Suomalainen kulttuuri, identiteetti ja niiden hämärtyminen

Joo, niin katoaa. Ne ovat pieniä kieliä isomman kielen vaikutusalueella. Tosin ei syynä ole globalisaatio vaan nimenomaan se, että ympärillä puhutaan jotain isompaa kieltä ja kyseisellä kielellä pärjää elämässä paremmin. Se mikä on muuttunut on, että ihmisten ja siten kielipiirien vaikutusalue on isompi ja esimerkiksi yksittäinen kylä ei voi eristäytyä ympäröivästä maailmasta. Tämän takia vaaditaan entistä enemmän puhujia jotta kieli on elinvoimainen.

Kun maahanmuutto kiihtyy ja liittovaltio tiivistyy nostetaan suomen rinnalle uusi hallinnon käyttämä kieli, se aloittaa syrjäyttämiseen johtavan prosessin joka etenee valtavalla vauhdilla.
 
Maailmassa on paljon maita joissa maahanmuuttajien osuus on paljon suurempi kuin Suomessa. Itse en tiedä tapauksia joissa tämä olisi johtanut valtakielen syrjäytymiseen. Miksi hallintokieli otettaisiin käyttöön ja mikä se olisi?
 
Puolet väestönkasvusta on maahanmuuttoa ja tahti kiihtyy koko ajan, jos puolet uusista perheistä tulee jo 15-20 vuoden kuluttua olemaan mamujen perustamia kyseessä on valtaisa muutos väestön rakenteessa.

Liittovaltio tulee tarvitsemaan ainakin yhden yhteisen kielen toimiakseen optimaalisesti, oli se sitten virallinen tai epävirallinen, pelkkä vapaa liikkuvuus ei tuo haluttua joustoa ja kasvua talouden sisälle.
 
Tähän ajatukseen liittyy pari ongelmaa. Ensinnäkään "mamu" ei ole kieli. Suomen vieraat kielivähemmistöt ovat varsin pieniä eikä yksikään ole saavuttanut edes prosentin osuutta ja jos lähikielet jätetään huomiotta, niin ollaan prosentin kymmenesosissa. Suomen syrjäyttäminen vaatisi, että olisi joku yksittäinen kieli jonka osuus kasvaisi valtavan suureksi. Tällaista ei ole näköpiirissä. Toiseksi teoria olettaa, että mamujen lapset puhuisivat vain vanhempiensa äidinkieltä. Kuitenkin nimenomaan lapset omaksuvat nopeasti ympäristön valtakielen.

Tällaista tuskin on tulossa (sen enempää kuin englanti on nyt) koska kaikki unionin isot maat tulevat pitämään kiinni omasta kielestään, Ranska etunenässä.
 
Kysymys onkin, kenen etuja tällainen kehitys palvelisi? Japani ei ole maanpäällinen helvetti, vaikka siellä väki väheneekin. Itse asiassa maan bkt / capita on kehittynyt ihan kivasti. Luonnonvarojen vähentyessä ja ilmastonmuutoksen ollessa mahdollinen, kenties todennäköinenkin, riski väestön koko ei ole etu vaan riski. Päämääränä tulisi olla mahdollisimman suuri bkt per capita mahdollisimman suuren bkt:n sijaan. Tulevaisuuden osalta tiedämme myös, että vaikkapa taksikuskim ja kaupan kassan hommat ovat aika tiukassa parin kymmenen vuoden päästä. Emme tarvitse halpatyövoimaa, Suomi ei ole 1960-luvun Länsi-Saksa.

Eli kenen etuja palvelisi esimerkiksi Kataisen toivomat 1,8 miljoonaa maahanmuuttajaa? Pääomatuloista nauttivien etuja. Uusi väestö vaatii uusia vuokra-asuntoja, halpatyövoima pitää työttömyysluvut korkealla minkä vuoksi palkkojen pitää aina joustaa alaspäin. Samaan aikaan MV-lehdet sun muut voi laittaa lietsomaan muukalaisvastaisuutta jotta väestön huomio siirtyisi maahanmuuttajien toilailuihin suuren puhalluksen sijaan.
Vihervasemmistolaistenkin huomio kiinnittyy ilkeisiin rasisteihin.
 
Vaarin. Olen kuullut omin luutnantinkorvin kun somalilainen kaapunainen kertoo lapsilleen etta suomalaiset ovat taalla palvelemassa meita. Tervemenoa Itakeskukseen sharmutha, ya maniak.

En luullutkaan etta ymmartaisit, mutta mina ymmarran koska oli pakko tehda 10 vuotta arabien kanssa duunia...

Get a grip man, or jog on boy.
 
Tätä samaa kertoi minulle somaleiden sanomisista tuttu rajamies jo 90 luvulla...ja että he ovat "suomalaisia ylempi kansa"...? Mitä mahtoivat tällä tarkoittaa...?
 
Vaarin. Olen kuullut omin luutnantinkorvin kun somalilainen kaapunainen kertoo lapsilleen etta suomalaiset ovat taalla palvelemassa meita. Tervemenoa Itakeskukseen sharmutha, ya maniak.

No minä olen kuullut omin korvin lukemattomia kertoja kun somaliteinit puhuvat ihan silkkaa teinisuomea, joten mikä on oikeastaan pointtisi?
 
Kysymys onkin, kenen etuja tällainen kehitys palvelisi? Japani ei ole maanpäällinen helvetti, vaikka siellä väki väheneekin. Itse asiassa maan bkt / capita on kehittynyt ihan kivasti. Luonnonvarojen vähentyessä ja ilmastonmuutoksen ollessa mahdollinen, kenties todennäköinenkin, riski väestön koko ei ole etu vaan riski. Päämääränä tulisi olla mahdollisimman suuri bkt per capita mahdollisimman suuren bkt:n sijaan. Tulevaisuuden osalta tiedämme myös, että vaikkapa taksikuskim ja kaupan kassan hommat ovat aika tiukassa parin kymmenen vuoden päästä. Emme tarvitse halpatyövoimaa, Suomi ei ole 1960-luvun Länsi-Saksa.

Eli kenen etuja palvelisi esimerkiksi Kataisen toivomat 1,8 miljoonaa maahanmuuttajaa? Pääomatuloista nauttivien etuja. Uusi väestö vaatii uusia vuokra-asuntoja, halpatyövoima pitää työttömyysluvut korkealla minkä vuoksi palkkojen pitää aina joustaa alaspäin. Samaan aikaan MV-lehdet sun muut voi laittaa lietsomaan muukalaisvastaisuutta jotta väestön huomio siirtyisi maahanmuuttajien toilailuihin suuren puhalluksen sijaan.
Vihervasemmistolaistenkin huomio kiinnittyy ilkeisiin rasisteihin.

Koko himmeliä pyörittävät pankkiirit.
 
Ok. Mun pointti on se etta &^%&*^$*#!!! Mita yritat? Saada minulle bannia? Ei onnistu poikaseni.... Hymya huuleen vaan, Shalom :D.

Yritän saada selville miten n. 20 000 henkilön vähemmistö johtaa suomen kielen katoamiseen. Aihehan on lähinnä kielitieteellinen, joten ihmettelen jos joku onnistuu siitä bannit hankkimaan.
 
Selva juttu.
 
Rakastan suomen kielta vaikka olen vain 50% suomalainen, maailmassa ei ole yhta joustavaa/ agglutinatiivista kielta kuin meidan kaunis oma aidinkielemme. Se on oikeasti hieno juttu.

Suomen kielessä on kyllä vinkeitä piirteitä. Esimerkiksi sananmuunnoksia se sikiää kuin lestadiolaiset 9kk suviseurojen jälkeen.

Ja meillä on parhaat kirosanat, ummikkokin jo kuulee suurin piirtein mistä on kyse kun niitä latelee :D
 
Jopa ruotsin-hurrit ymmartaa mista on kyse kun idan vuokra-armeija antaa perkeleiden lennella!!!
 
Ikina ymmartanyt tota 'sjuttonia'... siis mita se edes meinaa? Ehka Herman30 voisi valaista asiaa?
 
Sain paljon suosiota kauan sitten eräältä rantaruotsalaiselta tytöltä, kun suomeksi keskusteltaessa yhtäkkiä heitin sopivaan kohtaan "de är ju helvete" :rolleyes:.
 
Ei ollut varmaan Haminassa kuitenkaan... kerskaperse :D:D! Siella ei kukaan 'vihrea' saanut paljoa sympatiaa, ainakaan talvikurssilla!
 
Back
Top