Puolustusvoimien hankinnat: huhut, ilmoitukset, kilpailutukset, tilaukset, toimitukset

Tuossa riistakameratähystyksessä olisi sama etu kuin vanhoissa miinoissa, eli ei tarvitsisi jatkuvasti kyylätä (toisin kuin dronella) ja voisi tehdä jonkinlaista priorisointiakin. Yhteydet lienee se suurin haaste.
 
Mielenkiintoista nähdä miten hyvä tuo "Pomppaava Tavja" on käytännössä, ainakin konseptina minusta ollut koko ajan todella lupaava ja juurikin edellä mainituista syistä vie JV-miinan uudelle tasolle vaikka onkin panos eikä varsinainen miina koska tähysteinen. Vähän pitkäänhän tuota on tehty mutta eipä tässä ole ollut kiireitä miinoitella kun vanjatkin luuranneet melkein koko bändi etelässä. Tuo yhdessä dronen arkipäiväistymisen kanssa on melko vakuuttava lisä puolustustaistelun työkaluihin armeijallemme.

Vähän kuin tykistö, mutta halvempi? Ehkäisee varmaan myös raivaushaluja (raivauksen tehokkuutta), jos/kun osa projektiileista on isompia ja raskaampia, joilla saadaan vaikutusta myös vaunuihin.
 
Jos tuollaisen laukaisee riista-kameralla tai dronella tähystettynä jostain hyvän matkan päästä, täyttääköhän se edelleen Ottawan vaatimukset?
Tähystetty mikä tähystetty. Wiki tietää kertoa Ottawan sopimuksesta.

Ottawan sopimus kieltää passiiviset miinat, sillä ne eivät erottele sotilaita siviileistä. Ottawan sopimus sallii aktiiviset henkilömiinat, joita kutsutaan panoksiksi.

Panosten ero kiellettyihin jalkaväkimiinoihin on se, että panokset eivät räjähdä ihmisen kosketuksesta, vaan niitä voi käyttää vain siten, että sotilas tähystää ja tunnistaa lähestyvän kohteen ja laukaisee miinoituksen etäohjauksella.

Muok. No joo, laukaisu etänä vs tähystys etänä, eihän tuo suoraan otakaan siihen kantaa.
 
Mielenkiintoista nähdä miten hyvä tuo "Pomppaava Tavja" on käytännössä, ainakin konseptina minusta ollut koko ajan todella lupaava ja juurikin edellä mainituista syistä vie JV-miinan uudelle tasolle vaikka onkin panos eikä varsinainen miina koska tähysteinen. Vähän pitkäänhän tuota on tehty mutta eipä tässä ole ollut kiireitä miinoitella kun vanjatkin luuranneet melkein koko bändi etelässä. Tuo yhdessä dronen arkipäiväistymisen kanssa on melko vakuuttava lisä puolustustaistelun työkaluihin armeijallemme.

Vähän kuin epäsuora, mutta tarkempi ja ehkä myös halvempi? Kuulostaa hyvältä.
 
Tosin... joudutaankohan koko kenttä laukaisemaan kerralla? Tarkoitan, että yksi panos saattaisi muutoin rikkoa/tuhota myös muut lähistöllä olevat panokset sirpalevaikutuksellaan.
 
Sijoittelukysymys? Jos vaikutusalueen säde on 20m niin panokset 30m välein. Väliin jää 10m kaistale johon yltää molemmat panokset.
Jos lähempänä toisiaan niin laukaistaan kenttänä? Kenttiä voisi olla sitten useampia lähekkäin aina tuon (hihasta vedetyn) 30m varoetäisyyden päässä toisistaan.

Jännä nähdä miten tuo on käytännössä toteutettu. Että onko kuinka ”modulaarinen” tuon laukaistavuuden suhteen. Eiköhän se joskus avaudu.
 
Vähän kuin epäsuora, mutta tarkempi ja ehkä myös halvempi? Kuulostaa hyvältä.
Juu, vähän sama ajatus. Sensorina sekaisin vähän maastovalvontatutkaa, dronea ja riistakameraa niin hyvä tulee. Vaikea hallita tulijan herätteitään jos niitä analysoidaan useammalla alueella& laitteella.
 
Sijoittelukysymys? Jos vaikutusalueen säde on 20m niin panokset 30m välein. Väliin jää 10m kaistale johon yltää molemmat panokset.
Jos lähempänä toisiaan niin laukaistaan kenttänä? Kenttiä voisi olla sitten useampia lähekkäin aina tuon (hihasta vedetyn) 30m varoetäisyyden päässä toisistaan.

Jännä nähdä miten tuo on käytännössä toteutettu. Että onko kuinka ”modulaarinen” tuon laukaistavuuden suhteen. Eiköhän se joskus avaudu.

Olet oikeassa. En ymmärrä, miksi ajattelin sitä hyppäävää panosta enemmän joka suuntaan sirpaloituvana käsikranaattina kuin alaspäin suunnattuna viuhkapanoksena, jonka vaikutussektori on tarkasti rajattu. :oops:
 
Minua kiinnostaisi, saako uuteen hyppyheikkiin sellaisen sytyttimen, jolla toimisi perinteisenä henkilömiinana. Siltä varalta, että Ottawan sopimus lakkaa Suomea velvoittamasta syystä tai toisesta ja tarve tullee miinoittaa ilman tähystysmahdollisuutta. Tai eiköhän siihen saa, tuskin kovin monimutkaista modausta vaatii.
 
Olisi kyllä peliliike irtaantua Ottawan sopimuksesta ja ottaa miinat takaisin nyt kun miinoista luopumisen korvaavat suorituskyvyt on kaikkinensa hankittu :LOL:
 
Hankittu ja hankittu. On ostettu ilman lisärahoitusta ajanmukaista kalustoa. Eivät varsinaisesti liity jv-miinojen korvaamiseen kuin hyvin vähäisiltä osin.
 
Olisi kyllä peliliike irtaantua Ottawan sopimuksesta ja ottaa miinat takaisin nyt kun miinoista luopumisen korvaavat suorituskyvyt on kaikkinensa hankittu :LOL:

"Ei keksitty enää mihin muuhun käytettäisiin rahaa, jotta täyttyisi se NATO:n 2%. Se oli joko jalkaväkimiinat tai ydinaseet ja arpa osui miinoihin."
 
Olisi kyllä peliliike irtaantua Ottawan sopimuksesta ja ottaa miinat takaisin nyt kun miinoista luopumisen korvaavat suorituskyvyt on kaikkinensa hankittu :LOL:
Rypäleaseista puhuttiin miinojen korvaajina. Aika hiljaista on ollut sillä saralla. Vaikka niitä olisikin hankittu, niin niilläkään ei olisi pystytty miinoja korvaamaan vaan pikemminkin täydentämään. Aika harvassa ovat muutkin asejärjestelmät, jotka pystyvät toisensa korvaamaan. Vähän kuin väittäisi, että IT-järjestelmillä korvataan nyt hävittäjät tai toisinpäin. Jos Ottawan sopimusta ei olisi, niin nykyisiä "panoksia" pystyttäisiin käyttämään myös perinteisesti ja vanhat miinat voitaisiin korvata uusilla älymiinoilla, jotka hakeutuvat mahorkan hajuun ja ryssän molotukseen.
 
Ei ainakaan tuolla uutisen hinnalla. Sitä paitsi Jehu olisi isompi, vakaampi jne. asejärjestelmäalustaksi. Mutta ehkä Jurmo toimii paremmin varusmies-/reserviläismiehistöllä kuin Jehu, joten se selittäisi valinnan kuljetuskäyttöön.
 
Molemmille on paikkansa. Ja halvempi on tietysti parempi, kun "massoja" liikutellaan.
 
Back
Top