Rinteen/Marin hallituksen politiikka ja siitä keskustelua.

Aah siis ne ois tuomassa suomalaisten lisäksi jihadistien ottolapsetkin siis jihadistin ukon mukulat muidenkin naisten kanssa ainakin jos äiti on jo päässyt lähtökuoppaan...
Suomalaisiahan siellä on erittäin vähän. Suomen kansalaisia ja niille syntyneitä lapsia on muutama kymmenen. Lehdistön ja Haaviston värittämä kuva suomalaisista lapsista on täysin virheellinen.
 
Haaviston erottama konsulipäällikkö kertoo näkemyksensä hesarissa. Taitaa Haavistolla olla tekemistä tämän sopan purkamisessa.

Ministerin päätös nimetä erityisedustaja al-Holin pakolaisleirillä olevien suomalaisten avustamiseksi on salainen, minkä vuoksi Tuominen (Konsulipäällikkö Pasi Tuominen) ei voi siitä kertoa. Muuten hän rikkoisi virkavelvollisuuttaan.

Käsitykseni mukaan ministerin päätös on myös lainvastainen. Päätöksessä ei ole esittelijää eikä siinä kerrota, mikä on ministerin toimivalta. Päätöksessä ei myöskään kerrota, millä perusteella ministeri voi ottaa lakisääteisen tehtävän virkamieheltä eli minulta pois.”

Kysymykseen siitä, mitä lakia ministerin päätös mahdollisesti rikkoo, Tuominen vastaa lyhyesti.

”Ainakin hallintolakia. En ota millään tavalla kantaa siihen, onko päätös sellainen, että siitä olisi säädetty rangaistus. Olen myös sitä mieltä, että ministerin päätös olisi syytä tutkia huolellisesti. Nämä ovat lakisääteisiä tehtäviä, mihin poliittinen ohjaus ei kuulu.”

.....

Kaksi viikkoa sitten ulkoministeriön palveluista vastaava alivaltiosihteeri Pekka Puustinen pyysi Tuomisen keskusteluun.

”Puustisella oli heti aluksi yksi kysymys: miten yhteistyöni ministerin kanssa sujuu? Kysymys oli sen verran outo, että vastasin Puustiselle, että kysymyksesi perusteella ilmeisesti helvetin huonosti. Puustinen totesi sen jälkeen, että tämä on erittäin ikävä asia, sillä ministeri haluaa, että minut siirretään toisiin tehtäviin viimeistään joulukuun loppuun mennessä.”

”Valtiosihteerin mukaan asiasta ei kerrottu minulle heti, koska virkamiesjohto ei uskonut ministerin olevan tosissaan ja tekevän tällaisen päätöksen ulkoministeriössä vuonna 2019. Ministeri vahvisti päätöksensä vielä toisen kerran ja kolmannen kerran sen vahvisti vielä ministerin erityisavustaja Joel Linnainmäki, joka ilmoitti sen olevan ministerin tahto.”
 
Toivottavasti todellakii Pekka joutuu vastuuseen teoistaan ja valehtelustaan, eikä kaikkea lakaista sen takia vaan piiloon koska hän on vihreä ja sattuu tykkäämään nuorista pojista. Eiköhän näitä valheista kiinni jääneitä ministereitä ole nyt ihan tarpeeksi ollut, eikä yksikään sellainen ole pätevä jatkamaan hommissaan mielestäni. Toivottavasti myös tältä viedään salkku ja nythän vihreät voisivat sen hoitaa nätisti kun tässä sattuneista syistä ollaan kokoamassa juuri uutta hallitusta. Odotellaan ja katsotaan et millä tavalla nilkki siiretään sivuun JOS siiretään edes. Toiset vaan saa rikkoa eri tavalla lakia ja määräyksiä kuin toiset, vaikka näin asian ei todellakaan pitäisi olla.
 
Eihän tämä Rinne voi millään uuteen hallitukseen kuulua jos ministerin pitää olla rehelliseksi tiedetty vai mitenkä se nyt menikään tarkalleen. Antti menetti hommansa juuri sen takia et vähän juksasi ni nytkö se sitten yhtä äkkiä jotenkii voisi toimia mahdollisesti jonain toisena mininisterinä ? Ei niin ku sitten millään tavalla pitäisi tuon olla mahdollista jos enää sit mitään tehdään sääntöjen mukaan tässä maassa.

Vaarallista tälläinen touhu kun tietty porukka pääsee valtaan, ni siinä vaiheessa on heille ihan sama noudatetaanko yhteisiä pelisääntöjä vai touhutaanko ihan omia eikä enää noudateta edes sääntöjä saati muuta.
 
Melkoisella varmuudella ne sylivauvat eivät ole Suomen kansalaisia, en oikein usko että yhdellekkään syyriassa syntyneelle jihadistin lapselle on vahvistettu suomen kansalaisuus...

Ei kansalaisuutta mitenkään vahvisteta. Jos lapsen äiti on Suomen kansalainen, tulee lapsesta automaattisesti Suomen kansalainen.

Samoin jos isä on Suomen kansalainen ja avioliitossa äidin kanssa. Jos avoliitto, niin vaatii isyyden vahvistamisen ja vasta sitten lapsi on automaattisesti Suomen kansalainen.

Passin ostamista ei kansalaisuuteen kannata sotkea. Kansalainen voi elää koko ikänsä ilman passia.
 
Kansalaisuusaseman määrittäminen, 4-5kk käsittelyaika, maahanmuuttovirasto. Siitä vaan paperit liikkeelle maistraattiin.
 
Eihän tämä Rinne voi millään uuteen hallitukseen kuulua jos ministerin pitää olla rehelliseksi tiedetty vai mitenkä se nyt menikään tarkalleen. Antti menetti hommansa juuri sen takia et vähän juksasi ni nytkö se sitten yhtä äkkiä jotenkii voisi toimia mahdollisesti jonain toisena mininisterinä ? Ei niin ku sitten millään tavalla pitäisi tuon olla mahdollista jos enää sit mitään tehdään sääntöjen mukaan tässä maassa.

Vaarallista tälläinen touhu kun tietty porukka pääsee valtaan, ni siinä vaiheessa on heille ihan sama noudatetaanko yhteisiä pelisääntöjä vai touhutaanko ihan omia eikä enää noudateta edes sääntöjä saati muuta.

Puoluekannatus eiliseltä. Oikea syy Rinteen fuduihin taitaa olla keskustan putoaminen alle 10% mikropuolueeksi tammikuun mittauksessa?

1575608536208.png
 
Enpä tiiä.

Meidän esikoinen syntyi Sveitsissä, eikä siinä mitään selvitelty. Pariviikkoisena kävimme näyttämässä lasta suurlähetystössä tilataksemme pikkuherralle Suomen passin.

Niin... Syyriassa ei ole edes konsulaattia, terroristirouvat istuvat vankilassa ja ISIS tuskin tekee hyväksyttävää syntymätodistusta.
 
Ei kansalaisuutta mitenkään vahvisteta. Jos lapsen äiti on Suomen kansalainen, tulee lapsesta automaattisesti Suomen kansalainen.

Samoin jos isä on Suomen kansalainen ja avioliitossa äidin kanssa. Jos avoliitto, niin vaatii isyyden vahvistamisen ja vasta sitten lapsi on automaattisesti Suomen kansalainen.

Passin ostamista ei kansalaisuuteen kannata sotkea. Kansalainen voi elää koko ikänsä ilman passia.
Näin olen myös ymmärtänyt. Leirillä Suomen kansalaiselle syntyneet lapset ovat Suomen kansalaisia.
 
Kaikki lapset ovat ihan ilmiselvä turvallisuusriski ja jos niitä on ihan pakko tänne roudata, niin ne pitää ottaa kaikki huostaan ja viedä ihan perkeleen kauas äideistään. Ja mikä vielä tärkeämpää...on aloitettava välittömästi todella intensiivinen (vasta)aivopesu, jota voitaneen vaikka terapiaksi kutsua :ROFLMAO:

Nämä lapset on kasvatettu siihen että paras vääräuskoinen on kuollut vääräuskoinen ja päiden katkominen on ihan hauskaa puuhaa ja kuuluu jokaisen oikeauskoisen arkipäivään. Osa lapsista on syntynyt leirillä, mutta on ihan varma asia että samat kasvatusmenetelmät ovat voimissaan sielläkin.

Tässä otetaan iso riski ja se riski vain kasvaa vuosien myötä jos hommaa ei hoideta kunnolla ja pahoin pelkään että ei hoideta.

Mitä Haavistoon tulee niin ajankohta suosii juurikin Haavistoa. Persut eivät kykene Haavistoa kaatamaan, mutta mikäli virkamiehet eivät hellitä niin kyllä seuraavat potkut saa Haavisto.

Tässä on kyse ulkoministeriön toimintakyvystä ja sen heikkenemisestä...se on erittäin vakava asia eikä sitä voi loputtomiin lakaista maton alle.

Tuohan kuilostaa lupaavalta. (Anti)aivopesu ei ihan onnistukkaan. Jihadi pohjalla uskontona ja päälle vielä vihreä aate. Kuulostaa lupaavalta.
 
Suomen politiikka on kyllä tullu tosi mielenkiintoiseksi.

Tuntuu, että tekevät kaikkensa jotta PS saa 50% kannatuksen :D
 
Sitä tässä ihmettelen. Kerta toisensa perään sama homma. Joko ne todellakin elävät eri todellisuudessa tai vain eivät usko tapahtuvaa todeksi.

Jotenkin samanlainen surrealistinen tunne. Elävätkö nämä hallituspuolueet jossain kuplassa joka on täysin eristäytynyt kansasta?
Demaritkin tuntuvat heittäneen AY-liikkeen bussin alle.
 
Jotenkin samanlainen surrealistinen tunne. Elävätkö nämä hallituspuolueet jossain kuplassa joka on täysin eristäytynyt kansasta?
Demaritkin tuntuvat heittäneen AY-liikkeen bussin alle.

Mieleen tuli, että tiedostetaan ettei tämä hallitus tule kestämään, niin koitetaan suhmuroida sitten mahdollisimman paljon kaikkea "unelmia" läpi ennen kuin kaadutaan. Voi vain olla, että pari puoluetta uhrataan siinä samalla. Mutta mitäs pienistä. Henkilökohtainen tai kapean viiteryhmän etu on päivän sana.
 
Sitä tässä ihmettelen. Kerta toisensa perään sama homma. Joko ne todellakin elävät eri todellisuudessa tai vain eivät usko tapahtuvaa todeksi.

Toisaalta jälkimmäistä ja toisaalta persuille on jälleen vyörytetty varsin ristiriitaisia odotuksia. Niinhän se toisinaan menee että ennen vaaleja yksi nostetaan ja vaalien jälkeen tullaan taas rytinällä alas todellisuuden paljastuessa. Tai sitten jotain ihan muuta :rolleyes:
 
Back
Top