Suomen sisäinen turvallisuus

Ei se maahanmuutto ole mikään vääjäämätön luonnonlaki. Tehokkaampaa olisi ollut estää sellaisen yhteisön syntyminen, joka aihuttaa ongelmia. Tämä kehitys oli kuitenkin ennakoitavissa. Suomessa on vielä pienet määrät väkeä ongelmallisemmilta alueilta, joten niiden kasvua voitaisiin hallita esimerkiksi valikoimalla turvapaikanhakijat leireiltä. Muitakin konsteja on ehdotettu jo vuosia.

Valikoinnissa olisi myös se etu, että apu kohdistuu oikein. Ei tule syyrialaisten lasten asemesta hyvässä lihassa olevia irakilaisia nuoria miehiä, tai marokkolaosia terroristeja.

No nykyajan tunnuslause Suomessa näyttää olevan: "Ei voi mitään". Ehkä olen sitten "hommafoorumilainen", kun lopettaisin maahaanmuuton Lähi-Idästä lähes täysin.

Suomen pitäisi lopettaa välittömästi kaikki "humanitäärinen" maahanmuutto.
Se on kuitenkin jatkunut jo niin pitkään että se ei terroria ja muita ongelmia poista mihinkään.
Osasta pääsisi eroon perumalla kansalaisuuden, silti meillä on tulevaisuudessa valtavia yhteisöjä täysin vieraista kulttuureista koska syntyvyys näissä on niin suurta.
Suomen päättäjät tietoisesti halusivat säpinää ja väriä Suomeen, nyt sitä on ja lisääntyy vain.
 
Täällä ei enää niin kaukana hommafoorumin profiilista - tunnutaan keskittyvän näiden maahanmuuttajien ja käännytettävien maahantulon estämiseen tai hallintaan. Tärketätä toki mutta vaikka kaikilla olisi seurantapanta jalassaan niin se ei ongelmaa ratkaisisi.

Ranskassa ja Belgiassa on mm jo niin suuret yhteisöt muista maista tulleilla, että terrorisolut ovat suurelta osin oman maan kansalaisia. Ranskan iskuja ei olisi estetty käännytettävien leirittämisellä. Tai Suomi ei voisi estää Belgian kansalaisen tänne tuloa vaikka kuinka näyttääkin arabilta.

Kun historiaa katsoo ja tietää mihin ihminen kykenee, niin varmasti noille yhteisöille tullaan tekemään paljonkin jos eivät puhdista itseään. Jos eivät sitä tee niin enemmistö tekee sen. Yhteiskunnissa ei voi olla rinnakkaisia yhteiskuntia joilla on omat lait, moraali ja arvopohja. Mitä kauemmas valtiojohtoisen monikulttuurisuus -politiikan tuomien ongelmien ratkaisua jätetään sitä ikävämpää on jälki.

Monikulttuurisuus ei ollut rikkaus. Se oli väline jolla sotkettiin Eurooppa.

Euroopassa tulee tapahtumaan paljon jos esimerkiksi WTC:n tyyppinen teko toistuu täällä. Muutama tuhat uhria ympäri Eurooppaa yhdessä tai kahdessa päivässä? Mitä sitten?

Entä sen jälkeen vielä valtaapitävien reaktio joka ei kohdistu väkivallantekijöihin tai niitä läpi sormien katsomiin yhteisöihin vaan laajaan maltilliseen enemmistöön.

Siitä Suomen on paras pysyä sivussa ja siihen auttaa "rajat kiinni" -huutelu. Vaikkei kukaan vaadi todellisuudessa että rajat suljettaisiin kuin Pohjois-Koreassa kuten "tahallaan väärinymmärtäjät" ymmärtävät niin se paine tuo päättäjille aihetta toimia niin että Suomessa ei niin todennäköisesti tapahtuisi ikäviä tekoja.

Eikö ole mahdollista? Pitäisi olla hyshys? Vahtikaahan nyt niitä niitä "kaasuautoja", mm. ruotsinlaivat.

Asiasta toiseen tai kolmanteen. Jossain päin liikuskeli ulkomaalainen kopla joka varasteli aseita mökeiltä. Vaikkakin määrät olivat pieniä niin minne ne oli tilattu? Ulkomaille, kotimaan rikollisille? Ikäviin tekoihin?
 
Viimeksi muokattu:
f714552f249e29bef176e249a4d8e37e--ben-franklin-quotes-founding-fathers-quotes.jpg
 
  • Tykkää
Reactions: PSS
Kristinuskoon kääntyneet turvapaikanhakijat ja valitusruuhka romuttamassa pääministerin toiveet – käsittelyajat oikeuksissa venymässä keskimäärin kuukaudella

Pääministeri haluaa turvapaikkavalitusten ratkomiseen vauhtia, mutta urakoinnista huolimatta käsittelyaikoja ei saada hallinto-oikeuksissa tänä vuonna lyhennettyä.

Pääministeri Juha Sipilä (kesk.) kertoi Turun puukotusiskun jälkeen, että Maahanmuuttoviraston kielteisestä turvapaikkapäätöksestä valittavien odotusaikaa pitäisi saada lyhemmäksi.

Sipilän mukaan elokuun lopun budjettiriihi on hallitukselle luonteva paikka pohtia, onko turvapaikkahakemusten käsittelyyn ja valitusten oikeuskäsittelyyn tehty riittäviä panostuksia.

Valituksia käsitteleviin neljään hallinto-oikeuteen ja korkeimpaan hallinto-oikeuteen on lisärahalla palkattu yli 180 uutta työntekijää.

Oikeusministeriössä ei ole laskettu, kuinka paljon käsipareja tarvittaisiin vielä lisää, jos vauhtia pitää pääministerin toiveen mukaisesti parantaa.

– En lähde arvailemaan tuota. Sen jälkeen kun määritellään, että kuinka paljon lyhyemmäksi käsittelyaikaa halutaan, niin sen mukaan voidaan tehdä laskelmia, paljonko niihin tarvitaan tekijöitä, sanoo ylijohtaja, osastopäällikkö Kari Kiesiläinen oikeusministeriöstä.

– Jos todella halutaan merkittävästi lyhentää käsittelyaikoja, se merkitsee sitä, että päätöksentekijöitä täytyy olla enemmän.

Turvapaikkavalituksen ratkaisemiseen on mennyt hallinto-oikeudessa keskimäärin 7-8 kuukautta. Mikäli päätöksestä valitetaan vielä korkeimpaan hallinto-oikeuteen, on KHO puntaroinut asiaa keskimäärin vajaat kolme kuukautta.

– Meidän ensisijainen tavoite on pitää käsittelyajat edes näissä lukemissa, sanoo Kiesiläinen.

Suunnittelupäällikkö Raimo Ahola oikeusministeriön oikeushallinto-osastolta sanoo, että keskimääräinen käsittelyaika hallinto-oikeuksissa on pikemminkin pitenemässä tänä vuonna.

Aholan mukaan tämä johtuu siitä, että hallinto-oikeuksissa ei tänä vuonna juurikaan päästä käsittelemään tuoreita juttuja, vaan käsitellään aikaisemmin vireille tulleita. Vanhimmat valitukset on ratkottava ensin.

– Meillä on sellainen ennuste, että se saattaa noustaa jopa 9,3 kuukauteen.

Käsittelyajat kuitenkin lyhenevät pidemmällä tähtäimellä lisähenkilöstön ansiosta.

Kiesiläisen mukaan oikeudet toimivat ensi vuonna nykyistä tehokkaammin, kun uusi koulutettu väki pääsee toden teolla töihin. Hän korostaa, että kaikki voitava tehdään.

– Koko ajan myös katsotaan kokoonpanoja, työskentelytapoja, kehitetään informaatiojärjestelmiä, kaikkia näitä ollaan tekemässä.

Uskonnon selvittäminen maksaa

Vaikka hallinto-oikeuksissa toimittaisiin tehokkaasti, jarruttaa monien
(https://yle.fi/uutiset/3-9778162)
niiden vauhtia. Uskonnon vaihtamisesta ilmoitetaan, kun kielteisestä turvapaikkapäätöksestä valitetaan hallinto-oikeuteen.

– Uskonnollinen vakaumus on tullut yllätyksenä. Näiden määrä on aika suuri tällä hetkellä. Se johtaa siihen, että käsittelyaika pitenee, asioiden vaikeusaste kasvaa, ja joudutaan esimerkiksi pitämään suullisia käsittelyjä hallinto-oikeudessa, luettelee Kiesiläinen.

Mikäli uskonnon vaihtaneita valittajia on paljon, ei oikeuksille sovittu rahoitus Kiesiläisen mukaan riitä.

Valitusten käsittelyyn on varauduttu vuosina 2016-2018 yhteensä noin 30 miljoonalla eurolla.
....
https://yle.fi/uutiset/3-9793381?origin=rss
 
https://yle.fi/uutiset/3-9793381?origin=rss
Uskonnollinen vakaumus on tullut yllätyksenä. Näiden määrä on aika suuri tällä hetkellä. ...skonnon vaihtamisesta ilmoitetaan, kun kielteisestä turvapaikkapäätöksestä valitetaan hallinto-oikeuteen. ... luettelee Kiesiläinen.

Miten ihmeen tyhminä suomalaisia pidetään? Ja onko kyseessä edes tyhmyys vaiko tieten tahtoen laajalla joukolla toteutettu suomalaisen yhteiskunnan häirintä? Miten paljon tuota toimintaa on organisoitu äärivasemmiston toimesta?
 
Uskonnon ei pitäisi olla mikään peruste saada tai hylätä turvapaikka. Eletään kuitenkin jo vuotta 2017... Usko olkoon jokaisen henkilökohtainen asia.
Yhteiskunnan pitäisi irtaantua kirkosta ja kaikista uskonnoista, niin ettei jonkun uskonnon tunnustaminen ole etu tai este turvapaikan saamiselle.

Jos kristinusko on peruste turvapaikalle, miksi kriisialueilta ei evakuoida kristittyjä Länsi-Eurooppaan vaan heidät jätetään kriisialueille tai pakolaisleireille? Uskoisin siitä joukosta löytyvän paremmin länsimaiseen yhteiskuntaan intekroituvia henkilöitä tai jopa kokonaisia yhteisöjä. No sekin on uskon asia :D
 
  • Tykkää
Reactions: PSS
Arkkipiispa: ”Kirkon näkökulmasta yksikään ihminen ei ole lähtökohtaisesti uhka tai epäluulon kohde”

Kirkon kansainvälisen työn foorumin torstainaavannut arkkipiispa Kari Mäkinen käsitteli avauspuheessaan Turun puukotustapahtumien seurauksia. Mäkinen piti tärkeänä, että julkisessa keskustelussa tuetaan luottamusta eri ihmisryhmien välillä eikä vahvisteta epäluuloja ja uhkakuvia.

”Tällä hetkellä ilmassa on monenlaista hämmennystä, järkytystä ja epäluuloa. Herkässä tilanteessa tämä on nostanut esiin myötätuntoa ja rohkeutta. Se on nostanut myös kovia äänenpainoja, sekä sosiaalisessa mediassa että julkisessa poliittisessa keskustelussa.”.

Mäkinen näkee, että epäluuloja ja epävarmuutta herättävässä tilanteessa kirkon rooli on vahvistaa keskinäistä luottamusta.

”Kaikki viestit rinnakkain seisomisesta elämän tuhovoimia vastaan ja niiden keskellä ovat nyt tarpeellisia; uskonnot seisovat tässä rinnakkain, luottamuksen rakentajina, epäluuloa ja väkivaltaa vastaan kamppailevina.”

Mäkinen arvioi, että järkyttävien tapahtumien seurauksena tarvitaan paljon henkistä tukea ja rinnalla seisomista. Tukea tarvitsevat myös erilaiset maahanmuuttajayhteisöt, turvapaikanhakijat prosessin eri vaiheissa sekä muslimiyhteisöt.

Hänen mukaansa huomio kiinnittyy nyt siihen kristillisen uskon ytimestä nousevaan työhön, jota seurakunnat ja monet muut tahot ovat tehneet turvapaikanhakijoiden kanssa inhimillisen vastaanottamisen ja kotoutumisen vahvistamiseksi.

”Kirkon näkökulmasta yksikään ihminen ei ole, ei paperiton sen paremmin kuin kukaan muukaan, lähtökohtaisesti uhka tai epäluulon kohde vaan ihminen, joka ansaitsee tulla kohdelluksi ihmisenä”, Mäkinen totesi.

Mäkinen painotti toimivaa yhteistyötä viranomaisten kanssa. Hänen mukaansa on tärkeää, että kirkko auttaa osaltaan tunnistamaan radikalisoitumisuhan ja puuttumaan siihen. Samalla hän muistutti seurakuntien auttamistyöhön kuuluvasta vaitiolovelvollisuudesta ja luottamuksellisuudesta.

”Viranomaisten kanssa yhteistyö on ensiarvoista ja välttämätöntä, mutta aina lähtien avunsaajan tarpeista ja hänen suostumuksellaan. On kohtuullista, että myös julkisen vallan taholta tätä kirkon perustyön lähtökohtaa kunnioitetaan”, Mäkinen toivoi.
https://demokraatti.fi/arkkipiispa-...le-lahtokohtaisesti-uhka-tai-epaluulon-kohde/
 
– Uskonnollinen vakaumus on tullut yllätyksenä. Näiden määrä on aika suuri tällä hetkellä. Se johtaa siihen, että käsittelyaika pitenee, asioiden vaikeusaste kasvaa, ja joudutaan esimerkiksi pitämään suullisia käsittelyjä hallinto-oikeudessa, luettelee Kiesiläinen.

Mikäli uskonnon vaihtaneita valittajia on paljon, ei oikeuksille sovittu rahoitus Kiesiläisen mukaan riitä.

Valitusten käsittelyyn on varauduttu vuosina 2016-2018 yhteensä noin 30 miljoonalla eurolla.

Nyt ei ymmärrä lainkaan. Mitä ihmettä uskonnolla tai etenkään uskonnon vaihtamisella on tekemistä turvapaikan kanssa. Jotenkin vielä ymmärtää uskontoon perustuvat vainot lähtömaassa mutta jos joku vaihtaa uskontoaan niin so what. Käsittämätöntä. Miten se oikeuslaitokselle kuuluu poislukien uskontoon perustuvien vainojen vuoksi haetut turvapaikat joissa niissäkin uskonnollinen vakaumus ja vainon todenpäräisyys kuuluu maahantuloselvitysten piiriin.
 
Nyt ei ymmärrä lainkaan. Mitä ihmettä uskonnolla tai etenkään uskonnon vaihtamisella on tekemistä turvapaikan kanssa. Jotenkin vielä ymmärtää uskontoon perustuvat vainot lähtömaassa mutta jos joku vaihtaa uskontoaan niin so what. Käsittämätöntä. Miten se oikeuslaitokselle kuuluu poislukien uskontoon perustuvien vainojen vuoksi haetut turvapaikat joissa niissäkin uskonnollinen vakaumus ja vainon todenpäräisyys kuuluu maahantuloselvitysten piiriin.

Ilmeisti ajatuksena, että uuden uskonnon harjoittajia vainotaan lähtömaassa hakijan vanhan uskon harjoittajien toimesta. Vakaumuksellisen kääntymisen voisin ymmärtää, jos täällä esim painostettaisiin kristinuskon oppien opiskelemista, kuten tehdään erään toisen uskon harjoittajien toimesta jossain.
 
Ymmärtääkseni niiden logiikka menee niin että koska vaihtavat uskonnon islamista kristinuskoon niin heitä ei voi lähettää takaisin koska kotimaassa uskonnonvaihtajaa uhkaa kuolema.
 
Onko tässä aistittavissa tahallista väärinymmärtämistä?
Maahanmuuton kontrollin lisäys on ihan paikallaan mutta rajat kiinni ja yleinen mamuvastaisuus tekee asiasta periaatteelista ja silloin ilman vasta-argumentteja asia samaistuu ääriaineksiin tai persujen laitimmaisiin. Ja se vesittää asian.

Pienempikin määrä maahanmuuttaneita on riski jos näiden profiilia ei selvitetä. Olennaista on siis toki, että muuttajien määrä on hallittavissa mutta etenkin se, että tulijoiden profiili selvitetään ja näitä myös seurataan/tiedustellaan/soluttaudutaan ja tarvittaessa poistetaan tai otetaan säilöön.

Riskiryhmien suhteen tai vähän laajemminkin olisi perusteltua eräänlainen ehdonalainen kansalaisuus. Tarkoittaisi viikottaista ilmoittautumista ja selvitystä kotimaisten ehdonalaisten tapaan. Tmv menettely. Tästä laiminlyöden niin punainen valo syttyisi ja käynnistyisi Euroopan laajuinen haku. Ja jo aiemmin punaisella merkityt tulevien tiedustelulakien toimenpiteiden alaiseksi.
 
Ymmärtääkseni niiden logiikka menee niin että koska vaihtavat uskonnon islamista kristinuskoon niin heitä ei voi lähettää takaisin koska kotimaassa uskonnonvaihtajaa uhkaa kuolema.
Voi jumalauta. Silloin kannattaa neuvoa pitämään optio takaisinvaihtoon voimassa - jos vaikka tuleekin palautus. Meiltä saisi paperin mukaan, että yritettiin käännyttää kristinuskoon mutta ei vaan onnistunut.
 

Hänen mukaansa on tärkeää, että kirkko auttaa osaltaan tunnistamaan radikalisoitumisuhan ja puuttumaan siihen.

Haluaisin kysyä Mäkiseltä, olisiko tämä suojellut ja piilotellut Turun tappajaa poliisilta, jos tämä olisi hakeutunut kirkon hoiviin ennen kuin ryhtyi veritöihinsä ? Uskallan veikata että vastaus on kyllä. Ja millä ammattitaidolla ja osaamisella kirkon toimihenkilöt olisivat tunnistaneet tämän wannabe-terroristin turvallisuusriskiksi ?
 
Maahanmuuton kontrollin lisäys on ihan paikallaan mutta rajat kiinni ja yleinen mamuvastaisuus tekee asiasta periaatteelista ja silloin ilman vasta-argumentteja asia samaistuu ääriaineksiin tai persujen laitimmaisiin. Ja se vesittää asian.

Pienempikin määrä maahanmuuttaneita on riski jos näiden profiilia ei selvitetä. Olennaista on siis toki, että muuttajien määrä on hallittavissa mutta etenkin se, että tulijoiden profiili selvitetään ja näitä myös seurataan/tiedustellaan/soluttaudutaan ja tarvittaessa poistetaan tai otetaan säilöön.

Riskiryhmien suhteen tai vähän laajemminkin olisi perusteltua eräänlainen ehdonalainen kansalaisuus. Tarkoittaisi viikottaista ilmoittautumista ja selvitystä kotimaisten ehdonalaisten tapaan. Tmv menettely. Tästä laiminlyöden niin punainen valo syttyisi ja käynnistyisi Euroopan laajuinen haku. Ja jo aiemmin punaisella merkityt tulevien tiedustelulakien toimenpiteiden alaiseksi.

Eli minkään muutoksen ajaminen sisärajatarkastusten palauttamiseksi ei ole mahdollisia( rajat kiinni) ja yleinen "mamuvastaisuus" pitää käsittää koskemaan kaikkia ulkomaalaisia?

Ymmärtääkseni esim. täällä ei taida olla henkilöitä, jotka ajaisi kirjaimellisesti rajat kiinni-ratkaisua kuten tarkoituksellisesti väärinymmärtäjät asian ymmärtää, vaan tarkoitus on etsiä keinoja sisärajatarkastusten palauttamiseksi ja pikakäsittelyjen käyttöönottamiseksi.
Tämä ei lopeta asylin hakua, mutta esim. ruotsin ja tanskan esimerkkien mukaisesti tämä jo rauhoittaa tilannetta.

Ehdonalainen kansalaisuus...eli kaikki olisi valmiiksi tuomittuja vuosien maassa asumisen jälkeenkin? Kuulostaa pimean tuolta puolelta olevalta...
 
Viimeksi muokattu:
Kiva laki...ja rahojen kohdistus...
500 lapsen koulu tuhoutui ja oppilaita loukkaantui, kun "outo haju" ei selvinnyt – laki vie kouluista nyt palohälyttimet

Hätäkeskuksessa 20 vuotta työskennellyt asiantuntija Ari Alanen sanoo, että ihannemaailmassa jokaisessa koulussa olisi automaattinen paloilmoitinjärjestelmä.

Käytännössä näin ei kuitenkaan ole. Nykylain mukaan palovaroitinta ei enää kouluissa vaadita, ja uusiin kouluihin niitä ei välttämättä asenneta.

Myöskään vanhoja rikkinäisiä järjestelmiä ei korjata.

Uusimaa-lehti kertoo, että tästä saatiin karvasta oppia Kouvolassa.

Alanen sanoo Uusimaalle muistavansa liian hyvin helmikuisen tiistain kolmen vuoden takaa. Tuolloin 500 oppilaan Kouvolan yhteiskoulu tuhoutui tulipalossa, jossa oli kaikki ainekset pahimpaan mahdolliseen.

– Koulun henkilökunta oli aamupäivän aikana yrittänyt selvittää outoa hajua, mutta kukaan ei ymmärtänyt, että liikuntasalin takana umpinaisessa tilassa oli kehittymässä tulipalo. Jos koulussa olisi ollut paloilmoitinjärjestelmä, olisi pelastuslaitos saanut ilmoituksen jo aamulla, käynyt sammuttamassa sähkökeskuksen takana kyteneen palonalun, eikä mitään muuta olisi tapahtunut.

Sen sijaan piilossa kehittynyt palo levisi tyhjään liikuntasaliin, josta savu alkoi levitä aulaan.

– Siinä vaiheessa rehtori kuulutti poistumiskehotuksen, joka ei kuulunut joka puolelle, koska osassa luokista kaiuttimet eivät olleet päällä. Rehtori myös kiersi luokkahuoneissa ja käski poistumaan. Siitä huolimatta tieto ei tavoittanut kaikkia.

Yhdeksän henkilöä loukkaantui lievästi hengitettyään savua.

– Palomiehille kerrottiin kaikkien päässeen ulos. Sen jälkeen yksi oppilaista soitti kaverilleen jääneensä toiseen kerrokseen loukkuun yhdessä erään henkilökuntaan kuuluneen aikuisen kanssa. Lopulta heidät pelastettiin ikkunan kautta tikapuiden avulla. Se oli hurja tilanne. Ikkuna sijaitsi paikassa, jonka lähelle ei päässyt edes pelastuslaitoksen tikasautolla, Alanen kertoo.

Porvoossa koulujen rehtorit ovat huolestuneita palovaroittimien puuttumisesta.

Porvoon 15 suomenkielisestä koulusta palovaroitinjärjestelmä löytyy kolmesta.

Asia tuli äskettäin julki, kun Peipon koulun rehtori hämmästeli, miksi kaupunki ei korjaa koulun rikkoontunutta hälytysjärjestelmää.

Kaupungin tilapalvelun edustaja vetosi lakiin ja siihen, että palo kyllä huomataan aistinvaraisesti. Hälytyksen taas voi antaa keskusradion kautta.

Alanen kyseenalaistaa myös keskusradion käytön palohälytyksen antovälineenä.

– Mitä jos tulipalo syttyykin siellä, missä pitäisi kuuluttaa? Tai jos kaiuttimet on osassa luokkia laitettu pois päältä vaikkapa kokeen ajaksi? Tavoittaako keskusradio kaikki, myös sen talonmiehen, joka on juuri käymässä teknisessä tilassa, Alanen kysyy.
http://www.helsinginuutiset.fi/arti...a-loukkaantui-kun-outo-haju-ei-selvinnyt-laki
 
Uskontoshoppailusta.

Taqiyya
Al-Taqiyya eli taqiyya-oppi on šiiamuslimien doktriini, jonka mukaan uskovainen saa kieltää uskonsa Allahiin, mikäli hän on uhan alla uskonsa takia. Arabiankielinen sana tarkoittaa suojautumista. Valehtelu on luvallista, jos muslimi pelkää henkensä puolesta tai on muuten ahdingossa.

https://en.wikipedia.org/wiki/Taqiya#Sunni_Islam_view
When Mamun became caliph (813 AD), he tried to impose his religious views on the status of the Qur'an over all his subjects, in an ordeal called the mihna, or "inquisition". His views were disputed, and many of those who refused to follow his views were imprisoned, tortured, or threatened with the sword.[43] Some Sunni scholars chose to affirm Mamun's view that the Qur'an was created in spite of their beliefs,[7] though a notable exception to this was noted scholar and theologian Ahmad ibn Hanbal, who chose to endure torture rather than to lie.[44]

Following the end of the Reconquista of the Iberian Peninsula in 1492, Muslims were persecuted by the Catholic Monarchs and forced to convert to Christianity or face expulsion. The principle of taqiyya became very important for Muslims during the Inquisition in sixteenth century Spain, as it allowed them to convert to Christianity while remaining crypto-Muslims, practicing Islam in secret. In 1504, Ubayd Allah al-Wahrani, a Maliki mufti in Oran, issued a fatwā allowing Muslims to make extensive use of concealment in order to maintain their faith.[5][45][46] This is seen as an exceptional case, since Islamic law prohibits conversion except in cases of mortal danger, and even then requires recantation as quickly as possible,[47] and al-Wahrani's reasoning diverged from that of the majority of earlier Maliki Faqīhssuch as Al-Wansharisi.[46]
 
Uutisia kaikkien susirajojen takaa.

Välituomio: Enontekiön murhasta syytetty tsekki mielentilatutkimukseen
LAPIN UUTISET24.08. 15.42 Päivitetty 15.53Eero Leppänen https://www.lapinkansa.fi/lappi/val...etty-tsekki-mielentilatutkimukseen-200348486/
Avovaimonsa murhasta syytetty tsekkimies on määrätty mielentilatutkimukseen.

Rovaniemen käräjäoikeus antoi välituomion asiassa.

Miestä syytetään Enontekiöllä joulukuussa tehdystä verityöstä. Syyttäjä vaati miehelle elinkautista tuomiota murhasta.

Käräjäoikeus antoi välituomion käsiteltyään asiaa kaksi päivää.

Oikeudessa on kuultu todistajina muun muassa silminnäkijöitä ja skotlantilaisen uhrin sukulaisia.

Miehen on kiistänyt syyllisyytensä murhaan, mutta on myöntänyt tappaneen naisen. Mies halusi itse mielentilatutkimukseen.

Mies passitettiin Oulun vankilaan.

Torniossa viikonloppuna tapahtuneesta raiskauksesta epäilty määrättiin vangittavaksi
24.8.2017 14:53 https://www.kansalainen.fi/tornioss...iskauksesta-epailty-maarattiin-vangittavaksi/
Petri Saarela

Torniossa 20. elokuuta tapahtuneesta raiskauksesta epäilty määrättiin keskiviikkona Kemi-Tornion käräjäoikeudessa vangittavaksi.

21-vuotias nainen raiskattiin Tornion keskustassa Lukiokadulla sijaitsevan rakennuksen pihalla neljän aikaan sunnuntaiaamuna. Poliisi otti tapahtumapaikan lähistöltä kiinni Ruotsissa asuvan 26-vuotiaan miehen raiskauksesta epäiltynä.

Kemi-Tornion käräjäoikeus piti asiasta 23. elokuuta 2017 pakkokeinoistunnon, jossa vastaajana oli Abdulkadir Ali Mohammad. Käräjäoikeus määräsi vastaajan vangittavaksi.
 
Back
Top