Sotahistoriallinen matkailu

Aivan niin, unohdin tsaarin armeijan mahdollisena hevosten lähteenä. Tosiaan joukkoja vangittu paljon Pohjanmaalla, niin tottahan hevosiakin tuli mukana.
Tarkistin asian Suomen Ratsuväen historia- kirjasta. Pohjanmaan venäläisiltä saatiin useampi sata koulutettua ratsuhevosta, ja myöhemmin satoja myös Tampereelta. Maataloista ostettuja hevosia oli myöskin, mikä (kyntöhevonen) oli tuottanut koulutuksessa ylimääräistä työtä. Filmillä näkyy joitain Saksaniemen ratsupoliisikoulun univormuja. Heille oli ostettu 200 koulutettua ratsua jo ennen sotaa.
 
1918 on ollut tietysti eri asia kuin joku 1600-luku, mutta kuitenkin.
Sanoisin että tässä on se ratkaiseva ero: 1918 ratsuväki toimi partiointi-, tiedustelu-, ja lähettitehtävissä. Tällöin hevoselle riitti, ettei se pelännyt pauketta, että se kulki haluttuun suuntaan, ja siitä löytyi kaasu ja jarru. 1600- luvulla hevosen tuli osata esimerkiksi ratsastajan miekankäyttöä edesauttavat, ja vastustajan liikettä blokkaavat liikkeet; nämä ovat periytyneet nykyiseen kouluratsastukseen erilaisine taivutuksineen. Lisäksi piti osata tietysti muodostelmassa toimiminen, kuten hakkapeliittojen suosima jalustintuntumalla tehty rynnäkkö; siinä ei ollut varaa töniä vieruskaveria nurin, eikä erehtyä suunnasta.
 
Venäjällähän oli juurikin tsaarien aikaan aatelistolla noita hevossiittoloita mistä ne upseereiden hevoset tulivat. Budjonnyt etunenässä. Sillä vuosisataisella tietotaidolla syntyi aivan erinomaista jälkeä. Aateliston puuhat kun taputeltiin nippuun, siirtyi kasvatus armeijalle (mulla on ollut tuollainen venäjän armeijan kasvattama budjonny). Noita kantakirjoja löytyy ainakin 1700-luvulle. Eurooppalaiset kantakirjat eivät toki tunnusta näitä, eli venäläiset hevoset ovat euroopassa suvultaan tuntemattomia sekarotuisia, mitä esimerkiksi osa suomalaisista puoliverisistä oikeasti on, koska suomalainen kantakirja on hyvinkin uusi keksintö. Venäjällä ja esim. Puolassa on aikanaan ollut sellaista kasvatustoimintaa ja jalostusmateriaalia mikä on nykyeurooppalaiselle karvajalan kasvattajalle pelkkä märkä uni. Isommalla tohinalla puolasta pelastettiin trakehnerit kuin juutalaiset.

suomessa tosiaan muut kuin suomenhevoset oli harvojen herkkua. Eikä niitä tavallisella nenänkaivajalla ollutkaan. Varmaan enimmäkseen puolalaista ja venäläistä alkuperää (puhdas arvaus) kartanoissa ja upseereilla niitä oli ja ne oli enempi urheilu ja paraatikäytössä. Armeijan hevoset oli luullakseni lähinnä liikkumisvälineitä ja kalustonsiirtoon, eikä niinkään varsinaiseen taistelukäyttöön ja siihen hommaan työhevoset oli varsin passeleita.

noista paraatihevosista. Alkeisratsua, paralympiaratsua, paraatihevosta ja poliisihevosta yhdistää yksi asia, se ei ole korkea koulutustaso vaan yleensä jopa päinvastoin, se on nimittäin reagoimattomuus. Ei niiden tarvitse possujunassa kulkeakseen osata kuin pysähtyä ja mennä eteenpäin kiinnittämättä huomiota ympäristöönsä. Sellaiselle lehmänhermoilla varustetulle pottuauran kiskojalle on myös hippasen haastavaa opettaa mitään kovin näyttävää kuviokelluntaa, hevosen koulutus kun perustuu paineeseen ja siihen reagointiin. Mulla hevonen joka nyt useamman vuoden koulutuksella lyhentää askelta (eli kokoaa itsensä ja siirtää painon takaosalle) kun jännitän vatsalihaksia, pidentää askelta kun puhaltaa keihkot tyhjiin, nostaa laukan kun työnnän halutun laukan puoleista istuinluuta eteen jne. Tuollainen ei varsinaisesti ole omiaan mihinkään paraatiin tai kokemattomalle ratsastajalle. Entisaikaan ne näyttävästi korskuvat paraatiratsut pysyivät jossain järjestyksessä siinä possujunassa kun suuhun lykättiin riittävä määrä rautaa ja satulaan teräsbetonipakarainen Hans-Jürgen joka 160cm pitkillä säärillään puristi ylväänä sipsuttelevan ratsunsa kulkemaan justiinsa haluttuun suuntaan. Tämä Hans-Jürgen toki oli tahkonnut ratsunsa kanssa pitkin kaukaasiaa jotain tuhansia kilsoja eli pikkuparaati oli ihan vaan aamukävely.

kyllä mä kattelin Koiviston hautajaisia. Siinä monosen museosta kaivetun veravaravaraväykän (joka piti toimittaa romikselle mutta unohtu) edellä kun tallusteli ne lähes koomassa nuokkuvat poliisihevoset, ei kovinkaan näyttävää. Oikeastaan jopa vähän noloa, mutta sellasia ne poliisihevoset on, tallustelee väkijoukossa reagoimatta mihinkään ja kakkapökäleet putoilee askelten tahdissa.
 
Kiitos @Baltriber ja @Erkki , hyvin informatiivista ja kiinnostavaa tietoutta aiheesta, joka on useimmille tuntematon (y). Ja siä maustaa tällaisen legendaarisen filmatisoinnin analysointi uudelta kantilta.

Mitäs asiantuntijaraati sanoo Mannerheimin ratsastuksesta/hevosesta, esim. kohdasta 1:30 alkaen? Näyttäisi aika lunkilta hepoiselta, ja toki Ylipäällikölle on parasta varmasti löydettykin, ja toisaalta Mannerheim mahtaa hyvinkin olla ylivoimaisesti kokenein ratsastaja koko paraatissa. Näkyykö se kokeneisuus ratsastamisesta jotain tietävän silmiin, näin kokemattoman silmiin näyttää vain aika varmalta ja helpolta.
Kohdasta 1:30 alkaen näkyy, kun Mannerheim vetää suoraan, mutta jo heti seuraavan hevonen vetää kylkeä eteenpäin.
 
Viimeksi muokattu:

Mitäs asiantuntijaraati sanoo Mannerheimin ratsastuksesta/hevosesta, esim. kohdasta 1:30 alkaen? Näyttäisi aika lunkilta hepoiselta, ja toki Ylipäällikölle on parasta varmasti löydettykin, ja toisaalta Mannerheim mahtaa hyvinkin olla ylivoimaisesti kokenein ratsastaja koko paraatissa. Näkyykö se kokenaisuus ratsastamisesta jotain silmiin, näin kokemattoman silmiin näyttää vain aika varmalta ja helpolta.
Kohdasta 1:30 alkaen näkyy, kun Mannerheim vetää suoraan, mutta jo heti seuraavan hevonen vetää kylkeä eteenpäin.
Samaa ajattelin itsekin, ryhti loistava ja hevonen kokoajan hallussa vaikka mokoma olikin aika herkkänä...
 
Kiitos @Baltriber ja @Erkki , hyvin informatiivista ja kiinnostavaa tietoutta aiheesta, joka on useimmille tuntematon (y). Ja siä maustaa tällaisen legendaarisen filmatisoinnin analysointi uudelta kantilta.

Mitäs asiantuntijaraati sanoo Mannerheimin ratsastuksesta/hevosesta, esim. kohdasta 1:30 alkaen? Näyttäisi aika lunkilta hepoiselta, ja toki Ylipäällikölle on parasta varmasti löydettykin, ja toisaalta Mannerheim mahtaa hyvinkin olla ylivoimaisesti kokenein ratsastaja koko paraatissa. Näkyykö se kokeneisuus ratsastamisesta jotain tietävän silmiin, näin kokemattoman silmiin näyttää vain aika varmalta ja helpolta.
Kohdasta 1:30 alkaen näkyy, kun Mannerheim vetää suoraan, mutta jo heti seuraavan hevonen vetää kylkeä eteenpäin.
Sen näkee, että Mannerheim on satulassa kuin kotonaan. Tuo ratsastajan varmuus ja rentous välittyy helposti hevoseen, kuten yhtälailla tarttuu myös ratsastajan epävarmuus ja hermoilu. Kohdassa 1:32 Marski näkyy taputtamalla kiittävän ratsuaan, mahdollisesti siinä on ohitettu jokin hevosta hermostuttanut paikka.
 
Olikos joku käynyt täällä Gdanskin kohtuullisen uudessa isossa sotamuseossa ? Jahka Suomessa ja Euroopassa joskus aletaan palata normaaliin elämään, on Gdansk yhtenä matkakohteenani. Viime käyntikerrasta alkaa olla 10 vuotta. Tuolloin viime reissulla tätä museota ei vielä ollut olemassa. Westerplatte ja Gdyniassa sijaitseva Puolan merivoimien museo tuli nähtyä.

Tämmönen vaimoke voisi olla tosi kiva matkakumppani.

Honeymooning on the Battlefields of WWII. In 1947, ex-GI Ernest Kreiling, took his new bride on a honeymoon tour of war-ravaged Europe, including the battlefields in France, Belgium and Germany on which he'd fought in 1944 and 1945.

155451883_3693273234091398_567721231156783823_o.jpg

155563172_3693273227424732_4898519120779857650_n.jpg

155814730_3693273220758066_5470296574858374951_n.jpg

156217141_3693273230758065_718950070688648806_n.jpg
 
Tämmönen vaimoke voisi olla tosi kiva matkakumppani.

Honeymooning on the Battlefields of WWII. In 1947, ex-GI Ernest Kreiling, took his new bride on a honeymoon tour of war-ravaged Europe, including the battlefields in France, Belgium and Germany on which he'd fought in 1944 and 1945.

Katso liite: 47824

Katso liite: 47825

Katso liite: 47826

Katso liite: 47827
Mikä rakkaustarina. Kesti 62 vuotta.
https://www.findagrave.com/memorial/25020884/ernest-kreiling

Tuo on hyvän vaimon merkki. Näytin kuvat omalle (25 vuotta yhdessä) ja hänkin lupasi lähteä katsomaan, kunhan löydetään minun taistelupaikkani :).
Muistutin, että ollaanhan me Haminassa käyty monta kertaa kahdestaan lomalla :cool:.
 
Tähän mennessä yksikään meikäläisen kumppaneista ei ole kiinnostunut minun intohimosta sotahistoriaan. :confused: Päinvastoin, minun olisi pitänyt olla äärimmäisen kiinostunut ko. naisen mielenkiinnon kohteista ja harrastuksista.
Niin, vastavuoroisuuttahan siihen tarvitaan. Vaihtoon heti sellainen muija, joka ei ymmärrä toisen kiinnostuksia ja jopa dissaa niitä.
Ei se tarkoita, että olisi suuresti kiinnostunut (optimi), vaan kohteliaan kiinnostunut (käytäntö) riittää. Terve uteliaisuus on myös opettanut, että paljon oppii toiselta, kun on vain avoin.
Meillä ollaan kohteliaan kiinnostuneita kummankin harrastuksista. Ilman vaimoa en tosiaankaan olisi tänään katsonut naisten viestin lopputulosta tai tiennyt, että joitain kisoja olisi meneillään. Mutta olihan se jännittävää.
Tai että vaimo katsoo toiminta/sota/scifi-elokuvia. Vähän aikaa sitten katsottiin tämä filmi:
Tuskin olisi itse sitä katsonut. Tai minä Evitaa. Tai hän Pelastakaa sotamies Ryan. Ja lukemattomat muut.
No joo :), alkaa mennä ooteeksi ja muijan kehumiseksi :LOL:
 
tulikomento

Greatest Leader​

Tämmönen vaimoke voisi olla tosi kiva matkakumppani.

Honeymooning on the Battlefields of WWII. In 1947, ex-GI Ernest Kreiling, took his new bride on a honeymoon tour of war-ravaged Europe, including the battlefields in France, Belgium and Germany on which he'd fought in 1944 and 1945

Olen enempi Talvisodan Yllin kannalla. Kun kerran kotoaan pääsee lähtemään niin siinä kätensä ristii. :)
 
Tähän mennessä yksikään meikäläisen kumppaneista ei ole kiinnostunut minun intohimosta sotahistoriaan. :confused: Päinvastoin, minun olisi pitänyt olla äärimmäisen kiinostunut ko. naisen mielenkiinnon kohteista ja harrastuksista.
Mikä on intohimon ja kiinnostuksen välinen ero? :rolleyes: :ROFLMAO:

Ehkä et osannut kohdistaa riittävästi intohimoa toiseen puoleen ;)

Rouvakin välillä tuumaa, että miksi jaksat kaivaa niitä iän ikuisia juttuja.
 
Rouvakin välillä tuumaa, että miksi jaksat kaivaa niitä iän ikuisia juttuja.

Kohtuullisen pitkän kokemuksen myötä uskallan paljastaa, että teit niin tai näin niin aina pieleen. Jos olet kotona, niin jotain on pielessä. Jos et ole kotona, on pielessä. Jos ostat kukkia, niin katse on hyvin epäilevä....epäilee todennäköisesti syrjähyppyä. Jos et osta kukkia, niin sinä olet täysin vailla romantiikan tajua ja aika tylsä. Jos laulat, niin laulat väärin ja vääriä biisejä, jos et laula ja heitä polkan askeleella, niin taas on pielessä.

Eli miehellä pitää olla myös polkuja, joilla ei törmää hameväen ja penskojen kitinään. :cool:
 
Back
Top