Presidentinvaalit 2018

Ei pitäisi huonona ajatuksena hieman herätellä ja ilmaista painoaluetta Niinistölle - äänestämällä Torvaldsia. Toki sen 2. kierroksen tullen herättelyä ei enää tarvittaisi vaan voisi äänestää parasta presidentiksi.
 
Mietin tässä vaan että kuka se toinen on sillä toisella kierroksella, eli kuinka k.y.r.piintyneitä kansan syvät rivit oikeasti on nykytilanteeseen? Oman tuttavapiirin Laura-fani ainakin kertoo ylen galluppien suoraan valehtelevan kannatuksista. Ja mistä sen tietää vaikka kansa oikeasti sankoin joukoin Lauraa oikeasti äänestäisin esim tämän kokeman epäasiallisen kohtelun vuoksi. Tai sen vuoksi että hän on luvannut myös asioita mitä ei pressa hoida. Älkääkä unohtako Tony Halmetta, tai Herra Hakkaraista..
 
Tuskin ne gallupit niin pielessä ovat, vaikka tiedotusvälineet tahattomasti vaalityötä Huhtasaaren puolesta tekevätkin.
 
Ainahan gallupit jonkin verran heittävät. Mutta ainakin näin pressanvaalien ekalla kierroksella merkitys on todennäköisesti pienempi, kuin jos kyse olisi vastakkainasettelusta kahden vaihtoehdon välillä. Eli, suuruusluokka lienee kohdallaan.

Jälkikäteen nähdään sitten, miten kävi.
 
Huomioidaanko ennusteissa persuäänestäjien kohdalla tapahtuva(?) pelko siitä että "väärin äänestäminen" tulisi ilmi?

Toki samantyyppistä voi esiintyä vihreiden kohdalla syvimmillä väyrysalueilla.
Min en ainakaan puhelimessa kertoisi ketä äänestän
 
Huomioidaanko ennusteissa persuehdokkaiden kohdalla tapahtuva pelko siitä että "väärin äänestäminen" tulisi ilmi? Toki samantyyppistä voi esiintyä vihreiden kohdalla syvimmillä väyrysalueilla.

Min en ainakaan puhelimessa kertoisi ketä äänestän
Minun ymmärtääkseni tuommoiset yritetään ottaa huomioon otokseen jollain korjauskertoimella.
 
Sama ymmärrys itelläni on että ennustetta korjataan aikaisemman kokemuksen mukkaan.

Korjaaminen lienee vaikeaa näissä nollaa lähentyvissä ykkösprosentteja keräävissä tapauksissa kuin "normaaleissa" vaaleissa.

Iso kuva ei tietenkään ole väärä eli Niinistön gallupsuosio on täysin omaa luokkaansa, mutta pikkusinttien joukossa järjestys voi varmaankin olla melkein mikä tahansa.
 
Johan noissa gallupeissa on 1-2% virhemarginaali muutenkin.
 
Korjaaminen lienee vaikeaa näissä nollaa lähentyvissä ykkösprosentteja keräävissä tapauksissa kuin "normaaleissa" vaaleissa.

Iso kuva ei tietenkään ole väärä eli Niinistön gallupsuosio on täysin omaa luokkaansa, mutta pikkusinttien joukossa järjestys voi varmaankin olla melkein mikä tahansa.

Näin varmasti on. Kun virheet on prosentin luokkaa plus miinus, niin siinä on korjailtavaa
 
Torvaldsiin en luota yhtään. Miellyttävä ja suunniteltu puhe mutta...

1968 hän tuomitsi Tshekin kaappauksen mutta jo 1969 kannatti sitä liittyi kommunisteihin. Vuonna 2014 Torvalds ilmoitti Ylen vaalikoneessa olevansa jokseenkin eri mieltä siitä väitteestä, että Nato-jäsenyys vahvistaisi Suomen turvallisuutta.

Takki viuhuu liikaa. Mitäs sitten, jos hän olisi presidentti. Mitä "uusi päivä" toisi aina tullessaan?

Miksi juuri hän halusi ehdokkaaksi ja kiilasi?

1%:n kannatus! Ettei hän vain halua RKP:n sisällä pestä kasvojaan jotain aivan muuta varten?
Sittenhän voit äänestää Paavoa joa ei koskaan ole ollut vääräassä eikä koskaan muuta mielipiteitään vaikka mitä tapahtuisi [kärjistys :) ]
 
Korjaaminen lienee vaikeaa näissä nollaa lähentyvissä ykkösprosentteja keräävissä tapauksissa kuin "normaaleissa" vaaleissa.

Iso kuva ei tietenkään ole väärä eli Niinistön gallupsuosio on täysin omaa luokkaansa, mutta pikkusinttien joukossa järjestys voi varmaankin olla melkein mikä tahansa.

Mielenkiintoista nähdä kehtaako joku hehkuttaa kolmostilaansa saatuaan vaikkapa 2,8% äänistä. Sauli on liigassa ja muut veivaa puulaakisarjaa. Ynnämuilla on gallupien perusteella kova homma saada yhteensä kolmannes äänistä.

Kun ei nyt vaan kävisi mitään mikä jatkaisi tätä kärsimystä vielä kahdella viikolla ja toisella äänestyksellä...
 
Jo no, sanotaan näin, että tarkkailen vielä Torvaldsia, mutta Paavon kohdalla tein päätelmäni jo luettuani poikasena Tamminiemen pesänjakajat.
Paavo oli kovasti seksuaalistä häirintää vastaan Oulun vaalitentissä.

Ei taida muistaa lentoemäntien nipistelyään... Nuo tulivat ilmi aikana jolloin politiikkojen hölmöilyt yleensä vaiettiin. Eipä häneltä kysytty jalasmökistäänkään, joka oli samanlainen huijaus kuin nämä sopeuttamiseläkkeen huijaajat.
 
Nato-Nisse koeponnistaa millaisen menestyksen presidentinvaalissa voi saada avoimella Nato-kannatuksella.

Poliitikon kertoma arvio omasta kannatuksestaan voi olla vaalitaktiikkaa, mutta vaalikarjan pariin jalkautumalla varmaan voi arvioida vastaanottoa.

Iltalehdessä ollut Accuscoren ennuste, ei kysely:

1515680806880.png
 
Mietin tässä vaan että kuka se toinen on sillä toisella kierroksella, eli kuinka k.y.r.piintyneitä kansan syvät rivit oikeasti on nykytilanteeseen? Oman tuttavapiirin Laura-fani ainakin kertoo ylen galluppien suoraan valehtelevan kannatuksista. Ja mistä sen tietää vaikka kansa oikeasti sankoin joukoin Lauraa oikeasti äänestäisin esim tämän kokeman epäasiallisen kohtelun vuoksi. Tai sen vuoksi että hän on luvannut myös asioita mitä ei pressa hoida. Älkääkä unohtako Tony Halmetta, tai Herra Hakkaraista..

Olen tainnut aiemmin ketjussa mainitakin että eräs naamakirjatuttuni on keskisuomalainen PS:n kunnallispoliitikko. Heppu on viimeiset puoli vuotta jauhanut omalla sivullaan sitä mitenkä Laura tulee ja pelastaa meidät kaikki vihervassarisuvakkimädätykseltä. Pitää itsestäänselvyytenä sitä, että Huhtasaari tulee voittamaan ylivoimaisesti, sillä "suvakkimedian gallupit valehtelevat." No, eiköhän kohta olisi syytä vetää henkeä ja rauhoittua.
 
Nato-Nisse koeponnistaa millaisen menestyksen presidentinvaalissa voi saada avoimella Nato-kannatuksella.

Poliitikon kertoma arvio omasta kannatuksestaan voi olla vaalitaktiikkaa, mutta vaalikarjan pariin jalkautumalla varmaan voi arvioida vastaanottoa.

Iltalehdessä ollut Accuscoren ennuste, ei kysely:

Katso liite: 18688

Toisen kierroksen uhka kasvaa. Ei hyvä...
 
Back
Top