KALLIIKSIHAN se tuli.
Vuonna 2017 jatkuviin bensavarkauksiin kyllästynyt
Raakel Hynninen laittoi varkaan kuvan Facebookiin.
Varas suivaantui ja haastoi Hynnisen yksityisyyden suojan loukkauksesta oikeuteen.
Varas voitti ja Raakel Hynninen sai tuomion yksityiselämää loukkaavan tiedon levittämisestä. Hynniselle jäi maksettavaksi 10 000 euroa.
Sakkoja summasta oli 4 400 euroa.
Kuvan nettiin laittanut Hännisen työntekijä määrättiin maksamaan 660 euroa sakkoja, jotka Hynninen on luvannut maksaa hänen puolestaan.
Vahingonkorvauksia Hänninen joutuu maksamaan syytetylle yhteensä 1 500 euroa. Lisäksi Hynnisen maksettavaksi jäi syytetyn oikeudenkäyntikuluja 3070 euroa.
Tuomio ei ole vielä lainvoimainen. Hynninen on valittanut asiasta hovioikeuteen.
”Kyllähän se tuntui oikeustajun vastaiselta”, Hynninen sanoo.
”Varas sai polttoaineen, rahaa ja oikeudenkäyntikulut maksettiin hänen puolestaan.
Me saimme rangaistuksen.”
Hynninen ei ollut ainoa, jonka oikeustajua tapaus koetteli. Hän sai tapauksen johdosta paljon positiivista huomiota.
Topakalle Teboil-yrittäjälle satoi treffikutsuja. Tutut ja tuntemattomat soittivat, lähettivät sähköpostia ja Facebook-viestejä.
”Sain yhteydenottoja myös virallisilta tahoilta. Eräs kansanedustaja eduskunnasta soitti ja sanoi, että tähän lakiin täytyy saada muutos.
Kiitos Raakel, kun uskalsit nostaa asian esiin.”
IHMISET tulivat syömään Hynnisen Teboil-asemille osoittaakseen tukeaan. Tunnustusta tuli myös kollegoilta, kun Hynninen kesäkuussa valittiin Vuoden bensiinikauppiaaksi. Hynninen on ensimmäinen nainen, joka on saanut tittelin. Yksi valinnan syistä oli ”rohkeus puuttua koko kauppiaskuntaa ravistelevaan polttoainevarkausongelmaan.”
”Hienoltahan se tuntui saada tunnustusta. Itse ajattelen, että palkinto on 27 vuoden työn tulos”, Hynninen toteaa.
TÖITÄ Hynninen on tosiaan tehnyt. Bensakauppiaan ura alkoi jo 17-vuotiaana Heinäveden bensa-asemalta.
Kesätyö osoittautui kohtalokkaaksi sekä uran että yksityiselämän kannalta, sillä samaiselta bensa-asemalta löytyi myös tuleva puoliso.
Pariskunta muutti Kuopioon ja ryhtyi huoltoasemayrittäjiksi.
Myöhemmin aviopari muutti pääkaupunkiseudulle ja jatkoi yhdessä kahden huoltoaseman kauppiaina.
”Kun erosimme, sovimme, että minä jatkan yksin Koivuhaassa, koska asuimme lasten kanssa lähellä sitä.
Mies jäi toisen huoltoaseman kauppiaaksi.
VUONNA 2013 Hynninen sai vastuulleen myös Hyvinkään Teboilin.
Sen myötä Hynnisen piti opetella huoltoliiketoiminnan pyörittämistä, sillä huoltoaseman yhteydessä toimii autokorjaamo.
”Onneksi siellä on ammattilaiset töissä, sillä minulla ei ole huoltokokemusta.
Autan kyllä joskus jossain pienessä, esimerkiksi pitelen tuulilasia, jos on tarve.”
Vuosien aikana huoltoasematoiminta on muuttunut melkoisesti.
Aikanaan bensa-asemilla myytiin vain bensaa. Sitten myyntivaltiksi nousi kalja.
Nyt olut ei enää myy samaan malliin.
”Kauppojen aukioloaikojen vapautuminen on ollut tähän asti haastavin muutos, mutta siitä selvittiin.
Nykyisin myyntiä tuo ruoka.
Alalla tapahtuu muutoksia koko ajan, mutta rakastan työtäni. Parasta on vaihtelevuus”, Hynninen sanoo.
lalle on jälleen tulossa suuria muutoksia ilmastonmuutoksen torjunnan myötä.
Bensiinin myyjien päivät voivat olla sähköautojen tulon myötä luetut, mutta se ei Hynnistä huoleta.
Hän ei usko, että bensan myynti loppuu hänen elinaikanaan.
”Tällä hetkellä polttomoottoriautoja on 2,7 miljoonaa.
Hybridi-, sähkö-, ja kaasuautoja on noin 20 000.
Tuota lukua ei saa nopeasti keikautettua millään.”
”Ja tällä hetkellä sähköauton hiilijalanjälki on niin suuri, että normiautolla saa ajaa 60 000 kilometriä, ennen kuin pääsee samaan.”
VAIKKA bensiini- ja dieselpolttoaineiden myynti ei vielä lopu, niiden myynti ilman etukäteismaksua todennäköisesti loppuu jatkuvien varkauksien vuoksi.
Varkauksia on lähes päivittäin, joten hävityt summat ovat suuria.
Esimerkiksi tankillinen polttoainetta maksaa 50-90 euroa. Jos huoltamolta viedään joka päivä noin tankillinen polttoainetta, voi summa nousta vuodessa jopa 33 000 euroon.
Hynninen ei ole halunnut vielä siirtyä pelkkiin automaatteihin, sillä asiakaskunnassa on paljon iäkkäitä ihmisiä, joille korttimaksaminen on vierasta.
”Hyvinkäälle on tulossa vaihtoehto, jossa asiakas maksaa ensin ja tankkaa sitten.”
Hynninen uskoo, että bensiinikauppiaan töitä riittää vielä seuraavalle sukupolvellekin. Ja sitä sopii toivoa, sillä seuraava sukupolvi on jo koulutettu Hynnisen saappaisiin. Hynnisen tytär
Marena Hynninen on työskennellyt Koivuhaan huolto-asemalla jo yhdeksän vuotta.
”Hän on oikea käteni. Jos minulle kävisi jotakin, voin luottaa siihen, että Marena hallitsee arjen pyörittämisen ihan täysin.”
Myös lukiolainen
Mette Hynninen on huoltoasemilla töissä loma-aikoina ja Espanjassa asuva tytär
Jasmin Hynninen auttaa Suomessa käydessään.
Myös pienin 8-vuotias
Serena Hynninen auttelee äitiä töissä kykynsä mukaan.
NYKYISIN lapsista on apua, mutta aina ei ole ollut niin. Kun lapset olivat pieniä, Hynninen teki töitä periaatteessa vain virka-aikoina, mutta lasten mentyä nukkumaan, hän kaivoi paperityöt esiin.
”Hankkiuduin eroon työpöydästä, jotta ei näyttäisi siltä, että teen kotona töitä.
No, nyt paperit ovat keittiön pöydällä.”
Välillä avuksi on palkattu siivoja tai lastenhoitaja. Lastenhoitoapua Hynninen käytti erityisesti silloin, kun aviomiehestä oli tullut ero, ja lapset jäivät hänelle. Nuorinta lasta hoiti hetken aikaa ”varamummo”.
”Laitoin lehteen ilmoituksen, jossa etsittiin 1-vuotiaalle prinsessalle mummoa.
Löytämämme henkilö oli meillä töissä monta vuotta”, Hynninen sanoo.
Sinkkuna elävä Hynninen arvelee, että selviytymistä neljän lapsen ja yrittäjyyden kanssa on auttanut hyvä organisointikyky.
”Olen erittäin hyvä järjestämään asioita niin, että pystyn hoitamaan saman päivän aikana harrastukset, kaupassa käynnin, laskunmaksut ja kotityöt.”
LISÄHYÖTYÄ lienee ollut myös naisen energisyydestä. T
öiden lisäksi Hynnisen aikaa vievät lukuisat luottamustehtävät, liikunta ja leipominen.
”Teen tiikerikakkua molempiin huoltamoihin pari kertaa viikossa.
Muistan reseptin ulkoa ja se menee rutiinilla siinä sivussa, kun teen jokailtaista kaurapuuroa minulle ja tyttärelleni”, Hynninen sanoo.
Muusta ruoanlaitosta Hynnisen ei tarvitsekaan huolehtia, sillä töistä jää usein ylimääräistä.
”Helpottaa elämää tosi paljon, kun ei tarvitse aina kokata. Ja sotkua tulee vähemmän.”
Kun Hynninen haluaa todella rentoutua, hän lähtee ulkomaille.
Kun koulut päättyvät, hän lentää joka vuosi viikoksi all inclusive -lomalle lastensa kanssa, eikä tee mitään.
Mutta vain viikoksi, sillä enempää hän ei uskalla olla poissa.
”Aina, kun olen poissa jotakin tapahtuu, esimerkiksi pakastin hajoaa. Yrittäjyys sitoo.
Jos haluan rentoutua kunnolla, ainoa keino on lähteä pois kotoa. Jos olen kotona, teen töitä.”
Arjessa hyvää oloa tuo liikunta. Harjoituksia ei jätetä väliin, kuin pakon edessä.
”Jaamme tyttäreni kanssa personal trainerin, jonka kanssa treenaan kaksi kertaa viikossa. Liikunta on mielenterveyslääkkeeni.”
Lisäys 2.7.2019 kello 11.11: Lisätty tietoa käräjäoikeuden määräämistä vahingonkorvauksista.