa" miestä
Lisäksi meidän mummopiirissä Haavisto ei "jostain syystä" päässyt edes neljän kärkeen.
Siellä nuorempien vaalipiirissä Matti ei päässyt edes neljän parhaan joukkoon (!!!) ja Huhtasaari oli kakkonen. Sen verran mummovoimaa sieltäkin löytyy että Paavo pinnisti kolmoseksi.
Mielestäni tämä subjektiivinen esimerkki kuvaa tilannetta siinä missä Jussi Halla-aho alle 50-vuotiaiden toiseksi arvostetuimpana yksittäisenä poliitikkonakin. Monet nuoret ja esim. lapsiperheet saattavat nähdä tämän Persujen "yhden asian" aika merkittävänäkin asiana, kun perspektiivinä on lasten ja lastenlasten elinaika. Mielestäni median maalaama kuva "punaniskaduunareista" (onko sellaisia enää?) Persujen ainoana käyttövoimana on aika puutteellinen. Paavo taas menee vahvasti YYA-mummonostalgialla ja täysillä hörhö-NWO-ryssänmielisillä putinisteilla, ihan mistä vaan ääniä saa.
Oma lähipiirini on pääosin Kok-äänestäjätaustalla ja koulutettuja, työssäkäyviä, perheellisiä ihmisiä lähinnä mutta iso osa näkee Persut ainakin jossakin määrin positiivisessa valossa. Kaikki joko vihaavat Paavoa tai pitävät häntä vitsinä, tai molempia. Moni kuten itse näen: Toivoisin että Persujen meininki liikkuisi entistä parempaan suuntaan ja loppukin öyhötys ja sahurisekoilu jäisi ja siirryttäisiin puhtaasti järkiargumentteihin. Silti se on ainoa puolue jossa ei mennä tiettyjen tabujen mukaan retoriikassa, ja siksi protestiäänet virtaavat sinne suuntaan, kun Orpo & Co. viisveisaavat esim. Kok-puoluekokouksen kannoista ja meno on kuin Vihreillä.