Asumistuen maksatussumman jatkuva kasvu on kuitenkin taitettava. Poliitikot ovat tilaisuudessa vääntää niitä arvovalintoja. Kuntavaalien jälkeen käy monessa kohtaa rutina.
Valitettavasti poliitikoilla noin keskimäärin ei ole mitään intressiä tai realistista mahdollista pysäyttää tätä rumbaa. Eräs kommentaattori Hesarissa muotoili asian näin:
Itse asiassa monien pääkaupunkiseudulle rakennettavien uudiskohteiden kauppaneliöhinnat ovat sellaisia, ettei asuntoja voi mitenkään järkevällä tuotolla vuokrata omista rahoistaan asumiskulunsa maksaville palkansaajille. Ilmeisesti tavoitteena onkin saada veronmaksajat maksajiksi mutkan kautta. Ei ole yhteiskuntamoraalin kannalta kestävää, että pääkaupunkiseudulle muodostuu ilmeisesti kymmenin tuhansin asuntoja asukkaille, jotka eivät maksa itse kustannuksiaan ja joiden ei kannata edes yrittää moista, koska se heikentäisi heidän taloudellista asemaansa.
Paras tapa ratkaista ongelma olisi poistaa asumistuki ja pakottaa ihmiset asumaan siellä, missä heillä on siihen varaa. Ongelmana vain on, että vasemmisto ei hyväksy ajatusta koska heidän mielestään heidän äänestäjilleen kuuluu saavutettu etu käydä asumiskustannuksineen nettoveronmaksajien kukkarolla, ja oikeisto ei hyväksy ajatusta koska se laskisi heidän kiinteistö- ja maasijoitustensa arvoa ja tuottoa. Niinpä tilanne pysyy, ja ainoa häviäjä on tavallinen säntillinen veronmaksaja, joka maksaa toisten asumisen omansa lisäksi ja siirtää siinä vasemmistopuolueiden lemmikkien pääkaupunkiseudulle asuttamisen kautta ansaitsemansa rahat oikeistopuolueiden omistaja- ja rakennusyhtiökaverien taskuun mielekästä korkeammalla tuotolla. Kukaan ei tunnu olevan tämän yhteiskunnan tukipilarin asialla...
Vuodatuksella on kärkevyydestään huolimatta tietty todellisuuspohja.
Tuossa hiljattain Talouselämä myös kertoi, kuinka SDP:n talous on edellisten vaalitappioiden jäljiltä kuralla ja se tarvitsee kipeästi AY-liikkeen avustuksia jo rahoittaakseen viisi eri vaalikampanjaa seuraavan kolmen vuoden sisään. Liitot saavat rahansa mm.
VVO:lta, joka julkisti taas kerran huipputuloksen ja korottaa vuokria korkealla prosentilla, vaikka talouskasvu, palkat ja työllisyys ovat olleet jäisissä lukemissa jo vuosia. Viidet vaalit myös tarkoittaa, ettei yksikään puolue - ei hallituksessa eikä oppositiossa - uskalla tehdä avausta, jossa "jälleen kerran kaikkein heikoimmassa asemassa olevilta leikataan", vaikka kaikki pohjimmiltaan tietävät, ettei tässä kuviossa ole valtion tai kansalaisen talouden kannalta mitään järkeä. Kehityksen pysäyttämiseen tarvittaisiin joko hallitukselta äärimmäisen epäsuosittu päätös, johon kansa vastaa lynkkauksella, sijoittajasektori hylkäyksellä ja AY-liike yleislakolla, tai sitten liukumäen päässä odottava valtiontalouden täysromahdus. Pidän näistä ainoastaan toisen toteutumista uskottavana.
Myöskään mitään henkilökohtaista intressiä kärkipoliitikolla ei ole asian muuttamiseen, ripeästi tai edes koskaan. Jos oman asumisen kustannukset nousevat satasella, kerho kyllä osaa nostaa olennaisten virkojen palkkoja kahdella. Valtion kassa ei lopu tällaisissa asioissa koskaan. Lisäksi useimmilta löytyy oman asunnon lisäksi sijoituksia useampaan, joten ikuinen arvonnousu ja hyvä vuokratuotto eivät haittaa sitten yhtään. Kavereilla on tietysti vielä pari lisää, ja kampanjarahaa tarvitsevat myös yksittäiset ehdokkaat. Julkisen talouden katastrofista taas ei kukaan joudu henkilökohtaiseen vastuuseen. Rahat ovat omalla tilillä, päätöksillä perävalotakuu, ja paska kaatuu lopulta jollekin myöhemmälle hallitukselle sitten kun musiikki lopulta lakkaa.
Aika rankka veto on leikata asumistukea....se osuu joka tapauksessa pienituloisiin ja suoraan.
Traagista tai koomista tässä on, ettei asumistuen tai vuokrien absoluuttinen taso pohjimmiltaan merkitse monelle saajalle mitään. Jos ihan puhdas systeemin kusetus (siis oikeasti laiton, ei tämä yleinen ja laillinen) jätetään laskuista pois, asumistuen saajalle ei pitäisi jäädä tukisummasta penniäkään. Kaikki siirtyy vuokranantajan tilille riippumatta siitä, oliko tuki satasen vai tonnin. Kun vuokrat nousevat, tuet seuraavat perässä. Vaikka esim. yleisessä asumistuessa on pykälien mukaan rajat ja vieläpä omavastuuosuus, tilin tyhjentyessä asukas voi hakea toimeentulotukea. Siinäkin asumismenoille on teoriassa asetettu rajat, mutta nykyään asiaa hoitavan Kelan ohjeet toteavat "Kela voi hyväksyä menot edelleen todellisen suuruisena, jos esimerkiksi paikkakunnalta ei ole toimittamiesi selvitysten perusteella tarjolla asuntoa, jonka asumismenot ovat kohtuulliset." Lisäksi kunta voi yhä maksaa harkinnanvaraisia tukia. Tämän seurauksena vuokrat hilataan takuuvarmasti entisiin rajoihin asti. Sitten aletaan tunnustella rajoja, ja kun päästään tilanteeseen ettei "kohtuullisen hintaista" asuntoa enää ole koko seudulla, maksetaan vielä vähän enemmän. Markkinatalouden lait eivät ole voimassa, kun valtion piikki on viime kädessä rajatta auki. 60% vuokralaisista on jo asumistukien piirissä. Kokonaan omasta pussistaan vuokransa maksava on jo poikkeus. Jopa viimesijaiseksi ja väliaikaiseksi tarkoitettu toimeentulotuki on alkanut muuttua rutiinimenettelyksi, jolla työssäkäyväkin saattaa maksaa asumistaan vuodesta toiseen. Lopullinen saajaosasto kiittää, hymyilee ja korottaa vuokraa taas pykälän verran.
Saman pitäisi toimia myös alaspäin. Jos tukirahaa ei enää jaettaisi rajatta, ja väki joutuisi oikeasti asumaan oman taloutensa mahdollisuuksien puitteissa tai melko lähellä sitä, sikahintaisimmat alueet alkaisivat tyhjentyä. Kukaan ei pidä vuokrakämppää pitkään tyhjillään, joten hinnat alkavat lopulta joustaa takaisin - mutta tässä menee aikansa. Kädestä suuhun elävää ei paljon lämmitä vuoden tai kymmenen päästä tapahtuva hintojen aleneminen, jos kämppä on jo mennyt alta. Sama juttu kaiken kitkan kanssa, jos henkilökohtainen budjetti on kriisirajalla joka ainoa viikko. Jälleen kerran lööppi huutaa, miten sydämettömät poliitikot heittivät köyhän yksinhuoltajan hankeen. Tätä leimaa yksikään puolue ei halua omalle kohdalleen varsinkaan viisien vaalien putken alla. Siispä meno saa jatkua, raha siirtyy, ja kun veronmaksajista ei enää irtoa yhtäkään ylimääräistä penniä, valtio ottaa lisää velkaa. Hiljaisesti hyväksytään, että seuraava (sukupolvi) maksaa, kunhan mikään nykyinen äänestäjäsegmentti ei joudu tinkimään saavuttamistaan eduista, olipa sitten kyseessä toimeentulotuella elävä tai kymmenen sijoitusasunnon omistaja.
Ongelmat kärjistyvät lähinnä Helsingissä, minne väki edelleen pakkautuu monista eri syistä. Jos maan sisäiset vetovoimatekijät eivät keskittyisi niin vahvasti täpötäyteen pakatulle Helsingin niemelle, tilaa kyllä olisi riittämiin ja keskusten välillä vallitsisi terveempi valinnanvara ja sitä myöten kilpailu. Pääkaupunkiseudullahan on ikiomat tukitaulukkonsa, joten alueelle voi aina muuttaa vaikkei olisi varaakaan. Senhän takaa jo perustuslaki. Tässäkään ei normaali markkinatalous pääse luomaan kannustimia halvemmalle seudulle suuntaamisesta. Toinen Hesarin lukija tiivisti, että jos Helsinkiin rakennetaan 10 000 uutta asuntoa, niihin on aivan varmasti myös 10 000 uutta tulijaa niin kauan kuin valtio maksaa. Niin on myös seuraaville 10 000:lle. Ensimmäisenä muuttohalut menevät niiltä, jotka oikeasti joutuisivat maksamaan ensin verot ja sitten nettopalkastaan koko asumisensa. Suurin hinku seudulle taas on niillä, joiden työllistymisnäkymät ovat kaikkein heikoimmat. Tilanne on absurdi, mutta sen pysäyttäminen jää visusti puheiden tasolle.
Pystyisin ehkä keksimään ulospääsykeinoja tästä kehästä, mutta en juurikaan sellaisia, jotka saataisiin myytyä edes pienelle enemmistölle eri osapuolista ilman välitöntä mellakkaa tai lynkkausta. Hiukan synkäksi tämä touhu vetää, varsinkin kun en satu omistamaan kymmentä sijoitusasuntoa Helsingistä.
