Suomalainen talouspropaganda

Eikö Wahlroos karistanut Suomen pölyt jaloistaan? Hittoako hän enää sieltä huutelee. Kommentoisi oman maansa asioita.
Nallen johtama sekä omalla henkilökohtaisella osaamisellaan kehittämä liiketoiminta tarjoaa suoraan ja pysyvästi töitä/toimeentuloa tuhansille, jopa kymmenille tuhansille suomalaisille. Eikä pelkästään suomalaisille vaan vähintään yhtä paljon muualla pohjoismaissa ja itämeren ympärillä. Välillisesti Wahlroos'in luoman talouskonsernin positiivinen merkitys yhteiskunnalle on paljon, paljon suurempi.

Sillä että eräät ihmiset ymmärtämättömyyksissään huutelee ja kirjoittelee ilkeyksiä ei ole mitään merkitystä. Tottakai Nallella on omat hyvin ymmärrettävät taloudelliseset syynsä ulkomailla asumiseen. Eikä hän ole suinkaan ainoa kaltaisensa. Suomen kannalta on tietysti ikävää että Nallen henkilökohtaiset verot tuloutuu ulkomaille..mutta näin ovat meidän lainsäätäjämme asian halunneet.

Minä toivoisin että meillä olisi Nallen kaltaisia paljon enemmän.. ja yhtä hyvin he voisivat myös asua Suomessa - Siis aivan samalla tavalla kuin esimerkiksi Sveitsissä.
 
Nallen johtama sekä omalla henkilökohtaisella osaamisellaan kehittämä liiketoiminta tarjoaa suoraan ja pysyvästi töitä/toimeentuloa tuhansille, jopa kymmenille tuhansille suomalaisille.

Nalle kylläkin kehittää, mitä nyt hallitusten puheenjohtajan kapasiteetissa pystyy muutaman yhtiökokouksen kautta, yritysten liiketoimintaa, mutta ei tavallisen tallaajan näkökulmasta ainakaan parempaan suuntaan. Kaverin pää pyöri kuin väkkärä, kun häneltä kysyttiin banaanivaltio-yhteyksistä kun Panaman paprut tulivat julki. Ei tiennyt hölkäsen pöläystä, mutta oli ainakin varma ettei Nordea ole syyllistynyt mihinkään. Jos laitetaan tämä disney-tarina paussille hetkeksi... hänen osaamistaan tarvitaan yhtä paljon kuin Bernie Madoffin osaamista tarvitaan.

Välillisesti Wahlroos'in luoman talouskonsernin positiivinen merkitys yhteiskunnalle on paljon, paljon suurempi.

Wahlroossilla, kuten monella muulla hänen kaltaisellaan patruunalla, on positiivista merkitystä valtion olemassaololle eikä yhteiskunnalle. Jos kaveri häviäisi kuin pieru saharaan niin mikään ei muuttuisi.

Suomen kannalta on tietysti ikävää että Nallen henkilökohtaiset verot tuloutuu ulkomaille..mutta näin ovat meidän lainsäätäjämme asian halunneet.

Jeps. Nalle sanoo, että jos veroprosentti on tätä luokkaa niin hänen asuinosoitteensa on myös silloin tätä luokkaa. Veronkierrosta on tullut niin arkipäiväistä puuhaa ettei sitä edes tarvita piilotella, senkun kerskuu olevansa ruhtinaskunnan etevin verosuunnittelija ja Ilta-Pulu on ylistämässä hänen pisnesnerouttaan.

Minä toivoisin että meillä olisi Nallen kaltaisia paljon enemmän.

Aivan. Suomi Oy pelastuu kun saadaan tänne mahdollisimman paljon verofiilaajia ja oikean työn tekijöitä nenän vartta pitkin tuijottelijoita.
 
Nalle Wahlroos on generoinut omilla liiketoimillaan huikean suuren määrän oikeita työpaikkoja sekä työntekijöitä ja heidän myötä verotuottoja niin Suomeen kuin muuallekin. Toisekseen valtio on saanut satoja miljoonia verotuottoja myös hänen luomansa yrityskonsernin tuotoista. Niin suoraan kuin välillisesti.
- eikä ole niinkään sanottua että jollei Wahlroos'ia olisi ollut joku toinen olisi nostanut pystyyn vastaavan liiketoiminnan.. Annan täyden kunnian Nallelle tekemisistään.
- ymmärrän myös erinomaisen hyvin senkin että jossain kohtaa tulee yläraja vastaan verojen maksamisessakin.
- suomalaisen yhteiskunnan (=kansan) kannalta on suorastaan typerää että ajetaan maasta pois ne jotka ovat elämänsä aikana maksaneet yhteiskunnalle veroja satoja miljoonia ja edelleenkin olisivat valmiit maksamaan kohtuullisen osan tuloistaan/omaisuudetsaan veroja. Mutta, fiksuina ihmisinä eivät kuitenkaan halua alistua suoranaiseen ryöstöön.
- minun on erittäin helppo ymmärtää tämä koska asiat voi henkilökohtaisella tasolla järjestää toisinkin..

Sitä en tiedä pelastuisiko Suomi jos meillä olisi vaikkapa nykyiseen verrattuna vaikkapa satakertainen määrä todella rikkaita yrittäjiä. Siitä olen kuitenkin varma etteivät he olisi saavuttaneet omaisuuttaan yksin tekemällä. Menestyneet yrittäjät työllistävät yrityksissään satoja tuhansia suomalaisia..
- nykyisellä sosialistisella ja typerään kateuteen perustuvalla politiikalla liian suuri osa yrittäjistä pakotetaan, liian aikaisin, siirtämään tai myymään yrityksensä. Ikävä kyllä usein myös ulkomaille.
- tälläkin viikolla on saatu nähdä ja kuulla mm. yrityskauppoihin perustuvia kertavaikutteisia esimerkkejä..
- moni viime vuoden aikana "lihoiksi pistetty" yritys olisi voinut aivan hyvin jatkaa sekä kasvattaa liiketoimintaansa myös Suomessa ja/tai suomalaisomistuksessa..
- toki osa yrityskaupoista tehtiin uusille kotimaisille yrittäjille mutta paljon on myös karannut maailmalle.
- siitäkin olen varma että aika moni yrityksensä myynyt siirtää jatkossa osoitteensa ulkomaille. Ainakin osittain siitä syystä etteivät joudu maksamaan samasta, jo kertaalleen verotetusta, omaisuudestaan veroja uudelleen ja useampaan kertaan.

Olkaamme tyytyväisiä että ainakin vielä toistaiseksi ihmisillä on oikeus ja vapaus liikkua sekä haluamallaan tavalla ylläpitää kovalla työllä hankkimaansa omaisuutta...jopa (vero)sosialistisessa Suomessa.
 
Nalle kylläkin kehittää, mitä nyt hallitusten puheenjohtajan kapasiteetissa pystyy muutaman yhtiökokouksen kautta, yritysten liiketoimintaa, mutta ei tavallisen tallaajan näkökulmasta ainakaan parempaan suuntaan. Kaverin pää pyöri kuin väkkärä, kun häneltä kysyttiin banaanivaltio-yhteyksistä kun Panaman paprut tulivat julki. Ei tiennyt hölkäsen pöläystä, mutta oli ainakin varma ettei Nordea ole syyllistynyt mihinkään. Jos laitetaan tämä disney-tarina paussille hetkeksi... hänen osaamistaan tarvitaan yhtä paljon kuin Bernie Madoffin osaamista tarvitaan.

Wahlroossilla, kuten monella muulla hänen kaltaisellaan patruunalla, on positiivista merkitystä valtion olemassaololle eikä yhteiskunnalle. Jos kaveri häviäisi kuin pieru saharaan niin mikään ei muuttuisi.

Jeps. Nalle sanoo, että jos veroprosentti on tätä luokkaa niin hänen asuinosoitteensa on myös silloin tätä luokkaa. Veronkierrosta on tullut niin arkipäiväistä puuhaa ettei sitä edes tarvita piilotella, senkun kerskuu olevansa ruhtinaskunnan etevin verosuunnittelija ja Ilta-Pulu on ylistämässä hänen pisnesnerouttaan.

Aivan. Suomi Oy pelastuu kun saadaan tänne mahdollisimman paljon verofiilaajia ja oikean työn tekijöitä nenän vartta pitkin tuijottelijoita.
Voisi tietysti kysyä, montako työpaikkaa sinä olet luonut, tai oletko joskus käyttänyt laillisia verovähennyskeinoja?
Ei kukaan ole voinut osoittaa, että Nalle olisi tehnyt jotain väärää, tai laitonta. Ei kannata olla kateellinen, vaan tehdä perässä.
 
Määritellääs hiukan... Kannattaa muistaa, että ihminen on heti siitä pisteestä kun ekan kerran evoluution kautta taikka sitten avaruusalukselle pudotettu maankamaralle on ollut työllistetty. Täten, on kyse on pikemminkin tämän talousjärjestelmän viitekehyksessä tapahtuvassa työpaikkojen muodostuksesta ja uudelleenorganisoinnista teknologian avustuksella. Huom. teknologialla tarkoitan sen laajimmassa käsitteessä eli esim. toimintatavat, kieli, jne kuuluvat mukanaan. Wahlroosin tehtävänä on toimia pankkialan myyjänä. Ei sen enempää eikä vähempää.

Noh, mitäs hän myy? Finanssipalveluita kapitalismin eli jatkuvan toimintojen keskittämisen puitteissa kustannustehokkuuksien ja isompien marginaalien toivossa. Periaatteessa kaikki uudistukset ja yms liiketoiminnan kehittämiset tulevat firmojen sisältä esim IT-ja laki-osastojen kautta eli hän ei itse keksi mitään konkreettisia toimenpiteitä vaan hän on yrityshallitusten johdossa puhumassa pehmoisia ja suuripiirteisiä ympäripyöreyksiä. Kannattaa katsoa joitakin hänen puheita niin tämä käy melko selväksi.

En tiedä mistä Wahlroossille pitäisi oikeasti olla kateellinen. Kaveri ei tiedä mitä omissa firmoissa oikeasti tapahtuu ja ruohonjuuritasolta pakkosyötetään seuraavat toimenpiteet jolloin päivän duuniksi jää käsien heiluttelu ja päteminen. Jos samanlaista hiihtelyä harrastaisi duunariosaston edustajana niin monoa tulisi aika nopeasti, mutta kun on kolmiosainen puku päällä niin tästähän ilosta pitää pystyä maksamaan ainakin pari miljoonaa monopolirahaa.
 
Ainahan 1800-luvulle paluusta unelmoivia varakkaita on riittänyt ja tulee riittämään jatkossakin.

Katselkaapa... kohta täällä ehdotellaan myös 12 tunnin työpäiviä alennetuilla palkoilla (ehkä sitten jos KoK + PS hallituksessa seuraavaksi).
 
Sillä että eräät ihmiset ymmärtämättömyyksissään huutelee ja kirjoittelee ilkeyksiä ei ole mitään merkitystä. Tottakai Nallella on omat hyvin ymmärrettävät taloudelliseset syynsä ulkomailla asumiseen. Eikä hän ole suinkaan ainoa kaltaisensa. Suomen kannalta on tietysti ikävää että Nallen henkilökohtaiset verot tuloutuu ulkomaille..mutta näin ovat meidän lainsäätäjämme asian halunneet.

Itse olin aivan tyytyväinen kun hän muutti Ruotsiin kun naiivisti uskoin että hän lopettaa pöljät taustahuutelunsa ja keskittyy moittimaan Ruotsia. Siitä ilosta vähän pienemmät verotulot ovat aivan käypä hinta. Harmittavasti ainakaan ensinmainittu ei näytä toteutuneen.
 
Wahlroos isänmaallisena ihmisenä tarjoaa tietämystään isänmaan hyväksi, vaikka nykyään viettääkin enemmän aikaa lännessä. Ei kai tuossa mitään erikoista ole, että kannetaan vastuuta Suomesta, vaikka fyysisesti ollaankin muilla mailla? Sehän on vain hieno asia.
 
Niin hän epäilemättä itse asian mieltää. Jutuissa vaan ei ole yleensä hirveästi järkeä. Viimeisimmässä hän on oikeassa yhdessä asiassa: sairaanhoitajien palkat eivät kaataneet Suomen taloutta (aikaisemmin hän puheli päinvastaisia mutta saahan ihminen mielipiteitään muuttaa). Mutta Nokia-klusterin menestys ei tuhonnut Suomen kilpailukykyä. Ei Nokian kännyköiden suosio kaatunut siihen että ne olisi olleet liian kalliita.
 
Vakavasti ottaen Nalle on ollut erinomainen yritysjohtaja ja lisäksi mielenkiintoinen yhteiskunnallinen keskustelija. Nallen energistä esiintymistä katsoessa ei hirveästi ihmetytä, että mies on päässyt pitkälle. Kaikki Nallen näkemykset eivät tietenkään osu maaliin, mutta selvästi Wahlroos on laajasti lukenut mies. Björnillä on myös tyylitaju kunnossa, ainakin jos klassisemmasta tyylistä välittää. Ihan hauska lisä suomalaiseen yhteiskunnalliseen keskusteluun, kaikkien ei tarvitse olla harmaita seinätapetteja.

Siitäpä tuli mieleen, että Wahlroosin uusin kirja on tietenkin nimetty Kekkosen pamflettia mukaillen, mutta viime vuosisadalla Suomi kyllä vaurastui aivan erinomaisesti. Suomella oli malttia vaurastua. No, Nalle kyllä tämän tietää ja kirjan nimi viitannee enemmänkin lähivuosiin. Malttini ei taida riittää kirjan lukemiseen, sillä on paljon muutakin mielenkiintoista luettavaa ja koska Nallen resepti Suomelle on aika helposti ennalta arvattavissa.

Yritin muutama vuosi sitten lukea jotain Nallen kirjaa, olisiko ollut Markkinat ja demokratia, mutta poikkeuksellisesti jäi kesken, sillä kirjasta kyllä kävi ilmi Nallen lukeneisuus ja puheliaisuus. Kirja nimittäin oli täynnä pikantteja yksityiskohtia (mm. että Neuvostoliitto ei antanut virolaistille kalastajille nopeita kalastusveneitä etteivät nämä vaan loikkaisi tms). Eipä ne kirjan opitkaan taida aina empiiristä tarkastelua kestää, vaikka älykäs ajatuskin olisi takana.
 
Määritellääs hiukan... Kannattaa muistaa, että ihminen on heti siitä pisteestä kun ekan kerran evoluution kautta taikka sitten avaruusalukselle pudotettu maankamaralle on ollut työllistetty. Täten, on kyse on pikemminkin tämän talousjärjestelmän viitekehyksessä tapahtuvassa työpaikkojen muodostuksesta ja uudelleenorganisoinnista teknologian avustuksella. Huom. teknologialla tarkoitan sen laajimmassa käsitteessä eli esim. toimintatavat, kieli, jne kuuluvat mukanaan. Wahlroosin tehtävänä on toimia pankkialan myyjänä. Ei sen enempää eikä vähempää.

Noh, mitäs hän myy? Finanssipalveluita kapitalismin eli jatkuvan toimintojen keskittämisen puitteissa kustannustehokkuuksien ja isompien marginaalien toivossa. Periaatteessa kaikki uudistukset ja yms liiketoiminnan kehittämiset tulevat firmojen sisältä esim IT-ja laki-osastojen kautta eli hän ei itse keksi mitään konkreettisia toimenpiteitä vaan hän on yrityshallitusten johdossa puhumassa pehmoisia ja suuripiirteisiä ympäripyöreyksiä. Kannattaa katsoa joitakin hänen puheita niin tämä käy melko selväksi.

En tiedä mistä Wahlroossille pitäisi oikeasti olla kateellinen. Kaveri ei tiedä mitä omissa firmoissa oikeasti tapahtuu ja ruohonjuuritasolta pakkosyötetään seuraavat toimenpiteet jolloin päivän duuniksi jää käsien heiluttelu ja päteminen. Jos samanlaista hiihtelyä harrastaisi duunariosaston edustajana niin monoa tulisi aika nopeasti, mutta kun on kolmiosainen puku päällä niin tästähän ilosta pitää pystyä maksamaan ainakin pari miljoonaa monopolirahaa.
Eli lyhyesti sanottuna, et ole luonut yhtään työpaikkaa.
Eikä siinä mitään pahaa, mutta Nalle on hoitanut palkkatyötä monelle ja tuonut heille ja heidän perheilleen toimeentuloa.
 
Jeps. En esimerkiksi määrää ihmisille nitroja ja muita mömmöjä, joiden avulla voidaan pitää hyvää huolta sairauksista ja pidetään lääkärit urhoollisesti työllistettynä, koska tekisin anarkistista terrorismia ja neuvoisin ihmisiä oikeasti parantumaan. Työpaikkojen "luonti" (lue: työllisten absoluuttisen määrän vähentäminen ja hevonpaskaduunien kehittäminen) vaatii ongelmien tunnistamista ja jos ei pystytä tunnistamaan niitä sitten niitä kehitetään. Ei se mitään, kyllä siekin ehkä hiffaat himmelin mekanismin jokin kaunis päivä. Todnäk et, mutta ehkä.
 
Ainahan 1800-luvulle paluusta unelmoivia varakkaita on riittänyt ja tulee riittämään jatkossakin.
Katselkaapa... kohta täällä ehdotellaan myös 12 tunnin työpäiviä alennetuilla palkoilla (ehkä sitten jos KoK + PS hallituksessa seuraavaksi).
Monissa ammateissa työhön käytetyn ajan merkitys palkan perusteena tulee vähenemään. Palkka/korvaus maksetaan yhdessä työnantajan/-tilaajan kanssa sovittujen tuottavuustavoitteiden ja tulosten perusteella.
- uskoisin että tulevaisuudessa, automaation ja kaikenlaisen tekniikan lisääntyessä näin tullaan tekemään yhä enemmän.

Tottakai työnantaja/-tilaaja haluaa maksaa myös osaamisesta (=tuottavuutta).
- esimerkiksi joku tekee työn 2 tunnissa ja toiselta saattaa saman suorituksen/tuloksen tekeminen kestää 12 tuntia.
- periaatteessa työnantajan kannattaa maksaa ensinmainitulle 6 x suurempi palkka hitaampaan tekijään nähden.

Ajankäyttöön perustuva palkkaus on vain yksi toimintatapa. Ehkä näin oli hyvä 1800-1900 -luvuilla mutta nykyaikana se on monessa tapauksissa erittäin huono vaihtoehto niin työntelijälle kuin työnantajallekin.
 
Mulle kävisi hyvin 12 tunnin työpäivät näiden 8 tuntisten sijaan. Lyhyempi työkierto ja enempi lomaa ☺Tai jos katsellaan mitä tes-pöydissä tarjoillaan niin saa lopettaa vuorotyön tekemisen. En tiedä mikä olisi työnantajapuolen unelma, mutta melkoisia leikkauksia he tavoittelevat.

Monissa ammateissa työhön käytetyn ajan merkitys palkan perusteena tulee vähenemään. Palkka/korvaus maksetaan yhdessä työnantajan/-tilaajan kanssa sovittujen tuottavuustavoitteiden ja tulosten perusteella.
- uskoisin että tulevaisuudessa, automaation ja kaikenlaisen tekniikan lisääntyessä näin tullaan tekemään yhä enemmän.

Tottakai työnantaja/-tilaaja haluaa maksaa myös osaamisesta (=tuottavuutta).
- esimerkiksi joku tekee työn 2 tunnissa ja toiselta saattaa saman suorituksen/tuloksen tekeminen kestää 12 tuntia.
- periaatteessa työnantajan kannattaa maksaa ensinmainitulle 6 x suurempi palkka hitaampaan tekijään nähden.

Ajankäyttöön perustuva palkkaus on vain yksi toimintatapa. Ehkä näin oli hyvä 1800-1900 -luvuilla mutta nykyaikana se on monessa tapauksissa erittäin huono vaihtoehto niin työntelijälle kuin työnantajallekin.
Toisaalta, edelleen on töitä jossa ajan polttaminen on oleellista.
Hankaluus on, että AY-liike haluaa kaikille samaa, eli vaikka yhdelle on fiksua maksaa ajasta, toiselle taas tuloksesta, tämä ei käy AY-liikkeelle.
 
Wahlroosista jutellaan. Ja onhan herralla tosiaan mielipiteitä.

Ainoa asia mistä ette ole kuulleet, ette kuule, ettekä tule kuulemaan on se, että Wahlroos kommentoisi 90-luvun alkupuolen yritysjärjestelyjä.

Tämä saattaa jotakuta ihmetyttää. Loihan Björn silloin suuren omaisuutensa. Luulisi herran olevan ylpeä kovasta työstään ja kertovan suomen hyödyksi miten hommat hoidetaan.

Ette tule kuulemaan.
 
Järjestelypalkkio.
 
Vakavasti ottaen Nalle on ollut erinomainen yritysjohtaja ja lisäksi mielenkiintoinen yhteiskunnallinen keskustelija. Nallen energistä esiintymistä katsoessa ei hirveästi ihmetytä, että mies on päässyt pitkälle. Kaikki Nallen näkemykset eivät tietenkään osu maaliin, mutta selvästi Wahlroos on laajasti lukenut mies. Björnillä on myös tyylitaju kunnossa, ainakin jos klassisemmasta tyylistä välittää. Ihan hauska lisä suomalaiseen yhteiskunnalliseen keskusteluun, kaikkien ei tarvitse olla harmaita seinätapetteja.

Karismaattiset ihmiset menestyvät usein hyvin alalla kuin alalla. Usein oman osaamisen ei tarvitse edes olla kummoista (Trump...).
Nordean bisnesmalli ei hirveästi vakuuta. Supistetaan ja tehostetaan. Wahlrosin omat lääkkeet tuntuvat aina keskittyvän siihen miten puristetaan kivestä lisää verta. Itse lakkautin Nordea-asiakkuuteni jo viime vuosikymmenellä kun alkoi käydä selväksi ettei heitä kiinnosta pitää köyhää kaduntallaajaa asiakkaanaan. Otin vihjeestä vaarin ja siirsin roposeni toisiin pankkeihin. Myöhemmin saman ovat huomanneet muutkin. Nykyään Danske on lähtenyt samalle linjalle, taitaa sielläkin olla meikäläisen asiakkuus kohta historiaa.

Walhroosin jutut ovat usein sellaisia että ensikuulemmalla niissä on järkeä mutta kun rupeaa tonkimaan faktoja, niin käy ilmi että palturin osio on suuri. Eräs tunnetuista on Wahlroosin väite, että Wällärin ja Merimiesunionin työtaistelupolitiikka johti kauppamerenkulun ulosliputukseen. Tätä hän käytti esimerkkinä siitä miten kasvavat palkat tuhosivat kilpailukyvyn. Todellisuudessa Wälläri kuoli 1967 ja Suomen kauppalaivasto kasvoi voimakkaasti koko 60-luvun. Kauppalaivaston ulosliputus laajassa mittakaavassa tapahtui vasta 80-luvulla.
 
Karismaattiset ihmiset pärjäävät. Ja vielä paremmin pärjäävät nepotismin tuotteet.

Wahlroos on kaverikapitalismin törkein esimerkki suomessa. Mandatumin ja Sampo-Leonian fuusiota valituilla arvostustasoilla ei kukaan ulkopuolinen ole koskaan ymmärtänyt. Eikä niissä mitään järkeä ollutkaan myyjän näkökulmasta. Mutta jos katsotaan ostajia ja myyjiä henkilötasolla niin järkeä alkaa löytymään.

Palstalla kun puhutaan paljon hybridistä. Kannattaisi myös tutustua historiaan. Jon Hellevig oli Interbankin pääomistajia (ja perustaja) kun se fuusioitiin Wahlroosin Mandatumiin jonka seurauksena Mandatum pääsi pörssilistaukseen.. Hellevig oli jo silloin idän poikia. Kuten on nytkin.

Tämä on yksi syy, miksi minä en ota kovin vakavasti näitä puheita hybrideistä ilman todisteita. Jos tietää hiukankin poikien kuvioista ja kaivaa edes pari minuuttia, näkee että rahapojat eivät ole kovin nookonnuukia kaveriensa suhteen.
 
No paljonkos tuosta jäisi työntekijöille. Meinaan vaan että Suomi on aika kallis maa asua... Niillä veroilla kuitenkin saadaan se suhtkoht hyvin koulutettu työntekijä mitä ilman se yrittäjäkään ei selviä.

Ja ennen kun haukut kommariksi niin mun veroprossa on 42...

Ongelmahan on siinä, että olemme kehittynyt länsimaa. Tuntuu olevan halu tehdä työvoimasta halpaa, kuten vähemmän kehittyineissä maissa. Tuotteet ja hyödykkeet maksavat edelleenkin työntekijöille saman verran. Homma voisi toimia jos myös tuotteiden hintaa laskettaisiin suurin piirtein saman verran kuin palkkoja lasketaankin. Miksei myös verotustakin. Mutta yritys olla kehittynyt maa samaan aikaan halpatyövoimanmaana ei oikein onnistu.
 
Viimeksi muokattu:
Back
Top