http://arnokotro.puheenvuoro.uusisuomi.fi/215520-bluesia-toijalan-asemalla
Bluesia Toijalan asemalla
17.4.2016 10:39
Arno Kotro
Tuli käytyä Turussa filosofian oppikirjaa esittelemässä. Mukava reissu aina siihen asti, kun piti loppuillasta lähteä takaisin Helsinkiin. Hölmösti ajattelin, että kun Tampereeltakin menee tunnin välein junia Helsinkiin, niin varmaan sitten Turustakin. No ei mene. Olisi pitänyt katsoa karttaa. Ja varsinkin aikatauluja.
Onneksi puoli kymmeneltä näytti lähtevän juna, ja taksilla siihen kerkesinkin. Seuraava olisi lähtenyt kahdeksan tunnin kuluttua.
Junassa ostin lipun ja sanoin nuorelle naiskonduktöörille meneväni Helsinkiin, Tampereella ilmeisesti on vaihto. Konduktööri sanoi että eipä ole enää. Aikatauluja on jostain syystä rukattu niin että vaihto tapahtuu nykyään Toijalassa. Odotusaikaa asemalla olisi sellaiset neljäkymmentä minuuttia.
Konnari rupesi miettimään, miten saisin aikani kulumaan Toijalassa. Lupasi palata asiaan.
Vartin kuluttua hän tuli takaisin, istahti vastapäätä ja sanoi että on kovasti koettanut selvittää, mutta ei hyvältä näytä. Löysi kyllä baareja ja ravintoloita mutta mikään niistä ei ole enää tuohon aikaan auki. ABC-huoltamokin on liian kaukana. Ja asemarakennushan menee jo aikaisin kiinni. Sanoi että tämmöistä tämä on kun kovasti pitää säästää. Vaihdettiin siinä ajatuksia ajan hengestä laajemminkin.
Tämä alkaa olla kylmien asemien maa.
Toijalassa oli tosiaan hiljaista. ”Ei oo nakkikioskia, ei kahvilaa...” Mutta ihmismieli on jännä kapistus. Fiilis ei ollut yhtään hullumpi. Konduktöörin aurinkoinen palvelu lämmitti mieltä, meillä oli hauskaa.
Ajatus alkoi lentää Toijalan yössä. Taas opittiin jotain. Uskallan väittää, että asiakaspalvelu on muuttunut viime vuosina vähän siellä sun täällä (no, Töölön Kisahallin vakseja ei lasketa). Poissa on jopa se vanha yrmy-VR, joka neuvostososialistiseen tapaan tiedotti myöhästymisistäkin vasta pakon edessä, jos silloinkaan.
Suomi on täynnä loistavia palvelualojen ammattilaisia, jotka yrittävät parhaansa mukaan toimia asiakkaiden hyväksi, vaikka arkitodellisuudesta vieraantunut päättäjäporras keksisi mitä.
Mieleen tuli väistämättä koulumaailma. Äskettäin Helsingin opetuslautakunta halusi linjata, että lukioissa pitää käyttää digivehkeitä 75 prosenttia opetusajasta.
Päähänpisto on järjetön. Pitääkö oppituntien filosofista keskustelua vähentää ja katsoa kellosta, että nyt on taas älypuhelimet olleet liian vähän esillä ja niille on äkkiä keksittävä jotain käyttöä? Jos opiskelijoiden ensimmäinen tunti on ollut liikuntaa, pitääkö loppupäivä mennä kokonaan digivempeleitten kanssa, että saadaan prosentit täyteen? Miksi välineestä on tehty päämäärä?
Ehdotus vedettiin pois, mutta se että tuommoinen ehti edes käydä pöydällä, on uskomatonta.
Muitakin asiantuntijaportaan aivoituksia puski mieleen. Hiljattain Helsingin Sanomiin kirjoitti yliopiston koulutustutkija, joka pohti sijaisopettajan saamaa kylmää kyytiä levottoman luokan kanssa. Tutkijan mukaan nuorten huono käytös sijaista kohtaan johtui heidän vakituisesta opettajastaan, koska tämä oli pitänyt luokassa hyvää työrauhaa. Nyt se kostautui sijaisopettajan kaltoinkohteluna.
Logiikka vetää sanattomaksi.
Hyvät pomoportaan asiantuntijat ja seminaarihuoneiden virkamiehistö: järjen käyttö on sallittua. Eikä olisi yhtään pahitteeksi, jos heitettäisiin hetkeksi powerpointit ja kampaviinerit sivuun ja tultaisiin katsomaan miten täällä kuraportaassa menee.
Nyt meni ihan hyvin. Synkistyvät aatokset keskeytti lähestyvän Helsingin-junan valo, vain kymmenen minuuttia myöhässä.
En jaksa muistaa, oliko tarjolla kotimaista ostajakanditaattia.
