Suomen sisäinen turvallisuus

Nyt kyllä vaivaa, että turvaa hakeneista on tehty näin äkkiä namusetiä.

Rasistiset suomalaiset eivät kotouttaneet kunnolla eli antaneet fyrkkaa riittävästi. Nyt tekemään paljon ylitöitä, että valtio saa lisää veronappulaa.
 
– Tähän on voinut vaikuttaa se, että jos maahanmuutto perustuu nuoriin miehiin, he ovat usein tottuneet siihen, että joku muu kontrolloi heitä. Eivät he ole saaneet omissa maissaan vapaasti kulkea.
Silloin perheyhteisön, isoveljen tai isän aseman ottaminen on meille paljon vaikeampaa.
Olennaisena keinona vastaavien tapausten ennaltaehkäisyyn Halonen piti sitä, että Suomeen muuttavilla olisi ympärillään yhteisö suitsimassa käytöstä.
– Paljon turvallisempaa on sellainen maastamuutto ja pakolaispolitiikka, jossa muutetaan perheittäin
https://www.ess.fi/uutiset/kotimaa/art2504367
Halonen haluaa perheiden maahanmuuttoa, siis nykyisen kaltaiselle muutolle stoppi ja vain kokonaisia perheitä? Yksilöinä ei voi hakea enää turvaa, julmaa. Ja yksilöt kiinni? (boldaus)
 
Näetkö tässä kuvassa nopeusrajoituksen? Poliisi ratsasi autoilijoita lumen peittämän liikennemerkin jälkeen – ”Törkeää”

e8f897e323ba4bd486c50ed7bb944742.jpg


Paikallinen mies huolestui vieraspaikkakuntalaisten puolesta. Hänelle itselleen alueen nopeusrajoitukset ovat tuttuja. (KUVA: Lukijan kuva)
Julkaistu: 8.12. 13:05

Poliisi muistuttaa, että tienkäyttäjä on aina velvollinen selvittämään nopeusrajoituksen.

https://www.is.fi/kotimaa/art-2000005926114.html
 
Ei, vaan nykyisten hakijoiden perheet pitää saada suomeen..(isät äidit siskot veljet ja isovanhemmat)
Mutta eihän heillä ollut perheitä. Luulin että suku oli jo tapettu ja henkensä uhalla piti paeta?
 
Nyt taisi selvitä alkuperä vassarinaisten viljelemälle "raiskaavathan suomalaisetkin" kun tällaisia kaiffareita niissä ympyröissä pyörii. Eivätkä naiset tee rikosilmoituksia, koska ilmoituskynnys..

ÄLÄ SUOJELE SKENEJÄBÄN SALAISUUTTA
FEMINISTIPISTOJA5.12.2018 8.38
YLEINEN


Minna_Tku_5-280x300.jpg

Minna Sumelius
Sisältövaroitus: Seksuaalinen häirintä, raiskaus, raiskauskulttuuri, raiskaajan suojelu.

Vuosi 2018 tullaan muistamaan monen muun asian lisäksi aktiivisesta seksuaalista häirintää ja raiskausta koskevasta kuohunnasta. Muun muassa #MeToo -ilmiön jaSuostumus2018-kansalaisaloitteen käynnissä pitämää keskustelua on hämmentänyt viime päivinä Journalisti-lehden uutisoima tapaus Ari Lahdenmäki; menestynyt, erityisesti Vasemmistonuorten liepeillä 2000-luvun alussa pyörinyt toimittaja on tiedossa olevasti raiskannut kymmeniä naisia, mutta joutunut siitä laillisesti vastuuseen vasta nyt. Tapaus on monella tapaa herättänyt vasemmistofeministiset piirit: Miten on mahdollista että meidän, joiden pitäisi olla tässä yhteiskunnassa tasa-arvon airueita, keskuudessamme tapahtui tällaista? Miksi sitä tapahtuu edelleen, neljännen aallon feminismin vallitessa ja #MeToon räjäytettyä valtamedian? Ja vielä tärkeämmin, miten on mahdollista, että sen on ANNETTU tapahtua?

”Siis mitä haluaisit että teen??” Näin, lievällä passiivis-agressiivisella sävyllä varustettuna kirjoitti eräs tuttuni, arvostettu intersektionaalinen feministi ja sellaisena laajasti tunnettu. Olin kertonut hänelle yhteisen kaverimme, toisen intersektionaaliseksi feministiksi itsensä määrittelevän henkilön toiminnasta; ainakin kahden ihmisen raiskaamisesta ja sen jälkeisestä mustamaalaamisesta.

15 vuoden punaviherfeministisen aktivismin ja politiikan teon aikana olen myös todistanut väsymiseen asti samankaltaisia tarinoita: vallatulla talolla on raiskattu, ihmisoikeusjärjestön illanvietosta lähdetty seuraamaan kotiin, Vasemmiston tai Vihreiden puoluekokouksessa kourittu tisseistä tai perseestä. Näitä tapauksia on väsyttävän ja hajottavan paljon. Myös Ruskeat Tytöt -median päätoimittaja Koko Hubara kertoi ansiokkaasti julkisessa, 29.11.2018 tehdyssäFacebook-postauksessaan näin: ”Tänäkin vuonna mua, niin kuin montaa muutakin ystävää ja tuttavaa, on suudeltu väkisin ja painostettu seksiin, juurikin tällaisten hyviksien ja skenejäbientoimesta”.

Siihen, miksi tällaista tapahtuu yhä, en ainakaan minä löydä yksinkertaista vastausta. Punaviherfeministinen aktivistiyhteisö ei elä tyhjiössä. Siihen vaikuttavat samat rakenteet kuin muuallakin yhteiskunnassa. Se, mikä alkaa, kun pikkupoikien tyttöihin kohdistuvaa kiusausta kommentoidaan ”pojat on vaan poikia”, kehittyy huoritteluksi, lähentelyksi ja joidenkin kohdalla äärimmäiseksi teoksi eli raiskaukseksi – Lahdenmäen kohdalla sarjaraiskaamiseksi. Tätä kutsutaan raiskauskultuuriksi. Se liittyy saumattomasti toksiseen maskuliinisuuteen, jota yhteiskunnan rakenteet kauniisti kultareunaisella lautasella ovat tähänastisen historiamme ajan miehille tarjoilleet.

Toksisesta maskuliinisuudesta kieltäytyminen ei ole helppoa. Se vaatii vahvaa itsereflektiota, omien etuoikeuksien tunnistamista ja sen jälkeistä toimintaa toksisten tekojen aktiiviseksi ehkäisemiseksi. Kaikki eivät tähän vaativaan tehtävään pysty, edes ihmisistä, jotka rakenteellista eriarvoisuutta teoreettisella tasolla eniten vastustavat. Joidenkin skenejäbien ei-pystyminen onkin sitten niin alhaisella tasolla, että he raiskaavat.

On odotettua että häirintää ja raiskauksia tapahtuu myös ”hyvisten” joukossa. Se, mitä on vaikeampi ymmärtää, on ympäröivä hiljaisuus. Lahdenmäkeä ei suljettu ulos yhteisöstä, ystävät eivät hylänneet tai edes juurikaan puuttuneet toimintaan. Minä sain vastaani hiljaisuuden lisäksi passiivis-agressiivisuutta sekä suoraa syyttelyä paljastaessani raiskaajan. Useamman kuin kerran olen kuullut tapauksesta, jossa seksuaalisen ahdistelijan ympärillä on vallinnut jonkinlainen vaikenemisen laki.

”Hän oli menestyvä toimittaja ja kirjailija, samaan aikaan hyvä seuramies, ensitapaamisella aivan ihastuttava tyyppi. Jos häntä vastaan olisi lähtenyt, olisi ehkä itse joutunut piirien ulkopuolelle.”. Näin lähipiirin jäsen pohtii Ari Lahdenmäkeen kohdistunutta suojelua Journalistissa. Mainitaan myös se, miten hän oli ”aina julistamassa, että on feministi” ja miten ”ihmiseen, jonka kanssa on paljon yhteisiä ystäviä, luottaa enemmän kuin pitäisi”. Niin. Myös Koko Hubara mainitsee femininistipiireissä mainetta niittäneet skenejäbät, myös minun tapauksessani kyseessä oli sellainen. Tyyppi, joka on niin uskottava, että eräs hänen keksimänsä, toksisesti käyttäytyviä setämiehiä puolivitsikkäästi kuvaileva termi on lyönyt räjähdysmäisesti feministiskenessä läpi. Mikä ironia, naurattaisi jos ei itkettäisi.

Puuttuminen toksiseen käytökseen vaatii sen tunnistamista myös sieltä, minne ”se ei kuulu”. Se ei myöskään ole kivaa. Ystävästä luopuminen, jonkun ulossulkeminen yhteisöstä, mielikuvan muuttaminen hyvänä pidetystä tyypistä, – kaikki nämä ovat asioita, jotka aiheuttavat epämukavuusalueelle joutumisen. Toiminta, se että raiskaajan tai häiritsijän toimintaan puututaan käytännössä – se vaatii jo suurempia uhrauksia; voi itse kärsiä sosiaalisen rangaistuksen, joutua ”piirien” ulkopuolelle. Jos puhuu pahaa ”feminististä”, oma määritelmä ”feministinä” voi olla vaarassa.

Tässä vaiheessa haluan antaa mullistavan tiedoksiannon: Tyyppi joka raiskaa, ei ole feministi. 2010-luvun lopun feminismi vaatii määritelmällisesti myös itsereflektiota ja oman toiminnan jatkuvaa tarkastelua. Teen siis myös toisen kohupaljastuksen: Tyyppi, joka suojelee raiskaajaa, ei ole myöskään feministi.

Puuttuminen ei ole helppoa, mutta se ei ole mitään siihen verrattuna, mitä raiskauksen uhri on pakotettu koko loppuelämänsä käymään tavalla tai toisella läpi. Tämän pitäisi olla itsestään selvää, mutta jostain syystä se on aika kaukana realismista. Pyydän siis: kanssafeministit, aktivistit, vihervassarit – ylipäätään kaikki, ketkä uskovat ruumiillisen koskemattomuuden perusihmisoikeuteen. Lopetetaan raiskaaja-skenejäbien suojelu tähän.

Minna Sumelius

Kirjoittaja on Vasemmistonaisten Valtikan jäsen, turkulainen varavaltuutettu, punavihreä aktivisti ja ränttäävä intersektionaalinen feministi.

https://blogit.kansanuutiset.fi/feministipistoja/ala-suojele-skenejaban-salaisuutta
 
Ministeri Mykkänen ja maahanmuuttopolitiikka Oulun jälkeen
8.12.2018 / RIIKKA
silhouettes-616913_640.jpg


Kokoomusministerien yllättäen tiukentunut maahanmuuttopuhe on yleisesti kornia – ja näin neljä kuukautta ennen vaaleja silkkaa vedätystä.

Sisäministeri sanoo tänään Iltalehdessä, että turvapaikkajärjestelmän pitää ”jatkossa” olla sellainen, että ”se tuottaa tänne vain ihmisiä, jotka täyttävät oleskeluluvan kriteerit” ja että kielteisen päätöksen saaneiden ”pitää pystyä poistumaan maasta”.

Mitä ihmettä!

Ministeri Mykkänen on ollut avainroolissa juuri siinä, että kielteisen päätöksen saaneetkin saavat jäädä maahan ja että mitään vaikuttavaa eroa ei ole sillä, mitä sattuu Migri-lotosta saamaan.
Joitakin kuukausia sitten hän mietiskeli jopa sellaista, että ”tarvitaanko me turvapaikkajärjestelmää ollenkaan. Voisko meillä olla niin, että Eurooppaan voi muuttaa vapaasti”, mutta onneksi päätyi toteamaan, että tämä ei ole mahdollista.

Muutama viikko sitten ministeri Mykkänen kertoi, että kielteisen saaneille pitää antaa työlupa, jotta he voivat vaivatta jäädä maahan. Hän jopa järjesti Irakista delegaation tuomaan näille ”paperittomille” rassukoille passeja, jotta työluvan saaminen olisi helpompaa.

Eikä ministeri ainakaan silloin nähnyt tässä toiminnassa mitään moitittavaa, päinvastoin:
Minusta [tämän hankkeen vastustus] on erikoista, jos samaan aikaan olemme kuitenkin varsin laajalla rintamalla toivomassa työperäistä maahanmuuttoa Suomeen.”

Elokuussa ministeri Mykkänen koki suureksi tavoitteekseen sen, että jakoa laillisesti ja laittomasti maassa olevien välille EI tule, vaan että kaikki on yhtä suurta inhimillistä kumbayaa:
Miten kohtaamme heidät inhimillisesti ihmisinä ja samalla varmistamme, että Suomessa ei tapahdu jakoa laillisesti ja laittomasti maassa oleviin.”

Tänään hän nimenomaan vaatii, että kielteisen päätöksen saaneet (eli laittomasti maassa oleskelevat) saadaan pois maasta, ja haluaa, että nämä eivät kuormittaisi turvapaikkaprosessia.
Entä kuulostaako tämä keväällä sanottu tiukalta maahanmuuttopolitiikalta?

Monikulttuurisuuden mahdollistamisessa on kyse tienhaarasta, jossa Suomesta tulee joko houkutteleva, avoin ja helposti lähestyttävä, tai käpertyvä ja luotaan työntävä.”

Kukaan ei liene unohtanut sitäkään, että kautensa aluksi sisäministeri Mykkänen halusi maahan 10 000 uutta kiintiöpakolaista vuodessa – ilman ainuttakaan konkreettista tai täytäntöönpantua toimenpidettä, jolla turvapaikkainstituution väärinkäyttö maahantulokanavana saadaan loppumaan.

Mikäli ministerin mukaan järjestelmä ei saa toimia niin, että vain maahan astelemalla ja ilmoittautumalla saa jäädä tänne, miksi hän sitten haluaa nimenomaan lisätä maamme houkutustekijöitä?
On epäterve houkutustekijä, että kielteisen päätöksen saamisella ei ole vaikutusta, vaan että ihminen saa jäädä maahan.
On epäterve houkutustekijä, että kielteisen päätöksen saanut saa työluvan ja siirtyy halpatyömarkkinoille ”osaajaksi”.
On epäterve houkutustekijä, että laittomasti maassa oleskelevat saavat yhä enemmän palveluita.

Voisin jatkaa luetteloa pitkään, sillä yksikään hallituksen tai kokoomuksen ajama toimenpide ei varsinaisesti hankaloita maahanmuuttoa tai puutu vetotekijöihin. Päinvastoin.

Suomen maahanmuuttopolitiikkaa ohjaa enemmän kansalaisjärjestöjen ja aktivistien luoma inhimillisyyden, monikulttuurisuuden ja rajattoman maailman diskurssi kuin mikään muu.
hare-2040912_1280.png

On tietysti hyvä, mikäli kokoomuksen arvopohja on alkanut joustaa, ja ministerit näkevät perussuomalaisissa vaatimuksissa tolkkua.

Ero on vain siinä, että perussuomalaiset ei huutele linjauksia huvikseen, vaan vaatii, että ne pitää jopa ihan oikeasti toteuttaa.
Yksikään maahanmuuton ongelma ei poistu sillä, että koventaa puhettaan aina, kun maahanmuuton ongelmat – kuten alaikäisiin kohdistunut seksuaalirikosepidemia – kaatuvat päälle.

https://riikkapurra.net/2018/12/08/kansalaisille-valehdellaan-pain-naamaa/
 
Ei, Mykkäsen vaatimuksen kovemmista kriteereistä on selvää vaalipaskapuhetta eikä johda mihinkään tekoihin. Ei ainakaan Kokkareiden puolelta.

Laitoin Kokoomus-ketjuun juuri jutun puolueen 100-vuotisjuhlasta.

Nämä aiheet ei yltäneet listoille, toisin kuin esim. perheuudistus..
 
Tynkkynen kertoo Suomen Uutisille PS-valtuustoryhmän pyytäneen valtuuston puheenjohtaja Juha Hänniseltä(kok), että Oulun kaupunginvaltuusto kävisi vakavan keskustelun viimeisimmän kokouksen jälkeen paljastuneen seksuaalirikosilmiön johdosta.

– Ehdotimme, että vapaamuotoinen keskustelu käydään heti valtuuston kokouksen (10.12.2018) aluksi ennen esityslistan varsinaista ensimmäistä asiaa. Valtuuston puheenjohtaja pystyy halutessaan ottamaan tällaisen keskustelun kokouksen alkuun, jos haluaa.

Pyyntö on herättänyt vastustusta jo ainakin keskustan, demarien ja vasemmiston osalta, mutta toivomme, että valtuuston puheenjohtaja siitä huolimatta suostuu pyyntöömme, Tynkkynen kertoo.

SU
 
Eihän Oulun varoitukset ainoita ole olleet. Heinolalainen koulu varoitti melko tarkkaan kolme vuotta sitten..

Koulun tyttöoppilaita ohjeistava tiedote sanasta sanaan – verkkokyselyn enemmistö: "Koulu toimi oikein"


Koulu päätti ohjeistaa oppilaita turvapaikanhakijoihin liittyen ja kirjoitti erityisesti tytöille suunnatun viestin viestijärjestelmä Wilmaan.
Kuvakaappaus
Heinolalainen yläaste lähetti vanhemmille viime viikolla tiedotteen, jossa käsiteltiin koulun oppilaiden ja turvapaikanhakijoiden välille syntyneitä tilanteita. Yläkouluikäiset tytöt ja Heinolaan majoitetut turvapaikanhakijat ovat kohdanneet Heinolan torilla, ja koulun mukaan on esiintynyt myös "tuomittavaa väkivaltaista käytöstä".
– Mikään ei oikeuta väkivaltaan, mutta kannattaa pitää mielessä, että oma käytös saattaa olla harhaanjohtavaa kun vastapuolena on muualta tulleita henkilöitä, joille esim. tyttöjen rennolla ja vapaalla käyttäytymisellä on eri merkitys kuin täällä Suomessa.
– On syytä tiedostaa, että vaikkapa pelkästään silmiin katsomisella voi olla erilainen merkitys eri kulttuureissa, ja se voidaan tulkita lupaukseksi enemmästä kuin mitä on tarkoitettu. Tämä voi tuntua hankalalta, opetetaanhan meillä, että silmiin pitää rehellisesti katsoa, kun puhutaan, kirjoitetaan koulun rehtorin, psykologin ja psykiatrisen sairaanhoitajan allekirjoittamassa tiedotteessa.
Koulun mukaan turvapaikanhakijat ovat ottaneet tyttöihin myös suoraan yhteyttä Facebookissa.
– Emme missään tapauksessa suosittele yhteydenpitoa; siitä saattaa olla hyvinkin epäsuotavia seurauksia.
Koulu myös opastaa, että tyttöjen tulisi pohtia ja jopa rajoittaa liikkumistaan.
– Maailma on sellainen, että nuorten tyttöjen ei välttämättä kannata liikkua pimeällä yksin, eikä ottaa katsekontaktia isompaan miesjoukkoon, ei Heinolassa eikä muualla.
Heinolalaiskoulun ohjeistus nousi puheenaiheeksi maanantaina Ylen uutisten kirjoitettua siitä. Helsingin Uutisten eilen julkaisemassa verkkokyselyssä 64 prosenttia vastaajista on sitä mieltä, että koulu toimi oikein ohjeistaessaan tyttöjä. Kyselyyn on vastannut jo yli 4 500 lukijaa.

https://www.helsinginuutiset.fi/art...iedote-sanasta-sanaan-verkkokyselyn-enemmisto
 
Puhoksen ostarilla kierrettiin kauppoja solidaarisuuden merkeissä – Yrittäjille annettiin tukea häirinnän takia
Paikalle oli kokoontunut nelisenkymmentä kierrokselle lähtenyttä.

Kimmo Oksanen HS
Julkaistu: 8.12. 19:42
PUOTINHARJUN vanhassa ostoskeskuksessa Puhoksessa järjestettiin tutustumis- ja solidaarisuuskierros lauantai-iltana. Tilaisuuden oli kutsunut koolle Helsingin kaupunginvaltuutettu Suldaan Said Ahmed (vas).

Kaupinginhallituksen elinkeinojaoston jäsen kertoi, että kiertokäynti Puhoksen liikkeissä oli solidaarisuuden ja tuen osoitus etenkin ostoskeskuksen yrittäjille mutta myös tavallisille helsinkiläisille.

”Tarkoitus on näyttää Puhoksen alueen toimijoille, ettei suurin osa suomalaisista jaa äärioikeistolaisten arvoja”, Suldaan Said Ahmed kertoi HS:lle lauantaina illansuussa kierroksen lähtöpaikalla Tallinnanaukiolla kauppakeskus Itiksessä.

PAIKALLE oli kokoontunut nelisenkymmentä kierrokselle lähtenyttä. Monet heistä oli ilmoittautunut tilaisuuteen etukäteen sähköpostitse. Facebookissa tapahtumaa oli tukenut tuhatkunta ”tykkääjää”.

”Meidän Helsinki on avoin ja monimuotoinen” -tapahtumaksi nimetty kierroskäynti oli tuen osoitus paikallisille yrittäjille myös heihin viime aikoina kohdistuneen häirinnän synnyttämän epävarmuuden tähden, Ahmed kertoi.

Eräs yrittäjä oli joutunut sulkemaan liikehuoneistonsa, kun hän oli yksin yrityksessään ja häntä tultiin häiritsemään.

”Puhoksessa noin kaksi viikkoa sitten rasistinen katupartio Soldiers of Odin oli pelottelemassa ja häiritsemässä asiakkaita ja yrittäjiä”, Suldaan Said Ahmed kertoo.

Puhoksessa toimii runsaasti yrittäjiä, joiden taustat ulottuvat eri puolille maailmaa.

TILANNE paikan päällä oli lauantaina illansuussa Ahmedin mukaan rauhallinen. Tilaisuudesta oli informoitu poliisia etukäteen, koska sosiaalisessa mediassa oli tavattu uhkauksia häirinnästä lauantaina.

”Osoitamme kiitollisuuttamme näille ihmisille, jotka yrittäjinä maksavat veronsa Helsingille. Tämä kaupunki on myös heidän kaupunkinsa”, Ahmed sanoi.

”Helsinki on myös heille maailman toimivin kaupunki. Olemme ylpeitä sekä kiitollisia heidän panoksestaan kansainvälisemmän Helsingin ja Suomen puolesta.”

236fcbbeb6f04c1cb75e1a73b728815f.jpg


Puhoksen kauppakeskus kesäkuisessa lämmössä viime kesänä. (KUVA: JUHANI NIIRANEN / HS)

https://www.hs.fi/kaupunki/art-2000005926441.html
 
Back
Top