Ratsuväkimuseo osoittautui kokoaan paljon suuremmaksi museoksi. Uudistettu näyttely on ehdottomasti tutustumisen arvoinen. Vanhasta näyttelystä en edes muista mitään, mikä sekin jo kertoo paljon.
Nyt on modernia esitystekniikkaa kiinteän esillepanon lisäksi, valokuvia ja filmiä pyörii eri paikoissa.
Huomioita:
Valkoisten voitonparaatia näytetään aivan oikein, koska ratsuväkeä siinä. Isolla ruudulla se pääsee oikeuksiinsa, yksityiskohdat ja henkilöt tulevat esille. Hauska huomata, että hevoset eivät tosiaankaan ole treenattu tuohon hommaan. Rivit vetää minne sattuu ja yksi jopa kaatuu.
Mutta siinä menee taistelijoita, eikä paraatipellejä. Minkä lienee Mannerheim on ottanut lieventävänä asianhaarana huomioon.
Näyttely kannattaa aloittaa vessasta, ehdottomasti. En paljasta enempää.
Taulu, johon on merkitty kaikki suomalaisen ratsuväen käymät taistelut Ruotsin vallan aikaan, on erinomaisen informatiivinen. Kuinka moni meistä oikeasti tietää, missä kohtaa Saksaa Breitenfeld sijaitsee? Muistaakseni 33 isoa taistelua. Ennen nykyistä yhteistyötä, niin totisesti olemme taistelleet ruotsalaisten kanssa rintarinnan.
Lappeenrannan taistelun aikana venäläisten sotasaaliiksi ottama Raamattu, viety itään, sotavangiksi olleen ruotsalaispapin takaisinostama, tuli takaisin meille 1960-luvulla Ruotsista. Tuijotin sitä pitkään ja mietin minkälaisia miehiä sitä ovat käyttäneet ja minkälainen sotilasjoukko on ollut sanankuulijoina. Kun vielä tiedämme, miten paljon uskonto saneli karoliinien taistelukäyttäytymistä.
Lunttulukkomusketti on pieni! Yllätyin, ettei se ole edes Ukko-Pekkani kokoinen.
Rummut ehkä jo 1600-luvulta. Yllättävän paljon aitoa materiaalia 1600- ja 1700-luvuilta on säilynyt. Etenkin nuo rummut pysäyttivät miettimään, mihin niiden tahdittamana on mahdettu mennäkään.
Samalla lipulla Etelä-Karjalan museoon, siellä on nyt Itäinen Suomi tms. valokuvanäyttely. Muun muassa Sakari Pälsin valokuvia Suursaaresta vuodelta 1924 sarjana isolta ruudulta.
Varmaan arvaattekin, että olin reissussa ilman perhettä. Niinpä voi jokaisen kiinnostavan asian kohdalla pysähtyä vaikka vartiksi, miettiä, eläytyä, antaa historian tulla itseeni. Se on vähän niin kuin Highlanderissa.
Tuosta voi katsoa kohdasta 9:49-10:38 miltä tuntuu, kun historia tulee omaan itseen. Jokaisen näyttelyesineen ja -infon kohdalla. Muuten hyvä, mutta irtaimistolle hupaa.