Mielestäni varsin sekava esitys, jos piti arvioida suomalaista kulttuuria ja identiteettiä.
Jos kulttuurimme ja identiteettimmekään eivät olisi muuttuneet, tallustaisimme edelleen tuohivirsuissa ja polttaisimme myrkkysieniä nuotiossa. Suomalaisuus ei ole mitään peruskallioon hakattua pysyvyyttä vaan alati muuttuva asia, haluttiin sitä tai ei. Muutos on poikinut paljon hyvää. Kuka pystyy määrittelemään sen, mitä olisi fantastinen kansallinen suomalaisuus? Kukin kohdallaan määrittelee lopulta ne arvot, jotka haluaa ja identiteettikin on ihan omissa käsissä. Onneksi ei ole mitään ylhäältä ohjattua ainoaa oikeaa suomalaisuutta.
Mielestäni tällaisessa keskustelussa mennään aivan liian usein pinnallisiin seikkoihin, kuten ruokakulttuuriin, viihteeseen ja sen sellaiseen (Suomessa ei ilman monikulttuurisuutta saisi syödä kebabbia tai tehtäisi rap-musiikkia, jne.)
Kuitenkin mielestäni on olemassa ainakin yksi sellainen perustavanlaatuinen peruspilari, jonka mielelläni määrittäisin suomalaiseksi kulttuuriksi: keskittyminen oleelliseen. Varsin moni suomalaisen nyky-yhteiskunnan piirre voidaan jäljittää tähän. Muutama esimerkki:
- Tasa-arvo. Ihmisiä pitkälti arvotetaan todellisen kompetenssin eikä ulkoisten seikkojen (esim. sukupuoli, vanhempien varallisuus, etnisyys, seksuaalinen suuntautuminen, tms.) perusteella.
- "Tieteellinen" ja päämäärätietoinen toimintakulttuuri: tärkeintä on hyvä lopputulos eikä se, kuka kerää kunnian, mitä jokin uskonnollinen oppikirja asiasta sanoo, tai kenen tuttavan veljenpoika saa tehtyä toiminnalla hyvää bisnestä.
- Vähäeleinen, "juro" tapakulttuuri: keskustelutapa on rauhallinen ja asiallinen. Tilanteissa, joissa toiminnalle ei ole erityisempää motiivia, ihmisten välisiä kontakteja luodaan suhteellisen vähän. Ihmisten annetaan olla rauhassa, ellei ole erityistä syytä häiritä.
Moni maailmalla matkannut sanoo, että parasta Suomessa on se, kuinka asiat (yleensä) toimivat hyvin ja mutkattomasti. Ja mielestäni taustalla on nimenomaan tällainen "oleelliseen keskittyminen".
Ei tämä tietenkään tyhjentävä määritelmä ole, mutta kattaa leijonanosan siitä, mitä itse arvostan suomalaisuudessa. Kylkeen voisi ehkä vielä liittää omien ja toisten oikeuksien kunnioittamisen: suomalainen ei suostu omien oikeuksiensa polkemiseen, mutta ei myöskään polje muiden oikeuksia. Tätä tasa-arvon piirrettä ei voi suoraan johtaa yllä mainitusta oleelliseen keskittymisestä.
Mielestäni on jokseenkin se ja sama, tuleeko Suomeen maahanmuuttajia ja syödäänkö täällä 100 vuoden kuluttuakin karjalanpiirakoita vai enemmänkin pita-leipää, kunhan oleelliseen keskittyminen ja tasa-arvon vaaliminen säilyy. Nähdäkseni monet suhtautuvat varautuneesti esimerkiksi muslimimaahanmuuttajiin juuri siitä syystä, että he rikkovat kaikkia näitä edellä mainitsemiani piirteitä: ovat epätasa-arvoisia (esimerkiksi niin sukupuolten kuin eri uskontokuntienkin välillä; myös nepotismi jne. on yleistä), heidän toimintaansa ohjaa vahvasti myös uskonnolliset (ei-älylliset) vaikutteet, ja tyypillisesti he ovat kotoisin maista, joiden tapakulttuuri on äänekäs ja suomalaisesta näkökulmasta hieman hyökkääväkin.
Ja lisäyksenä vielä, että toki tiedän, etteivät mainitsemani piirteet tietenkään toteudu Suomessa sataprosenttisesti. Mutta kuitenkin ne ilmenevät sen verran vahvasti, että ne pitkälti määrittävät suomalaista yhteiskuntaa.
Hauskaahan tuossa on se, ettei tuo Pulp Fictionin "raamattusitaatti" edes ole Raamatusta, ellen nyt ihan väärin muista.
.
Ja Monty Phyton! On niitä muitakin.
