Suomen sisäinen turvallisuus

Komppaan vielä itseäni. Katsokaapas tätä pikku uutista. Ja kertokaa se noin 300 000:lla ja laajentakaa vielä mukaan keskuslämmityksen keskuskohdat. Lisätkää mukaan 30:tä astetta lähentelevä pakkanen. Lukekaa sitten Remeksen kirja Jäätyvä Helvetti.

Tällaisia juttuja voisi olla odotettavissa ja niihin syyllisen osoittaminen voisi olla suoraan hankalaa. Ja tällaisenkin skenaarion täytyy olla valtiojohdon kokonaisarviossa ja laskelmissa mukana. Kun aletaan järjestelemään sitä kansanäänestystä NATO:sta mikä kansalle on luvattu.

http://yle.fi/uutiset/3-9278497
Viestintävirasto: Taloautomaatiojärjestelmiä kaataneen verkkohyökkäyksen takana oli rikollisia
Muun muassa lämmitystä ohjanneet tietokoneet käynnistyivät uudelleen, kun hyökkäysliikenteen rasittamien laitteistojen suorituskyky loppui kesken.

8.11.2016 klo 09:31päivitetty 8.11.2016 klo 09:38
13-3-8888362.jpg

AOP
13
Viestintävirasto arvioi, että Lappeenrannassa ja Raumalla taloautomaatiojärjestelmiä häirinneen verkkohyökkäyksen takana on rikollisia. Tihutyön varsinainen maalitaulu ei kuitenkaan ole olllut Suomessa.

– Meidän tietojen mukaan kysymyksessä olleet järjestelmät eivät ole varsinaisia kohteita tässä tapauksessa, vaan näitä on hyödynnetty eurooppalaiseen toimijaan kohdistuneen verkkohyökkäyksen toteuttamiseen. Eli vaikuttaisi siltä, että ihan rikolliset täällä taustalla ovat toimimassa, sanoo johtaja Jarkko Saarimäki Viestintäviraston Kyberturvallisuuskeskuksesta.

Tapahtunut täyttää palvelunestohyökkäyksen tuntomerkit.

– Hyökkäys on toteutettu siten, että siinä ohjataan hyökkäysliikennettä erilaisten haavoittuvien järjestelmien kautta, ja tässä tapauksessa nämä järjestelmät ovat olleet sellaisia, että niitä käytetään taloautomaation ohjaamiseen. Järjestelmän suorituskyvyn puutteen takia järjestelmät kaatuvat, mikä aiheuttaa lämmönsyötön häiriöin, Saarimäki kuvailee tapahtunutta.

Hänen mukaansa automaatiota ohjaavien tietokoneiden riittävän vahvasta suojauksesta tulee pitää huolta, sillä hyökkäysten seuraukset voivat olla hankalia. Esimerkiksi lämmityksen katkaiseminen pakkasella voi johtaa putkirikkoihin.

Kaiken kaikkiaan Saarimäki luonnehtii nyt paljastuneita hyökkäyksiä vakaviksi muistutuksiksi.

– Kyllä ne vakavia ovat. Suomalainen yhteiskunta on jo niin riippuvainen sähköisistä järjestelmistä.
Kuten aiemmin kirjoitin niin esim. Yhdysvalloissa käytetään enemmän dollareitacyber uhkien ja cyber terrorismin torjuntaan kuin fyysiseen. Siitä voi päätellä vähän millaisista summista puhutaan. Enkä tarkoita nyt mitään echelonia tai tulevaa suomalaista verkkotiedustelu vastinetta. Täällä on oikeasti ihan lasten kengissä koko cyberturvallisuus ajatus. Vihapuheeseen saatiin nopeasti resurssit. Cyberuhkien torjuntaan ei... Viha puhe siis puhe ei ole tappanut tai tapa ketään. Cyber isku esim. HYKS tai muuhun sairaalaan voi ja todennäköisesti tappaa. Ihan yhtenä esimerkkinä.
 
Suomalaisilla et saa mellakkaa aikaiseksi kovinkaan helposti. Se vaatii aiheen, suunnittelua, porukan kokoamista, jupinaa ja kyräilyä, mielellään vähän viinaa ja muutaman rohkeamman/jurrisemman, jotka aloittavat riehumisen, ja sitten mennään porukalla siihen mukaan. Poliisi tulee paikalle, kaasuttaa ja raudoittaa muutaman kuumakallen ja homma kuivuu kasaan. Siksi mellakat ovat Suomessa melko harvinaisia.

Toista se on rikkaammissa kulttuureissa. Mikä tahansa syy käy, vittuilu, väärä katse, huutelu, naisen vilkkuvat sääret. Joku vetää hirveät kilarit, ja puolessa minuutissa kaikki paikalla olijat ovat lietsoneet itsensä hurjaan raivoon, vaikka syykään ei todennäköisesti ole suurimmalle osalle selvä. Paikalle tulee lisää väkeä metelin, somen tai kaveripiirin houkuttelemina, ja kohta naapurusto palaa. Mellakkajoukot käyttävät ihan kunnolla voimaa, armeijakin saatetaan kutsua paikalle. Kuolonuhrit ihan yleisiä, puolin ja toisin. Siksi mellakat ovat hiekka-kulttuureissa arkipäiväisiä asioita.

Tuossa Stadin steissin hässäkässä olisi voinut käydä pahemminkin. Kyllä se kunnon mamu-mellakka saadaan tännekin vielä aikaiseksi. Sitten jälki onkin jo sen näköistä, että siinä ei enää median vaikeneminen onnistu.
Samaa mieltä täysin tästä! Suomalaiset ei todellakaan lähde helposti mihkään miekkariin riehumaan, juuri minkään asian vuoksi. Ja uskovat vielä poliisin puhetta. Mutta rikkaammista kulttuureista tulevilla menee helposti tunteisiin ja isommalla joukolla, ja sitten ei poliisin puhe auta. Silloin tulee ruumiita ja autot yms alkaa palamaan. Jossain palstalla kerrottiin että rikkaampien kulttuurien edustajat pysyy ruodussa vain kovemmilla otteilla, ei keskustelulla ja ymmärtämisellä. Eli kun Saddam, Muammar Gaddaf ja kumppanit paimensivat kansaa helikopterein, pommein, kaasulla ja armeijoin niin siinä oli joku viisaus mukana kuitenkin. Sivistyneessä lännessä sitä ei vain ( silloin vielä) ymmärretty!
 
Olen aiemminkin esittänyt kantani siitä, että NATO:on meneminen ei ole noin vain helppoa ja sinne asteleminen, joka voi olla hidas ja kaikkien NATO-valtioiden hyväksynnän vaatima prosessi, voi laukaista Venäjän taholta ennen Suomen jäsenyyden hyväksymistä juuri sen tasoisen reaktion, joka riittää estämään jäsenyysprosessin loppuun viemisen. Ja sen vuoksi NATO:on pitäisi askeltaa silleen rauhallisempana ajankohtana kuin nyt. Tai sitten aivan pirun taitavasti ja ovelasti.

Eli jos Venäjä saa tiedustelullaan selville että juuri kuukauden päästä Suomen jäsenyyshakemus ollaan laittamassa käsittelyyn, se voi laittaa liikkeelle Suomen epästabiloimiseksi riittävän hybridisodankäynnin kuvion, joka pelästyttää joitain NATO-maita lähtemästä osallistumaan uuteen mini-Ukrainaan.

Jos riittävä lännen tuki saadaan muilla järjestelyillä ja kahdenvälisillä sopimuksilla vaikkapa USA:n, Ruotsin ja Britannian kanssa (joihin voi liittyä jos vaikka mitä salaista klausuulia), niin vastuullinen valtiojohto menee sitä kautta, mikä ei laukaise Venäjän puolisotilaallista vastareaktiota.

Epäilen että Sale on saanut selkeät uhkailut siitä, miten Venäjä aikoo estää toimillaan Suomen smoothin NATO:on menemisen. Olisi ihme jos ei olisi. Tuollaiset Venäjän toimet voisivat romahduttaa Suomen taloudellisen toipumisen ja aiheuttaa suuren suurta vahinkoa, jos lännessä Suomi luokiteltaisiinkin vaikka lievästikin Georgian tai Ukrainan tapaiseksi maaksi, josta Venäjä on saanut epästabiloivan otteen. Eikä sen otteen tarvisi olla suuren suuri, ei tietenkään e.m. maiden tapaan avointa sotilaallista konfliktia, vaan paljon vähäisempikin riittäisi ja NATO-prosessi voisi pysähtyä ja taloutemme olisi kuralla.

Ei Sale voi kertoa tämän kaltaisista uhkailuista julkisesti. Kansahan pelästyy. Ja sitä paitsi ei popula yleisesti pysty handlaamaan Truthia maailman raadollisuudesta. Sille tulisi paskat housuun jos se pakotettaisiin näkemään niin Lännen kuin Idän toimet raadollisimmillaan. Helpompaa katsella televisiosta jotain turvallista toistoa. Salattuja elimiä kenties?

En tämän nyky-Venäjän kanssa mitään parempaa ajankohtaa ole tulossa. Tietenkin USA:n kanssa tulisi sopia turvatakuista jo jäsenyysneuvotteluiden ajaksi ihan sillä sekunnilla. Muutoihan se olisi valmis konsepti Venäjälle miten muutkin Natohalukkaat estetään jäsenyyttä anomasta.

Jos taas Venäjä on uhkaillut Suomea liittymästä ihan valtiomiesten kesken niin eikö se ole jo painava syy hakea sitä jäsenyyttä. Mihin Venäjä säästelee tai tarvitsee Suomea joka ei ole Naton jäsen.

Suomen jäsenyyshän ei olisi kovin tyypillinen Natojäsenyys. Suomella olisi asevelvollisuus. Suomi voisi myös kirjata, ettei tänne tule muiden maiden joukkoja ellei Suomi niitä pyydä. Kaikki olisi Natolle ihan fine - jopa keventäisi muiden maiden osuutta.

Mitä jäsenyyden saamiseen tulee niin se on kuitenkin aina jenkeistä kiinni. Edellä mainituin askelmerkein heidän tuellaan jäsenyys olisi nopeasti naputeltu. Ja taas - jos valtiojohtomme sanoisi, että nyt on aika hakea jäsenyyttä niin ei tämä kansa paljoa hangoittelisi. Kaikki tietäisivät miksi. Ja jenkkien turvatakuiden neuvottelu onnistuisi kyllä salassapitäen.

Jos taas valtiojohtomme ei tohdi Venäjän reaktioiden pelossa jäsenyyttä hakea niin sekin tulisi kyllä kertoa. Miten geopoliittisesti tai meidän kannaltamme on parempi tilanne sellainen jossa Venäjällä on veto-oikeus tähän päätökseemme. Mihin se tuota valtaansa tarvitsee.

Jos taas Natokysymys on Venäjälle nyt niin palava sisäpoliittinen kysymys niin valtiojohtomme tulisi ymmärtää miksi ja mihin tuo tie vie. Ei parempaan vaan totalitarismiin. Ja jos valtiojohtomme ei halua, että sohimme näitä rikollisia Venäjän vallanpitäjiä niin sen tulisi ainakin yrittää saada USA:n turvatakuut joka ihan sellaisenaankin riittäisi meille. Hieman spesifimpi kysymys kuin Natojäsenyys siksi, että tiedossa ei ole mitä jenkit tarvitsisivat vastineeksi. Mutta vaikkapa apu Baltian puolustamisessa ei olisi paha rasti koska samassa liemessä olisimme kuitenkin.
 
Viimeksi muokattu:
Kuten aiemmin kirjoitin niin esim. Yhdysvalloissa käytetään enemmän dollareitacyber uhkien ja cyber terrorismin torjuntaan kuin fyysiseen. Siitä voi päätellä vähän millaisista summista puhutaan. Enkä tarkoita nyt mitään echelonia tai tulevaa suomalaista verkkotiedustelu vastinetta. Täällä on oikeasti ihan lasten kengissä koko cyberturvallisuus ajatus. Vihapuheeseen saatiin nopeasti resurssit. Cyberuhkien torjuntaan ei... Viha puhe siis puhe ei ole tappanut tai tapa ketään. Cyber isku esim. HYKS tai muuhun sairaalaan voi ja todennäköisesti tappaa. Ihan yhtenä esimerkkinä.

Meillä on osaamistasoltaan ihan oikeasti maailman huippuja tietoturvallisuuden alalta Suomessa, joita on vahdanneet ja vahtaavat tiedustelupalvelut niin idästä kuin lännestä. Sen sijaan en tiedä lainkaan, millä vakavuusasteella valtiollisella tasolla tähän investoidaan.
 
Jos taas valtiojohtomme ei tohdi Venäjän reaktioiden pelossa jäsenyyttä hakea niin sekin tulisi kyllä kertoa. Miten geopoliittisesti tai meidän kannaltamme on parempi tilanne sellainen jossa Venäjällä on veto-oikeus tähän päätökseemme. Mihin se tuota valtaansa tarvitsee.

No ei pitäisi kertoa eikä myöskään kertoa etukäteen kenellekään sitäkään, jos meinaavat tehdä sen irtioton nopealla hypyllä NATO:oon tai muihin turvatakeisiin. Mutta jos se meinataan tehdä tässä kireässä tilanteessa, se täytyisi tehdä ilman mitään hitaita demokraattisia kansanäänestyksiä kuten isäntämaasopimus tehtiin - ruotsalaisilla on varaa vatuloida sitä parlamentaarisesti, meillä ei ollut.

Demokraattinen vaihtoehto on ihan liian haavoittuvainen, hidas ja sitäpaitsi Suomen kansa ei vielä halua sitä joten siinä se. Se täytyy propagoida pelottelemalla NATO-myönteiseksi jotta kansanäänestys toisi toivotun tuloksen. Demokraattisten toimintajärjestelmien ohittaminen tiukan paikan tullen on toki meillekin ja myös Salelle tuttua (esim. euron käyttöönotto), mutta tässä tapauksessa se repisi kansaa kahtaalle tavalla, joka heijastuisi myös maanpuolustuskykyyn eheyden heikentymisenä. Siis jos tällainen temppu yritetään tehdä ennen aikojaan. Montaa yhtäaikaista muuttujaa pelissä, monta mahdollisuutta munata todella vaarallisesti.

Täytyy olla tarkkana ja pelin näkyvillä olevista pelaajista luotan ehdottomasti eniten kuitenkin Saleen. Ja näin täytyy ollakin, jo komentorakenteen toimivuuden takia.
 
Viimeksi muokattu:
Siviilisaatio loppuu, Jykä kertoo...

Katainen: Populismi uhkaa ajaa Euroopan tuhoon

Suomen EU-komissaarin Jyrki Kataisen (kok.) mukaan populismin voittokulku uhkaa johtaa Euroopan tuhoon.

Katainen otti voimakkaasti kantaa populismia vastaan Politico-verkkolehden haastattelussa. Hänen mukaansa populistit tarjoavat heppoisia ja yksinkertaisia ratkaisuja monimutkaisiin ongelmiin.

– Jos jatkamme tätä tietä, se on sivilisaation loppu, hän varoitti.

– Oletteko koskaan kuulleet yksityiselämässänne, että voisitte saavuttaa asioita tarjoamalla helppoja ratkaisuja vaikeisiin ongelmiin? Minä tarjoan vaikeita ratkaisuja tietäen, että vihaatte minua, mutta teen niin, koska uskon sen olevan vastuullista.

Katainen toimii EU:n komission varapuheenjohtajana, jonka vastuualueena on työllisyys, kasvu, investoinnit ja kilpailukyky.

Katainen otti haastattelussa kantaa myös euroalueen syventämisen tarpeeseen. Hänen mukaansa euroalueella tarvitaan enemmän solidaarisuutta, mutta sitä varten euromaiden talouseroja on saatava kavennettua.

Kataisen mukaan pysyvät tulonsiirrot maasta toiseen ei ole reilu ratkaisu.

– Tunne reiluuden puutteesta pitäisi ratkaista ennen kuin valuuttaunionin syventäminen on mahdollista.
http://www.suomenmaa.fi/?app=NeoDirect&com=6/3/172651/cf910dba50
 
No ei pitäisi kertoa eikä myöskään kertoa etukäteen kenellekään sitäkään, jos meinaavat tehdä sen irtioton nopealla hypyllä NATO:oon tai muihin turvatakeisiin. Mutta jos se meinataan tehdä tässä kireässä tilanteessa, se täytyisi tehdä ilman mitään hitaita demokraattisia kansanäänestyksiä kuten isäntämaasopimus tehtiin - ruotsalaisilla on varaa vatuloida sitä parlamentaarisesti, meillä ei ollut.

Demokraattinen vaihtoehto on ihan liian haavoittuvainen, hidas ja sitäpaitsi Suomen kansa ei vielä halua sitä joten siinä se. Se täytyy propagoida pelottelemalla NATO-myönteiseksi jotta kansanäänestys toisi toivotun tuloksen. Demokraattisten toimintajärjestelmien ohittaminen tiukan paikan tullen on toki meillekin ja myös Salelle tuttua (esim. euron käyttöönotto), mutta tässä tapauksessa se repisi kansaa kahtaalle tavalla, joka heijastuisi myös maanpuolustuskykyyn eheyden heikentymisenä. Siis jos tällainen temppu yritetään tehdä ennen aikojaan. Montaa yhtäaikaista muuttujaa pelissä, monta mahdollisuutta munata todella vaarallisesti.

Täytyy olla tarkkana ja pelin näkyvillä olevista pelaajista luotan ehdottomasti eniten kuitenkin Saleen. Ja näin täytyy ollakin, jo komentorakenteen toimivuuden takia.

Jos valtiojohto on tekemässä natoon liittymisen nopealla irtiotolla niin miten sinä erotat sen siitä tilasta, että ovatkin vain kyvyttömiä tekemään päätöksiä ja siksi olemme muiden tekemien geopoliittisten muutoksien armoilla. Paitsi tietysti jälkikäteen. Silloinhan valtiojohdon tulisi päinvastoin kertoa, että Suomen turvallisuuspoliittinen ratkaisu on heillä hahmottumassa eikä sen suhteen ole huolta. Nyt pressa sen sijaa hokee vanhoja mantroja ja hyssyttelee keskustelemasta asioista kansalaisten kesken pitäen Natoon liittymisen kannattamista ääriajatteluna.
 
Viimeksi muokattu:
– Jos jatkamme tätä tietä, se on sivilisaation loppu, hän varoitti.

Niin Käteinen on oikeassa, että rajat kiini !!! :)
 
Meillä on osaamistasoltaan ihan oikeasti maailman huippuja tietoturvallisuuden alalta Suomessa, joita on vahdanneet ja vahtaavat tiedustelupalvelut niin idästä kuin lännestä. Sen sijaan en tiedä lainkaan, millä vakavuusasteella valtiollisella tasolla tähän investoidaan.
Osaamista on toki. Vielä kun olisi rahaa ja resursseja ottaa siitä täysi hyöty irti. Suomen kaltainen teknologiaan nojaava maa on todella haavoittuvainen. Homma ei kuitenkaan ole vain valtion harteilla yksin, vaan myös yritysten ja yksityisten ihmisten.
 
Jos valtiojohto on tekemässä natoon liittymisen nopealla irtiotolla niin miten sinä erotat sen siitä tilasta, että ovatkin vain kyvyttömiä tekemään päätöksiä ja siksi olemme muiden tekemien geopoliittisten muutoksien armoilla. Paitsi tietysti jälkikäteen. Silloinhan valtiojohdon tulisi päinvastoin kertoa, että Suomen turvallisuuspoliittinen ratkaisu on heillä hahmottumassa eikä sen suhteen ole huolta. Nyt pressa sen sijaa hokee vanhoja mantroja ja hyssyttelee keskustelemasta asioista kansalaisten kesken pitäen Natoon liittymisen kannattamista ääriajatteluna.

Suomen turvallisuuspoliittinen ratkaisu on hahmottumassa. Ei ole huolta. :D
 
No ehkä se olisi syytä ilmaista hieman tyhjentävämmin. :rolleyes: Ja auktoriteetillä.

Jos ajattelet tilannetta välirauhan aikana 1940-41 niin luuletko että kansalle julistettiin toreilla notta mitä tässä oikein puuhataan? Yhtäkkiä vaan huomasivat että hupsis onpa lomalaisia aika paljon ja niillä on hassut vormut päällä. Kummia kolonnia kulkee pitkin nelostietä aivan tukkeeksi asti. Eduskunnallekaan ei paljon puheltu ja siihen voi verrata nykyisiä valiokuntien valituksia kun ne saa kuulla asioista tänäkin päivänä vasta lehdistä. Olisiko Rytin tuolloin pitänyt hyvissä ajoin ilmaista toiminta-ajatus hieman tyhjentävämmin ja auktoriteetillä?

Ja vaikka tuosta historiallisesta esimerkistä seurasi mm. Lapin tuho, kontekstiin asetettuna pärjäsimme NL:n naapurivaltioihin tai mihin tahansa manner-Euroopan valtioon verrattuna aivan loistavasti.

Nyt tilanne ei ole samanlainen kun kukaan ei ole hyökkäämässä panssarikiiloilla itään, mutta valtiolaivan luovimisessa on mitä todennäköisimmin analogioita menneeseen aikaan. Ja silloin on tärkeää että ruorissa on miehiä, jotka ajattelevat isänmaan etua. Ja se että isojen valtojen ja voimien palkkarengit moittivat jossain määrin molemmista ilmansuunnista on hyvä merkki, jos historiaan verrataan. Jos Suomi olisi lähtenyt täysillä mukaan Saksan kelkkaan ilman pidikkeitä 1941 olisimme nyt yhtä nuori valtio kuin Viro. Venäjähän tietysti räkyttää heti jos Suomi yrittää olla itsenäinen valtio. Ja samoin Eurostoliitto. Minun silmissä Sale asemoituu valtiomiestasolle ja Suomen puolelle ulkomaisia intressejä vastaan viimeistään alla olevassa puheessaan. Ulko- ja puolustusministerien ollessa myöskin (puutteistaan huolimatta) isänmaallisia miehiä, voin olla aika tyytyväinen asiain tilaan. For the moment.

http://yle.fi/uutiset/3-8645073

Niinistö suorasanaisessa puheessaan: Kansainväliset pakolaissäännökset jääneet ajasta jälkeen
 
Kuvittelisi median olevan mikit ojossa tiedustelemassa tuomiopäivän lähettiläältä milloin se sivilisaatio oikein loppuu :eek:

Ajattelijalla on pikku pulma..

Lainaus euroopan parhaaksi valtiovarainministeriksi valitulta Jygältä:
-  Tunne reiluuden puutteesta pitäisi ratkaista ennen kuin valuuttaunionin syventäminen on mahdollista
 
Kuvittelisi median olevan mikit ojossa tiedustelemassa tuomiopäivän lähettiläältä milloin se sivilisaatio oikein loppuu :eek:

Ajattelijalla on pikku pulma..

Lainaus euroopan parhaaksi valtiovarainministeriksi valitulta Jygältä:

uuskielellä Euroopan paras valtiovaraimninisteri = huonoin, surkein, saamattomin, vätys, suojatyöpaikansaanut nahjus, paskanpuhuja vailla vertaa ja mitään omaatuntoa ja sääliä muita kohtaan.. jne....:rolleyes:

Edit:

Lainaus jygän kuolemattomista "raha ei ole tärkeintä vaan välittäminen" :eek:
 
Back
Top