Presidentinvaalit 2018

Miten Huhtasaari presidentin valtaoikeuksilla laittaa rajat kiinni ja irrottaa Suomen EU:sta? Tasan 4% voi koko maassa olla sellaisia, että nielaisevat silkkaa katteetonta paskaa tai osoittavat solidaarisuutta puoluesyistä (mikä on vielä ymmärrettävää). Populismilla purraan heikkoja. Paremmin saisi pisteitä olemalla rehellinen eikä valehtelemalla.

Mukijoppari-Paavolla on oma agendansa ja Huhtasaarella omansa. Ei kumpikaan -oikeasti- tavoittele presidentinvirkaa vaan käyttää kympillä omaksi ja puolueen hyväksi tarjolla olevan julkisuuden. Ilmaista mainosta tulevaa silmällä pitäen.

Molemmat ovat kyllä tuoneet esille ArvoPohjansa, äänestäjät sitten arvioivat, millä tavoin presidentin tehtäviä hoidetaan APn voimin. Toki presidentti, joka on valittu vahvalla mandaatilla voi toimia myös unilukkarina yhteiskunnassa. Malliin -saatanan tunarit-.

Lähinnä kaikkia muita ehdokkaita kuin presidenttiä katsoessa tapaa mielen tietty myötähäpeä...kun istuva presidentti todennäköisesti kaalaa läpi ekalla kierroksella, niin muille on tarjolla rooli, joka ei kyllä mairittele. Jäljelle jää oman hlökoht. karaktäärin kasvattaminen ja sitten oman puolueen esillä pitäminen.

Eipä sillä, ei tämä yhteiskunta nyt tarvitse mitään huitsin repivää vaalikamppailuakaan.
 
Politiikassa ei mikään ole sattumaa. Ei siis sekään, että establismentin kannalta ikävimmät tapaukset Väyrynen ja Huhtasaari ovat ylenannon tenteissä ensimmäisinä. Varmaa myös on, että istuvat presidentti saa silitystä myötäkarvaan sekä punasiskoja ei riepotella samoin kuin Huhtasaarta. Saattepa vielä nähdä.
 
Muistan kun Antero Kekkonen 1970-luvulla jyräsi ja suorastaan sylki Vennamon naamalle ja sitten tuli kaljupää ja teki melkein asennon. Sitä en toivo näkeväni enää.[/QUOTE]

Tuo kuvanauha olisi mukava nähdä.
 
Jos ihmiset äänestäisivät vaaleissa kuin vaaleissa sen mukaan mikä on oman ja ehdokkaan arvopohja ja mielipiteet niin tämän maan hallinto saattaisi olla kovasti erilainen. Ihmisillä on kuitenkin mielenkiintoinen tapa äänestää itseään vastaa eli ehdokasta joka ei ole samalla kirjan sivulla jos edes samassa kirjassa.

Presidentivaaleissa Niinistöstä on median ja kokoomuksen toimesta leivottu jo voittajaa. On muuten huvittavaa katsella kuinka kokoomusta käsitellään aikalailla silkkihansikkain, on jo pitkään käsitelty.
 
Voi kai sen noinkin nähdä, jos katselee jokin muu puoluekirja näpeissään.

Kokoomus ei ole luvannut mitään erityistä tai toimii lupauksiensa mukaan. Demarit nostavat aina forssan ohjelman ja samalla k**ee päin tovereita. Kepussa puhutaan Alkion perinnöstä, mutta pelkkää sanahelinää sekin. Tottahan toimittajat näihin tarttuvat kun pääsevät nokittelemaan ja raatelemaan.

Muista yhdenasian puolueista puhumattakaan. Olisihan se ihme, jos persujen ja sinisten touhut eivät olisi suurennuslasin alla. Täydellistä tyhjien tynnyreiden kolinaa ja takinkäännön maailmanmestaruus.
 
En kannata Kokoomus(takaan), mutta olet mielestäni tässä oikeassa. Vaikka miten sylettäisi, niin Kokoomus ajaa monessa kohtaa ihan oikeaa politiikkaa. Kaikesta ei voi olla samaa mieltä, mutta perusytimeltään ja -touhuiltaan toimivin lafka poliittisessa kentässä. Ollut jo vuosia ja todennäköisesti eteenpäinkin.
 
Kiitos linkistä. Kyllä oli Kekkosen haastattelussa/tentissä suorastaan P-korea meininki, jossa aistii pelkoa, kunnioitusta, ja mielistelyä. Tuollainen aika ei saa koskaan palata, ei.

Todennäköisesti palaa, koska ihminen. Jossain toisessa muodossa vain, ei sitä yleensä aikalaisten suuri enemmistö edes tajua, kun vedellään huolella kuin pässiä narussa. Jälkeenpäin sitten vähän noloina selitellään. Ja nyt nuo ilmiöt ovat kasvaneet globaaleiksi. Mitä muuta on joku ilmastonmuutos kuin globaali yhteinen Kekkonen, minkä nimiin pitää vannoa ja siihen on uskottava? Tai eurooppalainen maahanmuuttopolitiikka? Tai globaali talous? Esitähän asiallista kritiikkiä missä tahansa foorumilla ja saat yllesi melkoista myllyä. Tai mene kuntapalaverissa sanomaan, että ei kyllä oteta pakolaisia...arvaa montako puheenvuoroa sulle myönnetään? Tai kysy luonnonsuojelijalta, että eikö närästä lentää Balille, mietihän hiilijalanjälkeä ja ilmastonmuutosta....tai kato miten sote-uudistus ajetaan ns. maaliin tai miten Hs käyttää valtaa....

Kekkonen elää ja voi ihan hyvin. Se elää tässäkin ajassa suurempana kuin koskaan. Me aikalaiset emme vaan onneksemme sitä tajua.
 
Mukijoppari-Paavolla on oma agendansa ja Huhtasaarella omansa. Ei kumpikaan -oikeasti- tavoittele presidentinvirkaa vaan käyttää kympillä omaksi ja puolueen hyväksi tarjolla olevan julkisuuden. Ilmaista mainosta tulevaa silmällä pitäen.

Molemmat ovat kyllä tuoneet esille ArvoPohjansa, äänestäjät sitten arvioivat, millä tavoin presidentin tehtäviä hoidetaan APn voimin. Toki presidentti, joka on valittu vahvalla mandaatilla voi toimia myös unilukkarina yhteiskunnassa. Malliin -saatanan tunarit-.

Lähinnä kaikkia muita ehdokkaita kuin presidenttiä katsoessa tapaa mielen tietty myötähäpeä...kun istuva presidentti todennäköisesti kaalaa läpi ekalla kierroksella, niin muille on tarjolla rooli, joka ei kyllä mairittele. Jäljelle jää oman hlökoht. karaktäärin kasvattaminen ja sitten oman puolueen esillä pitäminen.

Eipä sillä, ei tämä yhteiskunta nyt tarvitse mitään huitsin repivää vaalikamppailuakaan.

Tästä tuli mieleeni, että kristilliset saavat eduskuntavaaleissa sen saman helluntailais- ja viidesläiskannatuksensa ilman omaa ehdokasta. Heidän ei tarvitse tehdä mitään. Se taas, että siniset eivät laittaneet omaa ehdokasta, vie heiltä kaiken sellaisen näkyvyyden, jota Huhtasaari tuo perussuomalaisille. Tämä vahvistaa käsitystä siitä, että ministerit tyytyivä't posteihinsa ja palkkaansa eikä heillä ole ambitioita pitemmälle.
 
Politiikassa ei mikään ole sattumaa. Ei siis sekään, että establismentin kannalta ikävimmät tapaukset Väyrynen ja Huhtasaari ovat ylenannon tenteissä ensimmäisinä. Varmaa myös on, että istuvat presidentti saa silitystä myötäkarvaan sekä punasiskoja ei riepotella samoin kuin Huhtasaarta. Saattepa vielä nähdä.

Toivottavasti yllätytään positiivisesti ja tämä skenaario ei toteudukaan...
Tietysti esim. Ylen haastattelujärjestyksen saattaisi helpohkosti ymmärtää tukevan sinun skenaariota..
 
Voi kai sen noinkin nähdä, jos katselee jokin muu puoluekirja näpeissään.

Kokoomus ei ole luvannut mitään erityistä tai toimii lupauksiensa mukaan. Demarit nostavat aina forssan ohjelman ja samalla k**ee päin tovereita. Kepussa puhutaan Alkion perinnöstä, mutta pelkkää sanahelinää sekin. Tottahan toimittajat näihin tarttuvat kun pääsevät nokittelemaan ja raatelemaan.

Muista yhdenasian puolueista puhumattakaan. Olisihan se ihme, jos persujen ja sinisten touhut eivät olisi suurennuslasin alla. Täydellistä tyhjien tynnyreiden kolinaa ja takinkäännön maailmanmestaruus.
Kokoomuksella on myös loistavat markkinamiehet sekä julkisuuskuvan hallinta. Ei niitä kaikkia ryppyjä ja luurankoa haluta edes kaivella saati riepotella pitkin katua. Nykyisessäkin hallituksessa näkee hyvin, että keskusta kantaa hallitusvastuun ikävistä päätöksistä ja kokoomuksen kannatus sen kuin nousee.
 
Muistan kun Antero Kekkonen 1970-luvulla jyräsi ja suorastaan sylki Vennamon naamalle ja sitten tuli kaljupää ja teki melkein asennon. Sitä en toivo näkeväni enää.

Menee ehkä jo vähän ohi aiheesta, mutta löytyykö mistään sitä videopätkää, jossa Antero Kekkonen "haastattelee" UKK:ta (kysymykset toimitettu etukäteen). Kesken kaiken Kekkonen saa jonkin aivotoiminnan häiriön, eli paperit tippuu käsistä ja ukko on selvästi aivan omissa maailmoissaan. Haastatteleva toimittaja menee myös aivan lukkoon ja sopertelee ja änkyttää: "Herra Presidentti, me leikkaamme tämän ehdottomasti tästä pois."

Jonkin tovin päästä Urkki tointuu ja kalmanvalkea A. Kekkonen pystyy jatkamaan ohjelman purkittamista. YLE sensuroi ajan hengen mukaisesti haastattelun ja se on muistaakseni näytetty tasan kerran joskus vuosituhannen vaihteen tienoilla. Kuvaa loistavasti omaa aikaansa. Media kusi sukassa pokkuroi Suomen tuolloista diktaattorin valtuuksilla varustettua ikäloppua vanhuudenhöperöä hallitsijaa.
 
Huom! Tämä on tietenkin vain nimimerkki baikalin mielipide. :)

Nimenomaan ja parhaimmillaankin VAIN mielipide toisten joukossa. En tyrkytä sitä kenellekään ja toisaalta välttelen lyömästä ketään otsaan millään mielipiteellä, kukin pitäköön omansa. Keskustelu on parhaimmillaan sitä, että se nostetaan asioiden yläpuolelle keskustelun vuoksi. Näin minä ajattelen. Tässä katsannossa keskustelu on itseisarvo, jossa kohtaavat mielipiteet. Todennäköisesti tämän takia vältän tvittailun kaksilauseisia keskusteluja. Ymmärrän toki hyvin senkin, että minun ympäripyöreät ja tyhjyyttään kumisevat runomittaiset loruni eivät kerro yhtään sen enempää.
 
Menee ehkä jo vähän ohi aiheesta, mutta löytyykö mistään sitä videopätkää, jossa Antero Kekkonen "haastattelee" UKK:ta (kysymykset toimitettu etukäteen). Kesken kaiken Kekkonen saa jonkin aivotoiminnan häiriön, eli paperit tippuu käsistä ja ukko on selvästi aivan omissa maailmoissaan. Haastatteleva toimittaja menee myös aivan lukkoon ja sopertelee ja änkyttää: "Herra Presidentti, me leikkaamme tämän ehdottomasti tästä pois."

Jonkin tovin päästä Urkki tointuu ja kalmanvalkea A. Kekkonen pystyy jatkamaan ohjelman purkittamista. YLE sensuroi ajan hengen mukaisesti haastattelun ja se on muistaakseni näytetty tasan kerran joskus vuosituhannen vaihteen tienoilla. Kuvaa loistavasti omaa aikaansa. Media kusi sukassa pokkuroi Suomen tuolloista diktaattorin valtuuksilla varustettua ikäloppua vanhuudenhöperöä hallitsijaa.

olisi mielenkiintoista tosiaan nähdä se, pitää kaivella, jos löytyy. Niin, miksi kaikki pokkuroivat Kekkosta? Noh, hänellä oli vuosikymmenten aikana saatu/tilattu tukeva selkänoja NL:sta, joka painosti ja uhkaili Suomen kansan nöyräksi.
 
Back
Top