Suomen sisäinen turvallisuus

Nyt on varmaan "aivoriihi" kasattu uutta "Suurta Myrskyä" varten, jotta rasistisen väärät mielipiteet saataisiin käännettyä..
Pamppua ja poliiseja

Mitä keinoja suomalaiset sitten ovat valmiita nielemään?

Häkellyttävän iso osa suomalaista on valmis hyväksymään uusia vapausrajoituksia: miljoonat äänestäjät kaipaavat viranomaisille lisää valtaa ja voimaa.

Ylivoimaisesti suurin osa tutkimuksen vastaajista, noin kahdeksan suomalaista kymmenestä esimerkiksi on sitä mieltä, että kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneet on eristettävä muusta yhteiskunnasta ja heidät on poistettava nopeammin maasta.
http://m.iltalehti.fi/kotimaa/201708232200346985_u0.shtml

Virallisen Tietotoimiston näkemys asiasta on sävyltään hieman erilainen kuin IL:n..
IL: Kovan maahanmuuttopolitiikan kannatus nousussa Turun puukotusten jälkeen

Pehmeitä keinoja, kuten kotouttamista ja kehitysapua suosivien osuus on pienentynyt 33 prosenttiin.

Turun joukkopuukotuksen jälkeen suomalaisten asenteet maahanmuuttopolitiikassa ovat jyrkentyneet, kertoo Iltalehti. Taloustutkimuksella teetetystä verkkokyselystä käy ilmi, että 58 prosenttia vastaajista kannattaa kovaa linjaa maahanmuuttoasioissa, eli viranomaisten toimivaltuuksien lisäämistä ja maahanmuuttopolitiikan kiristämistä.

Pehmeitä keinoja, kuten kotouttamista ja kehitysapua suosivien osuus on pienentynyt 33 prosenttiin.

Verkkopaneelina toteutettuun kyselyyn vastasi 1 177 ihmistä. Virhemarginaali on noin 3 prosenttiyksikköä.

STT
 
Viimeksi muokattu:
Tuokin on kyllä totta. Kirjoitin lähinnä tajunnanvirtana ja osallistumisena keskusteluun. Toivottavasti edes joku kirkon ihminen luki.

Niin, ja jäi vielä sellainen juttu mainitsematta, että jos valtio alkaisi asiaan suuremmin puuttumaan, niin se johtaisi vain vihervasemmiston uhriutumiseen ja homma alkaisi muistuttaa lähinnä sian kanssa painimista. Eli vihervasemmisto vain innostuu lisää. Helpompi hoitaa asia muuta kautta, esim. virkatietä pitkin kiristetään laittomien oloja siihen pisteeseen, että ne lähtevät vapaaehtoisesti.
 
Voiko noin epäpätevät virkamiehet hoitaa edes hommiansa?

Sisäministeriön Päivi Nerg (uskoo joulupukkiin) kertoi meille eilen YLE:llä, että vartioituun palautuskeskukseen ei ole tarvetta koska hylkäävän turvapaikkapäätksen saaneilla on jo nyt velvollisuus ilmoittautua poliisille.

No, toimiiko velvollisuus?

Risikko Ylellä: 5300 turvapaikanhakijaa kadonnut

.
 
Saa nähdä milloin ihmiset huomaavat, että ovat luopuneet vapaaehtoisesti siitä vapaudesta joka on ollut kantava arvo Suomen itsenäisyyden alkuajoista lähtien. Olemme saaneet sen jota vastaan olemme taistelleet eli tyrannian. Kaikki tämä turvallisuuden nimissä. Turvallisuuden joka olisi ollut palautettavissa sillä, että olisi pidetty rajoista huolta eikä päästetty tänne sellaisia ihmisiä jotka muodostavat uhan kansalliselle turvallisuudelle.
 
Niin, ja jäi vielä sellainen juttu mainitsematta, että jos valtio alkaisi asiaan suuremmin puuttumaan, niin se johtaisi vain vihervasemmiston uhriutumiseen ja homma alkaisi muistuttaa lähinnä sian kanssa painimista. Eli vihervasemmisto vain innostuu lisää.
Jos olisin poliitikko, valitsisin kahdesta pahasta.
Kun pitää joka tapauksessa kuunnella jonkun rutinaa, niin valitsisin sen puolen joka valittaa kun turvallisuutta on lisätty tavoitteen saavuttamiseksi. Tavoite = kansalaisten elämän turvaaminen.
Kummaliista että nyt poliitikot valitsevat rutinat siitä että maa on turvattomuuden ja epäselvyyden tilassa. Ihme porukkaa?
 
Sisäministeriön Päivi Nerg (uskoo joulupukkiin) kertoi meille eilen YLE:llä, että vartioituun palautuskeskukseen ei ole tarvetta koska hylkäävän turvapaikkapäätksen saaneilla on jo nyt velvollisuus ilmoittautua poliisille.

No, toimiiko velvollisuus?

Risikko Ylellä: 5300 turvapaikanhakijaa kadonnut

.
Itse meni usko Nergiin samalla hetkellä kun tämä selittää telkkarissa, että kaikkien tulijoiden taustat tiedetään. Ei voi oikeasti olla tuollaista ihmistä tuollaisessa asemassa, puhua tuollaisia ilman vastuuta. Pahinta on se, että kun tuolla on yksi tuollainen niin luonnonlait jo sanovat, että sieltä löytyy myös muitakin. Suomen sisäinen turvallisuus on kaikissa muissa mutta ei osaavissa käsissä.
 
Jos olisin poliitikko, valitsisin kahdesta pahasta.
Kun pitää joka tapauksessa kuunnella jonkun rutinaa, niin valitsisin sen puolen joka valittaa kun turvallisuutta on lisätty tavoitteen saavuttamiseksi. Tavoite = kansalaisten elämän turvaaminen.
Kummaliista että nyt poliitikot valitsevat rutinat siitä että maa on turvattomuuden ja epäselvyyden tilassa. Ihme porukkaa?
Niin onhan siinäkin omat riskinsä, että kansalaiset rupeavat peräämään ja ottamaan takaisin sitä luovutettua turvallisuuden luomista. Poliisihan on se instanssi joka vastaa sisäisestä turvallisuudesta. Jos se ei siihen pysty niin jossain vaiheessa kansa alkaa takaamaan itse sitä. Tulokset eivät välttämättä ole silloin kovinkaan kivoja.
 
Poliisihan on se instanssi joka vastaa sisäisestä turvallisuudesta. Jos se ei siihen pysty niin jossain vaiheessa kansa alkaa takaamaan itse sitä. Tulokset eivät välttämättä ole silloin kovinkaan kivoja.
Tällä menolla on selvää että muut viranomaiset ovat kasanneet poliisin niskaan kohtuuttoman työtaakan. Näyttää siltä että turvallisuuskoneisto on tosiaan luhistunut.
Noh, mitäs tässä sitten muutakaan kun odotellaan seuraavaa teurastusta.
 
No tällä kertaa Turussa poliisin omat resurssit riittivät hyvin - kiitettävällä arvosanalla. Jos tuo marokkolaisterroristi olisi ollut rynkyn kanssa liikkeellä niin tuho olisi toki ollut moninkertainen mutta siitä huolimatta Vati-ryhmä oli minuuteissa paikalla ja partiot vielä nopeammin. Ja nykyisin partioilla on tukiaseet tai ase autossa.

Tilannetta tästä vielä massiivisemman toiminnan suuntaan on kuluvan vuoden aikana harjoiteltu ja komentosuhteita viimeistelty. Myös lainsäädäntöä myöden. Toisin sanoen niin kuin nytkin Turussa niin rajavalvonta sai saman tien tiedon ja vielä saman tunnin aikana mm Turun satama oli hälytetty ja miehitetty. (Rajan erikoisjoukot ovat muuten melkoisen pätevä porukka - vain muutama "super"mies värvätään vuosittain lisää puolustusvoimien tai rajan omista erikoissotilaista). Tästä vielä eteenpäin ja seuraava vaihe lienee, että poliisi saa avukseen ja komentosuhteeseen puolustusvoimien iskujoukon. Ensin tulee mieleen laivaston ja Utin sopimussotilaat, sitten nopeimmin lienee järjestettävissä nykyiset valmiusjoukot heille avuksi.

Ennen näitä toki poliisi käyttää omat resurssinsa. Turussa mukana vain maakunnan oma Vati-ryhmä. Sine olisi voitu pyytää myös Karhuryhmä ja muiden maakuntien Vateja ja näille virka-apuna helikopterikyydit puolustusvoimilta sekä kalustoa paikan päälle.

En minä näkisi, että terroristeille ei saataisi voimaa vastaan kun kerran ne vihreät miehetkin on prioriteeteissä. Sama organisaatio on vastassa molemmilla. Ongelma on tiedustelussa ja soluttautumisessa ja nyt selkeästi osoitettuna myös kansainvälisten yhteyksien, keskusrekisterien ja -tietojen vaihdossa ja hyödyntämisessä.
 
Mennäänkö joulurauhan julistukseen 2017 turvaporttien kautta, katujen ollessa raskaalla kalustolla suljettuna?
Toivotaan että on oikein kovasti pakkasta. Niin turvaportteja ei tarvita.
 
Täällä ei enää niin kaukana hommafoorumin profiilista - tunnutaan keskittyvän näiden maahanmuuttajien ja käännytettävien maahantulon estämiseen tai hallintaan. Tärketätä toki mutta vaikka kaikilla olisi seurantapanta jalassaan niin se ei ongelmaa ratkaisisi.

Ranskassa ja Belgiassa on mm jo niin suuret yhteisöt muista maista tulleilla, että terrorisolut ovat suurelta osin oman maan kansalaisia. Ranskan iskuja ei olisi estetty käännytettävien leirittämisellä. Tai Suomi ei voisi estää Belgian kansalaisen tänne tuloa vaikka kuinka näyttääkin arabilta.

Maahanmuuttajien rekisteröinti pitäisi saada Euroopan tasolle. Kaikki kirjoihin. Ja siihen pitäisi saada myös rikosrekisteri mukaan ja kansainväliset karkotukset. Jos Suomesta on kadonnut tuhansia maahanmuuttajia niin tilanne on nyt jossakin ihan vastaava. Suomesta on voinut tulla tuohon maahan terroristi tai koko solu ilman, että heillä on tietoa meidän tekemistä identiteettitarkistuksista tai analyyseistä. Lisäksi he ovat olleet täällä harrastamassa valmisteluitaan meillä oman tiedustelumme ulottamattomissa koska emme voi tehdä sitä toistaiseksi ilman selkeää näyttöä. Vaikka hemmo pukeutuisi Isis-paitaan niin ei riitä syyksi tarkistaa hänen sähköpostejaan tai netttiklikkauksia.

Suurin osa esim Ranskassa terrorien ehkäisyistä perustuu soluttautumiseen, ilmiantoihin ja tiedusteluun. Ja suurin ongelma on tietää ketä seurata tai tiedustella. Suomen pienen populaation keskellä tämä tiedustelulaki tuo paljon apua tähän seulomiseen. Jossakin Pariisi-Brysseli -akselilla sekin on jo liian karkea työväline ja soluttautuminen, vasikat ja ilmiannot ovat pakollisia välineitä tiedustelun kohdistamiseksi.

Tärkeintä on siis prifiloida jokainen maahanmuuttaja. Ja seurata maahanmuuttajan toimia jos profiili on punainen. Ja soluttautua jotta profilointi varmistuu. Ja tiedustella jolloin terrorikandidaatin aktivoituminen voisi paljastua. Ja kaikki tämä tulisi synkronoida koko Euroopan mitassa. Joillakin mailla on tähän jo paremmat välineet kuten Ranskalla. Joillakin huonommat kuten sosiaalivirastosuomella.
 
Ei se maahanmuutto ole mikään vääjäämätön luonnonlaki. Tehokkaampaa olisi ollut estää sellaisen yhteisön syntyminen, joka aihuttaa ongelmia. Tämä kehitys oli kuitenkin ennakoitavissa. Suomessa on vielä pienet määrät väkeä ongelmallisemmilta alueilta, joten niiden kasvua voitaisiin hallita esimerkiksi valikoimalla turvapaikanhakijat leireiltä. Muitakin konsteja on ehdotettu jo vuosia.

Valikoinnissa olisi myös se etu, että apu kohdistuu oikein. Ei tule syyrialaisten lasten asemesta hyvässä lihassa olevia irakilaisia nuoria miehiä, tai marokkolaisia terroristeja.

No nykyajan tunnuslause Suomessa näyttää olevan: "Ei voi mitään". Ehkä olen sitten "hommafoorumilainen", kun lopettaisin maahaanmuuton Lähi-Idästä lähes täysin.
 
Last edited by a moderator:
Niin ne mielipiteet muuttuvat...

IL-Kysely: Enemmistö suomalaisista kaipaa nyt kovaa maahanmuuttopolitiikkaa - selvä muutos aiempaan

Torstai 24.8.2017 klo 06.01

Näitä kyselyjä olen kaivannut. Eipä näitä turhan useasti ole julkisuudessa näkynyt. Ja oletan syyksi sen, ettei ole uskallettu teettää mielipidetutkimuksia, koska unelma ja rasismi. Nyt oli sitten pakko Turun tapauksen jälkeen.
 
Back
Top