Spadehommat

Poliittisesta tilanteesta huolimatta, yritän hapankaalin rehabilitoimista.
Hapankaalianja Bratwurstia.
Kaupasta:
-Hapankaalia, kätevintä on ostaa Lidlin valkkari liemeen säilötty purkki
-Siansivua.
-Bratwurstia.
-Lihalientä.
Suolaa, mustapippuria hunajaa, sinappia, kuminaa.

Voitele kokki ruokaryypyllä.
Leikkaa siansivu noin tulitikun kokoisiksi paloiksi ja tykkää valurautapadan pohjalle tirisemään. Sitten kun läski on herahtanut paloista irti ja liha on ruskeaa, tunge hapankaali perään. Sekoita ja kaada mietoa lihalientä niin että seos peittyy. Mausta hunajalla ja varovasti kuminalla ja kuumenna kiehuvaksi. Laita pata uuniin, leivinuunin jälkilämpö on mitä parhain, ainakin tunniksi, kansi päälle.

Tarkista nestetaso jos seos kuivuu, lisää lihalientä tai valkkaria. Laita Bratwurstit kaalin päälle ja takaisin uuniin.

Sitten kun makkarat alkavat tuoksua vastustamattomasti, nosta pata pöytään suolaa ja pippuria maun mukaan. Ruokajuomaksi ottaisin olutta.
 
Ja tuota samaa reseptiä käytän kaikkeen riistaan,kerma ja Koskenlaskija ei peitä riistan omaa makua.
 
Tälleen ennen Joulua kun kesää odottelee niin tulee katseltua välillä grillausta ja ruoanlaittoa. Ja tota omaa pihagrilliä vähän sillä silmällä että jos sitä vähän tuunais..

Tuota heppua tullut kateltua.

Tuota voisi kokeilla:

Tähän taitaa raaka-aineet olla vähän harvinaisempia... ainakin tuossa kokoluokassa..

Jossain jaksossa nämä tyypit grillasivat helkkarin isoa käärmettä. Taitavat olla georgialaisia.
 
Sipuli, puolikas palsternakka, 2 porkkanaa, myskikurpitsaa porkkanoiden verran, valkosipulia, kolme vartta varsiselleriä, punainen vihannespaprika ja purkki tomaattimurskaa. Hiukan jalapenoa ja muutama chililiemeen säilötty valkosipulinkynsi lisäksi. Pari tuntia hiljaisella porisemassa.
Armahdin kalatiskin ukkoa ja ostin markettilohen. Pätkä sitä hautuu pannulla, viereen pilkottu toinen sipuli kuullottuu samalla.
Kaipa noista saa syötävän yhdistelmän.
 
  • Tykkää
Reactions: EK
Armenialaisia.
Herman,sain tuossa himoitsemaani sian silavaa,leikkasin silavat irti nahoista ja nyt kun katselin nahkoja niin muistin että Viron puolellahan nahkaa uunitetaan snackseiksi,miten he tämän tekevät,suolataanko nahka ensin vai jälkeen kypsennyksen?
 
Ei varmaan ihan sama mutta varmaan lähelle.
 
Tälleen ennen Joulua kun kesää odottelee niin tulee katseltua välillä grillausta ja ruoanlaittoa. Ja tota omaa pihagrilliä vähän sillä silmällä että jos sitä vähän tuunais..

Tuota heppua tullut kateltua.

Tuota voisi kokeilla:

Tähän taitaa raaka-aineet olla vähän harvinaisempia... ainakin tuossa kokoluokassa..

Tuo eka video. En ole ikinä tykännyt sisäelimistä. Yök, jo pelkkä maksakin inhottaa. :(
 
Sain sian takaneljänneksen tuossa toista viikkoa sitten. Kypsyteltiin kylmiössä ja tyttären kanssa putsailtiin ja paloiteltiin vakuumiin ja pakastettiin sunnuntaina. Lisäksi suolattiin kinkku. Eipä ole tuotakaan tullut aiemmin tehtyä.

Nyt leivinuuni alkaa olla pikkuhiljaa valmis vastaanottamaan noin 7-kiloisen possunperseen. Potkan leikkasin irti tuolloin sunnuntaina ja vähän siivoilin reunoilta ylimääräisiä läskejä ja nahkaa. Muutaman tunnin kuluttua nähdään, miten suolaus onnistui. Sinänsä tuo paisto menee ihan vastoin kaikkia ohjeistuksia, kun tuo leivinuuni ei ole ihan paras mahdollinen, joten vedän sen ensin mahdollisimman kuumaksi (reilusti yli 200 astetta), jotta lämpö varmasti riittää loppuun saakka. Pitää valvoa ja vahtia lihalämpömittaria, että on riittävän kypsä, mutta ei kuivu korpuksi.
 
Rohki hy'ä tuli. Minun makuuni pikkuisen kuivaa, mutta aivan syötävää. Oma moka, kun uni voitti. Muut tykkää enemmänkin. Ja suolauskin onnistui oikein hyvin.
 
Sain sian takaneljänneksen tuossa toista viikkoa sitten. Kypsyteltiin kylmiössä ja tyttären kanssa putsailtiin ja paloiteltiin vakuumiin ja pakastettiin sunnuntaina. Lisäksi suolattiin kinkku. Eipä ole tuotakaan tullut aiemmin tehtyä.

Nyt leivinuuni alkaa olla pikkuhiljaa valmis vastaanottamaan noin 7-kiloisen possunperseen. Potkan leikkasin irti tuolloin sunnuntaina ja vähän siivoilin reunoilta ylimääräisiä läskejä ja nahkaa. Muutaman tunnin kuluttua nähdään, miten suolaus onnistui. Sinänsä tuo paisto menee ihan vastoin kaikkia ohjeistuksia, kun tuo leivinuuni ei ole ihan paras mahdollinen, joten vedän sen ensin mahdollisimman kuumaksi (reilusti yli 200 astetta), jotta lämpö varmasti riittää loppuun saakka. Pitää valvoa ja vahtia lihalämpömittaria, että on riittävän kypsä, mutta ei kuivu korpuksi.
Hienoa että vielä joku osaa paloitella eläintä,katoavaa perinnettä,nämä hommat pitäisi osata joka ihmisen,tänä jouluna jätin tekemättä hyytelöt ja kylkirullat,pelkkä kinkku lihapuolelta,ja tilapäisessä mielenhäiriössä ostin 😯sinapin,no ensi jouluna teen taas nuo perinteiset herkut,käynnistin juuri leivinuunin,lämpö 200 asteeseen ja persvärkki yöksi sinne.
 
  • Tykkää
Reactions: EK
Back
Top