Jos suunnitellaan uudenlaista joukko-osastoa Suomen Puolustusvoimain sodanajan käyttöön, pitäisi mielestäni olla rohkeutta suunnitella myöskin uudenlaisia ratkaisuja kaluston saralla.
Rynnäkkötykkikonseptia lienee muokattava hieman nykypäivän haasteita vastaavaksi. Siispä mielestäni ainoa mahdollinen ratkaisu Suomen erityisolosuhteissa on vanha kunnon TEKA. Maastokelpoisuus ja monikäyttöisyys tekee tästä vaihtoehdosta täysin ylittämättömän PV:n tarpeisiin. Oikean alustan valitsemalla, voimme virtaviivaistaa myös koulutus- ja huolto-organisaatiota. Siispä tulevat rynnäkkötykkipataljoonat on varustettava Vityaz DT-30 tela-ajoneuvoilla. Kantokyky 30+ tonnia, joten varsinaiseen rynnäkkötykkiversioon voidaan asentaa esim. Archer tms. 155mm:n tykkijärjestelmä. Koska kyseessä on rynnäkkötykki, voidaan ammunnanhallintaa karsia huomattavasti. Lähinnä tarvitaan putki, latausjärjestelmä ja n. 15 asteen putken kääntämisen molempiin suuntiin mahdollistava suuntausjärjestelmä. Tämä mahdollistaa varamsti sekä etupanssaroinnin huomattavan vahvistamisen että lähitorjunta-aseen asentamisen. Tarkoitukseen sopivin ase lienee venäläinen GShG-7.62 -järjestelmä. Vityazin maastoliikennöintikyky mahdollistaa järjestelmän integroimisen saumattomasti uuteen Maavoimien uudistettuun taistelutapaan.
Samalle alustalle voidaan asentaa myös it- yms. kalustoa ja toimiipa tuo mainio masiina modifioimattomanakin miehistönkuljetuksessa. Vaikka ottaisimmekin huomioon reserviläisten pönäköitymisen, ottaa tuollainen DT-30 kantokykynsä puolesta n. 200 miestä kyytiin.
Rynnäkkötykkiä ei tietenkään voisi käyttää kaikissa tst-psv:n tehtävissä, mutta väijytykset yms. tehtävät onnistuisivat. Lisäksi taktiikkana tulisi olla (vahvistetun) etusektorin pitäminen aina vihollisen suuntaan. Uskoisin, että marssimuodossa etenevien venäläisten panssarikolonnien kylkiin avorivissä rynnäköivät rynnäkkötykkipataljoonat, jotka syöksevät tuhoa ja kuolemaa 155 mm:n kranaattien muodossa 8-9 laukauksen minuuttivauhdilla, saavat Venäjän johdon nopeasti harkitsemaan rauhanneuvottelujen käynnistämistä.
Ja sitten perään sopiva hymiö.
Rynnäkkötykkikonseptia lienee muokattava hieman nykypäivän haasteita vastaavaksi. Siispä mielestäni ainoa mahdollinen ratkaisu Suomen erityisolosuhteissa on vanha kunnon TEKA. Maastokelpoisuus ja monikäyttöisyys tekee tästä vaihtoehdosta täysin ylittämättömän PV:n tarpeisiin. Oikean alustan valitsemalla, voimme virtaviivaistaa myös koulutus- ja huolto-organisaatiota. Siispä tulevat rynnäkkötykkipataljoonat on varustettava Vityaz DT-30 tela-ajoneuvoilla. Kantokyky 30+ tonnia, joten varsinaiseen rynnäkkötykkiversioon voidaan asentaa esim. Archer tms. 155mm:n tykkijärjestelmä. Koska kyseessä on rynnäkkötykki, voidaan ammunnanhallintaa karsia huomattavasti. Lähinnä tarvitaan putki, latausjärjestelmä ja n. 15 asteen putken kääntämisen molempiin suuntiin mahdollistava suuntausjärjestelmä. Tämä mahdollistaa varamsti sekä etupanssaroinnin huomattavan vahvistamisen että lähitorjunta-aseen asentamisen. Tarkoitukseen sopivin ase lienee venäläinen GShG-7.62 -järjestelmä. Vityazin maastoliikennöintikyky mahdollistaa järjestelmän integroimisen saumattomasti uuteen Maavoimien uudistettuun taistelutapaan.
Samalle alustalle voidaan asentaa myös it- yms. kalustoa ja toimiipa tuo mainio masiina modifioimattomanakin miehistönkuljetuksessa. Vaikka ottaisimmekin huomioon reserviläisten pönäköitymisen, ottaa tuollainen DT-30 kantokykynsä puolesta n. 200 miestä kyytiin.
Rynnäkkötykkiä ei tietenkään voisi käyttää kaikissa tst-psv:n tehtävissä, mutta väijytykset yms. tehtävät onnistuisivat. Lisäksi taktiikkana tulisi olla (vahvistetun) etusektorin pitäminen aina vihollisen suuntaan. Uskoisin, että marssimuodossa etenevien venäläisten panssarikolonnien kylkiin avorivissä rynnäköivät rynnäkkötykkipataljoonat, jotka syöksevät tuhoa ja kuolemaa 155 mm:n kranaattien muodossa 8-9 laukauksen minuuttivauhdilla, saavat Venäjän johdon nopeasti harkitsemaan rauhanneuvottelujen käynnistämistä.
Ja sitten perään sopiva hymiö.