Kun nyt asiaa kommentoidaan, niin lukekaa edes tämä ketju läpi, jotta keskustelussa on mitään järkeä.
M17 suojaliivissä on pehmeät suojapaneelit etu- ja takapaneelissa, sivupaneeleissa, sekä etupaneeliin kiinnittyvässä alavatsan suojassa, eli suojapinta-ala ei ole pelkästään kahden luotisuojalevyn kokoinen.
Muutenkin taistelijan henkilökohtaisessa suojavarustuksessa on käytettävä järkeä ja suhteutettava se joukkotyyppiin, toimintaympäristöön ja pääasialliseen taistelulajiin. Liike antaa suojaa ja parempi liikkuvuus takaa paremmat mahdollisuudet hyödyntää maaston antamaa suojaa tulelta ja tähystykseltä. Ergonomisempi varustus myös osaltaan mahdollistaa tehokkaamman aseenkäytön.
Nämä asiat, kuten niiiin moni muukin, ovat kompromisseja, joilla tavoitellaan optimaalista, ei täydellistä sopivuutta aiottuun käyttötarkoitukseen. Teoreettinen täydellisyys on mitä suuremmassa määrin utopiaa ja sen tavoittelu johtaa usein huomattavan epäoptimaalisiin lopputuloksiin, kun eri asioille annetaan väärä painoarvo, jolloin kokonaisuus ei täten ole tasapainossa.
Annan esimerkin:
M05 lusuun ja tetsariin puettu kaupunkijääkäri on toki suhteellisen hyvin suojattu, mutta kaikella tväl-materiaalilla ja joukkokohtaisella kalustolla höystettynä toimintaympäristönsä etana, jonka tekeminen ja eteneminen on tarpeettoman kömpelöä ja jopa itselleen vaarallista. Onko tällaisen tasoituksen antaminen viholliselle järkevää joukkotyypin kohdalla, joka pääasiallisesti hyökkää, taistelee jalkaisin, aggressiivisesti ja nopeasti, toimintaympäristössä, joka tarjoaa suuret määrät rakenteellista suojaa ja jossa taistelijan ketteryys ja fyysinen suorituskyky ovat jo valmiiksi avainasemassa? Tämä on hypoteettinen pohdinta, eikä välttämättä nojaa todellisiin PV:n materiaalinjyvittämiskäytäntöihin.
M17 suojaliivissä on pehmeät suojapaneelit etu- ja takapaneelissa, sivupaneeleissa, sekä etupaneeliin kiinnittyvässä alavatsan suojassa, eli suojapinta-ala ei ole pelkästään kahden luotisuojalevyn kokoinen.
Muutenkin taistelijan henkilökohtaisessa suojavarustuksessa on käytettävä järkeä ja suhteutettava se joukkotyyppiin, toimintaympäristöön ja pääasialliseen taistelulajiin. Liike antaa suojaa ja parempi liikkuvuus takaa paremmat mahdollisuudet hyödyntää maaston antamaa suojaa tulelta ja tähystykseltä. Ergonomisempi varustus myös osaltaan mahdollistaa tehokkaamman aseenkäytön.
Nämä asiat, kuten niiiin moni muukin, ovat kompromisseja, joilla tavoitellaan optimaalista, ei täydellistä sopivuutta aiottuun käyttötarkoitukseen. Teoreettinen täydellisyys on mitä suuremmassa määrin utopiaa ja sen tavoittelu johtaa usein huomattavan epäoptimaalisiin lopputuloksiin, kun eri asioille annetaan väärä painoarvo, jolloin kokonaisuus ei täten ole tasapainossa.
Annan esimerkin:
M05 lusuun ja tetsariin puettu kaupunkijääkäri on toki suhteellisen hyvin suojattu, mutta kaikella tväl-materiaalilla ja joukkokohtaisella kalustolla höystettynä toimintaympäristönsä etana, jonka tekeminen ja eteneminen on tarpeettoman kömpelöä ja jopa itselleen vaarallista. Onko tällaisen tasoituksen antaminen viholliselle järkevää joukkotyypin kohdalla, joka pääasiallisesti hyökkää, taistelee jalkaisin, aggressiivisesti ja nopeasti, toimintaympäristössä, joka tarjoaa suuret määrät rakenteellista suojaa ja jossa taistelijan ketteryys ja fyysinen suorituskyky ovat jo valmiiksi avainasemassa? Tämä on hypoteettinen pohdinta, eikä välttämättä nojaa todellisiin PV:n materiaalinjyvittämiskäytäntöihin.
