Salaliitot

Kapteeni Piht ja Kaimar Kikas ovat 10 metrin päässä toisistaan tälläkin hetkellä. Ovat olleet jo pitkään. Ja pysyvät myös.

Tiedätkö miksi Eestin turvallisuuspoliisi kuulusteli 3.12.1994 uudelleen ainoata sillalla ollutta selviytyjää? Sillalle sukellettiin ensimmäisen kerran 2.12.1994.


Hätäisille kohdasta 2.00 eteenpäin.

Tuota videota on enemänkin. Paljon enemmän. Mutta ei julkisuudessa.

Mitään kadonneita pelastujia ei ole eikä ole koskaan ollutkaan.

Niin tuosta esityksestäsi minun pitäisi vakuuttua että mitään kadonneita pelastujia ei ole eikä ole koskaan ollutkaan?

Jep jep.
 
Ahhh:)! Kuuluisa German Group of Liars. Niille, jotka eivät tunne asiaa, kerrottakoon että tämä nk. "tutkijaryhmä" on Meyer Werft- telakan kokoama ja maksama ryhmä, jonka tehtävänä oli keksiä mikä tahansa muu syy onnettomuudelle kuin ne osittain telakasta johtuneet rakenteelliset heikkoudet jotka laivassa oli. Taustalla siis tietysti pelko omaisten korvausvaatimuksista telakkaa kohtaan joita myös esitettiinkin. Vaikka ryhmä teeskentelee olevansa riippumaton, on hyvä ymmärtää heidän hupijuttujaan lukiessa, että heidän nimenomainen työnsä on disinformaation mahdollisimman tehokas levittäminen.

Luin aikanaan tuon maksetun valehtelijaporukan nk. "raportin". Se oli tavallaan viihdyttävää, tavallaan surkeaa luettavaa.

Luonnollisesti raportissa ei ole mitään todisteita, saati tieteellistä pohdintaa. Kyseessä on lista hörhöteorioita jotka monesti parhaimmillaan kumoavat toisensa. Kyseisen Meyer Werthin palkkaaman huijariryhmän selityksiä ovat mm.

1. Estonian pohjassa oli reikiä jo kauan ennen onnettomuutta. Syynä huono huolto (kukaan ei kuivatelakoinnissa ole löytänyt mitään reikiä, eikä mitään vuotoa ole havaittu vuosien operoinnin aikana ennen onnettomuutta - Huhaata)

2. Pommeja visiirin ja rampin lukoissa. Niitä ilmestyy vielä lisää onnettomuuden jälkeen. Raben materiaali todisteena. (näytteitä sekä keulasta että rungosta on tutkittu mm. suomen poliisin ja Saksalaisen maailman tunnetuimpiin kuuluvan asiantuntijayrityksen toimesta. Kukaan ei ole koskaan löytänyt mitään räjähdykseen viittaavaa. Raben työnantaja Der Spiegel jätti tilaamansa jutun julkaisematta ja julkaisi oikean raportin (JAIC) sen sijaan. Liian paksua huttua jopa Spiegelille ja se on jo paljon se. - Huhaata)

3. Salaisen lastin räjähtäminen. Todisteena joidenkin kuulemma näkemät salaiset kuorma-autot. (Tuubaa isolla T:llä. Niin voimakas räjähdys olisi sytyttänyt tulipaloja ja repinyt ylempiä kansia riekaleiksi. Luonnollisesti mitään sellaista ei ole tapahtunut. Kukaan ei kuullut räjähdyksiä laivalla eikä mitään jälkiä sellaisesta ole koskaan havaittu. - Huuhaata.)

4. Visiirin huono huolto ja korjaukset. (Tämä on ainoa asia, missä on edes hitunen totta. Korjauksia oli tosiaan tehty kyseisiin osiin ja ne eivät kaikilta osin olleet parasta A-luokkaa. Lisäksi SOLAS-säännöissä ja valvonnassa oli puutteita ja korjauksia ei oltu tarkoitettu kestämään niitä olosuhteita joihin Estonia joutui myynnin jälkeen. Nämä tekijät eivät silti olleet olennaisia onnettomuuden tapahtumisen kannalta. - Puoleksi Huuhaata.)

5. Törmäys. (Kukaan ei ole nähnyt muita aluksia Estonian lähellä onnettomuusyönä sen enempää silmin kuin tutkallakaan ennen Siljan ja Vikingin ensimmäisten alusten saapumista paikalle. Eivät sen enempää pelastuneet kuin useat tuhannet paikalla olleet 19 laivan ja 19 helikopterin miehistöt/matkustajat tai eri maiden merivalvonnat. - Huuhaata).

Lisäksi visiiri kuulemma irtosi vasta upotessa, visiiriä kuulemma siirretiin, sukelluksia tehtiin ennen kuvauksia jne. jne. jne.

Taisi niitä olla vielä muitakin syitä mutta eiköhän noista jo saa kuvan minkälaisesta "asiantuntijaryhmästä" on kyse:).

Lueppa sitten vielä uudestaan.

Telakan kokoonhaalima ryhmähän tuo on, sitä ei voi kiistää. Mutta saattaa olla että on ollunna virallisellakin tutkijaryhmällä hieman paineita päällänsä.

Samoin kuin Ruotsin hallituksella, joka oli vahvasti ensimetreillä sitä mieltä, että Estonia nostetaan. Ennenkuin kuin kävi ilmi, ettei sitä ole varaa nostaa, eikä ensisijaisesti taloudellisista syistä.
 
Se johtui ainoastaan siiä että Ruotsi ei ollut kokenut mitään massiivista kuolleiden määrää pariin sataan vuoteen. Sen takia totesivat että parempi antaa kuolleiden maata siellä eikä nostaa.
Kansankodissa on aina kaikki tehty kansalaisten tahto etusijalla. Sitten yhtäkkiä räkäistiin kuolleiden omaisia vasten kasvoja. Tuo tulehtunut avohaava ei parannu koskaan.
 
- Mitä ihmettä sukellusvene tekisi pinta-ajossa tai aivan pinnan tuntumassa noin huonossa säässä? Nykyaikainen suven ei tarvitse tulla periskooppisyvyyteen tilannekuvan luomiseksi.
Onnettomuus tapahtui vuonna 1994, jolloin Ruotsilla oli vielä 60 luvulla rakennettuja sukellusveneitä.
 
Niin tuosta esityksestäsi minun pitäisi vakuuttua että mitään kadonneita pelastujia ei ole eikä ole koskaan ollutkaan?

Jep jep.

Ei toki. Tuo todistaa että sillalla on ruumis. Mutta mikä on sinun todisteesi pelastujista? Sinä sanot että heitä on joten sinulla täytyy olla todisteita. Muutakin kuin jonkun puheita. Lienee kohtuullista olettaa, että jossain on julkistettu listat pelastuneista kun niihin niin kovasti jotkut vetoavat. En ole itse nähnyt ja käsittääkseni niiden julkistaminen olisi laitonta Ruotsin ja Suomen lakien mukaan, mutta varmasti ne löytyvät kun niihin vedotaan?

Kuten sanottu. Virallinen raportti kertoo ruumiista ja keitä he "todennäköisesti" ovat. Perusteena todistajalausunnot ja fyysiset radioliikenteen antamat todisteet.

Se, keitä bryggan vainajat ovat tiedetään aivan tarkkaan ja on tiedetty joulukuusta 1994 lähtien. Samasta hetkestä eteenpäin on tiedetty varmuudella, että pelastuneiden joukossa ei ole eräitä henkilöitä joiden jotkut väittävät siellä olevan.

Etsiikö muuten Interpol kapteenia vieläkin? Vai loppuiko etsintä aika nopeasti 12/1994 jälkeen:)?
 
Lueppa sitten vielä uudestaan.

Telakan kokoonhaalima ryhmähän tuo on, sitä ei voi kiistää. Mutta saattaa olla että on ollunna virallisellakin tutkijaryhmällä hieman paineita päällänsä.

Samoin kuin Ruotsin hallituksella, joka oli vahvasti ensimetreillä sitä mieltä, että Estonia nostetaan. Ennenkuin kuin kävi ilmi, ettei sitä ole varaa nostaa, eikä ensisijaisesti taloudellisista syistä.

Mikä se muu syy oli ja miten se on kirjattu?
 
Todiste. Todiste!!!!! Piht Eläääää!!!!!!

SinäPutkesta löytyi heti todiste kapteenin elossa olosta. Tyhmä minä.


Tuodaan ambulanssilla takaisin ennen salaista lentoa jonnekkin...

Tässä Pihtin kuva. Täysin sama kaveri!!!!! Ehkä 15-20 vuotta ikäeroa, erilainen kampaus jne. Mutta tässä on fyysinen todiste. Tyhmää vain , että antoivat kapteenin katsella ambulanssista ulos mutta sattuuhan sitä:).

1601656618870.png
 
Todiste. Todiste!!!!! Piht Eläääää!!!!!!

SinäPutkesta löytyi heti todiste kapteenin elossa olosta. Tyhmä minä.


Tuodaan ambulanssilla takaisin ennen salaista lentoa jonnekkin...

Tässä Pihtin kuva. Täysin sama kaveri!!!!! Ehkä 15-20 vuotta ikäeroa, erilainen kampaus jne. Mutta tässä on fyysinen todiste. Tyhmää vain , että antoivat kapteenin katsella ambulanssista ulos mutta sattuuhan sitä:).

Katso liite: 44206

Lienee viety samaan salaiseen paikkaan minne päätyivät myös Hitler ja Elvis. :unsure:
 
Lienee viety samaan salaiseen paikkaan minne päätyivät myös Hitler ja Elvis. :unsure:

1601657215907.png

Ja tähän sanon heti, että tämä on tavallaan helvetin huono vitsi. Tekivät upseerit mitä mahdollisesti vääriä päätöksiä Estonian uppoamisessa tahansa, itse prosessi ei ollut heidän vikansa. Ja he kantoivat vastuun loppuun asti.

Levätköön rauhassa.
 
Itseäni pohdituttaa muutama juttu.
- Mitä ihmettä sukellusvene tekisi pinta-ajossa tai aivan pinnan tuntumassa noin huonossa säässä? Nykyaikainen suven ei tarvitse tulla periskooppisyvyyteen tilannekuvan luomiseksi.

Mikään järjestelmä ei ole aukoton. Ydinsuklarit törmäsivät pinnan alla toisiinsa Atlantilla. Argentiinassa sukellusvene nousi pintaan lasten purjehduskilpailun keskelle. Ruotsissa sikäläinen sukeltava speedboat nousi pinta-ajoon kesken lasten purjehdusleirin. N+1 kpl sukellinveneitä on ajanut trooliin/kalastajien verkkoihin, vaikka verkon vetäminen pitäisi olla selvästi kuultavissa.
 
Eikös suomalainen kauppalaiva vetänyt joskus kymmeniä vuosia sitten suklarin kanssa kylkimyyryä Itämerellä, kunnes suklari hoksasi nousseensa turhan lähellä laivaa pintaan ja aloitti loivan väistön. Eikös kasarilla ollut todellinen huhhuh Norjanmerellä, oliko brittisuklari vs. norjalainen rahtialus? Venäläiset vetivät kiville Karlskronan edustalla ja Tukholman edustalla -tiedetään- lepäävän jonkun objektin tod.näk. kasarin ensi vuosilta.

Minkä tahansa aluksen törmääminen Estoniaan olisi joko upottanut törmääjän tai ainakin aiheuttanut sen hitaan nilkuttamisen lähimpään satamaan. Se olisi varmuudella havaittu jo alueella olleesta matkustaja-alusparvesta. Törmääjä olisi lisäksi lyönyt laudalta heittäen Kennedyyn osuneen taikaluodin: törmäys ja visiirin rusentaminen tai toisinpäin. :cool:

Minusta itsekunkin kannattaa kuunnella huolella ne radiopuhelut, joita käytiin mayday-jälkeen. Virolainen kutsuja ei maininnut mitään törmäystä tms. eikä yksikään juottolautta havainnut mitään ylimääräistä merellä. Olisivat varmasti sen radiokeskusteluissa maininneet. Tai sitten deep state leikkasi nauhat. :cool:
 
Ensimmäisenä kannella ollut siviili oli vakuuttunut että laiva törmäsi johonkin. Oli niin usein matkustanut jäissä ja ääni ja tuntemus oli sama. Sinänsä on oikeassa että laiva törmäsi virallisen raportinkin mukaan. Keularamppiin.

Hmmm. 25 m/s tuuli, vesi pärskii ja lentää, laivan omat äänet ja keulan ryske.....kertokkee, mitä siinä kuulee tai näkee?
 
Ei mitään. Pelko ja oma turvallisuus alkaa olemaan päällimmäisenä, kun tuuli oikeasti alkaa puhaltamaan. 25m/s on jo yli hilseen.

Niin minustakin. Seisot kerrostalon korkuisessa laivassa sen katolla :cool: hiivari on hirmuinen, pärske, laivan äänet ja pimeys, keinunta.....en minä ainakaan kykenisi takuulla todistamaan mitään Tsar-bombia pienempää tapausta.
 
No niin. On tullut aika minun puolestani pistää piste tälle nimenomaiselle aiheelle. Ja aluksi mainittakoon, että seuraavalla tekstillä en millään lailla viittaa kehenkään palstan kirjoittajaan, vaan ainoastaan julkisiin toimijoihin.

Puhtaasti omana kantani sanon, että halveksin näitä ruumiinryöstäjiä kuten tämä nk. uuden dokumentin tekijä ja Saksalainen "Group of experts".

Jos nämä tahot olisivat tuoneet jotain uutta tietoa tai näkemyksiä aiheeseen, olisin ensimmäisenä hurraamassa heidän panokselleen totuuden julkaisemiseen.

Mutta ainoa mitä he tuovat keskusteluun on suoria valheita toisten töistä, vääristeltyjä lausuntoja sanotuista asioista, täysin keksittyjä fysikaalisia tosiasioita ja sekavia, yksittäisiä, kokonaisuudesta irroitettuja todisteita.

Ja miksi? Totuuden takia? Paskat. Raha puhuu. Yhdelle maksetaan suoraan ja toinen tekee nimeä ja fyrkkaa itselleen sitä kautta.

Tämänkin hyväksyn. Bisnes is bisnes, kaikkien täytyy elää ja kuolleet eivät enää välitä näistä asioista. Mutta nämä rotat eivät elä siitä. Vaan he elävät elossa olevien omaisten tuskalla. He elättävät kuvitelmia ja näkemyksiä valheellisilla menetelmillään saadakseen itselleen lisää julkisuutta ja mainetta.

Sellaista tosiasiaa ei ole, eikä koskaan tule olemaan, joka saisi nämä haaskalinnut lopettamaan tarinansa. Vaikka koko hylky olisi nostettu, nämä madot olisivat löytäneet jonkun ikkunaluukun tai metallinkappaleen jatkaakseen bisnestään. Niin tulee olemaan jatkossakin. Tämä tarina ei tule loppumaan koskaan. Aina joku haluaa tienata vielä kopeekan jollain tarinalla.

Olen aina alusta lähtien uskonut virallisen kertomuksen. En kiellä sitä. Se on looginen, mitattu ja kuvaa tapahtumia niin hyvin kuin nähdäkseni on mahdollista kuvata vaikka se ei olekkaan täydellinen ja pitää sisällään eräitä puutteita. On täysin sattumaa, että näin henkilökohtaisesti 16 vuotta sitten materiaalia, joka vahvisti yhden pienen, eikä edes mitenkään merkittävän osan tarinasta. Osan, joka ei edes liity uppoamiseen ja sen syihin mitenkään.

Mutta kuitenkin. Edellä mainituista syistä en arvosta näitä tarinoitsijoita ja heidän kehitelmiään. Ja edelleen korostan, että en tässä puhu palstan kirjoittajista.

Ps. @Merten sheriffi joutuu vielä tässä ketjussa vastaamaan minulle väitteestään USA:n tunnustamasta alien-teknologiasta. Mutta antaa tämän aiheen keskustelun tulla päätökseensä ennen sitä:).
 
Back
Top