Suojaliivi

Voihan sitä tehdä itsestään vaikka millaisen "Michelin-ukon" kaikilla suojavarusteilla, mutta sitten on vaan helppo maali. :D

Sitäpaitti kun ottaa osumia, niin ihan turha kuvitella olevansa toimintakykyinen vähään aikaan vaikka suuremmilta vammoilta välttyisikin.
 
Hei mitä, jätkähän puhuu ihan täyttä asiaa!
Varustekeskeisyydestä ollaan pääsemässä pikkuhiljaa taas lähemmäs kultaista keskitietä. On toki siistiä että on luotisuojalevyt ja kaikkea, mutta parhaan suojan lähitaistelussakin antaa ihan se oma tuli & liike, eli kun osaat tehokkaasti käyttää omaa asettasi vihollisen tuhoamiseen ja maastoa hyväksesi ja suojaksesi, nousee todennäköisyys selvitä ehjänä eksponentiaalisesti. Eli esim. ampuma-asento on kaikkein paras silloin, kun se on optimaalinen oman aseenkäytön kannalta ja kaikki "luotisuojalevyt uhkan suuntaan" hierominen on toisarvoista. Tehtävän luonteesta sitten riippuu, onko fiksu varustus sirpaleliivi, luotisuojaliivi, vaiko levynkantolaite. Jos on konventionaalinen ottelu tiedossa, ehkä jopa levyjä tärkeämpänä näkisin hyvän sirpalesuojauksen. Molempi parempi, varsinkin kun materiaalitekniikan kehitys keventää suojamateriaalien painoa kaiken aikaa.

Sanoisin kyllä, että tällä erää suojavarustemarkkinoilla on melko ennennäkemätön muotibuumi, jossa jokaisen tavoitteena tuntuu olevan hankkoa plate carrier ja ops score tyyppinen aukileikattu kypärä. Rerviläiset niin meillä ja muualla näitä hankkivat miettimättä sen kummemmin onko tämä kuinka tarkoituksenmukainen yhdistelmä.

Meillä alueelliset sekä operatiiviset joukot saavat niskaansa kaiken epäsuoran tulen ja päälle vielä vaunujen kanuunoiden tulen. Järkevintä olisi siis panostaa riittävään sirpelesuojaan jota em. kombo ei tarjoa. Paras ratkaisu olisi suojaava sirpaleliivi johon tarvittaessa voisi levyt lisätä. Tähän päälle vielä riittävän suojaava, esim m2000 kypärä niin ollaan meidän kannalta järkevissä suojatasossa ja paino pysyy vielä kohtuurajoissa. Plate carrierit on lähinnä erikoisjoukoille ja kehitysmaasotiin, joissa lyijymyrkytys on se todennäköisin uhka. Ukrainan kokemuksien perusteella voisaan sanoa, että tykistö on edelleen taistelukentän kuningas.
 
1) Jokainen hankkii suojavarusteet oman tehtävän mukaan tai silmällä pitäen sitä. EI myöskään ole väärin hankkia esim M13 liivin rinnalle v-lekan "köyhänmiehen tiekkari liiviä" mitä voi vaihdella tehtävien mukaan.
Läheskään kaikki eivät ole jatkuvat epäsuoran tulen piirissä tai riski ei ole se suurin. Joku partio mikä ajaa syvällä selustassa takaa vihollisen partiota ja mitä voidaan vaihtaa tieverkoston turvin voi olla ihan hyvä pitää keraamisia levyjä.

M13 liivin levyosa on vain yksi osa sitä suojavarustetta. Sitä voi koota sekä muuttaa myös tehtävän mukaan jolloin se kattaa myös sirpaleet.
Joko hankkimalla siihen kuuluvat lisäosat tai hankkimalla kylkilevyt pehmeinä tai kovina sekä saman valmistajan taisteluvyön mikä antaa myös 9mm asti suojauksen.M13 liiviä voi pitää myös pelkästään pehmeillä suojilla.

2) Kypäristä. M2000 ei todellakaan ole se paras kypärä. Monesti joudutaan pitämään erinlaista optiikkaa kypärässä, aktiivikuulosuojaimia tai normaaleja kuppeja minkä pidossa kyseinen potta on karmea. Tilaa on liian vähän suojaimille. Tosin uusi kypärä on suunniteltu ja joukot niitä tulevaisuudessa tulevatkin saamaan.

Jakke perus jääkäärille monesti hyvinkin optimaalinen vaihtoehto on pelkkä sirpalesuoja. Se mahdollistaa kevyen painon ja nopean liikkumisen sekä ei kuluta kevyen painon takia taistelijaa niin paljon. Tässäkin on hyvä ottaa huomioon oma kunto. M13 liivillä saadaan myös lähes sama suoja saavutettua eri kokonaisuuksilla. Itse hankin esim kaulasuojan Brittien ylijäämästä. Se oli normaalia vähän ohuempi jolloin se ei haittanut liikkumista mutta nosti kaulan suojaa ja hinta ei ollut kuin 20e pehmeillä kevlareilla.

Jokaisen pitää aina miettiä henkilökohtaisesti sitä tehtävää, millaista suojausta tarvitsee ja kaikkea suojausta ei todellakaan tarvitse aina pitää päällä. Sitä voidaan keventää tai nostaa tehtävän vaatimalla tavalla, riippuen mitä pitää saavuttaa.
Keveys on aina plussaa eikä miselin ukoksi kannata alkaa. Jos luoti sattuu niin se sattuu.

Näyttökuva 2016-11-08 kello 18.48.09.png
 
Kyllä markkinamiehet ja viranomaiset ovat niin hyvin tuotteistaneet erikoiskypärät ja plate carrierit että on absurdia olettaa, että nähtävissä oleva suojavarustebuumi olisi lähtökohtaisin vain oman henkilökohtaisen tehtävän luomasta tarpeesta.

Toisekseen vaikka esim plate cattierista saa rakennettua osillla vaikka minkälaisen kokonaisuuden, on toinen asia sitten onko yksittäisten taistelijoiden mahdollista raahata paristakymmenestä osasta koostuvaa pakettia mukana ja vaihtaa komboa kuin siviilissä sukkia. Päälle pitää sitten vielä huomioida uusi liikkuva taistelutapa. Ei voi olla vain niin että sotavarusteen asianmukainen käyttö onnistuu vain rauhan-ajan harjoitustoiminnassa.

Optiikan osalta pv on panostanut tähtäintyyppisiin ratkaisuihin joita on tarkoituksenmukaisinta käyttää aseessa. Uusimpia malleja (ei vv2000) saa kypärään kiinni varsin järkevillä pantatyyppisillä ratkaisuilla vaikka parempiakin tapoja on keksitty. Kuulonsuojaus taistelukentällä lienee parasta toteuttaa muuuten kuin kupeilla jos tämän aiheelliseksi kokee.
 
Sanoisin kyllä, että tällä erää suojavarustemarkkinoilla on melko ennennäkemätön muotibuumi, jossa jokaisen tavoitteena tuntuu olevan hankkoa plate carrier ja ops score tyyppinen aukileikattu kypärä. Rerviläiset niin meillä ja muualla näitä hankkivat miettimättä sen kummemmin onko tämä kuinka tarkoituksenmukainen yhdistelmä.

Meillä alueelliset sekä operatiiviset joukot saavat niskaansa kaiken epäsuoran tulen ja päälle vielä vaunujen kanuunoiden tulen. Järkevintä olisi siis panostaa riittävään sirpelesuojaan jota em. kombo ei tarjoa. Paras ratkaisu olisi suojaava sirpaleliivi johon tarvittaessa voisi levyt lisätä. Tähän päälle vielä riittävän suojaava, esim m2000 kypärä niin ollaan meidän kannalta järkevissä suojatasossa ja paino pysyy vielä kohtuurajoissa. Plate carrierit on lähinnä erikoisjoukoille ja kehitysmaasotiin, joissa lyijymyrkytys on se todennäköisin uhka. Ukrainan kokemuksien perusteella voisaan sanoa, että tykistö on edelleen taistelukentän kuningas.

Kyllä ja ei. Siinä olet oikeassa, että osa taistelijoista hankkii kyseisiä varusteita, koska ne ovat "cooleja" ja mukavampia päällä, kuin muu jakotavara, sekä siinä, että konventionaalisessa sodankäynnissä epäsuora on edelleen se suurin tappioiden aiheuttaja, jonka takia noilla joukoilla pitäisi olla sirpalesuojaus kunnossa. Osa omia suojavarusteita ostavista taas kyllä tietää mitä tekee. Buumi on toki ennennäkemätön Suomessa, mutta vain, koska aiemmin valtion jakotavarasuojaimet ovat olleet todella kiven alla, jopa tavallisen kuluttajan saavuttamattomissa, vaikka pinkka olisi kunnossa. Käytännössä kuitenkin ilmiö rajoittuu pääosin Aktiivireserviin ja reserviläisaktiiveihin, eli käytännössä paikallisjoukkoihin. Näiden tehtävissä kyseiset varusteet puolustavat kyllä paikkaansa, eikä omien varusteiden hankkiminen ole oikeasti kyllä yhtään keneltäkään pois, samalla tavalla heille silti jaetaan valtion vehkeet jos sellaisia yleensä on jakaa.

Kyllä markkinamiehet ja viranomaiset ovat niin hyvin tuotteistaneet erikoiskypärät ja plate carrierit että on absurdia olettaa, että nähtävissä oleva suojavarustebuumi olisi lähtökohtaisin vain oman henkilökohtaisen tehtävän luomasta tarpeesta.

Toisekseen vaikka esim plate cattierista saa rakennettua osillla vaikka minkälaisen kokonaisuuden, on toinen asia sitten onko yksittäisten taistelijoiden mahdollista raahata paristakymmenestä osasta koostuvaa pakettia mukana ja vaihtaa komboa kuin siviilissä sukkia. Päälle pitää sitten vielä huomioida uusi liikkuva taistelutapa. Ei voi olla vain niin että sotavarusteen asianmukainen käyttö onnistuu vain rauhan-ajan harjoitustoiminnassa.

Optiikan osalta pv on panostanut tähtäintyyppisiin ratkaisuihin joita on tarkoituksenmukaisinta käyttää aseessa. Uusimpia malleja (ei vv2000) saa kypärään kiinni varsin järkevillä pantatyyppisillä ratkaisuilla vaikka parempiakin tapoja on keksitty. Kuulonsuojaus taistelukentällä lienee parasta toteuttaa muuuten kuin kupeilla jos tämän aiheelliseksi kokee.

Epäilen, että Plate Carrierin kohdalla on kyse valtaosalla myös siitä, että M13 PC on sotavarusteena sallittu harjoituksissa, jolloin siitä on suoraa hyötyä hankkijalleen myös rauhan aikana. Ops-Coren high-cut kypärän kohdalla suojapinta-ala ei ole aivan niin yksioikoisesti pienempi, kuin annat ymmärtää. Vaikka sivuilla suojaa on toki hieman M2000:sta vähemmän, ei takaraivon ja otsan osalta eroa käytännössä ole ja sivusuojaakin kannattaa vertailla vaikkapa kuppi- tai aktiivikuulosuojaimet kypärän alle laitettuna, ne nimittäin nostavat M2000:n huomattavasti korkeammalle päässä, jolloin tosiasiallisesti suojapinta-ala pienenee. Ops-Coreen, ja PV:n tulevaan M2020-kypärään saa myös lisäsuojapalikoita, joilla suojapinta-ala laajenee jopa perusmallista kypärää laajemmaksi. Olematon saatavuus on syynä siihen, ettei näitä laajennuspalikoita näy omakustannekypärissä.

Lähtökohtaisestihan idea moduuleista koottavan suojaliivin takana on se, että ylimääräiset osaset kulkevat tukikohtavarustuksessa ja taistelijan on mahdollista räätälöidä suojaliivi omien mieltymystensä ja muiden varusteiden kanssa toimivaksi tehtävien tai operaatioiden välillä, mikäli se nähdään tarpeelliseksi. Periaatteessa Verseidagin Tacticum-sarja kokonaisuutena on hyvä esimerkki siitä, miltä tällaisen järjestelmän kuuluisi suunnillen näyttää. Näinkin kattava järjestelmä sisältää vain noin tusinan osasia, jos lasketaan kaikki eri palikat yhteen.

Kirjoituksistasi huokuu sinänsä erittäin kunnioitettava pyrkimys pois varustekeskeisyydestä, mutta toisaalta myös se, ettet ehkä ole ollut kovin paljon tekemisissä esimerkiksi eri pimeätoimintavälineistön ja muun kypärän kanssa käytettävän elektroniikan kanssa taisteluvarustus päällä ja piippu kuumana. Tai vertaillut erilaisia toteutustapoja ja varustemalleja keskenään. Korjaa toki jos olen väärässä, tätä en tarkoita vittuiluna! Usein erilaisten hieman erikoisten varusteiden kohdalla niiden arvoa ei ymmärrä, ennenkuin on itse niitä käyttänyt. Esimerkiksi pääkiinnitteisillä valonvahvistimilla saavutetaan aivan toisenlainen tilannetietoisuus asetähtäinmallisiin verrattuna. Vastaavasti taas esimerkiksi IR-lasertähtänten käyttöä joutuu rajoittamaan taisteltaessa pimeänäkökykyistä vastustajaa vastaan ja ne ovat muutenkin hyödyllisimmillään lähitaisteluetäisyyksillä 0-100m. Asekiinnitteiset, ns. passiiviset tähtäimet soveltuvat myös tätä pidemmille ampumaetäisyyksille ja ovat esimerkiksi puolustustaistelussa erinomaisia.
 
Kyllä ja ei. Siinä olet oikeassa, että osa taistelijoista hankkii kyseisiä varusteita, koska ne ovat "cooleja" ja mukavampia päällä, kuin muu jakotavara, sekä siinä, että konventionaalisessa sodankäynnissä epäsuora on edelleen se suurin tappioiden aiheuttaja, jonka takia noilla joukoilla pitäisi olla sirpalesuojaus kunnossa. Osa omia suojavarusteita ostavista taas kyllä tietää mitä tekee. Buumi on toki ennennäkemätön Suomessa, mutta vain, koska aiemmin valtion jakotavarasuojaimet ovat olleet todella kiven alla, jopa tavallisen kuluttajan saavuttamattomissa, vaikka pinkka olisi kunnossa. Käytännössä kuitenkin ilmiö rajoittuu pääosin Aktiivireserviin ja reserviläisaktiiveihin, eli käytännössä paikallisjoukkoihin. Näiden tehtävissä kyseiset varusteet puolustavat kyllä paikkaansa, eikä omien varusteiden hankkiminen ole oikeasti kyllä yhtään keneltäkään pois, samalla tavalla heille silti jaetaan valtion vehkeet jos sellaisia yleensä on jakaa.

Epäilen, että Plate Carrierin kohdalla on kyse valtaosalla myös siitä, että M13 PC on sotavarusteena sallittu harjoituksissa, jolloin siitä on suoraa hyötyä hankkijalleen myös rauhan aikana. Ops-Coren high-cut kypärän kohdalla suojapinta-ala ei ole aivan niin yksioikoisesti pienempi, kuin annat ymmärtää. Vaikka sivuilla suojaa on toki hieman M2000:sta vähemmän, ei takaraivon ja otsan osalta eroa käytännössä ole ja sivusuojaakin kannattaa vertailla vaikkapa kuppi- tai aktiivikuulosuojaimet kypärän alle laitettuna, ne nimittäin nostavat M2000:n huomattavasti korkeammalle päässä, jolloin tosiasiallisesti suojapinta-ala pienenee. Ops-Coreen, ja PV:n tulevaan M2020-kypärään saa myös lisäsuojapalikoita, joilla suojapinta-ala laajenee jopa perusmallista kypärää laajemmaksi. Olematon saatavuus on syynä siihen, ettei näitä laajennuspalikoita näy omakustannekypärissä.

Lähtökohtaisestihan idea moduuleista koottavan suojaliivin takana on se, että ylimääräiset osaset kulkevat tukikohtavarustuksessa ja taistelijan on mahdollista räätälöidä suojaliivi omien mieltymystensä ja muiden varusteiden kanssa toimivaksi tehtävien tai operaatioiden välillä, mikäli se nähdään tarpeelliseksi. Periaatteessa Verseidagin Tacticum-sarja kokonaisuutena on hyvä esimerkki siitä, miltä tällaisen järjestelmän kuuluisi suunnillen näyttää. Näinkin kattava järjestelmä sisältää vain noin tusinan osasia, jos lasketaan kaikki eri palikat yhteen.

Kirjoituksistasi huokuu sinänsä erittäin kunnioitettava pyrkimys pois varustekeskeisyydestä, mutta toisaalta myös se, ettet ehkä ole ollut kovin paljon tekemisissä esimerkiksi eri pimeätoimintavälineistön ja muun kypärän kanssa käytettävän elektroniikan kanssa taisteluvarustus päällä ja piippu kuumana. Tai vertaillut erilaisia toteutustapoja ja varustemalleja keskenään. Korjaa toki jos olen väärässä, tätä en tarkoita vittuiluna! Usein erilaisten hieman erikoisten varusteiden kohdalla niiden arvoa ei ymmärrä, ennenkuin on itse niitä käyttänyt. Esimerkiksi pääkiinnitteisillä valonvahvistimilla saavutetaan aivan toisenlainen tilannetietoisuus asetähtäinmallisiin verrattuna. Vastaavasti taas esimerkiksi IR-lasertähtänten käyttöä joutuu rajoittamaan taisteltaessa pimeänäkökykyistä vastustajaa vastaan ja ne ovat muutenkin hyödyllisimmillään lähitaisteluetäisyyksillä 0-100m. Asekiinnitteiset, ns. passiiviset tähtäimet soveltuvat myös tätä pidemmille ampumaetäisyyksille ja ovat esimerkiksi puolustustaistelussa erinomaisia.
Aamen! Tyhjentävästi kirjoitettu. :salut:
 
Ongelmana tässä on se, että vaikka esim m13 liivi on kaikin puolin asianmukainen vartuste, on sille aikansa ja paikkansa. Valmistaja, vaikka suomalainen onkin, tuskin on teetättänyt sitä ajatuksena luoda suomalaisen jääkärin perussuojaliiviä. Perusajatus m13 liivillä on tarjota luotisuoja tärkeimpien elimien alueella. Vaikka siihen palikoita saa lisää, niin tärkeintä on suomalaisille alueellisten ja operatiivisten alueiden joukoille on, että suojavarusteet tarjoavat riittävän sirpelesuojan. Tätä em. liivi ei tarjoa ja toisaalta palikoiden kanssakaan ei oikein tarjoa mitään etua ns. normimalliseen suojaliiviin nähden (hintakin on jo otettava huomioon). Tätä asiaa ei varmasti kovin moni ostaja mieti, vaikka onhan ratkaisu tietenkin tyhjää parempi. Rahansa vaan voisi käyttää paremminkin, eikä mennä villitysten perässä.

Muotivillityksen takana taas on pitkään jatkuneet kehitysmaasodat, joissa sirpalesuojaan ei ole ollut niin suurta tarvetta kiinnittää huomiota. Perusostaja ei tätä kuitenkaan tiedosta.

Mitä taas tulee pimenäkölaitteisiin, niin tarkoituksenmukaisinta on, että ne ovat asekiinnitteisiä, koska vastapuolella on hyvä kyky havaita ir-tähtäimet, kuten itsekin kirjoitit. Myös tulen avaaminen on nopeampaa. Pääkiinnitteiset taas vaativat ir-laserin mukaan, jos johonkin meinaa osua. Erikoiskypäriin saa tietenkin helpommin integroitua radion kuulokkeita jne., mutta perushaedsetilläkin tullaan toimeen. Aikanaan meillä oli sotaharjoituksissa aktiivisuojaimet, joihin sai radion äänen ulostulon kiinni. Kuuluvuus oli parempi, mutta mitään mullistavaa ei tämä tuonut mukanaan.
 
Ymmärrykseni mukaan mitä asiasta on keskustelu muualla on halvempaa valmistaa sellainen TST liivi missä on suojat itsessään kuin TST liivi ja Sirpa erikseen. Tästä on muistaakseni myös väännetty foorumilla. Jos en aivan väärin muista niin @Spadekessu Tiesi aiheesta.

Tietysti varuseet saadaan jo istumaan paremmin kun on vain yksi liivi mikä puetaan päälle kuin useita liivejä.
 
M13:lla saadaan kaikille luotisuoja tärkeille alueille, mikä on tärkeämpää kuin jonkun kainalon sirpalesuojaus koska se ei paljon lämmitä jos keuhkoissa on esim. reikä. Kokonaisuudessahan on kyse suojan ja liikkeen yhdistämisestä. Jos aletaan kauttaaltaan suojaamaan kroppaa luotisuojalla, niin loppu tulos on haarniska joka lopettaa viimeisenkin liikkeen.

Onko olemassa mitään tutkimusta paljon pelkkä sirpalesuojaliivi vähentää tappioita epäsurantulen vaikutuksen alaisena?
 
Viimeksi muokattu:
Suojaliivi m13 tulee korvaamaan tulevaisuudessa m05 sirpan ja lusun.
Mihinköhän tietoon tämä perustuu? Kuulostaa täysin järjenvastaiselta idealta ottaen huomioon se skenaario mihin PV pääasiassa varautuu. Siinä skenaariossa on epäsuoran sirpaleita, kiviä ym. roinaa ilmassa liioittelematta varmaan tuhansia kertoja enemmän kuin luoteja.
 
Ja pitää muistaa että myös että ilmassa lentelee epäsuoran lisäksi kaikenlaisia singon ammuksia, 40 mm kranuja, konetykkien ammuksia ja muuta pienempää räjähtävää. Luotien suhteen jotenkin pystyy tietämään tulosuunnan, mutta sirpaleita tulee mistä sattuu. Siinä mielessä ihan hyvä idea miettiä tuota kattavaa sirpalesuojausta.

Tietenkin tässä on taas taistelutavan muodostamat kysymykset sitten. Aiemmin olisi voinut sanoa että jos ollaan pääosin valmistelluissa asemissa, niin silloin hieman raskaampi varustus varsinkin eniten alttiina olevalla pään-hartioiden tienoolla olisi ollut perusteltua. Nyt jos pitää liikkua enemmän, taas puhutaan siitä painon tuomasta lisärasituksesta.
 
Viimeksi muokattu:
Toivottavasti ei omat sentään ampuile kranaattikonekiväärillä tai kranaattipistoolilla. Itä-Mafialla on käytössä 30mm... Sori oli ihan pakko
GP-25/30/34 -kranaattiampumalaitteet ovat muuten sielläkin 40 mm, sikäläiset KRKK:t ovat 30mm.
 
Tuota on jo joku miettinyt.
sparta.jpg

eye-and-face-sidearmor.png

eye-and-face-gunsightmandible.png

eye-and-face-visorsshields.png

http://www.ops-core.com/system-components/eye-face-and-applique-protection/

Miten tuonkaltaiset "kasvopanssarit" vaikuttavat ampumiseen? Onko tähtäimillä väliä, optiikka vs. raudat?
 
Voiko joku kertoa, että onko tuossa M13 liivissä jonkinlaista suojaa noissa olkaimissa tai noissa kylkien päälle tulevissa jutuissa? Tai onko saatavilla?
Ei vakiona, kylkiin on saatavilla omat pehmeät ja kovat suojansa ja hartia/kaulaseudulle omat erilliset lisäpalikkansa jotka näkyy tuossa kuvassa oikealla. Varsinaisissa hartiaremmeissä on pelkät pehmusteet.

Plate carrierista lisäosilla rakennettu peittävämpi liivi on aikamoinen palapeli, paljon osia ja päällekkäistä tavaraa ym. bulkkia. Jos ensisijaisesti tahtoo kaulan/hartiat ja kyljet suojata niin sellaiseksi alkujaan rakennettu liivi on fiksumpi vaihtoehto, yksinkertaisempi, kevyempi ja paremmin suojaava.
 
Ajattelin, että jos on tuo PC ja vaikka se battle belt, niin mikä olisi se paras tapa saada siihen kohtuullinen sirpalesuojaus. Se, että laitetaan nuo lisäpalat, vaiko pitää alla vaikkapa pehmeää, hyvin kattavaa liiviä?
 
Tässä tapauksessa järkevin vaihtoehto lienee M10 (Tacticum-sarjan luotisuojaliivi) samoilla lisäpalikoilla. PC:n alle ei lähtökohtaisesti ole mitään järkeä tunkea esim. Sirpalesuojaliiviä (jossa olisi kaula-, nivus-, ja olkasuojat) ja pehmeissä, -allepuettavissa luotisuojaliiveissä ei lähtökohtaisesti ole koskaan noita lisäsuojapalikoita, joten niidenkin kanssa joutuisit käyttämään PC:n kanssa sen omia lisäsuojapalikoita.
 
Back
Top