Suomalainen talouspropaganda

http://www.iltasanomat.fi/taloussanomat/yrittaja/art-2000005041225.html
Isot mätkyt – panimopomon mitta täyttyi: ”Onko tässä mitään järkeä”
Suomalainen pienpanimojohtaja arvostelee ankarasti verottajaa saamistaan mätkyistä. Verottajan mukaan pienpanimoalalla ei ole aina mietitty asioita loppuun asti.

Tulli on antanut mätkyjä 5–6 pienpanimolle kolmen vuoden ajalta riippumattomuuden puutteen vuoksi, kertoo Lammin Sahdin toimitusjohtaja Pekka Kääriäinen STT:lle. Kääriäisen mukaan ainakin Lammin Sahdin ja Rakuuna Oluen mätkyt ovat olleet noin kymmenen prosenttia kolmen vuoden liikevaihdosta.
Esimerkiksi Lammin Sahdin liikevaihto on ollut toissa vuonna noin 1,5 miljoonaa euroa.
– Emme tee sellaisia tuloksia, millä noita maksetaan. En usko, että yrityksiä menee nurin, mutta tulossa on pitkiä maksuaikoja. En tiedä, onko tässä mitään järkeä. Minulla alkaa nyt olla mitta täynnä, Kääriäinen sanoo.


Noniiiiin, jotta saisimme poliittiselle leikkikentälle ja virkamiesten hiekkalootaan leluja, pitää veroja maksaa!!
Mutta tyypillinen tilanne suomalaiseen verotukseen!
ENTÄ jos nämäkin yritykset olisivat Virossa, 0 €uroa lisäveroa!!!!!

Näin kannustava on suomalainen verotus ja samalla myös ennakointi on mahdotonta. Esimerkiksi kaikki veromuutokset liikenteen infraan ja ajoneuvojen osalta tulee salassa valmisteltuna, jotta KANSALAINEN EI PYSTYISI SÄÄSTÄMÄÄN JA TEKEMÄÄN OIKEITA RATKAISUJA oikeaan aikaan!

Welcome to finland, maailman paras maa??? ehmmmm, olikohan?

Hyi hyi...kertakaikkiaan kauheeta suomivihaa...:rolleyes:
 
Kyllä Suomessa on aika karskia olla yrittäjänä.
 

Tutkijoita lähtee nyt kaikilta aloilta – kokonaisia tutkimusryhmiä ulkomaille


Lähtijöissä on paljon biotieteilijöitä, psykologeja ja tilastotieteilijöitä. Erityisesti biotieteen tutkimusryhmiä on lähtenyt ulkomaille saadakseen rahoitusta.

Yliopistot ovat parikymmentä vuotta kouluttaneet ihmisiä maailmaa halavan kulttuurimarxixsmiin. "Suomalainen sosiaaliturva kuuluu kaikille maailman asukkaille". No se sosiaaliturva pitää jotenkin maksaa. Kun vienti ei vedä niin sitten leikataan rahoitusta jostakin. Tässä tapauksessa yliopistoilta leikkaus osui juurikin koko ongelman ytimeen. Olisiko sittenkin kannattanut jättää kommunistiset ideologiat pois opetuksesta?
 
Ekonomisti vääntää rautalangasta:

Tuotteen kilpailukyky: hinta/laatu-suhde

Työvoiman kilpailukyky: palkka/tuottavuus-suhde

https://rogerwessman.com/2017/01/10/kilpailukyky-ei-tarkoita-kehnoja-palkkoja/#comments
Hyvää rautalankaa. Soisi jokaisen lukevan ja sisäistävän. Suomessa on palkka/tuottavuus-suhde heikentynyt olennaisesti palkkojen noustessa ja tuottavuuden (ja sen laadun) polkiessa paikallaan. Omat havaintoni ovat toki vain parilta erilaiselta alalta mutta ainakin niillä on muutamien oikeiden työn- ja laaduntekijöiden seassa hommissa sellaisia kuraa, ettei kehnoa palkkaa kummempaa pitäisi maksaa.
 
Oli miten oli, näistä on montaa näkemystä ja kyllä ne "leikkaus"-näkemyksetkin asiallisesti on perusteltuja. Tässä esim. tuo mistä noita vaikutteita muistelin:

http://www.eva.fi/blog/2015/03/20/innovaatioidenperustamurenee/

En ole mikään elinkeinoporukan etumies tai väitä kaiken olevan totta. Ei noita näkökohtia voi kuitenkaan tuosta vain tyrmätä vetoamalla mantraan että "koulutuksesta ei voi leikata" koska siitä ei voi leikata.

Siirretty Ilmavoimat-ketjusta.

Tuon tutkielman mukaan innovaatiokyvykkyys on pudonnut myös vertailumaissa - Ruotsissa jopa enemmän kuin Suomessa. Yksi syy tutkimuksen tason laskulle on tietenkin aika selkeä, ja sitä ei artikkelissa mainita: peruskoulutuksen huonontumisen aiheuttama yliopistojen saaman opiskelijamateriaalin heikentyminen. Tämä pantiin merkille jo 90-luvulle mutta paljon mitään ei asialle tehty, eikä tehdä vieläkään.
Tanskan uudistuksen hehkuttaminen "vertailukelpoisena" on vähän naurettavaa. Pinta-alaltaan 8 kertaa pienemmässä Tanskassa yliopistotiheys on uudistuksen jälkeenkin paljon suurempi kuin Suomessa. Ai niin, käppyrän mukaan suhteellinen innovaatiokehitys romahti Tanskassa heti vuoden 2006 yliopistouudistuksen jälkeen...
 
Suomi pääsi tosiaan kartalle perustulon kanssa. Tässä yksi Youtuben suosittelema. Ovat vähän paremmin perillä.

Huvittavaa on, että lopuksi päivittelevät, että jos jokin maa jossain testaisi myös kattavaa terveydenhoitoa. On se jenkit hassu maa :rolleyes:

 

St1:n Anttonen pitää valtion liikenneverkkoyhtiötä silmänkääntötemppuna


– Hanke on outo. En ymmärrä, mitä lisäarvoa liikenneverkkoyhtiöstä syntyisi. Missä on varsinainen pihvi?

Ministeriö mielii uutta valtionyhtiötä vastaamaan liikenneväylien 2,5 miljardin euron korjausvelasta. Sitä lyhennettäisiin autoilijoilta välikäsien kautta perittävillä käyttömaksuilla, joiden suuruuteen vaikuttaisivat esimerkiksi ajettujen kilometrien määrä ja auton päästötaso.

– Teiden korjaamiseen on muka vaikea löytää valtion rahaa. Eikö sitten kaikki valtion toiminta kuten sosiaaliturvakin kannattaisi yhtiöittää, niin budjettihuolet olisivat ohi?

– Ei investointi- ja korjausvelka muutu toiseksi siten, että väliin tulee valtion 100-prosenttisesti omistama yhtiö.


-------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Nonnih! Nyt aletaan julkisuudessakin hiffaamaan kupletin juoni. Jospa kansalaiskeskustelu pikku hiljaa kääntyisi seurantakohusta asian poliittiseen ja taloudelliseen puoleen.

Anttosen hupaisaksi rinnastukseksi tarkoittama heitto voi osoittautua erittäin profeetalliseksi. Niin, miksipä ei tosiaan?
 
Torkkupeitto-Vartiaisen turinoita:

Juhana Vartiainen poistaisi nämä neljä "kotitekoista hölmöyttä" Suomesta – "Voisimme muuttua Ruotsiksi muutamassa vuodessa"
Talouselämä 16.1. 11:37
Juhana%20Vartiainen2.jpg
Juho Kuva

Ällistyttävän monet suomalaiset ajattelevat, että Suomen vääjäämättömänä kohtalona on olla surkeampi kuin Ruotsi, kirjoittaa kokoomuksen kansanedustaja Juhana Vartiainen blogissaan.

Vartiaisen mukaan hänelle jaksetaan jankuttaa kahdesta asiasta, jotka kuulemma ovat Ruotsin menestyksen takana.

”Ensinnäkin me olemme eurossa, kun Ruotsilla on kruununsa. Ja toiseksi Ruotsilla on kuulemma niin pitkä rauhan historia, että sinne on kertynyt aivan erilainen varallisuus”, Vartiainen kirjoittaa.

Ruotsin kokonaistuotanto on reippaasti vuoden 2007 suhdannehuipun yläpuolella, työllisyysaste 15–64-vuotiaiden ikäryhmässä on hyytävät seitsemän prosenttia korkeampi kuin Suomessa, työttömyys on Ruotsissa alempana kuin Suomessa ja julkistalous ja sen näkymät ovat vahvempia, hän jatkaa.

”Oikeasti voisimme muuttua Ruotsiksi muutamassa vuodessa. Eroamatta eurosta tai vaihtamatta historiaamme”, Vartiainen toteaa.

Hänen mukaansa Suomen ei tarvitsisi suunnitella monimutkaisia uusia lainsäädännöllisiä kokonaisuuksia tai käynnistää uusia elinkeinopoliittisia projekteja.

”Riittää, että poistaisimme omasta lainsäädännöstämme neljä ihan kotitekoista hölmöyttä, joita naapurimaassamme ei ole ja jotka tällä hetkellä estävät meitä olemasta Ruotsi.”

Nämä neljä hölmöyttä ovat Vartiaisen mukaan työehtosopimusten yleissitovuus, kotihoidon tuki, ulkomaisen rekrytoinnin tarveharkinta ja työttömyysturvan lisäpäivät eli ns. työttömyyseläkeputki.

”Jos hallitus antaisi nämä esitykset helmikuussa, voisimme jo huhtikuussa alkaa muuttua Ruotsiksi.”

Vartiaisen mukaan esimerkiksi työehtosopimusten yleissitovuus heikentää yritysten välistä kilpailua ja rohkaisee ammattiliittoja vaatimaan korkeita palkankorotuksia, vaikka työttömyys olisi korkeallakin.

”Uudet ja pienet yritykset eivät voi kilpailla parempia palkkajärjestelmiä luomalla.”

Ruotsissa ei ole koskaan ollut yleissitovuutta, hän jatkaa.

"Kotihoidon tuki pitää naisten urat lyhyinä"
Kotihoidon tuki taas pitää naisten työurat Vartiaisen mukaan lyhyinä, osallistumisasteen alhaisena, työmarkkinat epätasa-arvoisina ja naisten eläketurvan heikkona.

”Työnantajat eivät ota nuoria naisia vakavasti, koska he suurella todennäköisellä häipyvät pitkäksi aikaa.”

Ruotsissa kokeiltiin suomalaista niukempaa kotihoidon tukea vuodesta 2007 eteenpäin.

”Hallitusvallan vaihduttua Ruotsi luopui tästä ”naisansana” pidetystä järjestelystä vuoden 2016 alusta, etenkin kun tutkijat olivat huomauttaneet, että tuki oli erityisen suosittua maahanmuuttajien parissa”, Vartiainen kirjoittaa.

Työvoiman ulkomaisen rekrytoinnin tarveharkinta poistettiin Ruotsissa vuoden 2007 alusta. Sen jälkeen Ruotsiin tulija on siis saanut periaatteessa automaattisesti työluvan, jos on ollut esittää työtarjous.

”Tämä vapaus on lisännyt työperäistä maahanmuuttoa ja tukenut erityisesti suurkaupunkien vahvaa työllisyyskasvua. Nyt koetun pakolaiskriisinkin aikana ruotsalaiset yritykset ovat kyenneet hankkimaan itselleen henkilöstöä turvapaikanhakijoiden joukosta”, Vartiainen kirjoittaa.

Työurien lyhyyden takaava varhaisen eläköitymisen järjestely tunnetaan kansanomaisesti ”työttömyyseläkeputkena” ja muodollisesti työttömyysturvan lisäpäivinä. Se pidentää 60 vuotta täyttäneiden ansiosidonnaisen työttömyysturvan maksuaikaa, niin että työtön voi siirtyä suoraan työttömyystuelta vanhuuseläkkeelle.

”Järjestely voi kuulostaa hyväntahtoiselta, mutta se lyhentää työuria. Ikääntyneitä on houkuttelevaa irtisanoa, koska heillä on muita parempi työttömyysturva. Aina kun putken ikärajaa on nostettu, työllisyys on noussut selvästi niissä ikäryhmissä, jotka ovat jääneet uuden ikärajan alapuolelle”, Vartiainen sanoo.

http://www.talouselama.fi/uutiset/j...muuttua-ruotsiksi-muutamassa-vuodessa-6615328
 
Ja rakennusliiton pomon kommentit edellisestä:

Tuli ehdotus, joka näyttää järkevältä... ja puolittaisi palkat – "Köyhien murjominen on jatkuvasti pop"
Talouselämä 18.1. 06:17
Suokas%20Ky%C3%B6sti

Kansanedustaja Juhana Vartiaisen (kok) ehdotus yleissitovuuden poistosta merkitsisi rakentajien palkkojen puolittamista, arvioi Rakennusliiton varapuheenjohtaja Kyösti Suokas.

Suokas vastaa Vartiaisen maanantaisiin ehdotuksiin neljästä suomalaisesta hölmöydestä, jotka poistamalla päästäisiin Ruotsi -tyyppiseen onnelaan. Yksi niistä on yleissitovuus.

"Rakentajille yleissitovuuden poisto Vartiaisen mallilla tarkoittaisi yli 50 prosentin palkanalennusta. Suomen työmailla seikkailee jo nyt kymmeniä tuhansia ulkomaisia reppumiehiä EU:sta. Rajojen avaaminen kehitysmaita myöten tekisi Suomessa asuvien työllistymisen entistä haasteellisemmaksi, kuten nykyään hienosti sanotaan", toteaa Suokas.

"Köyhyyttä ja eriarvoisuutta vastaan taistelevan Oxfam-järjestön mukaan 8 maailman rikkainta miestä omistaa yhtä paljon kuin puolet ihmiskunnasta, 3,6 miljardia ihmistä. Tämä ei suomalaisia poliitikkoja kiinnosta. Omistajien käsittämätön rikastuminen on aihe, josta ei haluta puhua. Syynä voi olla voimattomuus, asia on jo karannut lapasesta. Suurempi syy lienee kuitenkin halu olla suututtamatta rikkaita."

"Köyhien murjominen on sen sijaan jatkuvasti pop", tykittää Suokas.

http://www.talouselama.fi/uutiset/t...-koyhien-murjominen-on-jatkuvasti-pop-6615881
 
Ja rakennusliiton pomon kommentit edellisestä:

Tuli ehdotus, joka näyttää järkevältä... ja puolittaisi palkat – "Köyhien murjominen on jatkuvasti pop"
Talouselämä 18.1. 06:17
Propagandaa. Suomalaisen keskitulolla kuuluu maailman parhaiten tienaavaan prosenttiin. Tuolla voi kokeilla omaa sijoitusta ja yllättyä ilosesti. http://www.globalrichlist.com
 
Propagandaa. Suomalaisen keskitulolla kuuluu maailman parhaiten tienaavaan prosenttiin. Tuolla voi kokeilla omaa sijoitusta ja yllättyä ilosesti. http://www.globalrichlist.com

Voi olla, mutta minusta ainut relevantti mittari on ostovoima.

Edit: TB-mies ehtikin ensiksi. Anyways, kertaus on opintojen äiti.
 
Viimeksi muokattu:
Kymmenkunta vuotta sitten ostettu TV ei käynnistynyt 15 min. takuuajan päättymisen jälkeen. Laitteen myynnyt firmakin oli hävinnyt kuin pieru saharaan. Tv huoltoon ja tinataan uudet konkat tilalle. Siitä lähtien tv on toiminut moitteetta. Digiboksin virtalaitteessa oli sama juttu. Tv asentaja sanoi jo vuosia sitten vaihtavansa aina uudet kondensaattorit uuteen laitteeseen jos itselleen hankkii.

Yritysidea, opettele tinaamaan kondensaattoreita.

ELEKTRONIIKKA TIETOTEKNIIKKA

18.01.2017 https://tekniikanmaailma.fi/elektro...-kuluttajatuotteissa-huonoja-osia-hajottavat/

TEKSTI Tekniikan Maailma
Suuri kondensaattorihuijaus – kuluttajatuotteissa on huonoja osia, jotka hajottavat ne
Muutaman vuoden ikäiset sähkölaitteet tuntuvat rikkoutuvan entistä useammin.

Rikkoutuminen ei useinkaan riipu siitä, kuinka paljon laitetta käyttää. Laite menee usein rikki juuri takuuajan päätyttyä.

Vikaantumisella on yksinkertainen perussyy: lyhytikäiset kondensaattorit.

Tänään keskiviikkona ilmestynyt Tekniikan Maailma kirjoittaa ”suuresta kondensaattorihuijauksesta”.

Nykyisin laitevalmistajat tuntuvat kiihdyttäneen tuottoisaa laitekauppaa nopeasti tuhoutuvilla kondensaattoreilla.

Asiasta käytetään myös asialliselta kuulostavaa nimeä: suunniteltu vanheneminen.

Moni asia kiihdyttää kondensaattoreiden nopeaa kulumista – muun muassa tapa pitää monia laitteita päällä vuorokauden ympäri, vaikkakin lepotilassa.

Lue koko juttu Tekniikan Maailmasta 2/2017 tai digilehdestä!
 
Entäpäs suomalainen ostovoima?
tulot on tuloja, verot veroja. ;)
Tuo laskuri siis pyysi ilmoittamaan tulot verojen jälkeen. Täydellinen ostovoimakorjattu se ei kuitenkaan ole.
"To get the most accurate placing possible, please include your annual salary after tax, plus any other money that you receive each year: benefits, pensions, money from relatives, even your student loan."
 
Tuo laskuri siis pyysi ilmoittamaan tulot verojen jälkeen. Täydellinen ostovoimakorjattu se ei kuitenkaan ole.
"To get the most accurate placing possible, please include your annual salary after tax, plus any other money that you receive each year: benefits, pensions, money from relatives, even your student loan."

Ainakin täällä pk-seudulla asumisen hinta on eniten ostovoimaa heikentävä asia. Jos olisin firman Jyskälän konttorilla töissä niin vaikka palkka olisi sama niin käytännössä olisin paljon "varakkaampi".
 
Ainakin täällä pk-seudulla asumisen hinta on eniten ostovoimaa heikentävä asia. Jos olisin firman Jyskälän konttorilla töissä niin vaikka palkka olisi sama niin käytännössä olisin paljon "varakkaampi".

Syitä tähän on tietysti monta. Mutta, tämä saattaa vaikuttaa yhtenä tekijänä pk-seudun vuokrien ja omistusasuntojen kalleuteen. Kärnälla on toki aika "kantaaottava" näkökulma asiaan. Sopii myös siksi ketjuun :rolleyes:

http://mikkokarna.puheenvuoro.uusisuomi.fi/229680-maksaako-muu-suomi-asumisen-uudellamaalla
 
Back
Top