Jos jaksat tiivistää tänne, niin sellaisia voi joskus käydä pikavilkaisemassa vaikka koittaisiikin pysyä poissa aikavarkaan tavoin toimivasta kirjoittamisesta.
Sotavahinkoyhdistys keskittyi 1970-luvulla ideologisen syötön torjuntaan ja opetusministeriön ja Opetushallinnon nimityspolitiikan jarruttelemiseen. Huolenaiheena olivat erityisesti opettajankoulutuslaitokset, kasvatustieteelliset tiedekunnat sekä sosiaali- ja kirjallisuustieteet. Sinne suunnattiin korjaavia toimenpiteitä. VKTS teki asiasta selvityksen. Tuolloin tuli myös stalinistien "Musta kirja" eli
Todistusaineisto imperialismin ja äärioikeiston vaikutuksesta Suomen korkekouluopetuksessa . Poliitikot olivat ottamassa sen vakavasti. Raportissa stalinistit pyrkivät osoittamaan, että oppikirjoissa oli Neuvostoliittoa halventavaa aineistoa. Opetuksen tuli vastata brezhneviläisyden ihanteita. VKTS antoi vastatietoa hallintoon ja lopulta pahimmat saatiin jarrutettua, vaikka itse Kekkonen ja opetusministeri Sundqvist olivat stalinistien vedätettävinä.
Koiviston aika oli erilaista. 1980-luvulla VKTS löysi opetusministeriön virallisen yhteistyön merkeissä. Se selvitti kielitaidon merkitystä ja pääsi tutkimaan koulutuskenttää virallisesti. Osa 1980-luvun opetusministereistä oli VKTS:n takavuosien yhteyshenkilöitä.
Koiviston yhteiskunnassa henkinen muutos oli niin suuri, että sitä ei vieläkään moni ymmärrä. Ilmapiiri vapautui. Samalla VKTS tuli tarpeettomaksi. Vuonna 1991 todetiin, että ehkäpä porvarihallitus osaa jo tehdä linjauksia ilman, että VKTS:n harmaat eminenssit kulkevat perässä. Toiminta ajettiin alas, mutta se on edelleen reservissä patentti- ja rekisterihallituksen säätiörekisterissä.
KTTS siirtyi korkeakoulujärjestelmän tarkasteluun sinänsä. Millaista mallia Suomi tarvitsee? Vielä 1980-luvulla Sotavahinkoyhdistyksen säätiö antoi apurahoja KTTS:lle korkeakoululaitoksen kehittämiseen, mutta tätä toimintaa ei myöskään enää tarvittu, kun sovjetisoiminen oli ohi ja voitettu. Sotavahinkoyhdistyksen viimeinen apuraha "Kansleriliitolle" on vuodelta 1988.
Hannu Rautkallion mukaan tavoitteet, joita varten yhdistykset oli tehty, saavutettiin. Hän oli "Kansleriliiton" operatiivinen johtaja 1970-luvulla ja takana oli Sotavahinkoyhdistys (Pettersson) ja EVA (Jakobson). Rintamalinjan toisella puolella olivat olleet koko 1970-luvun opetusministeriö ja Suomen Akatemian virkamiehet.
KTTS:n parissa työskenteli palkatta n. 200 henkilöä, paljon professoreita. VKTS:n alla oli n. 300 erilaista yleisporvarillisen yhteistyön vaikuttajaa.
Filip Pettersson oli avainhenkilö, harmaa eminensssi, joka ansaitsee tunnustuksen kylmän sodan operaatioista sovjetisoinnin estämiseksi koulutustoimessa.
Mitä kylmän sodan jälkeen tapahtui?
Säätiö alkoi jo 1980-luvulla tukea veteraaniperintöä ja maanpuolustushenkeä. Ensimmäinen avustus meni vuonna 1985 Maanpuolustuslehden Kustannus OY:lle, kun alettiin tehdä sodistamme videoita opetuskäyttöön. Silloin video oli uutta ja tavoitti porukoita. Säätiö lahjoitti Helsingin yliopistolle rahaa sosiaali- ja taloushistorian professuurin perustamiseen. Ensimmäisen viisivuotiskauden säätiö huolehti professuurin tukemisesta, ja sitten yliopisto piti ottaa siitä vastuu vuonna 1996.
1996 sopimuksesta huolimatta yliopistolla ei ollutkaan rahaa tai mielenkiintoa, vaikka tutkimuksen taso oli kova. Piti antaa lisää rahaa kolmivuotiskausi. Ja taas Raivio ja kansleri Ihamuotila sanoivat, ettei ole rahaa.
Lopulta Seppo Hentilä tuli mukaan isänmaan talkoisiin ja ilmoitti, että konsistori jatkaa professuuria.
Vuonna 2004 säätiö tuki sotainvalideja, täsmätuki sotaveteraaneja ja maanpuolustusta
