Suomen sisäinen turvallisuus

Pointti oli siinä, että poliisimies joutui ampumaan kolme laukausta, kun mallisuoritus olisi ollut yksi laukaus. Milloin muulloin Suomen poliisin on tarvinut ampua 3kpl osumia yksittäiseen rikoksentekijään(työmieheen), joka ei uhannut poliisia millään tavoin ampuma-aseella, eikä teräaseella.
Tässähän toimittiin juuri mallisuoritusmaisesti. Ammuttiin laukaus, tarkkailtiin vaikutuksia. Ei lopettanut toimintaa. Ammuttiin toinen laukaus, tarkkailtiin vaikutuksia. Ei lopettanut toimintaa. Ammuttiin kolmas laukaus. Lopetti vaarallisen toiminnan.
 
Tilanteessa vallitsevien asianhaaroojen huomioon ottaen siis annetaan poliisimiehelle synninpäästö Lahdenväylällä 2016 teräaseella heiluneen työmiehen kylmäksi laittamisesta.

Paino sanalla työmies, koska poliisin yksipuolinen narratiivi tilanteesta on rakentaa kuva sankaripoliisista, joka tohjoksi seulaksi ampumalla kaamean ja läpeensä pahan rikollisen (työmiehen) pelasti äärimmäisen haavoittuvassa asemassa olevan täysin viattoman naishenkilön elämän.
Oliko tilanne sitten mielestäsi oikeasti jotenkin erilainen? Miten esimerkiksi tämä "seulaksi ampuminen" sitten tietojesi tai käsityksesi meni?

Pointti oli siinä, että poliisimies joutui ampumaan kolme laukausta, kun mallisuoritus olisi ollut yksi laukaus. Milloin muulloin Suomen poliisin on tarvinut ampua 3kpl osumia yksittäiseen rikoksentekijään(työmieheen), joka ei uhannut poliisia millään tavoin ampuma-aseella, eikä teräaseella.
Varmastikin paino on sanalla "joutui". Julkisistakin lähteistä voidaan lukea, että ensin ammuttiin yksi laukaus, ja kun sillä ei välittömästi saatu pysäyttävää vaikutusta, jouduttiin ampumaan lisää. Kovin pitkää aikaa tuossahan ei ilmeisesti ollut käytettävissä.

Poliisilla on ylipäätään näitä aseenkäyttötilanteita niin vähän, että juuri vastaavaa tapausta en nyt ulkomuistista osaa heittää. Sellaisen tilanteen kyllä muistan, missä murtomies yritti autolla pakoon ja samalla yritti ajaa poliisimiehen päälle. Tämä ampui kuusi laukausta noin 2 sekunnissa, murtomies muistaakseni halvaantui vyötäröstä alaspäin ja poliisin toiminta todettiin asianmukaiseksi.

On sivumennen sanottuna aika elämälle vierasta kuvitella, että tilanteet voidaan aina hoitaa yhdellä laukauksella silloin kun asetta joudutaan käyttämään. Menee samaan kategoriaan sen kanssa, että "kaikki tilanteet saadaan hoidettua puhumalla".

"Poliisin toiminnasta käynnistettiin esitutkinta, jota johti Aarnio-vyyhdistä tunnetuksi tullut kihlakunnansyyttäjä Jukka Haavisto. Haavisto päätyi siihen, että poliisia oli syytä epäillä tuottamuksellisesta virkavelvollisuuden rikkomisesta ja kuolemantuottamuksesta."
Minun mielestäni on ihan asiallista että poliisin aseenkäyttö tutkitaan aina; silloinkin kun kukaan ei kuole tai loukkaannu vakavasti. Näin sen oletusarvoisestikin kuuluu mennä, että tutkitaan rikoksesta epäiltynä kun ihmistä ammutaan. Eri asia sitten on, kauanko tutkinta pidetään käynnissä missäkin tilanteissa.

Poliisin/syyttäjän ensitiedottamista Lahdenväylällä 2016 huhujen estämiseksi nimenomaan epäonnistui todella pahoin, koska huhut alkoivat vellomaan nimenomaan epämääräisen tiedottamisen johdosta. Suviauvisen nostamisella ei nimimerkki YJT:ltä ole kyllä mitään perusteita tässä Lahdenväylän 2016 tapahtuman yhteydessä.
Oletko ihan tosissasi sitä mieltä, että asiasta ei olisi noussut kohua vaikka poliisi ei olisi tiedottanut?

Nostin tämän maailman suviauviset esille, koska nimenomaan tämän tapauksen tiimoilta nämä suviauviset twiittasivat tyyliin "on kuumottava ajatus, että poliisi voi tuosta vain ampua kenet tahansa, mutta ne voi". En muista varmuudella, oliko kyseessä juuri Suvi Auvinen - muistini mukaan oli, mutta en löytänyt pikaisella etsimisellä.
Suomen poliisin toimintaa saa ja on oikeus kritisoida, jos koko tapahtumaketju sisältää jotakin epäsovinnaisia menettelytapoja. Tämä tosiaan vain yksittäistapaus ja yleisesti ottaen luottamus poliisiin & voimankäyttöoikeuksiin on korkealla tasolla.
Totta kai saa; en itsekään haluaisi elää yhteiskunnassa jossa poliisi tai joku muu viranomaistaho saa tehdä mitä tahansa ja esim oikella puoluekirjalla asiasta selviää kuin koira veräjästä. Tosin toivoisin että tämä kritiikki olisi jollakin tavalla realistista ja pohjautuisi faktoihin.

Tuosta vielä nimimerkki YJT:lle lisäluottavaa yleisesti ottaen Suomen poliisin toimintatavoista.

Kiitos vinkista; tosin tuo on ollut jo jonkin aikaa luettavien listalla. Kyllähän tuosta varmasti voi lukea esim yksittäistapauksia ajalta jolloin lait, toimintakulttuuri ja maan tapa olivat erilaiset.
 
Kiitokset harvinaisen hyvin perustellusta vastauksesta. Tilanteessa vallitsevien asianhaaroojen huomioon ottaen siis annetaan poliisimiehelle synninpäästö Lahdenväylällä 2016 teräaseella heiluneen työmiehen kylmäksi laittamisesta.

Paino sanalla työmies, koska poliisin yksipuolinen narratiivi tilanteesta on rakentaa kuva sankaripoliisista, joka tohjoksi seulaksi ampumalla kaamean ja läpeensä pahan rikollisen (työmiehen) pelasti äärimmäisen haavoittuvassa asemassa olevan täysin viattoman naishenkilön elämän.

Pointti oli siinä, että poliisimies joutui ampumaan kolme laukausta, kun mallisuoritus olisi ollut yksi laukaus. Milloin muulloin Suomen poliisin on tarvinut ampua 3kpl osumia yksittäiseen rikoksentekijään(työmieheen), joka ei uhannut poliisia millään tavoin ampuma-aseella, eikä teräaseella.

"Poliisin toiminnasta käynnistettiin esitutkinta, jota johti Aarnio-vyyhdistä tunnetuksi tullut kihlakunnansyyttäjä Jukka Haavisto. Haavisto päätyi siihen, että poliisia oli syytä epäillä tuottamuksellisesta virkavelvollisuuden rikkomisesta ja kuolemantuottamuksesta."


Poliisin/syyttäjän ensitiedottamista Lahdenväylällä 2016 huhujen estämiseksi nimenomaan epäonnistui todella pahoin, koska huhut alkoivat vellomaan nimenomaan epämääräisen tiedottamisen johdosta. Suviauvisen nostamisella ei nimimerkki YJT:ltä ole kyllä mitään perusteita tässä Lahdenväylän 2016 tapahtuman yhteydessä.

-----

Suomen poliisin toimintaa saa ja on oikeus kritisoida, jos koko tapahtumaketju sisältää jotakin epäsovinnaisia menettelytapoja. Tämä tosiaan vain yksittäistapaus ja yleisesti ottaen luottamus poliisiin & voimankäyttöoikeuksiin on korkealla tasolla.

Tuosta vielä nimimerkki YJT:lle lisäluottavaa yleisesti ottaen Suomen poliisin toimintatavoista.

Kun tunnut olevan varma kuinka asia olisi pitänyt hoitaa, niin kerroppa meille jotka asetta ammatikseen kannetaan, kuinka tämä olisi hoidettu yhdellä laukauksella?
 
Keijon tekijällä on nyt astetta vakavampaa asiaa.

https://kaarisade.home.blog/2019/04...-tekijan-viesti-suomen-kansalle-vaalien-alla/



Vihapuhepoliisi Keijo Kaarisade

Parodian tekijä avautuu

Keijo Kaarisateen tekijän viesti Suomen kansalle vaalien alla

Nyt on aika puhua asioista vakavammalla äänellä, Keijon tekijän äänellä.

Menemme eduskunta- ja eurovaaleihin tilanteessa, jossa enemmistö ehdokkaista haluaa kriminalisoida “vihapuheen”. Myös “maalittaminen” ja “informaatiovaikuttaminen” vilisevät argumentoinnissa – kaikki uudissanoja. He, sen enempää kuin tulevat tuomitutkaan, eivät tosin tiedä mitä nämä termit tarkoittavat. Haluaisin nyt sanoa tästä aiheesta muutaman omakohtaisen kokemuksen. Ensinnäkin, tätä kirjoittaessani olen juuri huomannut, että luomani parodiahahmon, vihapuhepoliisi Keijo Kaarisateen, tili on jäädytetty Twitterissä. Minkäänlaista selitystä tai selvitysmahdollisuutta ei ole tarjottu. Huonolta näyttää. Syitä voi miettiä. Keijo oli juuri eilen postannut parodiaa Valtioneuvoston informaatiovaikuttamista koskevasta oppaasta, jossa myös satiiri luokiteltiin vihamielisen informaatiovaikuttamisen muodoksi. Keijon tilin jäädyttäminen osoittaa parodian todellisuudeksi ja satiirin enää mahdottomaksi. Tämä on tietenkin surkuhupaisaa ja samalla aivan käsittämätöntä. Olisitko voinut vielä 10 vuotta sitten kuvitella jotain tällaista?

Olemme saapuneet tilanteeseen, jossa meidän on todella mietittävä, riittääkö enää pelkkä asialle nauraminen tai sen satirisointi. Pahinta onkin, jos tätä hulluutta alkaa pitämään normaalina asiantilana.

Keijo oli toiminut yhtäjakoisesti sosiaalisessa mediassa noin vuoden ja yhdeksän kuukauden ajan. Tänä aikana profiilille kertyi noin 22 miljoonaa näyttökertaa ja nyt vaaleja edeltävän kuukauden aikana kaksi miljoonaa näyttökertaa. Tämä siis pelkästään yhdeltä toimijalta, ilman sen kummempia resursseja. Onko tämä nyt se asia, jonka virkamiehet luulevat voivansa pysäyttää?

Moni on verrannut Keijoa legendaarisen Pahkasika-lehden huumoriin. Se on tietenkin imarteleva vertaus. Vielä sitäkin imartelevampaa on tietenkin sensuuri, tuo satiirikkojen Nobel-palkinto. Kyse ei kuitenkaan ole pelkästä huumorista. Keijo on kuin Batman. Enkä tarkoita nyt trikoita, vaan sitä, että kaikki tietävät hänet, mutta eivät henkilöä hänen takanaan. Keijo voisi olla kuka tahansa. Uskonkin että jokaisessa elää pieni Keijo. Keijon “tekijästä”, “tekijöistä” ja “tuottajista” olen kuullut spekulaatioita laidasta laitaan. Osa niistä on lähempänä, ja suurin osa kauempana totuutta. Sillä ei ole kuitenkaan nyt väliä, koska Keijon missio sananvapauden puolesta on suurempi kuin kukaan yksittäinen henkilö. Toivon sinunkin pysähtyvän ajattelemaan asiaa vakavammin nyt huumorin ollessa tauolla.

[jatkuu...]
 
Paino sanalla työmies, koska poliisin yksipuolinen narratiivi tilanteesta on rakentaa kuva sankaripoliisista, joka tohjoksi seulaksi ampumalla kaamean ja läpeensä pahan rikollisen (työmiehen) pelasti äärimmäisen haavoittuvassa asemassa olevan täysin viattoman naishenkilön elämän.

Pointti oli siinä, että poliisimies joutui ampumaan kolme laukausta, kun mallisuoritus olisi ollut yksi laukaus. Milloin muulloin Suomen poliisin on tarvinut ampua 3kpl osumia yksittäiseen rikoksentekijään(työmieheen), joka ei uhannut poliisia millään tavoin ampuma-aseella, eikä teräaseella.

Lyhyesti. Se mitä tapauksesta olen lukenut niin kyseinen moottoripyöräpoliisi oli yksin vaativassa tilanteessa jossa päätöksiä piti tehdä sekunneissa. Hän pysäytti toisen hengelle vakavaa vaaraan aiheuttavan (eli tätä naista puukottavan) henkilön toiminnan ampumalla. Eli mielipiteeni on se, että hän pelasti tämän naisen hengen. Piste.

Tuon Iltalehden linkin mukaan poliisi ampui ensin reiteen, puukotus jatkui. Sitten lonkkaan ja puukotus jatkui vieläkin. Sitten kolmannen kylkeekeen ja puukotus loppui. Jos poliisi olisi sitten ampunut yhden laukauksen puukottajaa päähän ja tämä olisi pysäyttänyt puukotuksen niin olisi tämä ainakin ollut mielestäsi väärin toimittu?

Suomen poliisin toimintaa saa ja on oikeus kritisoida, jos koko tapahtumaketju sisältää jotakin epäsovinnaisia menettelytapoja. Tämä tosiaan vain yksittäistapaus ja yleisesti ottaen luottamus poliisiin & voimankäyttöoikeuksiin on korkealla tasolla.

Joo joo ja kyllä kyllä. Saa kritisoida, mutta jos vaivautuisit edes jollain tapaa perustelemaan tuota epämääräistä mouhoamistasi. Ihan oikeesti.

Tosin sen muistan tästä tapauksesta, että ihan aluksi uutisoitiin, että poliisi olisi ampunut kaaharin!? Oliko tämä sitten poliisin tiedotteessa joku vika vai median päässä? Tiedä häntä. Äkkiä kuitenkin selvisi, että puukottajan toiminta pysäytettiin. Tähän tilanteeseen niin kovin vaikea on minun kyllä kritisoida tässä tilanteessa ollutta konstaapelia yhtään ja millään tavalla. Siihen kun ei ole aihetta ja samaan päätökseen päätyi syyttäjäkin.
 
Ohho. Hesassa ei ole tänävuonna vaadittu vangittavaksi yhtään seksuaalirikollista joilla olisi suomalainen nimi.

Yllätyittekö? Minä en.
 
Ohho. Hesassa ei ole tänävuonna vaadittu vangittavaksi yhtään seksuaalirikollista joilla olisi suomalainen nimi.


Haistan puheessasi rashismusta!! Miksei muka pottunokka voi ottaa nimeä Abdul Hassan al-Islami???

Ja muutenkin. Kyseessä on vain yksittäiskaupunki!
 
Tässä on vain virkamiehillä tullut pikku fiba, kun maahantulijat saapuivat ja valehtelivat ikänsä ja nimensä, niin ne olisi pitänyt ristiä heti tossavaisiksi väänäsiksi ym. Selkeyttäisi huomattavasti rikostilastojakin, osaako viranomainen edes kirjoittaa oikein noita hassuja ulkomaan nimiä:p
 
Tuohon keskusteluun poliisin aseenkäytöstä. Sitä olen aiemminkin kommentoinut.

Suomen poliisia ja lainsäädäntöä voi kritisoida monesta asiasta, mutta nykypäivänä aseenkäyttö ei mielestäni kuulu niihin asioihin. Toisin oli vielä 80-luvulla puhumattakaan aikaisemmista ajoista mutta asiat ovat julkisuuden myötä parantuneet. En malta olla ottamatta vertailuksi tyylisuoritusta Atlantin takaa.

Embedded media from this media site is no longer available
 
Uutisoi Ilta-Sanomat: https://www.is.fi/kotimaa/art-2000006067935.html

Syyttäjä: Upseeri varasti Puolustusvoimilta ison määrän aseiden osia ja ammuksia – rikokset jatkuivat melkein 16 vuotta

Mies oli hankkinut aseiden osia myös ulkomailta ja valmistanut niistä laittomasti sarjatuliaseen, syytteissä sanotaan.
Puolustusvoimien upseeri varasti Puolustusvoimilta suuren määrän aseiden osia, patruunoita ja muita tarvikkeita, syyttäjä sanoo. Syyttäjän mukaan rikollinen toiminta kesti melkein 16 vuotta.

Miehen syytteitä käsiteltiin perjantaina Keski-Suomen käräjäoikeudessa. Syytteet koskevat aikaa tammikuusta 2002 heinäkuuhun 2017, jolloin mies työskenteli ensin Hallin varuskunnassa Jämsässä ja sen jälkeen ilmasotakoulussa Tikkakoskella Jyväskylässä.

Yli 700 erityisen vaarallista patruunaa
Syyttäjän mukaan mies anasti Puolustusvoimilta vuosien varrella muun muassa yli 29 000 erilaista patruunaa, yli 7 000 luotia, useita rynnäkkökiväärin piippuja, kymmeniä kevyen kertasingon putkia sekä useita kiloja harjoitusräjähdemassaa.

Lisäksi mies oli syyttäjän mukaan hankkinut aseiden osia ulkomailta ja valmistanut niistä ampuma-aselain vastaisesti sarjatuliaseen. Miehen hallusta löytyi myös 730 kappaletta panssarin läpäisyyn tarkoitettua patruunaa, joita on pidettävä erityisen vaarallisina aseina, syytteessä sanotaan.

Suurin osa omaisuudesta saatiin takaisin
Miestä syytetään kahdesta törkeästä ampuma-aserikoksesta ja törkeästä palvelusrikoksesta. Syyttäjän mukaan miehen anastama omaisuus oli erittäin arvokasta. Varkaus oli myös kokonaisuutena arvostellen törkeä, kun otetaan huomioon teon pitkäaikaisuus, omaisuuden laatu sekä se, että mies teki teon asemassa, joka edellyttää erityistä luottamusta, syyttäjä sanoi.

Suurin osa anastetusta omaisuudesta saatiin takaisin miehen hallusta.

Syyttäjä vaatii miehelle vähintään yhden vuoden ja neljän kuukauden mittaista ehdollista vankeusrangaistusta.

.....................................

Taas tällainen tapaus PV:llä. Luulin ensin, että tämä sama Merisotakoulun skapparin case: (https://yle.fi/uutiset/3-10243098). Olikin eri.
 
Back
Top