Rauhantekijä
Greatest Leader
Ei se siihen liitykään. Kommentoin niitä väittämiä joita Vantaan mies siinä julkisuuteen esitti muuten asiaan liittyen. Ne oli lainattu mun kommenttiin. Eikö saisi?
Suomalainen talouspropaganda
- Viestiketjun aloittaja Vonka
- Aloitus PVM
Vonka
Supreme Leader
Normienpurkuun vain...
Rakli asuntorakentamisesta: Hinnoissa 20 prosenttia ilmaa
Asuntorakentamisen ja itse asumisen kustannuksia voi laskea jopa 20 prosenttia, paljastuu kiinteistöalan ja rakennuttamisen ammattilaisia edustavan Raklin selvityksestä.
Rakli tutki kaavamääräysten kustannusvaikutuksia ja tulokset ovat selkeitä: asuntojen hinnannousua ja vuokrapaineita voi hillitä, jos esimerkiksi esteettömyysvaatimuksia ja kaavamääräyksiä höllennetään.
Selvityksessä Skanska Talonrakennus Oy laski määräysten todellisia kustannuksia. Laskelmat kertovat, että kaavamääräykset voivat nostaa hankkeen rakennuskustannuksia jopa viidenneksen verrattuna edullisimpaan ratkaisuun.
http://www.kauppalehti.fi/uutiset/r...138004.964609393.1410898236?ref=facebook:7ebb
Rakli asuntorakentamisesta: Hinnoissa 20 prosenttia ilmaa
Asuntorakentamisen ja itse asumisen kustannuksia voi laskea jopa 20 prosenttia, paljastuu kiinteistöalan ja rakennuttamisen ammattilaisia edustavan Raklin selvityksestä.
Rakli tutki kaavamääräysten kustannusvaikutuksia ja tulokset ovat selkeitä: asuntojen hinnannousua ja vuokrapaineita voi hillitä, jos esimerkiksi esteettömyysvaatimuksia ja kaavamääräyksiä höllennetään.
Selvityksessä Skanska Talonrakennus Oy laski määräysten todellisia kustannuksia. Laskelmat kertovat, että kaavamääräykset voivat nostaa hankkeen rakennuskustannuksia jopa viidenneksen verrattuna edullisimpaan ratkaisuun.
http://www.kauppalehti.fi/uutiset/r...138004.964609393.1410898236?ref=facebook:7ebb
vehamala
Kenraali
Sitten tietysti voidaan keskustella kenelle se ratkaisu on edullisin. Varmasti saadaan rakentamisen kustannuksia alaspäin runsaastikin, jos ja kun ei tarvitse välittää asukkaiden eduista.
Kaavamääräyksissä on varmasti paljonkin parantamisen varaa, mutta en ainakaan heti olisi valmis muuttamaan niitä gryndereiden ehdoilla.
Kaavamääräyksissä on varmasti paljonkin parantamisen varaa, mutta en ainakaan heti olisi valmis muuttamaan niitä gryndereiden ehdoilla.
JR49
Respected Leader
Samaa mieltä edellisen kanssa. Määräyksiä venytetään ja jopa röyhkeästi ohitetaan, jotta saadaan paremmat katteet, jo nyt. Sutta tehdään surutta etenkin kerrostalo- ja rt-rakentamisessa.
Rakentaminen tapahtuu siis tuskin minimimääräyksiä noudattaen. Jos määräyksiä löysennetään, uusi minimi siirtyy vastaavasti alemmalle tasolle. Asunnon hinnat tuskin laskevat kuin siteeksi.
Betonin ei anneta kuivua, materiaaleissa ei noudateta määräyksiä, villan paksuus kolmannes siitä mitä pitäisi, seinistä puuttuu villoja, kipsilevyt huonointa mahdollista, ei paljon EK:ta näytä, maalaus märälle pinnalle, lattian rajassa aina pakkasta, näin äkkiseltään mitä tulee mieleen tosielämän tapahtumia. Ja täydellä hinnalla ihmiset niitä ostaneet...
Edit: ja samaan aikaan juhlapuheissa rakentaminen on priimaa...
Rakentaminen tapahtuu siis tuskin minimimääräyksiä noudattaen. Jos määräyksiä löysennetään, uusi minimi siirtyy vastaavasti alemmalle tasolle. Asunnon hinnat tuskin laskevat kuin siteeksi.
Betonin ei anneta kuivua, materiaaleissa ei noudateta määräyksiä, villan paksuus kolmannes siitä mitä pitäisi, seinistä puuttuu villoja, kipsilevyt huonointa mahdollista, ei paljon EK:ta näytä, maalaus märälle pinnalle, lattian rajassa aina pakkasta, näin äkkiseltään mitä tulee mieleen tosielämän tapahtumia. Ja täydellä hinnalla ihmiset niitä ostaneet...
Edit: ja samaan aikaan juhlapuheissa rakentaminen on priimaa...
Minuteman
Eversti
^ Tuo on mahdollista ainoastaan siksi että markkinatalous ei toimi, kysyntä on kovempaa kuin tarjonta ja ihmiset ovat valmiita maksamaan luokattomasta skeidasta käsittämättömiä hintoja.
Suomi on erinomaisen harvaanasuttu maa mutta silti kaavoitettu tonttimaa maksaa älyttömästi muodostaen usein yli puolet asuntoneliön hinnasta.
Kaavoitusmonopoli on rakenteellista korruptiota, kuntapäättäjillä on valta päättää kuka rikastuu kun joutomaasta tehdään tontteja.
Asumiskustannuksia saataisiin helposti alas tinkimättä säädöksistä tai laatunormeista lisäämällä yksinkertaisesti tonttimaan tarjontaa joko kaavoittamalla reippaasti yli tarpeen ja/tai verottamalla rakentamattomia kaavoitettuja tontteja ajan suhteen kiristyvällä verolla jonka periminen lakkaa kun rakennustyömaa alkaa tai omistaja vaihtuu. Tuo rokottaisi nimenomaan tontteja hamstraavia gryndereitä.
Helsingissä voitaisiin luopua mielipuolisesta kaupungin siluetin museoimisesta ja sallia taloihin kaupunkimaisia kerrosmääriä.
Suomi on erinomaisen harvaanasuttu maa mutta silti kaavoitettu tonttimaa maksaa älyttömästi muodostaen usein yli puolet asuntoneliön hinnasta.
Kaavoitusmonopoli on rakenteellista korruptiota, kuntapäättäjillä on valta päättää kuka rikastuu kun joutomaasta tehdään tontteja.
Asumiskustannuksia saataisiin helposti alas tinkimättä säädöksistä tai laatunormeista lisäämällä yksinkertaisesti tonttimaan tarjontaa joko kaavoittamalla reippaasti yli tarpeen ja/tai verottamalla rakentamattomia kaavoitettuja tontteja ajan suhteen kiristyvällä verolla jonka periminen lakkaa kun rakennustyömaa alkaa tai omistaja vaihtuu. Tuo rokottaisi nimenomaan tontteja hamstraavia gryndereitä.
Helsingissä voitaisiin luopua mielipuolisesta kaupungin siluetin museoimisesta ja sallia taloihin kaupunkimaisia kerrosmääriä.
StepanRudanskij
Respected Leader
Right on. Antti Rinne on tällä hetkellä ainoa suuri syyllinen em asioihin, viran puolesta. Monet rikokset on toki tehty ennen kuin hän tuli nykyiseen asemaansa, mutta hänellä ei ole mitään syytä puuttua niihin asioihin.
Vonka
Supreme Leader
Sattuivat eteeni Sauli Niinistön kirjoittamat sanat menneiltä ajoilta. Nykytilanne lienee pohjimmiltaan samanlainen.
Viinanen perusteli joskus toimiaan markkinareaktioilla. Velkoja on siitä hankala tapaus, että lisäluottoja pyydettäessä siitä tulee utelias: mihin ovat rahat menneet, mihin nämä uudet käytettäisiin ja milloinka pärjäätte ihan omillanne? Velallinen saa lisää, jos onnistuu puhumaan velanantajan ympäri. Mikään pakko ei ole lainata.
Useat opposition ja hallituspuolueidenkin kansanedustajat alkoivat esittää kritiikkiä politiikan alistamisesta "sokeille" ja "kasvottomille" markkinavoimille. Vuosien mittaan tästä kasvoi iskulause. "Markkinavoimien alistamisen" hokijat eivät kokeneet mitään johdonmukaisen ajattelun asetamia rajoitteita. Samassa lauseessa sopi todeta että rahaa oli käytettävä enemmän ja velkojien turpa oli tukittava. Siis velkarahaa enemmän velanantajaa kuulematta!
Näitä vaatimuksia noudattamalla ei olisi vain alistettu vaan suorastaan luovutettu politiikka markkinavoimille.
Moneen otteeseen sai selitellä luottokelpoisuuden tutkijoille, että hallitus pitäisi linjansa ja vastaisi sitoumuksistaan, ihannoitiinpa eduskunnassa ilmaista velaksi elämistä miten tahansa.
Näitä vanhoja sanoja jos vertaa tähän päivään tulee mieleen, että viimeisten seitsemän vuoden aikana Suomen hallitus luovutti politiikan markkinavoimille edellä mainitulla tavalla ja että nyt hallituksen pitäisi pysyä kannatustaan pelkäämättä edes jossain linjassa. Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, etteikö valmiiksi huonoa ja tuottamattomanta ideaa voi perua (ns. kätilöefekti). Pahinta on juuri suuren kuntauudistuksen ja soten kaltaisten operaatioiden vesittyminen edunvalvontaan, eli rakennemuutosten neliraajajarrutus.
Norminpurkuun on mentävä.
Viinanen perusteli joskus toimiaan markkinareaktioilla. Velkoja on siitä hankala tapaus, että lisäluottoja pyydettäessä siitä tulee utelias: mihin ovat rahat menneet, mihin nämä uudet käytettäisiin ja milloinka pärjäätte ihan omillanne? Velallinen saa lisää, jos onnistuu puhumaan velanantajan ympäri. Mikään pakko ei ole lainata.
Useat opposition ja hallituspuolueidenkin kansanedustajat alkoivat esittää kritiikkiä politiikan alistamisesta "sokeille" ja "kasvottomille" markkinavoimille. Vuosien mittaan tästä kasvoi iskulause. "Markkinavoimien alistamisen" hokijat eivät kokeneet mitään johdonmukaisen ajattelun asetamia rajoitteita. Samassa lauseessa sopi todeta että rahaa oli käytettävä enemmän ja velkojien turpa oli tukittava. Siis velkarahaa enemmän velanantajaa kuulematta!
Näitä vaatimuksia noudattamalla ei olisi vain alistettu vaan suorastaan luovutettu politiikka markkinavoimille.
Moneen otteeseen sai selitellä luottokelpoisuuden tutkijoille, että hallitus pitäisi linjansa ja vastaisi sitoumuksistaan, ihannoitiinpa eduskunnassa ilmaista velaksi elämistä miten tahansa.
Näitä vanhoja sanoja jos vertaa tähän päivään tulee mieleen, että viimeisten seitsemän vuoden aikana Suomen hallitus luovutti politiikan markkinavoimille edellä mainitulla tavalla ja että nyt hallituksen pitäisi pysyä kannatustaan pelkäämättä edes jossain linjassa. Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, etteikö valmiiksi huonoa ja tuottamattomanta ideaa voi perua (ns. kätilöefekti). Pahinta on juuri suuren kuntauudistuksen ja soten kaltaisten operaatioiden vesittyminen edunvalvontaan, eli rakennemuutosten neliraajajarrutus.
Norminpurkuun on mentävä.
Minuteman
Eversti
Kotimaa
Vapaan sopimusoikeuden yhteiskunnassa ei kenelläkään voi olla ”oikeutta työhön”
NÄKÖKULMA: Ymmärrän marinaa perustuslakiasiantuntijoiden ylivallasta, kirjoittaa Juhana Vartiainen.
Seurasin ennen poliittista uraani syrjäkarein poliittisten päättäjien ja valtiosääntöasiantuntijoiden erimielisyyksiä perustuslain tulkinnoista. Päätöksentekoa läheltä katsoessa olen kuitenkin alkanut enenevässä määrin ymmärtää poliitikkojen marinaa perustuslakiasiantuntijoiden ylivallasta.
En toki paheksu sitä, että perustuslaki yleisesti asettaa rajoja poliittiselle päätöksenteolle. Niin sen tuleekin tehdä. Mutta talouspolitiikan kannalta perustuslaki saattaa rajoittaa vastuullista päätöksentekoa enemmän kuin mikä on kohtuullista ja mielekästä.
Ongelmat eivät johdu perustuslain laatijoiden hyvän tahdon puutteesta, vaan pikemminkin siitä taloudellisesta ajattelusta, joka on ohjannut nykyisen perustuslain laatijoita.
Ajattelu heijastaa edelleenkin sellaista populistista maailmaa, jossa taloudellista hyvinvointia ajatellaan jaettavan poliittisella tahdolla. Julkisen talouden budjettirajoitus ei sitä vastoin selvästikään ole ohjannut perustuslain laatijoiden työtä. Myöskään työmarkkinoiden toimintalogiikkaa ei ole taidettu oikein ymmärtää silloin kun valtiosääntömme on kirjoitettu.
Julkistalouden osalta perustuslakimme taloudellisine oikeuksineen on epäsymmetrinen. Perustuslaki suojaa vankasti taloudellisen perusturvan tasoa, ja syksyn valiokuntakeskustelut osoittavat, että perustuslakia pidetään tulonsiirtojen mitoituksen rajoituksena. Jos keskeisiä tulonsiirtoja kuten toimeentulotukea tai asumistukea pienennetään, jossain tulee vastaan raja, jonka alapuolelle menemistä pidettäisiin perustuslain vastaisena.
Tämä ei ole moitittavaa, enkä paheksu sitä, että olemme sitoutuneet jonkinlaisen minimitoimeentulon ylläpitämiseen. Mutta perustuslaista ei löydy yhtä vahvoja normeja, joihin julkistalouden tasapainosta huolta kantava poliitikko voisi vedota.
Julkistalouden enenevä velkaantuminen ei muodollisesti loukkaa kenenkään perusoikeuksia. Valtiosäännössä sanotaan vain yleisesti, että tuloarvioiden on katettava määrärahat.
Näkemäni ja kuulemani perusteella voisinkin helposti kuvitella, että Suomen valtio ja kunnat velkaantuvat räjähtävästi samalla kun perustuslakiasiantuntijat keskittyvät estämään tulonsiirtojen leikkauksia.
Vähimmäistoimeentulon standardit toki ilmeisesti reagoivat jossain määrin taloudelliseen tilanteeseen, ja kokeneet edustajat ovat kertoneet minulle, miten 1990-luvun laman aikana sallittiin perusoikeusnäkökulmastakin suuremmat tulonsiirtojen leikkaukset kuin sittemmin seuranneella nousukaudella.
Mutta tällainenkin automatiikka johtaa vahingolliseen suhdanteita vahvistavaan toimintatapaan. Mikään perustuslain kohta ei näytä velvoittavan pitkäjänteiseen budjetointiin.
Minusta jokaisen taloudellisten perusoikeuksien toteutumisesta huolta kantavan olisikin pitänyt jo 2000-luvun alussa vedota naama punaisena sen puolesta, että julkistalous ryhtyy varautumaan edessä häämöttävään massiiviseen väestön ikääntymiseen, mutta ainakaan perustuslaki ei näytä ketään pakottaneen tällaiseen.
Kyse ei ole vain epäsymmetriasta yksilön oikeuksien ja julkisen talouden tasapainon välillä. Perustuslaki ei tee riittävän selvää eroa vapausoikeuksien ja taloudellisten oikeuksien implikaatioiden välillä.
Perinteiset negatiiviset vapaudet kuten sananvapaus, uskonnonvapaus ja habeas corpus ovat normaalioloissa julkistaloudelle ilmaisia tai ainakin ”halpoja”, kunhan valtiovalta vain pidättyy puuttumasta yksilönvapauksiin.
Tarvitaan toki oikeusjärjestelmä, joka tarvittaessa valvoo vapauksien toteutumista. Silti minun sananvapauteni ei edellytä muilta kansalaisilta erityisiä uhrauksia.
Taloudellisten ”oikeuksien” luonne on toinen. Voimme toki kirjoittaa perustuslakiin, että kaikilla on oikeus taloudelliseen toimeentuloon vaikka omia tuotannontekijätuloja ei olisikaan. Mutta tuo oikeus ei voi olla samantasoinen kuin vapausoikeudet, koska se edellyttää kaikilta tietynlaista käyttäytymistä. Jotta jotkut voivat elää tulonsiirtojen varassa, toisten täytyy tehdä työtä ja suostua maksamaan veroja.
Periaatteessa he voivat kieltäytyä tästä ja vaikkapa muuttaa ulkomaille. Ja jos veroaste nousee liian korkeaksi, työnteon kannustimet heikkenevät. Taloudellisissa perusoikeuksissa on siis jonkinlainen kokoonpano-ongelma.
Vielä räikeämpänä kokoonpanoharha näyttäytyy perustuslain 18 pykälän otsikossa, ”oikeus työhön”. Luvun otsikko ja teksti huokuvat edelleen ajattelutapaa, jonka mukaan perustuslaki takaa oikeuden työhön ja irtisanomissuojaan.
Vapaan sopimusoikeuden yhteiskunnassa ei kenelläkään kuitenkaan voi olla ”oikeutta työhön”, siitä yksinkertaisesta syystä, että se edellyttää toista osapuolta, joka on valmis solmimaan työsopimuksen. Joidenkuiden ominaisuudet ovat sellaisia, ettei kukaan halua heitä töihin.
Lisäksi monet lainsäädännön luomat instituutiot kuten työehtosopimusten yleissitovuus nimenomaan estävät sitä, että mahdollisimman moni pääsisi työsuhteeseen.
Myös irtisanomissuojasta on joidenkin perustuslakiasiantuntijoiden mukaan mahdotonta sopia vapaasti, ja perustuslain mukaan ”ketään ei saa ilman lakiin perustuvaa syytä erottaa työstä”. Kuulostaa hyvältä, mutta sama pykälä voi jättää aika monen kansalaisen kokonaan ilman työsuhdetta.
Liian vahva perusoikeusajattelu ei siis ole sopusoinnussa vapaan sopimusoikeuden kanssa, vaikka kuinka niin toivoisimme. Jos perustuslaissa lukisi ”jokaisella on oikeus hyvään puolisoon”, jokainen ymmärtäisi, ettei tällaista oikeutta mitenkään voi taata. Miksi työmarkkinoista ajatellaan erilaisella, naivilla tavalla?
Vapaan sopimusoikeuden yhteiskunnassa ei kenelläkään voi olla ”oikeutta työhön”
NÄKÖKULMA: Ymmärrän marinaa perustuslakiasiantuntijoiden ylivallasta, kirjoittaa Juhana Vartiainen.
Seurasin ennen poliittista uraani syrjäkarein poliittisten päättäjien ja valtiosääntöasiantuntijoiden erimielisyyksiä perustuslain tulkinnoista. Päätöksentekoa läheltä katsoessa olen kuitenkin alkanut enenevässä määrin ymmärtää poliitikkojen marinaa perustuslakiasiantuntijoiden ylivallasta.
En toki paheksu sitä, että perustuslaki yleisesti asettaa rajoja poliittiselle päätöksenteolle. Niin sen tuleekin tehdä. Mutta talouspolitiikan kannalta perustuslaki saattaa rajoittaa vastuullista päätöksentekoa enemmän kuin mikä on kohtuullista ja mielekästä.
Ongelmat eivät johdu perustuslain laatijoiden hyvän tahdon puutteesta, vaan pikemminkin siitä taloudellisesta ajattelusta, joka on ohjannut nykyisen perustuslain laatijoita.
Ajattelu heijastaa edelleenkin sellaista populistista maailmaa, jossa taloudellista hyvinvointia ajatellaan jaettavan poliittisella tahdolla. Julkisen talouden budjettirajoitus ei sitä vastoin selvästikään ole ohjannut perustuslain laatijoiden työtä. Myöskään työmarkkinoiden toimintalogiikkaa ei ole taidettu oikein ymmärtää silloin kun valtiosääntömme on kirjoitettu.
Julkistalouden osalta perustuslakimme taloudellisine oikeuksineen on epäsymmetrinen. Perustuslaki suojaa vankasti taloudellisen perusturvan tasoa, ja syksyn valiokuntakeskustelut osoittavat, että perustuslakia pidetään tulonsiirtojen mitoituksen rajoituksena. Jos keskeisiä tulonsiirtoja kuten toimeentulotukea tai asumistukea pienennetään, jossain tulee vastaan raja, jonka alapuolelle menemistä pidettäisiin perustuslain vastaisena.
Tämä ei ole moitittavaa, enkä paheksu sitä, että olemme sitoutuneet jonkinlaisen minimitoimeentulon ylläpitämiseen. Mutta perustuslaista ei löydy yhtä vahvoja normeja, joihin julkistalouden tasapainosta huolta kantava poliitikko voisi vedota.
Julkistalouden enenevä velkaantuminen ei muodollisesti loukkaa kenenkään perusoikeuksia. Valtiosäännössä sanotaan vain yleisesti, että tuloarvioiden on katettava määrärahat.
Näkemäni ja kuulemani perusteella voisinkin helposti kuvitella, että Suomen valtio ja kunnat velkaantuvat räjähtävästi samalla kun perustuslakiasiantuntijat keskittyvät estämään tulonsiirtojen leikkauksia.
Vähimmäistoimeentulon standardit toki ilmeisesti reagoivat jossain määrin taloudelliseen tilanteeseen, ja kokeneet edustajat ovat kertoneet minulle, miten 1990-luvun laman aikana sallittiin perusoikeusnäkökulmastakin suuremmat tulonsiirtojen leikkaukset kuin sittemmin seuranneella nousukaudella.
Mutta tällainenkin automatiikka johtaa vahingolliseen suhdanteita vahvistavaan toimintatapaan. Mikään perustuslain kohta ei näytä velvoittavan pitkäjänteiseen budjetointiin.
Minusta jokaisen taloudellisten perusoikeuksien toteutumisesta huolta kantavan olisikin pitänyt jo 2000-luvun alussa vedota naama punaisena sen puolesta, että julkistalous ryhtyy varautumaan edessä häämöttävään massiiviseen väestön ikääntymiseen, mutta ainakaan perustuslaki ei näytä ketään pakottaneen tällaiseen.
Kyse ei ole vain epäsymmetriasta yksilön oikeuksien ja julkisen talouden tasapainon välillä. Perustuslaki ei tee riittävän selvää eroa vapausoikeuksien ja taloudellisten oikeuksien implikaatioiden välillä.
Perinteiset negatiiviset vapaudet kuten sananvapaus, uskonnonvapaus ja habeas corpus ovat normaalioloissa julkistaloudelle ilmaisia tai ainakin ”halpoja”, kunhan valtiovalta vain pidättyy puuttumasta yksilönvapauksiin.
Tarvitaan toki oikeusjärjestelmä, joka tarvittaessa valvoo vapauksien toteutumista. Silti minun sananvapauteni ei edellytä muilta kansalaisilta erityisiä uhrauksia.
Taloudellisten ”oikeuksien” luonne on toinen. Voimme toki kirjoittaa perustuslakiin, että kaikilla on oikeus taloudelliseen toimeentuloon vaikka omia tuotannontekijätuloja ei olisikaan. Mutta tuo oikeus ei voi olla samantasoinen kuin vapausoikeudet, koska se edellyttää kaikilta tietynlaista käyttäytymistä. Jotta jotkut voivat elää tulonsiirtojen varassa, toisten täytyy tehdä työtä ja suostua maksamaan veroja.
Periaatteessa he voivat kieltäytyä tästä ja vaikkapa muuttaa ulkomaille. Ja jos veroaste nousee liian korkeaksi, työnteon kannustimet heikkenevät. Taloudellisissa perusoikeuksissa on siis jonkinlainen kokoonpano-ongelma.
Vielä räikeämpänä kokoonpanoharha näyttäytyy perustuslain 18 pykälän otsikossa, ”oikeus työhön”. Luvun otsikko ja teksti huokuvat edelleen ajattelutapaa, jonka mukaan perustuslaki takaa oikeuden työhön ja irtisanomissuojaan.
Vapaan sopimusoikeuden yhteiskunnassa ei kenelläkään kuitenkaan voi olla ”oikeutta työhön”, siitä yksinkertaisesta syystä, että se edellyttää toista osapuolta, joka on valmis solmimaan työsopimuksen. Joidenkuiden ominaisuudet ovat sellaisia, ettei kukaan halua heitä töihin.
Lisäksi monet lainsäädännön luomat instituutiot kuten työehtosopimusten yleissitovuus nimenomaan estävät sitä, että mahdollisimman moni pääsisi työsuhteeseen.
Myös irtisanomissuojasta on joidenkin perustuslakiasiantuntijoiden mukaan mahdotonta sopia vapaasti, ja perustuslain mukaan ”ketään ei saa ilman lakiin perustuvaa syytä erottaa työstä”. Kuulostaa hyvältä, mutta sama pykälä voi jättää aika monen kansalaisen kokonaan ilman työsuhdetta.
Liian vahva perusoikeusajattelu ei siis ole sopusoinnussa vapaan sopimusoikeuden kanssa, vaikka kuinka niin toivoisimme. Jos perustuslaissa lukisi ”jokaisella on oikeus hyvään puolisoon”, jokainen ymmärtäisi, ettei tällaista oikeutta mitenkään voi taata. Miksi työmarkkinoista ajatellaan erilaisella, naivilla tavalla?
Vonka
Supreme Leader
Tuo taas on aivan selvä juttu, että näin on.
Vuoden 2000 perustuslaki loi "sosiaalisia oikeuksia", jotka vaikuttavat edistyksellisen oikeusvaltion huippumaan tekemiltä, mutta samalla juristeria on halvaannuttanut Suomen. Lisäksi niiden muutaman asiantuntijan ehdottomat tulkinnat palvelevat aina poliittisia tarkoitusperiä. Sote kaatui aikanaan tähän. Haitta on valtava. Osmo Soininvaara kirjoiiti joskus, että ehdottomuus "vahvistaa jotain perustuslailla suojattua hyvää, mutta heikentää sen kanssa samoista voimavaroista kilpailevia yhtä hyviä tai vielä parempia asioita".
Lisäksi ehdottomiksi julistetut asiat tuntuvat sattumanvaraisesti (tai poliittisideologisesti) valituilta. Periaatteessa Suomessakin voi mennä näin: joku keksii, etä otetaan virkamiesten liksasta. Perustuslakiprofessori kieltää: rikkoo perustuslakia. No sitten otetaan lasten opetuksesta.
Lisäksi perustuslakivaliokunta käyttää yleensä asiantuntijoinaan tiettyä "papistoa" ja tulkintoja venytetään niin, ettei alkuperäisiä pykäliä tunne.
Meiltä puuttuu perustuslakituomioistuin. Perustuslakivaliokunnassa istuu kansanedustajia, maallikoita, jotka kysyvät sitten papistolta. Joka mielellään tulkitsee...
Vuoden 2000 perustuslaki loi "sosiaalisia oikeuksia", jotka vaikuttavat edistyksellisen oikeusvaltion huippumaan tekemiltä, mutta samalla juristeria on halvaannuttanut Suomen. Lisäksi niiden muutaman asiantuntijan ehdottomat tulkinnat palvelevat aina poliittisia tarkoitusperiä. Sote kaatui aikanaan tähän. Haitta on valtava. Osmo Soininvaara kirjoiiti joskus, että ehdottomuus "vahvistaa jotain perustuslailla suojattua hyvää, mutta heikentää sen kanssa samoista voimavaroista kilpailevia yhtä hyviä tai vielä parempia asioita".
Lisäksi ehdottomiksi julistetut asiat tuntuvat sattumanvaraisesti (tai poliittisideologisesti) valituilta. Periaatteessa Suomessakin voi mennä näin: joku keksii, etä otetaan virkamiesten liksasta. Perustuslakiprofessori kieltää: rikkoo perustuslakia. No sitten otetaan lasten opetuksesta.
Lisäksi perustuslakivaliokunta käyttää yleensä asiantuntijoinaan tiettyä "papistoa" ja tulkintoja venytetään niin, ettei alkuperäisiä pykäliä tunne.
Meiltä puuttuu perustuslakituomioistuin. Perustuslakivaliokunnassa istuu kansanedustajia, maallikoita, jotka kysyvät sitten papistolta. Joka mielellään tulkitsee...
Umkhonto
Ylipäällikkö
Soininvaara pitää palkanalennuksia välttämättöminä: "Siitä on lähdettävä että tähän on tultu"
Talouselämä 8.1. 05:39
Entinen vihreiden kansanedustaja Osmo Soininvaara blogissaan, että suomalaisilla ei ole kovin hyviä vaihtoehtoja kilpailukyvyn palauttamiseksi ja että palkkojen reilu alentaminen näyttää väistämättömältä.
Soininvaara kirjoittaa, että koska Suomen vanhat vahvuudet ovat kadonneet, "meidän on näyrryttävä elämään sillä kulutustasolla, johon iskukykyään menettänyt kansantaloutemme pystyy. Joudume sietämään, että ero esimerkiksi Viroon pienenee ja Ruotsiin kasvaa."
Palkkojen kohenemisesta voidaan haaveilla vasta, kun Suomi on saanut vallattua uusia markkinoita. Se kuitenkin edellyttää kilpailukyvyn parantamista, ja ilman devalvoinnin mahdollisuutta se ei ole helppoa.
"Reilu palkkojen alentaminen on vaihtoehtona paljon parempi kuin saman asian tekeminen työajan pidentämisenä. Työajan pidentäminen ei vaikuttaisi monella alalla mitenkään pitkään aikaan. Lisäksi se olisi askel väärään suuntaan", Soininvaara arvioi.
"Konkreettisuudessa on kyse ammattiliittojen kasvoista. Devalvaatio merkitsee palkkojen ostovoiman alentamista, mutta se ei näytä niin pahalta kuin selvä euromääräinen palkan alennus. Helpompaa olisi vain pidättyä palkankorotuksista ja odottaa, että inflaatio huolehtii palkkojen alenemisesta ja kilpailukyvystä, kun palkat kilpailijamaissa nousisivat suhteessa suomalaisiin palkkoihin. Tähän tarvittaisiin sitä inflaatiota. 1990-luvun lamassa palkkoja alennettiin siirtämällä osa työnantajan sosiaaliturvamaksuista palkansaajien maksettavaksi. Voi sen tietysti noinkin tehdä."
Soininvaara huomauttaa, että sisäisen devalvaation tarvetta on kiistetty sanomalla, ettei meidän vientimme ole kiinni hinnasta. Argumentti ei kuitenkaan hänen mielestään päde: "Jos joku todella uskoo, ettei hinnalla ole merkitystä, eikä silloin kannattaisi ratkaista valtiontalouden ongelmat panemalla ankara vero viennille?"
Palkkojen alentamisen lisäksi tarvitaan Soininvaaran lisäksi rakenteellisia uudistuksia.
"Pidän palkkojen alentamista hyvin brutaalina keinona, johon ei pitäisi ajautua, mutta siitä on lähdettävä että tähän on tultu", hän arvioi.
http://www.talouselama.fi/uutiset/s...ita-on-lahdettava-etta-tahan-on-tultu-6243676
Talouselämä 8.1. 05:39
Entinen vihreiden kansanedustaja Osmo Soininvaara blogissaan, että suomalaisilla ei ole kovin hyviä vaihtoehtoja kilpailukyvyn palauttamiseksi ja että palkkojen reilu alentaminen näyttää väistämättömältä.
Soininvaara kirjoittaa, että koska Suomen vanhat vahvuudet ovat kadonneet, "meidän on näyrryttävä elämään sillä kulutustasolla, johon iskukykyään menettänyt kansantaloutemme pystyy. Joudume sietämään, että ero esimerkiksi Viroon pienenee ja Ruotsiin kasvaa."
Palkkojen kohenemisesta voidaan haaveilla vasta, kun Suomi on saanut vallattua uusia markkinoita. Se kuitenkin edellyttää kilpailukyvyn parantamista, ja ilman devalvoinnin mahdollisuutta se ei ole helppoa.
"Reilu palkkojen alentaminen on vaihtoehtona paljon parempi kuin saman asian tekeminen työajan pidentämisenä. Työajan pidentäminen ei vaikuttaisi monella alalla mitenkään pitkään aikaan. Lisäksi se olisi askel väärään suuntaan", Soininvaara arvioi.
"Konkreettisuudessa on kyse ammattiliittojen kasvoista. Devalvaatio merkitsee palkkojen ostovoiman alentamista, mutta se ei näytä niin pahalta kuin selvä euromääräinen palkan alennus. Helpompaa olisi vain pidättyä palkankorotuksista ja odottaa, että inflaatio huolehtii palkkojen alenemisesta ja kilpailukyvystä, kun palkat kilpailijamaissa nousisivat suhteessa suomalaisiin palkkoihin. Tähän tarvittaisiin sitä inflaatiota. 1990-luvun lamassa palkkoja alennettiin siirtämällä osa työnantajan sosiaaliturvamaksuista palkansaajien maksettavaksi. Voi sen tietysti noinkin tehdä."
Soininvaara huomauttaa, että sisäisen devalvaation tarvetta on kiistetty sanomalla, ettei meidän vientimme ole kiinni hinnasta. Argumentti ei kuitenkaan hänen mielestään päde: "Jos joku todella uskoo, ettei hinnalla ole merkitystä, eikä silloin kannattaisi ratkaista valtiontalouden ongelmat panemalla ankara vero viennille?"
Palkkojen alentamisen lisäksi tarvitaan Soininvaaran lisäksi rakenteellisia uudistuksia.
"Pidän palkkojen alentamista hyvin brutaalina keinona, johon ei pitäisi ajautua, mutta siitä on lähdettävä että tähän on tultu", hän arvioi.
http://www.talouselama.fi/uutiset/s...ita-on-lahdettava-etta-tahan-on-tultu-6243676
Minuteman
Eversti
Ruikuti-ruikuti.
Hinta - määrä - laatu.
Kun kilpailu kiristyy niin voidaan 1) pudottaa hintaa, 2) luvata enemmän samaan hintaan, 3) toimittaa parempaa samaan hintaan tai jopa korkeampaan hintaan.
Itse valitsen vaihtoehdon 3.
Tehdään asioita fiksummin kuin muut. Tehokkaammin. Varmemmin. Luotettavammin. Ei sählätä.
Ei meidän tarvitse "nöyrtyä" yhtään mihinkään jos vaan halutaan tehdä fiksusti töitä. Potentiaalia kyllä löytyy.
fulcrum
Greatest Leader
^Just noin. Kuten aikaisemminkin luennoin, "sisäinen devalvaatio" on vain kilpajuoksu pohjalle. Aina löytyy joku joka tekee halvemmin. On harhaluulo kuvitella että Suomen taloudellinen tulevaisuus varmistetaan sillä että tehdään samaa mitä tähänkin asti, mutta vain vähän halvemmalla. Se perustuu ajatukseen että jos tyydymme ihan pikkuisen alempaan elintasoon nyt niin voimme edes pysytellä sillä tasolla loputtomasti...mutta näin ei tule käymään.
Talouskeskustelussa tupataan painottamaan aina vientiteollisuuden kilpailukykyä. Mutta Suomea viime vuosina selvästi paremmin pärjänneen Ruotsin osalta OECD nosti raportissaan esiin kotimarkkinat:
Tämä antaisi osviittaa, ettei Suomessakaan pitäisi mennä pelkästään vientiteollisuuden ehdoilla. Alla vielä taulukossa vertailu BKT per asukas Ruotsi vastaan Suomi. Yksikkönä vakioitu 2005 USD. Sarakkeet ovat vuosi, Ruotsin BKT, Suomen BKT ja Suomen BKT/Ruotsin BKT (kukin BKT siis per asukas). Suomi kerkisi 2008 pääsemään jo aika lähelle Ruotsia, hieman yli 93% Ruotsin tasosta, mutta sitten alkoi alamäki ja 2014 oltiin pudottu jo n. 84% tasoon Ruotsiin nähden. Tuskin trendi on muuttunut 2015 aikana. Kaippa sekin jotain kertoo Suomen tilasta, että viimeksi oltiin Ruotsia näin paljon köyhempiä 1993, joka oli silloisen suurlaman aallonpohja.
1980 26796,1 22048,5 0,823
1981 26885,8 22238,9 0,827
1982 27205,9 22797,4 0,838
1983 27710,4 23369,3 0,843
1984 28856,2 23991,9 0,831
1985 29431 24737 0,841
1986 30152,9 25328,9 0,840
1987 31060,3 26156,1 0,842
1988 31709,1 27439 0,865
1989 32334,5 28731,1 0,889
1990 32327,8 28797,2 0,891
1991 31740,2 26946,5 0,849
1992 31189 25904,6 0,831
1993 30367,8 25590,3 0,843
1994 31385,3 26483,9 0,844
1995 32477,5 27493 0,847
1996 32918 28405,6 0,863
1997 33853,4 30091,8 0,889
1998 35264,7 31641,3 0,897
1999 36833,6 32970,8 0,895
2000 38515,9 34756,4 0,902
2001 39013,1 35572,3 0,912
2002 39692,7 36082,5 0,909
2003 40488,7 36714,3 0,907
2004 42072,3 38045,1 0,904
2005 43085,4 38969,2 0,904
2006 44852,3 40394,1 0,901
2007 46036,8 42308,1 0,919
2008 45425,1 42415,1 0,934
2009 42704,6 38722,1 0,907
2010 44877,9 39698,8 0,885
2011 45727 40531,1 0,886
2012 45260 39763,4 0,879
2013 45453,7 39057,5 0,859
2014 46061,4 38837,1 0,843
yrjö
Ylipäällikkö
HAH HAH!
Ton mäkin osaan sanoa. Itse asiassa, kuka tahansa osaa sanoa tuon itsestäänselvyyden - ja sanookin. Siksi sitä hoetaankin jatkuvasti, "tehdään fiksummin". Kaikki hokevat tuota samaa mantraa. No mikä siinä silti on kun suksi ei silti luista? Eikö noi muut tiedä, että pitää tehdä fiksummin? Ei käy kaupaksi, homma ei etene, vaikka kaikki tuota viisautta hokevat?
Johtopäätös: jotain muutakin on tehtävä, kuin vain sanottava, että "tehdään ja myydään ulkomaille jotakin fiksua". Jos se olisi noin helppoa, niin olisi jo tehty. Jokaisessa yrityksssä varmasti ihan ilman erillistä kehotusta mietitään miten tehdään fiksummin: kuinka voitaisiin myydä, kuka ostaisi, miten menisi paremmin kaupauksi. Silti ei vaan käy kaupaksi.
Tehdään asioita fiksummin? Kenen tarkalleen on tehtävä niitä asioita fiksummin? Ja mitä asioita? Ei voi vaan sanoa, "tehkää paremmin". Kuka, mikä, missä, milloin, keitä koskee, mitä yrityksiä, mitä toimialoja, mitä valtion ja kunnan yksilöidysti tulee tehdä? Niin kauan kuin jutut on yleisellä tasolla, kyseesä on tyhjä louskutus vailla oikeastaan mitään merkitystä. Tyhjää puhetta.
Siten onkin pääteltävä, että pelkästään tuon viisauden ääneen sanomisella ei päästä eteenpäin.
Minuteman
Eversti
Näistä voisi aloittaa: Byrokratian purkaminen. Hallinnon laihduttaminen. Päällekkäisyyksien poistaminen. Prosessien sujuvoittaminen ja virtaviivaistaminen.
Näillä voisi jatkaa: Sääntö- ja lupamenettelyiden radikaali karsiminen, liiketoimintaa haittaavien mekanismien purkaminen. Haitan ja kiusanteon mahdollistavien valitusmenettelyjen romuttaminen. Maailmanparantaminen työllisyyden kustannuksella lopetettava.
Sitten vielä: Jalostusasteen nostaminen, verotuksen uudelleenmiettiminen niin että se kannustaa työn teettämiseen, työn verotuksen sivukulujen leikkaaminen.
Muuta: Lapsellisesta herravihasta irtipäästäminen. Yrittäjille lupa vaurastua. Työpaikkoja luovien investointien houkutteleminen maahan. Itsesäälissä rypemisen lopettaminen.
YK:n ylläpitämässä tilastossa jossa listataan jäsenmaiden BKT jaettuna asukasmäärällä, Suomi on v. 2014 sijaluvulla 13 Kanadan ja Saksan välissä (Huom! Vuonna 2014 Suomessa BKT per nuppi oli suurempi kuin Saksassa) joten ei meillä mitenkään huonosti mene vaikka mediaa seuraamalla voisi kuvitella maailmanlopun olevan ovella.
Paremminkin voisi mennä ja siksi pitäisi ottaa oppia muista maista ja kopioida niiltä fiksut toimintatavat. Saksalla, Japanilla, Yhdysvalloilla ja miksi ei Ruotsillakin olisi paljon hyödynnettävissä olevaa osaamista ja ennen kaikkea kokemusta siitä miten asiat tehdään fiksummin.
Työn hinnan kun määrittää aina asiakas ja jos tuote ei mene nykyisellä hinnalla kaupaksi niin sitten tuotteessa on vikaa.
Mutta mitäpä noilla on väliä jos ehdoin tahdoin halutaan saada elintaso ja elämän laatu syöksyyn Pentti Linkolan ideologian mukaisesti. Pidetään vaan jääräpäisesti kiinni vakiintuneista toimintatavoista ja valtarakenteista niin saadaan tottua siihen että säänöllisesti elintasostamme leikataan siivu pois.
Tuota BKT tilastoa kun miettii niin ei voi olla ihmettelemättä mistä johtuu järkyttävän suuri ero esimerkiksi suomalaisen ja saksalaisen ostovoiman välillä. Suomessa vedetään välistä aivan törkeästi muun muassa hyvinvointivaltion nimissä. Oliskohan aika ymmärtää että valtion homma on pitää yllä kehyksiä jotka mahdollistavat ja tukevat yksityisten ihmisten oman hyvinvointinsa eteen tekemää duunia eikä leikkiä Robin Hoodia siirtelemällä rahaa keskituloisilta toisille keskituloisille? Netin kautta on helppo käydä toteamassa mitä Saksassa maksavat autot, asuminen, alkoholi...
Sakararäjähdepanos
Kersantti
Hyvä lista. On totta, että ns. tekstiviestimitassa on vaikea esittää mitään perusteellisia talousohjelmia. Siksi lyhyiden julistusten tuloksena on usein itsestäänselvyyksiä. Montako kertaa puolueidenkin lausunnot ovat olleet mallia "lisätään hyvinvointia", "kohennetaan talouskasvua" tai "luodaan työpaikkoja"? Hienoja ideoita kaikki. En vastusta. Entäpä se toteutuspuoli? Jos asiat järjestyisivät jollain yhden rivin iskulauseella, se olisi jo tehty. Todellisuus on mutkikkaampi. Hesari havainnollisti sitä juuri käymällä läpi koko talousarvioesityksen vuodelle 2016, yhteensä 1050 sivua. Varsinaiset pykälät ja toimintaohjeet, joiden puitteissa koko rumbaa pyöritetään, liikkuvat vielä ihan eri sivumäärissä.
Omia yhden rivin iskulauseitani on tehokkaampi mukautuminen nykytodellisuuteen. Liian monet yhteiskunnan rakenteet perustuvat edelleen olettamukselle, että jokainen kansalainen voi muuttaa parikymppisenä teollisuuspaikkakunnalle ja tehdä täyttä työviikkoa sotakorvausteollisuudessa tai kahdenvälisessä kaupassa eläkeikäänsä asti. Tätä pidetään pyhänä oikeutena sekä normaalitilana. Jos tämä perusolettamus ei toteudu, jonkun tulee järjestää vastaavia töitä niin että lähiöstä pääsee taas suhaamaan kahdeksaksi töihin ja neljältä takaisin. Kyseinen "joku" on ollut monta vuotta hukassa. Jossain vaiheessa saattaa vihdoin valjeta, ettei kenelläkään ole velvollisuutta teettää töitä, varsinkaan tappiolla omaan laskuunsa. Ainoastaan julkinen sektori voi pistää yhden kaivamaan kuoppaa ja toisen täyttämään sitä velkarahan ja veronkorotusten yhdistelmällä, mutta rajansa silläkin. (Tuore variantti samasta toimintamallista on muuten pistää yksi hämmentämään vastaanottokeskuksen soppakattilaa ja toinen pesemään vessoja, samalla kehuen miten on saatu elvytettyä paikkakunnan taloutta ja työllisyyttä, eikä kustannuksia tule lainkaan kun valtio maksaa.)
Ei ole enää millään tapaa järkevää tukea elinikäistä omistusasumista samalla teollisuuspaikkakunnalla tai sitoa työttömiä sohvalle siihen asti kunnes uusi täysipäiväinen tehdasduuni ilmestyy jonnekin lähistölle. Tarvitaan paljon parempaa joustoa kirjavampiin ansaintakeinoihin. Tähän on tarjottu monelta suunnalta lääkkeeksi perustulomallia. Itse en usko, että se ratkaisisi kaikkea ja kerralla. Luonnollisesti huono toteutus voi tuottaa enemmän haittaa kuin hyötyä, joten pelkkä mallin nimi ei maailmaa pelasta. Se saattaa silti olla askel oikeaan suuntaan tai vähintään askel johonkin. Nykyiseen suohon ei ainakaan kannata jäädä seisomaan.
Samalla voisi antaa enemmän vapauksia ihmisille, jotka todella luovat uutta omalla rahallaan ja sitä myöten tulosvastuun kantaen. Se tahtoo tuoda päätöksiin tervettä järkeä. Vastapainoksi riskin ottajan pitäisi tietenkin saada tehdä mahdollisilla tuotoilla ihan mitä lystää ilman välitöntä sosialisointia. Viimeiset pari hallitusta ovat käyttäneet suhteettomasti aikaa keskinäiseen kinasteluun ja itsetuhoiseen käytökseen. Asiat lykätään kerta toisensa jälkeen "seuraavalle hallituskaudelle". Jos jokin ei ole hallitusohjelmassa, sitä ei edes harkita. Taas odotellaan neljä vuotta. Koko malli on kotoisin ajalta, jolloin äänestysliput sekä kansanedustajat kulkivat hevoskärryillä. Nykymaailmassa pitäisi reagoida kertaluokkaa nopeammin. Siihen olisi kaikki mahdollisuudet, jos vain tahtoa löytyisi. Tällä hetkellä kaikki valtakunnan raha kierrätetään kolmeen kertaan valtion kautta ja välissä sen päällä istutaan kun hallitus keskittyy tuskailemaan uusinta tekstiviestikohua. Minulla ei yksinkertaisesti ole uskoa, että nykymalliset hallitukset olisivat riittävän päteviä päättämään keskitetysti kaikesta. Monet päätökset voitaisiin tehdä tehokkaammin, ripeämmin ja vastuullisemmin muualla jos vain laki sallisi, mutta kukapa poliitikko olisi halukas karsimaan omaa määräysvaltaansa tai tunnustamaan oman kyvyttömyytensä.
Muita satunnaisia ehdotuksia: Virkamieskunnan palkan pitäisi juosta ongelmien ratkaisemisesta, ei niiden esillekaivamisesta. Jos kuviossa yhdellä tyypillä on päivät pitkät aikaa (ja ainakin teoriassa myös pätevyys) selata läpi satoja sivuja määräyksiä ja toisella taas prioriteettina itse tuottavan työn tekeminen, kenen on järkevää selata säädökset ja etsiä ratkaisut? Maksetaan vaikka bonuksia joka kerta, kun järjestelmä onnistuu säästämään yrittäjän aikaa. Toisen bonuksen voisi maksaa aina kun joku onnistuu paikantamaan täysin järjettömän pykälän ja poistamaan sen. Otetaan käyttöön virolainen periaate, jossa tietoa ei ikinä kysytä uudestaan, jos viranomaisen on mahdollista löytää se omista tietokannoistaan. Karsitaan rankasti nykyistä tukiviidakkoa, jossa lähes jokainen yksityishenkilö sekä yhteisö on oikeutettu johonkin yhteiskunnan tukeen ja joutuu käyttämään aikaansa niiden hakemiseen varsinaisen tuottavan toiminnan sijasta. Rahaa ei synny niin, että koko yhteiskunta seisoo ringissä käsi viereisen tyypin perstaskussa ja pari tyyppiä vielä laskee työkseen ringissä kulkevia summia. Verotetaan asioita vasta kun toiminta on hyvässä vauhdissa, ei heti ensiminuutista alkaen tai jopa ennalta niin että hanskat lentävät tiskiin jo ennen aloittamista. Ei pidetä yrityksiä sosiaalitoimiston jatkeina vaan taataan, että palkan maksaja myöskin saa vastineeksi työsuoritteen joka tilanteessa. Poistetaan armotta julkisesta budjetista puhtaita puuhakerhoja. Katsotaan niitä uudestaan sitten kun valtion talous ei enää ole vapaapudotuksessa. Lopetetaan älytön pallottelu, jossa valtio "säästää" kun kunta pistetään maksamaan ja kunta "säästää" kun valtio pistetään maksamaan. Julkisen sektorin vastuun pitäisi koskea koko laskua riippumatta sen maksajasta. Lähennetään nuoria (miksei vanhojakin) ja työnantajia. Nykyään on yhä mahdollista, että yliopisto leipoo puoliväkisin kolmekymppisiä maistereita, joilla ei ole yhtäkään kontaktia todelliseen työelämään. Kannustinloukut nyt on jo todettu moneen kertaan. Ei niistä tällä kertaa enempää.
Olisikohan siinä ensi hätään vähän konkretian tapaista. Täsmällisempi analyysi saattaisi vaatia mm. 1050-sivuista opusta ja leveitä marginaaleja punakynälle.
fulcrum
Greatest Leader
Niin onkin jo tehty. Mutta se ei ole helppoa, siksi se ei aina onnistu. Ei tässä yhtälössä mitään ihmeellistä ole.
Tietysti voidaan sitten tehdä myös halvemmin. Sen seuraus on että köyhdytään. Se on toki helpompaa. Vaurautta on helpompi tuhlata kuin kerätä.
Sanoisin, että aika pitkälle päästäisin sillä, että yhteiskunta rajoittaisi interventiota kahteen keskeiseen hyödyluokkaan, eli asumiseen ja liikenteeseen. Annettaisiin markkinamekanismin ja hinnanmuodostuksen toimia noissa luonnollisesti, eikä tuettaisi tai verotettaisi muista hyödykkeistä poiketen.
Vonka
Supreme Leader
Minuteman
Eversti
Tie helvettiin on edelleen kivetty hyvillä aikomuksilla ja valitettavasti monet talouden kannalta tuhoisimmista päätöksistä on tehty ja tehdään hurmahenkisessä maailmanparannuksen palossa.
Yksi typerimmistä tempauksista mikä viime vuosilta tulee mieleen on tuulisähkön takuuhinnoittelun pekkaroiminen niin että mistään markkinaehtoisesti toimivista sähkömarkkinoista ei Suomessa voida enää puhua. Veronmaksajien rahaa virtaa koko ajan tuulisähköfirmojen omistajille tahdilla, jolla kaikille Suomen kotitalouksista voitaisiin kustantaa ilmaiset sähköt. Kolmasosa pakkaspäivien sähköstä ostetaan Ruotsista ja Venäjältä, omaa tuotantokapasiteettia ei kannata rakentaa valtion tuhottua sekaantumisellaan markkinat.
Tuulisähkön tukiaisiin on sitoutunut liikaa poliittista arvovaltaa joten rahavirtaa on mahdoton panna poikki. Jos näin kuitenkin tehdään, tuulifirmat ajetaan kylmästi konkurssiin - voitothan on jo kuitattu - ja myllyjen purkaminen jää veronmaksajien piikkiin.
Muitakin vastaavia virityksiä varmasti on, tuulisähkö on vaan ollut viime aikoina taas pinnalla. Verotuksessa olisi paljon korjattavaa mutta esimerkiksi autoverosta luopuminen - joka todennäköisesti lisäisi valtion verokertymää - on symboolisista syistä mahdotonta; Se kun tarkoittaisi vasemman laidan mukaan kymppitonnien lahjoitusta bemarikuskeille.
Yksi typerimmistä tempauksista mikä viime vuosilta tulee mieleen on tuulisähkön takuuhinnoittelun pekkaroiminen niin että mistään markkinaehtoisesti toimivista sähkömarkkinoista ei Suomessa voida enää puhua. Veronmaksajien rahaa virtaa koko ajan tuulisähköfirmojen omistajille tahdilla, jolla kaikille Suomen kotitalouksista voitaisiin kustantaa ilmaiset sähköt. Kolmasosa pakkaspäivien sähköstä ostetaan Ruotsista ja Venäjältä, omaa tuotantokapasiteettia ei kannata rakentaa valtion tuhottua sekaantumisellaan markkinat.
Tuulisähkön tukiaisiin on sitoutunut liikaa poliittista arvovaltaa joten rahavirtaa on mahdoton panna poikki. Jos näin kuitenkin tehdään, tuulifirmat ajetaan kylmästi konkurssiin - voitothan on jo kuitattu - ja myllyjen purkaminen jää veronmaksajien piikkiin.
Muitakin vastaavia virityksiä varmasti on, tuulisähkö on vaan ollut viime aikoina taas pinnalla. Verotuksessa olisi paljon korjattavaa mutta esimerkiksi autoverosta luopuminen - joka todennäköisesti lisäisi valtion verokertymää - on symboolisista syistä mahdotonta; Se kun tarkoittaisi vasemman laidan mukaan kymppitonnien lahjoitusta bemarikuskeille.