Presidentinvaalit 2018

Hymyillen seurasin Väykän juttuja ja väitteitä. Uskomaton Paavo...ei piru vieköön ole pehmennyt, vaikka ikääkin jo on.
https://www.is.fi/presidentinvaalit2018/art-2000005485529.html

Katselin pätkittäin. Vähän yllätti se, että Tuomioja tavallaan kettuili Väyryselle. Pointti oli se, että Paavo puhuu jatkuvasti Suomen puolueettomuuden palauttamisesta. Tuomioja totesi, että tuota kieltä käyttävät vain Väyrynen ja Vladimir Putin. Näiltä tuntuu unohtuva se, että ei Suomi EU-maana ole enää puolueeton. Mutta kertonee ennen kaikkea Väyrysen perimmäisestä tavoitteesta. Suomi irti kaikesta läntisestä yhteistyöstä ja liekanaru Moskovaan kiinni mahdollisimman tiukalle, kuin "vanhaan hyvään aikaan."
 
Kaikki tuki kelpaa Paavolle.

http://www.iltalehti.fi/politiikka/201712122200600061_pi.shtml

Väyrysen taakse on kerääntynyt ihmisiä poliittisen kentän vastakkaisilta laidoilta. Hän itse uskoo, että syynä laajaan kannatuspohjaan on se, ettei viime vuosikymmeninä toteutettu politiikka tyydytä kuin osaa suomalaisista. Nykyisessä kahtiajakautuneessa yhteiskunnassa Väyrynen uskoo kykenevänsä toimimaan kokoavana voimana eri ryhmien välillä.
Väyrynen ei pidä ongelmallisena sitä, että hänen kannattajikseen on julkisesti ilmoittautunut myös voimakkaasti mielipiteitä jakavia tahoja, kuten Suomi Ensin -aktiiveja ja aiemmin Ilja Janitskinin ehdokkuutta toivoneita henkilöitä.
Itse kampanjan organisaatiossa he eivät ole olleet mukana.

- On todettu, että heidän keräämät kannattajakortit keräävät aivan yhtä hyvin kuin entisten kommunistien, keskustalaisten, perussuomalaisten tai itsenäisyyspuoluelaisten kortit, Väyrynen totesi.
Hän ei usko, että keskenään erilaiset äänestäjät ajaisivat toisiaan pois.

- Suomi ensin -liikkeessä on ollut mukana niitä henkilöitä, jotka ovat keränneet kortteja ja me olemme ilmoittaneet, että meillä kaikki kortit ovat tervetulleita. Emme ole sitoutuneet mihinkään poliittisesti. On hyvä, että kannatusta tulee hyvin erilaisilta ihmisiltä. Onhan meillä kannatusta myös sitten ihan äärivasemmalta ja hyvinkin näkyviä henkilöitä, Väyrynen sanoi.
 
Timo Haapala paljastaa Paavon tyylin hyvin.

1. Väyrynen väitti, että "ylivoimainen enemmistö vastusti euroon siirtymistä" (asia oli päinvastoin, Suomen Gallupin helmikuun alussa 1997 tekemässä tutkimuksessa 45 prosenttia vastaajista kannatti eurorahaa. Vastaajista 42 prosenttia vastusti ja 13 prosenttia ei osannut sanoa kantaansa; lisäksi kannatus oli nousussa - vielä vuosi aikaisemmin suomalaiset olivat olleet kriittisempiä).

2. Kreikan ottamista euroon Väyrynen on vastustaa jälkikäteen ja saa huonomuistisilta pisteitä (EU-parlamentin jäsenenä Väyrynen äänesti Kreikan jäsenyyden puolesta toukokuussa 2000).

3. Väyrynen väittää sepitteeksi sitä, että hän olisi muka sanonut olevansa ”Jumalan valittu johtamaan Suomen kanssa”. (Mikko Pesälä ei ollut ainoa, joka kuuli sen erään puoluevaltuuskunnan kokouksen yhteydessä olleissa illanistujaisissa. Hän oli Kuopiossa samassa pöydässä Väyrysen ja muutamien muiden kanssa. Jos Väyrynen ei muista, se johtuu siitä, että hän oli humalassa.)
 
Jep. Takinkääntäjä, tuuliviiri ja itsekäs opportunisti sekä pyrkyri. Siinä Väyrynen tiivistetysti. Toivon muuten hartaasti sitä, että esim. tämän illan MTV3:n vaalitentissä Väykältä kysyttäisiin Krimistä ja Itä-Ukrainasta. Eiköhän vanha Kremlin nuoleskelija paljastaisi todellisen luontonsa.
 
Tekaisin äsken MTV3:n uuden vaalikoneen. Meikäläisen TOP3 oli: Niinistö 83 %, Haatainen (! :eek:) 81 %, Vanhanen 79 %. Listan alapäässä kolme huonoiten sopivaa: Väyrynen 62 %, Kyllönen 62 %, Huhtasaari 74 %.
 
No prkl, sama järjestys itselläkin, kärkiehdokkaan juurikin samoin. Pitää lähteä vihtomaan demari pois sisimmästä :eek: otan vielä kossuhuikat, niin lähtee turha kulttuuri pois.
 
Aikamoiset mielipiteet ja visiot Väyrysellä kyllä tentissä oli. Hänen mukaansa sotilaallinen liittoutumattomuus ja puolueettomuus ovat yksi ja sama asia, ja hän tohtorismiehenä tietää näin asian olevan. Näin ollen Suomi kykenisi pysyttelemään kokonaan erossa sotilaallisista kriiseistä ja sotatoimista. Tosiaan, Krim-pakotteet pois Venäjältä ja Krim tulee pysymään osana Venäjää. Ja sitten Paavo heitti vielä visionsa uudesta ETYK-konferenssista, jossa ratkaistaisiin kaikki Neuvostoliiton romahduksen myötä syntyneet alueelliset kiistat ja konfliktit. Epäilemättä vielä Venäjän hyväksi.

Jopa Matti Vanhanen varoitteli tuollaisesta puheesta. Sanoi vielä, ettei Venäjälle pidä antaa tuolla tavalla löysää.
 
Viimeksi muokattu:
[QUOTE="tulikomento, . Tosiaan, Krim-pakotteet pois Venäjältä ja Krim tulee pysymään osana Venäjää. Ja sitten Paavo heitti vielä visionsa uudesta ETYK-konferenssista, jossa ratkaistaisiin kaikki Neuvostoliiton romahduksen myötä syntyneet alueelliset kiistat ja konfliktit. Epäilemättä vielä Venäjän hyväksi.

Jopa Matti Vanhanen varoitteli tuollaisesta puheesta. Sanoi vielä, ettei Venäjälle pidä antaa tuolla tavalla löysää.[/QUOTE]

Rajajääkäri:
Tuolla liikkeellä Paavo haluaisi pyyhkiä NL/venäjän kaikki entiset ja nykyiset synnit pois ja sen myötä kaikki pakotteetkin. Kremlin mies.
 
Back
Top