Spadehommat

Jos keitosta lohkotaan paloja lautaselle, sen täytyy olla tuhtia.

Jälleen kirjoittu: Heti tuli pakurikääpämainoksia sivulle, hippikeiton jälkeen.
On se nyt jo jumaleishan etteivät voi kaikkien meidän vuosien kirjoitteluiden jälkeen, hakea ite sitä pakuria metästä. Ei meinaan ole vaikeeta!
Mutta ei, kun pitäis jauhettua, ja kuivattua, ja luontaispuodista (ei Stockmann)...
Vittu mitä vässyköintiä.
 
Tein Milin koronatonnikalayllätyksen.

Sipulipalat ja valkosipulia maun mukaan pannulle isoon oliiviöljymäärään. Jos S. Gundryyn on uskominen, niin ruuan ainoa tehtävä on saada ihmiseen oliiviöljyä.

Pari purkkia papuja, itse käytän valkoisia- ja kidneypapuja, huuhdottuna joukkoon.
Pari purkkia tomaattimurskaa.
Pari lihaliemikuutiota.
Tölkki tonnikalahiutaleita, öljy pois valutettuna.
Maun mukaan chiliä.
Annetaan hautua hieman aikaa.

Syödään perunan, riisin, makaronin kanssa tai tortillassa.

Koronayllätys koska valkosipulirouhe oli loppunut enkä viitsi lähteä kauppaan hakemaan sitä ja koronaa.
 
Netistä löytyi helppo resepti ja tein ekan kerran elämässäni pataleipää.
Pikkasen kauemman olisi pitänyt paistaa, muuten olin positiivisesti yllättynyt loppu tuloksesta.
Olen aina ihmetellyt kuinka saa sitkeän kuoren tuon tyyppiseen leipään, nyt sekin selvisi.
@Baltriber laittoi joskus kuvan tähän ketjuun saman näköisestä/tyyppisestä leivästä. Voisitko laittaa reseptin/ohjeen näkyville, jos se ei ole sotasalaisuus punaisella leimalla?
 
Liitteet

  • IMG_20200408_111347.jpg
    IMG_20200408_111347.jpg
    1.4 MB · Luettu: 11
Tein Milin koronatonnikalayllätyksen.

Sipulipalat ja valkosipulia maun mukaan pannulle isoon oliiviöljymäärään. Jos S. Gundryyn on uskominen, niin ruuan ainoa tehtävä on saada ihmiseen oliiviöljyä.

Pari purkkia papuja, itse käytän valkoisia- ja kidneypapuja, huuhdottuna joukkoon.
Pari purkkia tomaattimurskaa.
Pari lihaliemikuutiota.
Tölkki tonnikalahiutaleita, öljy pois valutettuna.
Maun mukaan chiliä.
Annetaan hautua hieman aikaa.

Syödään perunan, riisin, makaronin kanssa tai tortillassa.

Koronayllätys koska valkosipulirouhe oli loppunut enkä viitsi lähteä kauppaan hakemaan sitä ja koronaa.
Kiitos, laitetaan täällä Norjassakin toteutukseen. Törmäsin muuten just naapureihin, yksinhuoltaja isä, puolalainen, ja 5-vuotias tyttärensä.. tyttö esitteli ylpeänä miten heidän raparperinsa alkavat kasvaa jo, johon kysäisin tietävätkö he raparperi-kasvin ja nimen etymologiaa... kyseessä on meinaan universaali vanha roomalainen, nyt eurooppalainen lainasana vihannekselle, joka ei edes kasva Italiassa.
Eli nimi tuli sanoista Ras barberi, eli barbaarien joki, jolla viitattiin Volgaan, ja norjalaisiin viikinkeihin, jotka toivat sitä mukanaan etelään kaupantekijäisiksi.
Lisäsin että lempiherkkuani Suomessa on raparperipiirakka, josta piirakka on suora lainaus slaavilaisista kielistä, pierogi..
Pikkulikka tykkäsi tästä tiedosta hyvin paljon!

Faijansa näytti vähän epäuskoiselta tosin...
 
Netistä löytyi helppo resepti ja tein ekan kerran elämässäni pataleipää.
Pikkasen kauemman olisi pitänyt paistaa, muuten olin positiivisesti yllättynyt loppu tuloksesta.
Olen aina ihmetellyt kuinka saa sitkeän kuoren tuon tyyppiseen leipään, nyt sekin selvisi.
@Baltriber laittoi joskus kuvan tähän ketjuun saman näköisestä/tyyppisestä leivästä. Voisitko laittaa reseptin/ohjeen näkyville, jos se ei ole sotasalaisuus punaisella leimalla?

ei ne mitään salaisuuksia sentään ole. Pataleivässä ei ratkaise niinkään resepti, vaan homman idea on se että taikinassa on tosi vähän hiivaa ja taikina seisoo pitkään. Maku tulee siitä. Mitä kauemmin taikina saa tekeytyä, siihen muodostuu isoja ilmakuplia ja vahva gluteeniverkko. Se köksäntunnilta tuttu pesispallosämpylä syntyy just niin että isolla hiivamäärällä ja lyhyellä kohotuksella rutikuivaan uuniin nakatut taikinapallot jää vähän vajaapaistoisiksi ja maistuu.. ei miltään.

se täydellisen sitkeänrapsakka (Someleuhkintakelpoinen) kuori tulee kosteudesta. Tavallisen uunin omistaja pääsee parhaaseen lopputulokseen padalla. Kansi kiinni ja siinä on höyryuuni. Kosteus ei pääse karkuun vaan leipä kypsyy kosteassa höyryssä ja kypsyminen on hitaampaa ja hallitumpaa. Liian nopea kypsyminen tekee helposti sen että pinta palaa ja sisus on raaka, silloin myös kuori jää tekeytymättä riittävän paksuksi ja leipä repeää somekelvottomaksi.

jos tahtoo hifistellä niin uuniin voi viritellä vesikippoja ja kiuaskiviä. Suihkupullolla voi räpsiä kosteutta uuniin niin kauan kun vastukset, valot ja kaikki mahdollinen on rikki. Jos uunin uusiminen ei kuulu lähiviikkojen suunnitelmiin tai on mun tavoin vähän veltomman puoleinen niin helpoimmalla pääsee kun käyttää pataa. Padan kanssa ei tarvitse niin panikoida sen taikinan koostumuksenkaan kanssa, löysempikin taikina pysyy ryhdissään eikä leviä holtittomasti kun tulee seinät vastaan.

Mä teen perusleipää niin että laitan 8dl jauhoja, 4,5dl vettä, 1/2-1tl kuivahiivaa ja suolaa. Nää on siis hyvin noin mittoja. Edellisenä päivänä sekoittaa taikinan ja seuraavana paistaa, jos ei ehdi, jaksa, pysty tai kykene, lykkää koko roskan jääkaappiin. Maku vaan paranee ja koska hiivamäärä on pieni, se tavara ei ala holtittomasti paisua pitkin jääkaappia.

mä en ole mikään jauhohifistelijä, vaan käytössä on taviskaupan tavisjauhot. Vaaleaanleipään laitan yleensä puolet tai vähän yli perusvehnää ja sitten halutun lopputuloksen mukaan hiivaleipäjauhoa, ohraa, kauraa.. ei ole niin justiinsa kun se homman idea oli se piiiiitkä tekeytyminen ja kosteus. Mulla on kyllä quarnaa jyvinä jemmassa ja niitä jauhan jos tavoitteena on semmonen superherkku jättimäisillä onkaloilla varustettu juhlakäntty.

Jos tahtoo oikeen hyvää leipää tai teollinen hiiva meinaa turvottaa ja pierettää niin hapanjuuri on ratkaisu. Mulla on jääkaapissa vehnäjuuri minkä ruokin illalla ja aamulla, taikinan teen iltapäivästä, kohotan muutaman tunnin ja lykkään jääkaappiin joko vaan yhdeksi yöksi tai muutamaksi vuorokaudeksi. Ruisjuuri mulla on vanhassa tiinussa, se kuivahtaa sinne aina leivontakertojen välissä.

nyt mulla oli tavoitteena paahtoleipä. Sellanen ihan perusbulkki hiivakäntty minkä rakenne on niin tiivis että kestää leikata ohuiksi (paahtimessakin koossa pysyviksi) viipaleiksi. Lapsille laidunnettavaa siis ja vaihtelua ruisvuokaleipään. Mä siis yleensä teen jonkun isomman vuokaleivän minkä siivutan valmiiksi ettei noiden kääpiöiden tartte siivuttaa sormiaan, tai sitten sämpylöitä tai isomman vaalean leivän. Mutta paahtoleipä on ollut vähän vaiheessa. Tämän päiväisessä kokeilussa oli reilu puolisen litraa vuohenmaitoa, pussi kuivahiivaa, pari lusikallista hunajaa, suolaa, ankanmuna ja pelkkää perusvehnäjauhoa. Näitä ensin vaivasin kunnes muistin voin, sitä ehkä 50g juustohöylällä ja taikinan sekaan. Työstin taikinaa tosi pitkään, varmaan 20min ja jätin olemaan. Muistaessani jaoin köntsän neljään osaan ja kaulimella lykin suorakulmioiksi mitkä rullasin ja lykkäsin vuokaan (täysin tarpeetonta tuhraamista mikä teki paahtiksesta muotopuolen) annoin kohota parituntia (koska armas puolisoni hitsasi lehmille uutta porttia, olin osallistumassa teknisenä neuvonantajana niin kauan että hän kysyi eikö mulla todella olis joku homma kesken jossain toisaalla..)
Ennen uunia voitelin tekeleen voisulan ja siirapin sekoituksella, koska se vaan nyt tekee kaikesta parempaa. 200 astetta ja tunti.
63694CF8-FB74-401C-94A8-7440612ABD8F.jpeg
(Tää kääntää mun kuvat kylelleen, mä olen syytön)

Näin muistaessani, multa kysyttiin reseptiä ja kysyjä sai vastaukseksi sekavan selityksen ja laita nyt jotain jonkunverran reseptin. Apua.

mutta siis, paras perusleipä tulee vähällä hiivalla tai hapanjuurella pitkällä kohotuksella. Se on makuasia missä suhteessa laittaa erilaisia jauhoja. Paksu ja rapsakka kuori tulee kosteudesta, joko padassa tai löylyä paiskoen.

rasva tekee leivän rakenteesta pehmeän, se on taas makuasia laittaako öljyä vai voita. Oliiviöljyllä tulee italia/kreikka akselille sopivaa (esim. Focaccia ja muut) makumaailmaa. Voita kannattaa käyttää jos tykkää ranskalaisesta (briossi, croissant jne) tai vaikka rypsiä.. ei se niin justiinsa ole.
 
@Baltriber
Isot kiitokset vastauksesta, tuli paljon uutta tietoa ja uusia ideoita. Pitää oikeen tulostaa tuo viestisi paperille, että pysyy tallella.
Minä en ole ikinä tehnyt aikaisemmin oikeastaan muuta kuin sämpylöitä. Niissäkin loppu tulos on ollut maan ja taivaan väliltä, rutiinitaso puuttuu. Eniten olen tehnyt yön yli jääkaapissa taikinalla. Näköjään olen käsittänyt tuon pitkän kohotuksen idean väärin ainakin osaksi.
Karanteenissa olen innostunut kokeilemaan itselle uusia juttuja.
Pitää huomenna inventoida jauhovarasto ja tehdä samalla joku kokeilu taikina.

Tuo vehnäjuuri oli täysin uus asia minulle. Kuinka sellainen tehdään?
 
vehnäjuuri on oikeastaan aika helppo, mutta vaatii tovin selittää. Helpoin tapa on tutustua aiheeseen fb:n ryhmässä hapanjuurileipurit, sieltä löytyy kaikki mahdolliset ohjeet. Jos et käytä fb:tä, naputtelen sulle huomenna ohjeen. Juuren voi tehdä ite tai hommata kuivattua juurta jostain. Tuolla ryhmässä monet näyttäis myyvän sitä. Multa kyllä saa juurta jos joku innostuu, niin ei tartte ostamaan alkaa.
 
En käytä fb:ia. Katsoin tuon @Gyllis1 linkin ja vaikutti vähän turhan kova töiseltä tälläiselle laiskan letkeälle vähä töiselle hampille. Alku innostuksen jälkeen viimeistään juhannuksena juuri olisi jo kuollut.
Mielenkiintoinen olisi kyllä kokeilla.
 
Seuraavan pataleipä kokeilun taikina.

2dl ruisjauho
1dl kaurahiutale
1dl vehnäjauho
3dl sämpyläjauho
3tl suola
1/2tl kuivahiiva
1 rkl sokeri
4 rkl voita
4dl maito

Ajattelin antaa taikinan tekeentyä tuossa astiassa kansi päällä vuorokauden huoneenlämmössä. Onko liian pitka aika huoneenlämmössä, vai siirränkö yöksi jääkaappiin.
Paistaminen savipadassa.
@Baltriber onko mitään toivoa onnistua? ☺
 
Liitteet

  • IMG_20200409_123406.jpg
    IMG_20200409_123406.jpg
    1.2 MB · Luettu: 6
Seuraavan pataleipä kokeilun taikina.

2dl ruisjauho
1dl kaurahiutale
1dl vehnäjauho
3dl sämpyläjauho
3tl suola
1/2tl kuivahiiva
1 rkl sokeri
4 rkl voita
4dl maito

Ajattelin antaa taikinan tekeentyä tuossa astiassa kansi päällä vuorokauden huoneenlämmössä. Onko liian pitka aika huoneenlämmössä, vai siirränkö yöksi jääkaappiin.
Paistaminen savipadassa.
@Baltriber onko mitään toivoa onnistua? ☺

aina on toivoa. Onko noissa sämpyläjauhoissa lesettä mukana? Hiutaleet ja leseet imee melko tehokkaasti nestettä, eli varo ettei tule liian jankkia. jotkut ruisjauhot on kanssa taipuvaisia turpoamaan tömäkästi. Sikäli mikäli taikina alkaa muistuttamaan neuvostobetonia, lisää nestettä.
Mä tekisin niin että antaisin olla pöydällä että kohoaminen lähtee käyntiin. Illalla nukkumaan mennessä muistaisin että v*ttu, taikina unohtu ja kahlaisin nahkasiltani legomeren halki tunkemaan sitä jääkaappiin.
Huomenissa sitten muutamatunti pöydällä ennen paistoa.
 
Pitää laittaa kännykkään muistutus illaksi. Äsken katsoin taikinaa ja taitaa olla liian jankkia. Elikkä lisään vettä jonkin verran.
 
Pitää laittaa kännykkään muistutus illaksi. Äsken katsoin taikinaa ja taitaa olla liian jankkia. Elikkä lisään vettä jonkin verran.

juu, lisää vettä.
noiden leseiden ja hiutaleiden kanssa helpoimmalla pääsee kun turvottaa niitä ensin (vaikka niin että desi hiutaleita+reilu desi vettä) ja lisää taikinaan vasta turvotettuna niin pysyy prosessi paremmin lapasessa.
 
Niin kuin tuolla vähän aiemmin urputan, niin sekin on hyvä systeemi, että tekee liikaa puuroa ja ylijäämästä leipää.

Voissa paistettu puuronjämä on myös todella hyvää. Eikä ole kovin kranttu paistettava.

Puurolle heitän tähän hyvän hillovihjeen:

Jos mustaherukka tuntuu liian happamalta tai sitä on liian vähän, niin muussaa herukat ja banaanin tai pari hillosössöksi. Mustaherukka-banaanihillo on hyvää ja ravitsevaa. Eikä kaipaa lisäsokeria.
 
Päästäisen/pitkäperjantain evästykset:

Alkuruoaksi etanoita ja basilikavalkosipulileipiä sekä salaattia
pääruokana itse punaviinissä marinoitua naudanpaistia, lohkoperunoita ja itse tuuskattuun demiglacepohjaan tehtyä kermakonjakkikastiketta. Tietysti hyvän punkun kera :)
Päälle creme brulee, kaffea ja konjakkinapsut :)
 
Minulla taas eilen tehty pasta carbonaran jäännökset jääkaapissa ja nyt parhaillaan on kattilassa porisemassa kaali/jauhelihapata.
 
Back
Top