Suurempi läpäisy saadaan suuremmasta panoksesta. Isompikaliiperiseen putkeen saadaan isompipanoksinen ammus, jolloin lähtö- ja lentonopeus kasvavat, koska isompikaliiperinen putki kestää paremmin korkeaa painetta, jonka nuoliammukset tuottavat. Nuoliammuksen läpäisy on verrannollinen sen liike-energiaan, ja liike-energiansa se saa panoksesta.
Esimerkiksi KMW ja Rheinmetall kokeilivat 80-luvun lopulla 140-millistä vaunukanuunaa, ja tulokset puhuivat puolestaan: sillä saatiin selkeästi parempi läpäisy, mutta toisaalta testivaunu (Leopard 2) muuttui paljon kömpelömmäksi kuin 120 mm putkella, ja ammustäyttö pienemmäksi, sekä ammukset oleellisesti kalliimmiksi ja raskaammiksi (ampumavalmis ammus 40 kg, vrt. 120 mm ~20 kg - eli 140 mm ase vaatisi automaattilataajan). Myös Ruotsi suunnitteli korvaavansa Strv 103:n 140 mm kanuunalla varustetulla vaunulla, mutta kylmän sodan päättyminen vei rahat hankkeesta ja sielläkin päädyttiin Leopard 2:een. Rheinmetallin laskelmien mukaan 140 mm vaunukanuuna voisi päästä jopa 1500 mm RHA-läpäisyyn, ja 14-17 MJ:n liike-energiaan (23 MJ panoksin) volframisilla nuoliammuksilla (tavoite 80-luvun projektissa oli tosin 18 MJ, joka katsottiin vaadittavaksi NL:n suunnittelupöydällä olleiden vaunujen varmaan tuhoamiseen). Vertailun vuoksi L/44 pääsee noin 9 MJ:n liike-energiaan volframisilla nuoliammuksilla.
44-pituuskaliiperinen 140 mm vaunukanuuna painoi KMW:n ja Rheinmetallin testeissä yli 3 kertaa niin paljon kuin L/44, sekä vei oleellisesti enemmän tilaa. Saman panssaroinnin saavuttaakseen nimenomaan 140 mm vaunukanuunaa varten suunnitellun tornin paino olisi kasvanut 10-15 tonnilla, ja sitä varten uudelleensuunniteltu vaunu olisi painanut yli 20 tonnia enemmän kuin 120 mm Leopard 2.
Rheinmetallin vertailukuva havainnollistakoon 44-pituuskaliiperisen 140 mm vaunukanuunan kokoa ja sen ongelmia kääntyvätornisessa taistelupanssarivaunussa:
Katso liite: 8522
Kylmän sodan päättymisen vuoksi 140 mm vaunukanuunojen suunnittelusta luovuttiin, ja ruvettiin jatkokehittämään 120 mm vaunukanuunoita (L/55) ja niiden ammuksia, mikä oli paljon halvempaa, kuin uuden taistelupanssarivaunualustan suunnittelu, tai edes Leopard 2:n sopeuttaminen 140 mm pääaseelle.
Mietin siksi suorasuuntauslavettia, koska tällöin tornin ei tarvitsisi olla niin suuri, ja tällöin painon nousu saataisiin pidettyä kurissa. Lisäksi suorasuuntauslavetilla, jossa asetorni olisi takana, olisi vähemmän painopisteongelmia raskaammasta aseesta johtuen, kuin kääntyvätornisissa taistelupanssarivaunuissa. Matala profiili auttaisi myös painopisteeseen, ja tarkoittaisi pienempää tarvetta panssaroinnille, kun niin suurta pystypinta-alaa ei tarvitsisi panssaroida.
Mitä noihin lyhytputkisiin suurikaliiperisiin aseisiin (kuten Sturmtigerissä) tulee, niin niistä saatava lähtönopeus nuoliammukselle tai ontelokranaatille on onnettoman huono. Tällöin nykyaikainen PST-käyttö jäisi haaveeksi, ja koko järjestelmän hyöty olisi kyseenalainen.
Tai asiaa käsittelevä diplomityö tai vastaava.
