Follow along with the video below to see how to install our site as a web app on your home screen.
Note: This feature may not be available in some browsers.
No joo, pikaisesti vielä.Eiku vastaa nyt vaan, äläkä arvostele mun argumentoinnin tasoa. Jos on niin paskaa argumentointia, niin luulisi sun olevan helppo ampua nuo alas. Anna palaa.
Kansallekin huvia, kun saavat arvuutella onko tällä kertaa kyseessä kirkkovaltuutettu vai espoolaismies..Niinpä, ja monesti ihan perusteltua olla julkaisematta ennen tuomiota.
Tätä voisi kysyä valtamedialta, poliitikoilta, tutkijoilta ja virkamiehiltä. Heistä se on äärimmäisen tärkeää.miksi on oleellista kertoa tekijän etnisyys
Eipä tuo kyllä ole ihan piikissä dd-listalla...ilmiöistä pitää pystyä keskustelemaan, mutta kynnys tuntuu olevan uskomaton..Kuitenkin siinä vaiheessa kun em seikkojen perusteella aletaan pitämään kaksoisstandardeja esimerkiksi rikoksesta epäillyn tietojen kertomisen suhteen, niin ollaan vaarallisella tiellä.
Tämä. Vuosia on valehdeltu, vittuiltu, syytetty, puhuttu täyttä vitun paskaa, politikoitu ym... ym... poliisin, poliitikkojen, "asiantuntijoiden", median, "tutqijoiden ym. persereikien toimesta.Voin kertoa että olen asiaa esittänyt asiallisesti toukokuusta 2015 lähtien eri kanavissa ministeriötä myöten. Mutta kun tässä ajassa ei mikään muutu, niin alkaa hieman korpeamaan. Sori siitä. Turhauttaa että osa ihmisistä on niin yksinkertaisia, osa sinisilmäisiä ja oma kansan pettureita. No, kai me saadaan tässä mitä tilataan.
No joo, pikaisesti vielä.
Ensinnäkin, lainaat minun tekstiäni ja sanot että puolustellaan, jolloin ilmeisesti tarkoitat että minä puolustelen. Ja sittenkään et osoita, miten "poliisikunta" on puolustellut. Heitetään joku hatusta otettu tilanne missä "joku" "kertoo miten asia on", mistä tämä em poliisikunta (joka ilmeisesti on eri asia kuin poliisi organisaationa, vaan se koostuu nimenomaan poliisimiehistä) sitten ilmeisen valheellisesti alkaa kertomaan että asiat eivät ole siten kuin tuo "joku" kertoi niiden olevan.
Sitten sinun ei tosiaankaan tarvitse kaivaa minulle tilastoja; ovat minun"kin" silmiini kantautuneet tosiaan. Eikä pelkkänä tilastona, vaan myös ihan empiirisinä havaintoina. Ihan turha luulla, että sinulla on jotain Salaista Tietoa, mitä muilla ei ole.
Paskojen kärräämistä poliisi tosiaan harrastaakin, siinä mitassa kuin mitä se nyky-yhteiskunnassa on mahdollista. Ilmeisesti tämä ei ole kantautunut sinun silmiisi.
Ja jos keski-ikäinen mies esittää netissä esim. suomalaista 15-vuotiasta poikaa niin siinä ei paljon varoitukset auta että pysy niistä keski-ikäisistä turkkilaisista erossa. Vai mitä olet mieltä?
Ja tosiaan voi ottaa kierroksia alemmas; jos ei kykene asialliseen keskusteluun, vaikka keskustelukumppani esittäisi itselle epämieluisia asioita, niin kannattaa mennä sellaiseen kuplaan keskustelemaan, missä ei tällaisia poikkipuolisia kommentteja esitetä. Tosin usein kuplassa elämisestä puhutaan vähän halveksuvaan sävyyn - ainakin jos kupla on puna-vihreä...
Ja todetaan vielä loppuun disclaimeri: en itsekään kaipaa Suomeen suurta määrää yleistä turvallisuutta huonontavaa, käytännössä mitään tuottamatonta porukkaa; riippumatta porukan alkuperästä, uskonnosta, seksuaalisesta suuntautumisesta, tai jostain näihin rinnastettavista seikoista. Kuitenkin siinä vaiheessa kun em seikkojen perusteella aletaan pitämään kaksoisstandardeja esimerkiksi rikoksesta epäillyn tietojen kertomisen suhteen, niin ollaan vaarallisella tiellä.
Eihän mikään onnistu kun aina pitää ottaa oppia naapurista...Tämä. Vuosia on valehdeltu, vittuiltu, syytetty, puhuttu täyttä vitun paskaa, politikoitu ym... ym... poliisin, poliitikkojen, "asiantuntijoiden", median, "tutqijoiden ym. persereikien toimesta.
Minunkin mitta on aivan vitun täysi tähän sirkukseen. Jokainen ameeban ÄÖ:tä isompaa kyllä tajuaa mitä täällä tapahtuu, mutta ei, paskotaan kaikki.
Onks se @YJT paljon vai vähän?
Etunimen voisi kyllä paljastaa, kuten virolainen lehdistö tekee.Nimiähän ei käsittääkseni yleensä muutenkaan julkaista ennen kun on tuomioistuimessa todettu syylliseksi.
@YJT on tolkun ihminen ja varmasti liki kaikki kentällä olevat..
Kaveripiirissä kiersi jonkun aikaa sitten kysely siitä, minkä ikäisiä olivat olleet kun ensimmäisen kerran heille jotakin seksuaalista ehdoteltiin. Naisilla taisi vastauksien keskiarvo olla jotakin 13 vuotta, nuorin taisi olla 6-vuotias. Nykyään useimmat vastaajista ovat 30-50-vuotiaita. Tällä kovin epätieteellisellä perusteella väittäisin että aika helvetin korkealla.Omana kommenttina lisäisin vielä sen, että POLIISIN edustajat sanovat että seksuaalirikokset eivät ole lisääntyneet, vaan ilmoituskynnys on laskenut. Tuoreimmassa keississä 1/52 uskalti tehdä asiasta ilmoituksen. Kuinka ylhäällä se ilmoituskynnys poliisin mielestä ennen oli?
Kaveripiiri a.k.a. Tilastokeskus. Asia vilpitön.Kaveripiirissä kiersi jonkun aikaa sitten kysely siitä, minkä ikäisiä olivat olleet kun ensimmäisen kerran heille jotakin seksuaalista ehdoteltiin. Naisilla taisi vastauksien keskiarvo olla jotakin 13 vuotta, nuorin taisi olla 6-vuotias. Nykyään useimmat vastaajista ovat 30-50-vuotiaita. Tällä kovin epätieteellisellä perusteella väittäisin että aika helvetin korkealla.
Yksittäisen ihmisen kohdalla kyllä. Mutta jos sä istut sen penan kanssa siinä partioautossa illasta toiseen ja manaat tätä paskaa, sitten manaat tätä paskaa seuraavan kollegan kanssa taas. Luulisi että jossain kohtaa se lamppu syttyisi, että ei helvetti, me ollaan melkein kaikki samaa mieltä! Pitäskö meidän avata suumme? Ei, koska asuntolaina.No kyllä se vaan valitettavasti vaikuttaa mitä sanoo kun riskinä on menettää työ, etenkin jos on vielä perhe ja lainat.
Katos se on taas Taponen vauhdissa.Jos asuu Espoossa, lienee espoolainen? Olen minäkin ollut esim tamperelainen, vaikka en ole asunut Tampereella kuin vähän aikaa.
... peltipoliiseihin?Hieman tuntuu prioriteetit olevan erikoiset kun 2000 vinkkiä LASTEN seksuaalisesta hyväksikäytöstä on tutkimatta ja voimavarat kohdistetaan...sanonko mihin..