Suomen sisäinen turvallisuus

Viimeksi muokattu:
Poliisin tiedote Vornasen tapauksesta

Poliisi tutkii Helsingin keskustassa tapahtunutta ampumistapausta​

27.4.2024 12.03

Helsingin poliisin rikostutkintayksikkö on tutkinut Helsingin keskustassa 26.4. osoitteessa Antinkatu 1 noin kello 04 tapahtunutta ampumistapausta.

Esitutkinnan mukaan tapahtumat olivat saaneet alkunsa ravintola Ihkussa, missä 54-vuotiaalle miehelle ja työpaikkaseurueen jäsenelle oli tullut suusanallista riitaa.

Arviolta vajaan puolen tunnin kuluttua eli klo 04 aikaan työpaikkaseurue ja 54-vuotias mies olivat tavanneet ravintolan ulkopuolella. Kuulustelukertomukset ravintolan ulkopuolisista tapahtumista ovat ristiriitaisia. Tapahtumasta on valvontakameratallenne.

Todennäköisesti ravintolassa tapahtuneeseen riitatilanteeseen oli liittynyt hyvin pieni töniminen, mutta asia oli sovittu ravintolassa. Ravintolan ulkopuolella 54-vuotias mies oli yllättäen ottanut esiin hänellä mukana olleen luvallisen pienikaliiberisen aseen. Aseenkäyttötilanteen aikana piippu oli osoittanut kohti paikalla olleita henkilöitä. Tämän jälkeen mies oli ampunut maahan yhden laukauksen, jonka jälkeen paikalla olleet henkilöt poistuivat.

Epäiltynä oleva 54-vuotias mies, jonka henkilöllisyyttä poliisi ei voi esitutkintalain perusteella vahvistaa, on tällä hetkellä pidätettynä henkeen ja terveyteen kohdistuneesta rikoksesta. Rikosnimikkeet tulevat täsmentymään tutkinnan kuluessa. Henkilö tullaan vapauttamaan, kun tarvittavat esitutkintatoimenpiteet on saatu suoritettua.

Asiasta ei tällä hetkellä ole muuta tiedotettavaa. Poliisi tiedottaa asiasta tarvittaessa lisää tutkinnan edetessä.
 
Markku Jokisipilä kommentoi.



Nyt mennään heittämällä kansanedustajien historiallisen mokailu- ja sekoilutilaston aivan terävimpään kärkipäähän.

Sisäisen turvallisuuden heikentymisellä vaaleista toiseen kampanjoineen ja nyt poliisiministerin salkkua hallussaan pitävän puolueen poliisikansanedustaja liikkuu iltaan/yöhön jatkuneen istunnon jälkeen keskustassa ase mukanaan. Eikä tyydy siihen, vaan ottaa tämän aseen esille ja ampuu sillä. Toistaiseksi toki epäillysti, mutta poliisin antamien tietojen mukaan.

Asiasta saa paljastua melkoinen määrä lieventäviä asianhaaroja, että tällaista käytöstä voisi millään argumenteilla puolustella. Mitä ihmettä kansanedustaja tekee baarissa aseen kanssa? Mikä oli se ajatuskulku, joka sai vapaa-ajalla ja virkavapaalla olevan poliisin ottamaan aseen esiin keskellä Helsinkiä?

Puolueelle tästä tulee todennäköisesti hallituskauden tähän mennessä kovin koettelemus. Kävi asiassa niin tai näin, perussuomalaiset saavat kuulla tästä asiasta kyllästymiseen saakka koko tämän vaalikauden ja seuraavankin. Ja syystäkin, jollei asiassa paljastu jotain aivan ihmeellistä selittävää tekijää.
 
Sisäisen turvallisuuden heikentymisellä vaaleista toiseen kampanjoineen ja nyt poliisiministerin salkkua hallussaan pitävän puolueen poliisikansanedustaja liikkuu iltaan/yöhön jatkuneen istunnon jälkeen keskustassa ase mukanaan. Eikä tyydy siihen, vaan ottaa tämän aseen esille ja ampuu sillä. Toistaiseksi toki epäillysti, mutta poliisin antamien tietojen mukaan.

Vornasen pääkoppa pitäisi luovuttaa yliopistolle tutkittavaksi, että päästäisiin selville mitä siellä liikkuu.

Eli otti aseen esille, osoitteli sillä muita ja ampui kerran maahan.

Onko sillä jotain velkoja, kun pitää asetta kanniskella mukana. Vai meneekö tämä työpaikkakiusaamisen piikkiin?
 
Seurue viittaa aina tiettyyn suuntaan, mutta mikä on työpaikkaseurue :rolleyes:
Esitutkinnan mukaan tapahtumat olivat saaneet alkunsa ravintola Ihkussa, missä 54-vuotiaalle miehelle ja työpaikkaseurueen jäsenelle oli tullut suusanallista riitaa.

Arviolta vajaan puolen tunnin kuluttua eli klo 04 aikaan työpaikkaseurue ja 54-vuotias mies olivat tavanneet ravintolan ulkopuolella.
 
Vornasen pääkoppa pitäisi luovuttaa yliopistolle tutkittavaksi, että päästäisiin selville mitä siellä liikkuu.

Eli otti aseen esille, osoitteli sillä muita ja ampui kerran maahan.

Onko sillä jotain velkoja, kun pitää asetta kanniskella mukana. Vai meneekö tämä työpaikkakiusaamisen piikkiin?

Noilla spekseillä taisi olla kansanedustajan ja poliisin ura sitten paketissa. Tony Halme versio 2.0.
 
Poliisin tiedote Vornasen tapauksesta

Poliisi tutkii Helsingin keskustassa tapahtunutta ampumistapausta​


Tutkinta ennen hutkintaa, mutta eihän tämä tässä vaiheessa kuulosta kovin helposti puolusteltavalta toiminnalta.
Sentään ei ole kohti yritetty ampua, kun tutkintanimeke ei ole tapon yritys.
 
Vaikka toisella puolella olisikin manneja, niin sekään ei tee tästä hyväksyttävämpää.

Ja ei ollut siis virka-ase, vai onko mediassa 9mm ”pienikaliberinen”?
En missään nimessä hyväksy tuota Vornasen toimintaa. Mielestäni poliisitiedotteessa oli vain jotenkin ihmeellinen tapa ilmaista asia, tarkoittipa se mitä hyvänsä tai oli tarkoittamatta.

Kun Vornanen on metsästäjä, on kai mahdollista että sillä on lupa johonkin pienempään lopetusaseeseen, ja kanniskellut sitä sitten. Tuskinpa saa virkavapaalle virka-asetta mukaan.
 
Ei hitto onko nää meidän kaikki poliisit joko Aarnion ja Runebergin tapaisia järjestäytyneen rikollisuuden murhamiehiö, tai sitten Taposen tapaisia maaboettureita.
 
Vittuun koko vornanen, kusi metsästäjien ja aseharrastajien muroihin niin pahasti kuin vaan pystyy. Täytyy olla tahallinen kiusanteko harrastajille, punaisten tilaustyö? Olisi nyt vitun kuulapää hankkinut luvattoman aseen, mutta ei kun omalla luvallisella aseella tietysti
 
Vornanen pääsee ilmeisesti tänään putkasta. Varmaan hyvät fiilikset liikkuu miehen päässä juuri nyt.



Tapauksen esitutkinta saataneen valmiiksi lauantaina, mikä tarkoittaa, että epäilty pääsee vapaaksi todennäköisesti lauantaina. Poliisi ei siis aio vaatia häntä vangittavaksi käräjäoikeudessa.
 
Ei tarkoita manneja tuo copspeakin sana. Mannet ja työpaikka eivät sovi samaan yhdyssanaan.
Veikataas. Vois olla joku kurdiporukka, pitsanvääntäjiä tai partureita.
 
Epäillyt rikosnimikkeet tulevat varmaan vielä putoamaan jos median esittämissä väitteissä on totuuspohjaa. Eiköhän tässä tule lainvoimainen rankku lähinnä vaaran aiheuttamisesta, laittomasta uhkauksesta ja ampuma-aserikoksesta.

Eli kovat sakot tai lyhyt ehdollinen vankeus rikosoikeudellisena seuraamuksena.
 
Back
Top