RsRkh:n uudet a-tarvikkeet

Morgenstern kirjoitti:
Eihän se ole sattumaa, että Kaskeala funtsii ihan samoin kuin muutkin taktikot ja yours truly:
Seuraava sota meillä on nopea ja pinta-alaltaan hyvin rajoitettu isku, joka tähtää ainoastaan kaikkein kaakkoisimman osan valtaukseen. Muusta viis koska hyökkääjä ei muuta halua, ja puolustajalla ei ole varaa.
Minun skenaarioni on merihuoltoinen ja mereltä tuettu, pelkkä rannikkokaista.

Amiraalilta silakkana puuttuu taktiikasta strategia. Suomenlahdesta Suomen ei kannata paljoa maksaa, koska koko Suomi on puolustettavana. Suomenlahti kannattaa jättää Yhdysvaltain Gotlannin syvänteeseen pysäköitäville hyökkäyssukellusveneille, Ruotsin ilmavoimille ja Ruotsin merivoimien sukellusveneille.

Tuosta ajattelusta puuttuu kokonaan Suomi- ja maavoimanäkökulma, mikä on tietenkin tyypillistä puolisotilaallisen purjehdusseuran edustajille, joiden laivasto kutistuu saaristojääkäreiksi.

Toisin sanoen se, että Suomen puolustusvoimien komentajista joka toinen on nykyään amiraali, johtaa strategian surkastumiseen kuin pyy maailmanlopun edellä.

Jos Maanpuolustuskorkeakoulu siirrettäisiin Jyväskylään, alkaisia sotatieteille tulla akateemista avaruutta lokalisaatioista johtuen.
 
jokiranta kirjoitti:

MPKK voitaisiin siirtää Lieksaan ja avata se monikulttuuriselle hakijajoukolle, työntövoimaa voisi hakea Petroskoin yliopistosta, jos Joensuu tuntuu liian junttimaiselta. Lentokenttää ei ole, mutta junat kulkee.
 
No tietenkään rannikonvaltausjoukot eivät tule mereltä, en ole sellaisista puhunutkaan. Ehkä pikku osa.

Rannikkopätkä siksi että Norjaan ja Ruotsiin päin hyökkäys aiheuttaa jo globaalia sotaa hipovan tilanteen. Mutta Kotka ja Porvoo tuskin.

En ihan jaksa luottaa siihen että USAn suuret sukellusveneet ja Ruotsin jättisotavoimat yhdistyvät,
saapuvat parissa päivässä jotta kerkiävät, ja tyrmäävät puolestamme Kymijoen yli vyöryvän panssariyhtymän. Mutta minä olenkin tämmöinen pessimisti.
 
Meristrategia

Morgenstern kirjoitti:
No tietenkään rannikonvaltausjoukot eivät tule mereltä, en ole sellaisista puhunutkaan. Ehkä pikku osa.

Miksi rannikonvaltaus ei tule järveltä tai mereltä? Teknisesti jos näin ei olisi, ei puhuttaisi laivastosta eikä aluksista mitään, vaan koko operaatioita käsiteltäisiin maasodan käsittein.

Morgenstern kirjoitti:
Rannikkopätkä siksi että Norjaan ja Ruotsiin päin hyökkäys aiheuttaa jo globaalia sotaa hipovan tilanteen. Mutta Kotka ja Porvoo tuskin.

Maapalloisesti on niin, että Kuolan niemimaa ylläpitää maailmanrauhaa takaamalla vastaiskun ja kauhuntasapainon. Toisin sanoen, jos Ruotsiin tai Norjaan hyökätään, se ei ole NATO:n, Yhdysvaltain, entisen Neuvostoliiton tai kansallissosialistisen Saksan ajattelun mukaan hyökkäämistä, vaan ennalta ehkäisevää puolustusta niin kuin Irakin sota, Iranin sota, Korean demokraattisen tasavallan sota tai mikään proxysotakaan.

Morgenstern kirjoitti:
En ihan jaksa luottaa siihen että USAn suuret sukellusveneet ja Ruotsin jättisotavoimat yhdistyvät, saapuvat parissa päivässä jotta kerkiävät, ja tyrmäävät puolestamme Kymijoen yli vyöryvän panssariyhtymän.

Yhdysvaltain laivasto ilmavoimineen on mukana jo uutistapahtuman suunnittelussa heti kun performancea ryhdytään rakentamaan Brzezinskin ajatuspajassa niin kuin jo 1978 Afganistanin sotaa, joka on suurin Carterin hallinnon aikaansaannos. Neuvostoliitto itse ei kyennyt aikaansaamaan teekkarikokeilullaan ydinvoimalassa kuin Ydinenergian mainoskampanjan.

Ruotsi ei ole aivan Tanska, mutta sekin yrittää olla turhuudessaan hyödyllinen myös Yhdysvalloille. Signaalitiedustelua harrastettaneen niin kiivaasti Telia-Sonerassa Suomessa ja Virossa, että koko oikeusvaltioperiaatteesta piti luopua lainsäädännössä, jotta kyetään toimimaan pohjoismaisena pikatukkuna vaikka NSA:lle. Samaan henkeen maksettiin huikeat tuet, että Facebookin palvelin sijoittuisi Ruotsin "lainsäädännön" alle, koska se muodostaa mitä merkittävimmän tiedusteluresurssin Försvarets radioanstaltenille.

Morgenstern kirjoitti:
Mutta minä olenkin tämmöinen pessimisti.

Ruotsi on aina osallistunut Venäjän kilpailuttamiseen Suomella. Se on vain tyhmää olla sodittamatta suomalaisia ensiksi hyvinvoinnin puolustamiseksi - Ruotsissa.
 
Finland requests sale of ATACMS

WASHINGTON, June 4, 2012 – The Defense Security Cooperation Agency notified Congress June 1 of a possible Foreign Military Sale to the Government of Finland for 70 M-39 Block 1A Army Tactical Missile
System (ATACMS) T2K Unitary Missiles and associated parts, equipment, logistical support and training for
an estimated cost of $132 million.

The Government of Finland has requested a possible sale of 70 M-39 Block 1A Army Tactical Missile System
(ATACMS) T2K Unitary Missiles, Missile Common Test Device software, ATACMS Quality Assurance Team
support, spare and repair parts, tools and test equipment, support equipment, personnel training and training
equipment, publications and technical data, U.S. government and contractor engineering and logistics support
services, and other related elements of logistics support. The estimated cost is $132 million.

http://www.militaryphotos.net/forums/showthread.php?213393-Finland-requests-sale-of-ATACMS
 
kunnas kirjoitti:

No eikös foorumimme ilmavoima lobby ole kertonut, ettei Suomelle tuota ohjusta myydä? Toki jos asejärjestelmä kuuluisi ilmavoimien vahvuuteen se olisi täysin välttämätön hankinta... Vielä kun saataisiin ne risteilyohjukset maalavetille (pois hornettien siivistä) niin alkaisi olla kaukovaikuttaminen asiallisessa kuosissa ainakin järjestelmien osalta.
 
Ja taas yksi lisänäyttö siitä, että rypäleasekielto on meillä todellisuutta. No, eihän se tykistöupseerien mukaan leikkaa suorituskyvystä kuin vaatimattomat 90 prosenttia...
 
Jos MLRS modernisoitaisi HIMARS-moodiin ja järjestelmälle hankittaisi soveltuva kuljetuskone-armada (ei taida mahtua CASAan?) niin ilmavaivat saisivat ko. järjestelmän vetovastuun...

Jokohan kelpaisi foorumiväelle?
 
Tvälups kirjoitti:

No patria ja oricopa voisi suunnitella sellaisen traileri mallisen kevyen laukaisuperäkärryn kyseiselle tykistöohjukselle (esim. vähän sen tyyppinen kuin britit käytti Lance-ohjusta varten). Menisi varmasti CASA:n rahtitilaan ja sitä voisi kuljettaa kansainvälisissä harjoituksissa ulkomailla (Tactical Airborne Theater Ballistic Missile System FaFOcPat) kappalehinta trailerilla vain kaksi miljoonaa euroa! :-/
 
Hande kirjoitti:
Ja taas yksi lisänäyttö siitä, että rypäleasekielto on meillä todellisuutta. No, eihän se tykistöupseerien mukaan leikkaa suorituskyvystä kuin vaatimattomat 90 prosenttia...

No, voidaan toivoa, että noihin hankitaan vielä lisää ammuksia kunhan niihin saadaan aikaiseksi, jokin älykkäämpi pst-ammus.
 
Mosuri kirjoitti:
kunnas kirjoitti:
Finland requests sale of ATACMS

WASHINGTON, June 4, 2012 – The Defense Security Cooperation Agency notified Congress June 1 of a possible Foreign Military Sale to the Government of Finland for 70 M-39 Block 1A Army Tactical Missile
System (ATACMS) T2K Unitary Missiles and associated parts, equipment, logistical support and training for
an estimated cost of $132 million.

The Government of Finland has requested a possible sale of 70 M-39 Block 1A Army Tactical Missile System
(ATACMS) T2K Unitary Missiles, Missile Common Test Device software, ATACMS Quality Assurance Team
support, spare and repair parts, tools and test equipment, support equipment, personnel training and training
equipment, publications and technical data, U.S. government and contractor engineering and logistics support
services, and other related elements of logistics support. The estimated cost is $132 million.

http://www.militaryphotos.net/forums/showthread.php?213393-Finland-requests-sale-of-ATACMS

No eikös foorumimme ilmavoima lobby ole kertonut, ettei Suomelle tuota ohjusta myydä? Toki jos asejärjestelmä kuuluisi ilmavoimien vahvuuteen se olisi täysin välttämätön hankinta... Vielä kun saataisiin ne risteilyohjukset maalavetille (pois hornettien siivistä) niin alkaisi olla kaukovaikuttaminen asiallisessa kuosissa ainakin järjestelmien osalta.

Siis nyt en ymmärrä ollenkaan? Tämä(kin) hankinta on huono, koska...?
 
Teihin sidottu pyörävehje, mutta jos on kantamaa niin ei sitten niin väliä.
Jos tulee pst-sirotteita, niin hurraa!
Jos ei, niin yhtä turhaksi jää kuin entinenkin roskamiinojen superhieno linko.
 
Miksi Suomi ostaa tuota eikä unitaarikärjellä olevaa? Tuollahan voidaan vain kurittaa jalkaväkeä? Vai voidaanko panssareitakin?
 
Morgenstern kirjoitti:
Teihin sidottu pyörävehje, mutta jos on kantamaa niin ei sitten niin väliä.
Jos tulee pst-sirotteita, niin hurraa!
Jos ei, niin yhtä turhaksi jää kuin entinenkin roskamiinojen superhieno linko.

Hmm, viimeksi 4.6. paraatissa nähtynä MLRS kyllä kolkutteli ohi ihan telaketjuilla...:a-cool:

Suomen Sotilas taisi ensimmäisenä aloittaa AT2-panssarimiinotteiden vähättelyn. Minusta ei ole ollenkaan huono asia, että suomalaisilla on ollut tuon hankinnan myötä ensimmäistä kertaa kyky vaikuttaa panssareihin vähän pidemmältä kuin PST83:n kantomatkan päästä! Kyseessä on tietysti kohtuhelposti raivattava miinoite, mutta ei sekään ihan läpihuutojuttu ole. Aikaa palaa raivauksessa ja sopivaan maastokapeikkoon ammuttuna voi siellä vastapuolella vähän ketuttaa, varsinkin kun miinoittamisen voi helposti toistaa uudella ampumiskerralla.

Sinänsä ATACMS-hankinta on ihan kova juttu unitäärikärjilläkin. Kieltämättä olisi hyvä uutinen hankkia jonkinlainen annos rypälekärkiäkin!
 
Hanski kirjoitti:

Mikä tässä on vaikeaa ymmärtää???

NYKYINEN PUOLUSTUSMINISTERI ON ILMOITTANUT ETTEI SUOMEN TASAVALTA HANKI ENÄÄ LISÄÄ SIROTEASEITA!
 
Se, ettei 1) siitä ole tehty muodollista päätöstä eduskunnassa, esimerkiksi säädetty laki, joka kieltää rypäleaseet tai 2) liitytty rypäleaseet kieltävään kansainväliseen sopimukseen. Ennen näitä Wallinin viestillä on sama painoarvo kuin ministeri Merja Kyllösen yksityisautoiluun liittyvillä kannanotoilla.
 
No hyvin puolustusvoimat näyttää tuota ohjeistusta noudattavan kun kaikki kaukovaikutusaseet tilataan "unitary warheadilla".

Puolustusvoimissa ollaan näköjään opittu jotain miinakiellosta. Silloinhan kaikki faktat puolsivat jalkaväkimiinojen säilyttämistä- mutta miten sitten kävikään! Yhdellä kynänvedolla vietiin 50 % paikallisjoukkojen "vaikuttamisvoimasta". Muistaakseni niistä miljardeista joita olisi tarvittu korvaaviin järjestelmiin on nähty lähinnä murusia.

Ehkä tykistöohjukseen saisi vielä taistelukärjen vaihdettua (venäläisten malleissa onnistuu - amerikan laitteista ei tietoa ole minulla ainakaan). Aivan varmaa on ettei suomeen haluta tilata 10 000 MLRS:n rakettia jotka sitten täytyy pokata kun euvuskunta ja kokokansan kakkahousu Niinistö allekirjoittaa uuden "parempi maailma sopimuksen".
 
Morgenstern kirjoitti:
Kuvissa tuo uusi hankinta kulkee kuuden pyörän päällä. Maastokuorma-auton näköinen ja pieni.

Tarkoittanet HIMARS-lavettia, joka on tosiaan tehty kuusipyöräisen FMTV:n alustalle. Suomessa on kuitenkin ihan perinteisiä MLRS-telavehkeitä ja alkuperäisessä uutisessahan puhutaan uuden a-tarvikkeen hankkimisesta tälle.
 
Back
Top