Harri Gustafsberg työskenteli kaksi vuosikymmentä poliisin erikoisjoukossa Karhussa. Kirjassaan hän avaa, minkälaisia henkisiä ominaisuuksia erikoisyksikössä työskentely vaatii.
www.reservilainen.fi
Erikoisyksiköissä ollaan ylpeitä omasta tekemisestä, mutta vaarana on voittamattomuuden illuusio, Karhussa pitkään työskennellyt Harri Gustafsberg sanoo
Helsinkiin sijoitettu mutta valtakunnallisella säteellä operoiva yksikkö on muiden erikoisjoukkojen tapaan ryhmä, jonka ympärillä leijailee omanlaisensa salaperäisyyden aura.
Mediassa nykyiset tai entiset Karhun jäsenet ovat esillä hyvin harvoin.
Jo tämänkin takia yli kahdenkymmenen vuoden uran Karhussa tehneen
Harri Gustafsbergin yhdessä
Heidi Holmavuon kanssa kirjoittama kirja
Karhuryhmä (Otava) on poikkeuksellinen kurkistus erikoisyksikön sielunmaisemaan.
Yleinen ajatusmalli: ”Me ollaan me ja kaikki muut ovat ihan paskaa”
Gustafsberg myöntää suoraan erikoisyksikköjen olevan henkisesti oma maailmansa.
Hänen mukaansa erikoisyksiköissä työskentelevät tiedostavat hyvin tarkkaan oman asemansa ja sen, kuinka vaikeaa tuohon joukkoon on päästä.
Se näkyy poikkeuksellisena itseluottamuksena ja ammattiylpeytenä.
– Erikoisyksiköille on ominaista kaikkialla maailmassa, että he ovat helvetin ylpeitä siitä, mitä he tekevät. Se positiivinen kierre näkyy.
Kun erikoisyksikössä on päässyt tulokasvaiheen jälkeen ryhmän täysivaltaiseksi jäseneksi, niin ihminen muuttuu.
Selkä nousee suoraan ja katse on pistävän terävä, Gustafsberg maalaa.
Itseluottamus ja oman erikoisaseman tunnistaminen ovat kuitenkin kaksiteräinen miekka.
Kovasta luottamuksesta itseensä ja muihin ryhmäläisiin on yllättävän lyhyt matka uskoon omasta kaikkivoipaisuudesta, joka pitkässä juoksussa harvoin palvelee ketään.
Sen myös Gustafsberg myöntää.
– Voittamattomuuden illuusio syntyy itse asiassa usein erikoisyksiköissä. Se ajatusmalli on aivan yleinen, jossa me ollaan me ja kaikki muut ovat ihan paskaa.
Vahva ryhmädynamiikka suojaa toki vaativassa työssä, mutta siinä on kääntöpuolensakin.
Niinhän ne sanovat, että lääkkeen ja myrkyn ero on määrässä, entinen poliisi naurahtaa.
Gustafsbergin mukaan henkisen suorituskyvyn merkitykseen kiinnitetään viranomaistasolla nykyisin jo aivan eri tavalla huomiota kuin vaikka vuosituhannen alussa.
Hänen mukaansa kriisiorganisaatiot eivät siltikään ymmärrä vielä täysin asian tärkeyttä.
Gustafsbergin arvion mukaan Karhun jäsenet ovat ajatusmaailmaltaan keskenään varsin samankaltaisia.
– Jos haluaa pärjätä Karhussa, on oltava kyky ratkoa ongelmia nopeasti paineen alla, on pystyttävä sietämään stressiä ja epävarmuutta, oltava yhteistyökykyinen ja tietysti fyysisesti hyvässä kunnossa.
Kuinka paljon näitä ominaisuuksia on sitten mahdollista kehittää ja kuinka paljon ne ovat perinnöllisiä ominaisuuksia?
Gustafsberg vertaa tilannetta huippu-urheiluun.
Kovalla työllä voi päästä todella pitkällekin, mutta esimerkiksi 100 metrin olympiafinaalissa juoksijalla on oltava pohjalla myös loistava geneettinen perimä, joka sopii pikajuoksuun.
– Ihminen pystyy kehittämään merkittävästi ominaisuuksiaan, mutta aivan huipulle mentäessä sen geneettisen perimän tuen on oltava siellä.
Henkilökohtaiselle ramboilulle ei ole sijaa
Vaikka Karhu laitetaan Suomessa juuri niihin kaikista pahimpiin tilanteisiin aina kouluammunnoista lähtien, henkikohtaiselle ramboilulle toiminnassa ei ole sijaa.
Haastavimmat tehtävät tarkoittavat myös sitä, että epäonnistumisen todennäköisyys on aina tavallista tehtävää suurempi.
Gustafsberg myöntääkin epäonnistumisten käsittelyn olevan todella tärkeää työssä.
– Se on mielenkiintoista, mitä on ylipäätään epäonnistuminen.
Monta kertaa teimme työmme niin hyvin kuin se oli niissä olosuhteissa mahdollista ja lopputulos oli silti ihan paska.
Se on aina merkittävä epäonnistumisen kokemus, kun ihminen menehtyy.
Siitäkin huolimatta, että syvällä sisimmässään tietää, että tämän parempaa lopputulemaa ei tästä ollut mahdollista saada.
Tietysti kaikissa ammateissa tulee ihan puhtaitakin epäonnistumisia, myös tässä työssä, Gustafsberg pohtii.
Gustafsberg painottaa muistijäljen käsittelyä.
Tässä metodissa epäonnistumiset perataan välittömästi läpi ja katsotaan, mitä tapahtui, miltä tuntui ja mikä oli lopputulos.
Tämän jälkeen sama tehtävä käydään mielessä läpi optimaalisella lopputuloksella niin vahvasti, että epäonnistumisen kokemus korvautuu ja painuu taka-alalle.
Nuorena adrenaliiniaddiktiota – ”Olin ihan kakara alussa”
– No minähän olin ihan kakara silloin alussa.
Ihan eri henkilö olen nyt persoonaa myöten. Vuosien myötä koko ajattelutapa työn merkityksestä on muuttunut täysin.
Nuorenahan se oli sellaista adrenaliiniaddiktiota, kun oli vain hauska ampua, laskeutua köysillä ja puskea itseään äärirajoille.
– Karhussahan me oikeasti naurettiin ihmisille, jotka istuivat illat sohvalla sipsejä syöden, että eihän tuo ole mitään tosimiesten elämää.
Ja me oikeasti uskoimme niin. Se oli tapa luoda identiteettiä.
Näin ulkopuolelta tarkasteltuna se tietysti näyttää todella naiivilta ja hassulta.
Kirja Harri Gustafsbergin ja Heidi Holmavuon Karhuryhmä (Otava) julkaistiin loppuvuodesta 2019.