Suomen Maavoimilla on hyvä valmius nopeaan reagointiin

Näihin joukkoihin kuuluva KHENK haluaa pitää naamansa pois julkisuudesta. Se on aivan sama näkyykö 6kk väleinvaihtuvien varusmiesten naamat, mutta vuosia näiden asioiden kanssa tekevien naamojen näyttäminen ei ole fiksua - varsinkin kun he ovat joukon johtoa. Hyvä ratkaisu joukon johdolta!

Epäilen vahvasti että iso osa joukkoon sijoitetusta KHENK:sta ei tule ko merkkiä pitämään kun käskettynä tai korkeintaan joukon yhteisisssä harjoituksissa jossa kameroita ei ole paikalla.
 
Sinänsä ymmärrän erinomaisesti merkin olemassa olon varusmiesten motivaation ja psykologian kannalta. Kukapa ei haluaisi kuulua eliittiyksikköön, johonkin vähän muita kovempaan, ja tuollainen valmiusyksikkö on juuri sitä. Ensimmäisenä etulinjaan, ilmassa häilyvä uhka isänmaata kohtaavasta uhasta, muita parempi koulutus, kaikki vapaaehtoisia. Tässä kohtaa työllä on todella tarkoitus! Hitto mikä paketti, mahtaa olla mielenkiintoista myös kouluttajille.
Tuohan on sellainen tavallisenkin varusmiehen saavutettavissa oleva status. LJK, sukeltajat ja muut sitten erikseen, mutta tämä voi olla kilvoiteltukin juttu.

Oletan vahvasti, että nämä yksiköt pidetään kasassa myös reservissä ja myöhemmin kertauksissa jollain tapaa. Edit: ainakin niiden osat, jos ei koko yksikköä sinänsä. Tällainen porukka on tavanomaista helpompi motivoida myös pitämään reservissä kuntoaan ja sotilaallisia taitojaan yllä.

------------------------------------------------------------
Huumoria, ainakin osittain. Milloin näemme tämän tyyliset epäviralliset hihamerkit? Pitäähän eri valmiusyksiköissä palvelleiden erottua niistä huonommista, sillä lähtökohtaisesti se omahan on eniten kovin.:)

0b94aeea4a33ce5bdfdc4edb10020511.png
07651847ffc68b5045d51520e60a0faf.jpg
 
Oletan vahvasti, että nämä yksiköt pidetään kasassa myös reservissä ja myöhemmin kertauksissa jollain tapaa. Tällainen porukka on tavanomaista helpompi motivoida myös pitämään reservissä kuntoaan ja sotilaallisia taitojaan yllä.

------------------------------------------------------------
Huumoria, ainakin osittain. Milloin näemme tämän tyyliset epäviralliset hihamerkit? Pitäähän eri valmiusyksiköissä palvelleiden erottua niistä huonommista, sillä lähtökohtaisesti se omahan on eniten kovin.:)

0b94aeea4a33ce5bdfdc4edb10020511.png
07651847ffc68b5045d51520e60a0faf.jpg
s-l300.jpg

220px-Wild_Weasels_patch.jpg

:D
 
Oletan vahvasti, että nämä yksiköt pidetään kasassa myös reservissä ja myöhemmin kertauksissa jollain tapaa. Edit: ainakin niiden osat, jos ei koko yksikköä sinänsä. Tällainen porukka on tavanomaista helpompi motivoida myös pitämään reservissä kuntoaan ja sotilaallisia taitojaan yllä.
Valmiusyksiköt koostuvat ihan normaalien joukkotuotantoyksiköiden osista. Ne sijoitetaan reserviin ihan kuten muutkin joukkotuotetut SA-joukot. Toki nämä 6kk VYKS:n kuuluneet osat ovat nyt sitten vähän paremmin koulutettuja, mutta ei se niistä mitään erikoisjoukkoja tee. Tärkein rooli näillä on nimenomaan jatkuva valmius RA-aikana.
 
Olisi pitänyt käyttää muutamaa " " parin sanan yhteydessä. Mutta vapaaehtoisuus ja muita parempi koulutus luo tästä mallista varusmiesten keskuuteen kuvan tietynlaisesta muita paremmasta yksiköstä. Ystävän poika on parhaillaan palveluksessa, ja kertoi kuinka siellä kilvoitellaan ainakin Aukin porukan keskuudessa valmiusyksikköön pääsemisestä. Nuoret tuntuvat tästä hyvin innostuneelta, ja eikös vapaaehtoisia ollut hyvä määrä?
Henkitieteen kannalta ilmiö on sama mitä tuli esimerkiksi sisseillä aikanaan esille. Mitä raskaampi koulutus, sen parempi olet muihin varusmiehiin verrattuna. Tykärit ovat syvältä ja niin edelleen, eikä asenteella ole oikeastaan todellisuuden kanssa mitään tekemistä. Mutta oikein ruokittuna tekee tästä putkesta palvella erittäin houkuttelevan ja tuottaa henkisesti hommaan sitoutuneita sijoitettavia.
Kyse ei toki ole oikeasta erikoisjoukosta, mutta kun valtaosa meistä armeijan käyneistä ei oikeaan erikoisjoukkoon voi koskaan päästä, niin suuresta massasta kun nousee edes kaulanmitan korkeammalle, niin on erikoisjoukkoa. Tähän nyt ne himpsut, mutta ymmärtänet tarkoitukseni :).
Minä elin aikana ja taitekohdassa, jolloin oman saapumiserän jääkärit vielä saivat ampuma-ja juoksumerkit, mutta nuoremmat eivät enää. Mikä lie kokeilu, mutta muistan kuinka vanhemmat ylpeilivät merkeillään lomapuvun rinnuksissa ja nuoremmat olisivat halunneet jopa ostaa niitä. Muistan saaneeni usean kympin tarjouksen yhdestä omastani. Mikä onkaan sitten se ylpeyden määrä näillä valmiusnuorukaisilla, sentään oma hihamerkki ja kapiaisetkin naamioituu valokuviin ;).
 
Tarkastelen tätä asiaa niin sanotun suuren yleisön näkökulmasta.

Noin 98 % suomalaisista ei ole sotapornon suurkuluttajia tai aktiivireserviläisiä.

Normikansalaisen näkökulmasta naamioitu poliisi tai sotilas ei ole mikään hyvä juttu, vaan herättää lähinnä epäluuloa, kammotusta tai joissain tapauksissa suoranaista pelkoa. En käsitä miksi puolustusvoimien julkisuuskoneisto jatkuvasti julkaisee esimerkiksi yhteiskuvia naamioituneista varusmies sotilaspoliiseista?

Ymmärrän kyllä, että tietyillä ihmisillä on perusteltu tarve pitää kasvonsa poissa julkisuudesta. Käytännössä asia kannattaa toteuttaa sitten pysymällä pois poseerauskuvista. Jos et voit mennä esille ilman kommandopipoa, niin hankki stuntti tai otetaan fotot vasta sitten kun merkit on jaettu.

Mitä taas tulee pillumagneetteihin eli kaikenmaailman suoritusmerkkeihin, niin puolustusvoimat lopetti niiden jakelun 90-luvun laman aikana. Jokainenhan sai ostaa niitä sotilaskodista ilman minkäänlaista valvontaa.
 
Muistaakseni ne joutui itse maksamaan jo 80-luvulla. Joku osti ja toinen taas ei. Siis juoksu/ampumamerkkejä.

Mitä maamioitumiseen tulee niin se tosiaan luo mielikuvan maantierosvosta tai kuolemanpartiosta. Ei hyvä. Ehkä se pönkittää omaakin egoa?
 
Putkikauluri ei tee susta miestä!
 
Normikansalaisen näkökulmasta naamioitu poliisi tai sotilas ei ole mikään hyvä juttu, vaan herättää lähinnä epäluuloa, kammotusta tai joissain tapauksissa suoranaista pelkoa. En käsitä miksi puolustusvoimien julkisuuskoneisto jatkuvasti julkaisee esimerkiksi yhteiskuvia naamioituneista varusmies sotilaspoliiseista?

Höpö höpö. SPOL:t käyttävät palosuojahuppuja joiden käyttötarve perustuu johonkin aivan muuhun kun naamiotumisen tarpeeseen. Kukaan ei sumessa ihan oikeasti pidä sotilasta jolla on palosuojahuppu mitenkään uhkaavana.
Ymmärrän kyllä, että tietyillä ihmisillä on perusteltu tarve pitää kasvonsa poissa julkisuudesta. Käytännössä asia kannattaa toteuttaa sitten pysymällä pois poseerauskuvista. Jos et voit mennä esille ilman kommandopipoa, niin hankki stuntti tai otetaan fotot vasta sitten kun merkit on jaettu.

Voi jumalauta taas mitä p*skaa. Puolustusvoimien toiminta on avointa ja tiedotuksella pyritään pitämään avoimuudesta huolta. Yksittäin sotilas ei päätä osallituukko johonkin tapahtumaan tai harjoitukseen. Hän menee sinne minne käsketään. Ja siksi hän joko a) oma aloitteisesti tai b) käskettynä peittää kasvonsa. Vähän selvittelin: tässä tapauksessa kyseessä oli käsketty, että joukon sijoitettu KHENK osallistuu tilaisuuteen ja koska oli tiedossa tästä tilaisuus
desta tehdään juttu, KÄSKETTIIN osastoon kuuluvan KHEK:n peittää kasvonsa putkihuivein.

Mitä taas tulee pillumagneetteihin eli kaikenmaailman suoritusmerkkeihin, niin puolustusvoimat lopetti niiden jakelun 90-luvun laman aikana. Jokainenhan sai ostaa niitä sotilaskodista ilman minkäänlaista valvontaa.
Ei pidä paikkaansa. Merkkejä ei myydä sotilaskodeissa, merkit edelleenkin myöntää yksikön päällikkö ja edelleen niitä jaetaan ihan kuten on jaettu vuosikymmeniä. "Laman aikana lopettiin on jako rahapulassa" on taas näitä reserviin kun kuuma veitsi voihin uponneita tornareita. Se että joissain yksiköissä niitä ei jaettu on ollut päällikön omavaltaisesti tekemä päätös joka ei perustu määräyksiin. Monessa yksikössä on nykyäänkin "periaate" että vain kultaiset merkit jaetaan, mutta ohjeen mukaan pitäisi jakaa kaikkia 3 luokkaa.
 
Viimeksi muokattu:
Mitä maamioitumiseen tulee niin se tosiaan luo mielikuvan maantierosvosta tai kuolemanpartiosta. Ei hyvä. Ehkä se pönkittää omaakin egoa?

Putkikauluri ei tee susta miestä!

Onpa uskomatonta kirjoittelua taas. Edelleen: KHENK:lla on tarve suojata kasvonsa julkisuudelta. Kuitenkin yksittäinen luutnantti tai ylikersantti ei päätä mihin tilaisuuksiin hän osallistuu ja otetaanko näistä tilaisuuksista valokuvia. Jolloin hänellä on vaihtoehtona peittää kasvot tai syyllistyä käskyn rikkomiseen. Ja ennen kun nillitätte lisää "pukeutumisesta" niin tuo naamioituminen perustuu käskyyn ja on ohjesäännön mukaan mahdollista vaikka ei olisi ylhäöltä edes käsketty.

Ja nämä "egon pönkittämis" arvailut on kyllä niin ala-arvoisia että en olisi uskonut tälläisia lukevani täältä.
 
Viimeksi muokattu:
Kumpi näyttää paremmalle, 11 nenästä roikkuva alokas metsässä M91, teräskypärä ja kumisaappaissa ja vai kun sama sälli puetaan hienoihin M05 vermeisiin ja naamioidaan yms......
Sille on muuten sanakin, propaganda... korjaan tiedottaminen ja uskottavien mielikuvien luominen.
Ja CV:lle +1.
EDIT ja putkikauluri on hyvä varuste.
https://viranomainen.fi/Buff+Professional+Original+M05?_tu=79287
 
Viimeksi muokattu:
Ei pidä paikkaansa. Merkkejä ei myydä sotilaskodeissa, merkit edelleenkin myöntää yksikön päällikkö ja edelleen niitä jaetaan ihan kuten on jaettu vuosikymmeniä. "Laman aikana lopettiin on jako rahapulassa" on taas näitä reserviin kun kuuma veitsi voihin uponneita tornareita. Se että joissain yksiköissä niitä ei jaettu on ollut päällikön omavaltaisesti tekemä päätös joka ei perustu määräyksiin. Monessa yksikössä on nykyäänkin "periaate" että vain kultaiset merkit jaetaan, mutta ohjeen mukaan pitäisi jakaa kaikkia 3 luokkaa.

No kyllä vaan myyntiin. Ja muistan kyllä erään korpraalin ostaneen merkkejä joihin ei ollut oikeutta. Kyseinen taistelija sai valita ottaako merkkinsä pois tupakavereidensa todistamana vai tehdäänkö asiasta virallinen.
 
Höpö höpö. SPOL:t käyttävät palosuojahuppuja joiden käyttötarve perustuu johonkin aivan muuhun kun naamiotumisen tarpeeseen. Kukaan ei sumessa ihan oikeasti pidä sotilasta jolla on palosuojahuppu mitenkään uhkaavana.

Voi jumalauta taas mitä p*skaa. Puolustusvoimien toiminta on avointa ja tiedotuksella pyritään pitämään avoimuudesta huolta. Yksittäin sotilas ei päätä osallituukko johonkin tapahtumaan tai harjoitukseen. Hän menee sinne minne käsketään. Ja siksi hän joko a) oma aloitteisesti tai b) käskettynä peittää kasvonsa. Vähän selvittelin: tässä tapauksessa kyseessä oli käsketty, että joukon sijoitettu KHENK osallistuu tilaisuuteen ja koska oli tiedossa tästä tilaisuus
desta tehdään juttu, KÄSKETTIIN osastoon kuuluvan KHEK:n peittää kasvonsa putkihuivein.

Poseerauskuva kasarmin pihalla on sitten sellainen tilanne mihin sotilaspoliisi tarvitsee palosuojahupun?

Kuule asia on niin, että puolustusvoimilla on paljon valtaa, mutta ei sentään niin paljon valtaa, että voisivat päättää mitä ihmiset päänsä sisällä ajattelee.
 
No kyllä vaan myyntiin. Ja muistan kyllä erään korpraalin ostaneen merkkejä joihin ei ollut oikeutta. Kyseinen taistelija sai valita ottaako merkkinsä pois tupakavereidensa todistamana vai tehdäänkö asiasta virallinen.
No ei myydä enää eikä ole vuosiin myyty. En tiedä 1980-luvusta ja sitä aikaisemmista käytännöistä. Muutenkin sotilaskodeissa ei ole enää vuosiin saanut myydä SA-materiaalia mm. aseenpuhdistusvälineitä.
 
Poseerauskuva kasarmin pihalla on sitten sellainen tilanne mihin sotilaspoliisi tarvitsee palosuojahupun?
Kuuluu käskettyyn varustukseen SPOL:lla tai vaikkapa kaupunkijääkäreillä. Sitä käytetään silloin kun taisteluvarustus on päällä.
Kuule asia on niin, että puolustusvoimilla on paljon valtaa, mutta ei sentään niin paljon valtaa, että voisivat päättää mitä ihmiset päänsä sisällä ajattelee.
Poliisin tai muiden hupuista ei ole vauhkottu kun Anarko-Markojen ja Rauhanpuolustajien piirissä eikä niiden juttuja kannata ihan hirveän vakavasti ottaa. Tule sinä itse pois sieltä kuplastasi jos alkaa noin kovasti ahdistamaan.
 
Viimeksi muokattu:
Tule sinä itse pois sieltä kuplastasi jos alkaa noin kovasti ahdistamaan.

Tuota sanon sitten seuraavat asiat hyvää tarkoittaen.

Onko sulla kaikki hyvin? Tuntuu vähän siltä, että viimeaikoina olet räjähtänyt ihan mitättömistä jutuista.
 
Eipä tuossa mitään ihmeellistä ole, käsketty varustus. Voipi myös olla, että ideana on tehdä tunnistuminen hitusen vaikeammaksi ja porukalle sanotaan, että ei tarvitse pitkin maita ja mantuja tästä huudella (vaikka ei mikään suuri salaisuus olisi). Ainakin hihamerkistä tietää että kuuluu porukkaan esim. tehtävän aikana ja merkkinä muille viranomaisille.

Tiedä häntä.
 
Normikansalaisen näkökulmasta naamioitu poliisi tai sotilas ei ole mikään hyvä juttu, vaan herättää lähinnä epäluuloa, kammotusta tai joissain tapauksissa suoranaista pelkoa.
Pyh. Tai sitten ajattelee, että noinhan sotilaan kuuluukin pukeutua. Aika vahvan tulkinnan teet vähin perustein. Väität siis tosiaan, että jos Suomen armeijan sotilaasta näytetään kuva täysi varustus päällä ja naamio, niin mielikuva siviilillä on sama kuin pankkirosvosta tai anarkisteista? Roskaa.
Helvetti mihin suuntaan nämäkin keskustelut aina kääntyvät, ei voi kyllä yhtään ennustaa. Kun alkaa miettimään sitä sotilaspoliittista tilannetta, että meidän on ylipäänsä pitänyt luoda tällaisia yksiköitä, ja sitten miettii yksikön tehokkuutta ja nimenomaan uhkakuvia yksikön tehokkuudelle, niin on päivänselvä asia, miksi on toimittu kuten toimittiin.
Näin ajattelee valmiusorganisaatio, eikä koulutusorganisaatio, mistä meidät pakotettiin pois. Tämä ei ole enää leikkimistä, mitä kaikki eivät näemmä tajua.
 
Viimeksi muokattu:
Niin jokainen organisaatio päättää itse minkälaisia mielikuvia haluaa herättää.

maxresdefault.jpg

images
 
Back
Top