Suomen sisäinen turvallisuus

samanlaista esitutkintaa kuin poliisikin.
Keskustelussa ehkä tulee outoja viboja siksi koska sana "esitutkinta" on varattu poliisille ja muulle virkakoneistolle. Muiden tekemä tutkinta on tutkintaa tai selvitystä sekä etsintää, mutta sillä ei käsittääkseni ole virallista luonnetta.

Joku uhrin omainen saattaisi jopa käyttää saatuja tietoja keinoin jotka ylittäisivät syytekynnyksen. Niitä voi jokainen itsekseen pohtia mitä ne voisi olla.
Vanhempi toimeksiantajana ei mahdollisesti edes ajattele mikä keino olisi oikein. Motiiviksi voi riittää ihan vaan "se nopein ratkaisu". Omasta mielestä oikeus, viranomaisen mielestä syytteen paikka.

Jos oma lapsi tapettu eikä syyllisiä kaiveta esiin poliisin toimesta.
Totta. Tähän sopii mikä tahansa selvitys ja ratkaisija. Silmä silmästä -tavoite.
.
 
Eipä tuohon näytä olevan mitään todistetta tuolla.
Mutta poliisinkuvien numeroiden 3-4 henkilön tunnistus tuolla on mielestäni 99.9%.

Myötähäpeää näille jotka ihailevat mustien rikollista slummikulttuuria ja elävät ikuista lapsuutta roolileikeissään.

a5adc.jpg
 
" - - esimerkiksi Kaivohuoneen tapauksessa kyseessä on parikymppisten ulkomaalaistaustaisten miesten joukkio, joista osan oleskelupaikoista poliisi on jo tietoinen."

" - - ennaltaestävän toiminnan johtaja Jari Taponen nostaa yhdeksi syyksi suuren järjestyshäiriömäärään koronaviruspandemian vaikutukset."

"Toinen koronan tuoma vaikutus nuorten elämään on Taposen havaintojen mukaan se, että nuorisotyöttömyys on ollut tänä vuonna erityisen korkeaa."
 
Rikosepäilyt | Kaksi taksinkuljettajaa tappeli Asema-aukiolla keskiviikkoiltana – toinen kuljettaja ajoi tahallaan toisen autoa päin:
https://www.hs.fi/kaupunki/art-2000006586464.html

..................................................

Tuossa vielä iltalehden juttu samaan aiheeseen.. tutkitaan siis törkeän pahoinpitelyn yrityksenä ja pahoinpitelynä. Kovat nimikkeet taas kerran liittyen takseihin. Mitä tulee taksiautoiluun niin mikä Pandoran lipas avattiinkaan kun uusi taksi"laki" (villi länsi) tuli voimaan pari vuotta sitten. Kiitti vaan Berner.
Ilmeisesti jotain tiukennuksia on onneksi tulossa, mutta tuskin riittäväksi.
 
" - - esimerkiksi Kaivohuoneen tapauksessa kyseessä on parikymppisten ulkomaalaistaustaisten miesten joukkio, joista osan oleskelupaikoista poliisi on jo tietoinen."

" - - ennaltaestävän toiminnan johtaja Jari Taponen nostaa yhdeksi syyksi suuren järjestyshäiriömäärään koronaviruspandemian vaikutukset."

"Toinen koronan tuoma vaikutus nuorten elämään on Taposen havaintojen mukaan se, että nuorisotyöttömyys on ollut tänä vuonna erityisen korkeaa."
Taponen siirtää parodiahorisonttia niin ettei itse Keijokaan pysy perässä. Vai on nuorisotyöttömyyskin ollut näiden kiusana? Minusta tuntuu ettei tämän ryhmän edustajia ole työn kahleet koskaan sortaneet.
 
@YJT minulla olisi tuohon Kaivohuoneen tapaukseen hyvä vinkki, 2 luotettavaa silminnäkijää. Heidät on helppo löytää, senkun vaan tarkistatte työvuorolistasta ketä siinä maijassa istui.

Lyön kyllä ison veikan, että jos 5 valkonaamaa potkii mustaa poliisien nähden, on epäillyt meleko nopiaa kopissa eikä heitä tarvitse kuukauden perästä kysellä
 
Mistä tieto?
 
" - - esimerkiksi Kaivohuoneen tapauksessa kyseessä on parikymppisten ulkomaalaistaustaisten miesten joukkio, joista osan oleskelupaikoista poliisi on jo tietoinen."

" - - ennaltaestävän toiminnan johtaja Jari Taponen nostaa yhdeksi syyksi suuren järjestyshäiriömäärään koronaviruspandemian vaikutukset."

"Toinen koronan tuoma vaikutus nuorten elämään on Taposen havaintojen mukaan se, että nuorisotyöttömyys on ollut tänä vuonna erityisen korkeaa."
Seli seli.

Alkaa vain Stadissa mamujen määrä lähestyä kriittistä massaa, jolloin nuo kokevat alueen olevan lopullisesti omansa ja alkavat käyttäytyä isännän elkein.

Kannattaa stadilaisten opetella uimaan. Tätä kivaa on tarjolla paljon, ja yhä enenevissä määrin.
 
Just
 
@YJT minulla olisi tuohon Kaivohuoneen tapaukseen hyvä vinkki, 2 luotettavaa silminnäkijää. Heidät on helppo löytää, senkun vaan tarkistatte työvuorolistasta ketä siinä maijassa istui.

Lyön kyllä ison veikan, että jos 5 valkonaamaa potkii mustaa poliisien nähden, on epäillyt meleko nopiaa kopissa eikä heitä tarvitse kuukauden perästä kysellä
Just.
 
Järjestyshäiriöt Helsingin keskustassa ovat lisääntyneet räjähdysmäisesti – Poliisia työllistävät ”katujengit, joilla ei ole johtajaa eikä hierarkiaa”
Poliisi on havainnut viime aikoina suuria kokoontumisia, jotka ovat aiheuttaneet levottomuuksia.
...
POLIISIN ennaltaestävän toiminnan johtaja Jari Taponen nostaa yhdeksi syyksi suuren järjestyshäiriömäärään koronaviruspandemian vaikutukset.

Ravintoloiden, nuorisotilojen ja esimerkiksi koulujen sulkeminen on vaikuttanut nuorten kokoontumisiin. Esimerkiksi yöllisistä puistokokoontumisista on aiheutunut sen vuoksi häiriötä, että ihmiset lähistöllä nukkuvat ikkunat auki.
Kunhan rokote tulee ja ikkunat pannaan kiinni, niin sitten kaikki on taas kuten ennenkin

Olen huojentunut :rolleyes:
 
Back
Top