Suomen sisäinen turvallisuus

Suomessa ei ole tietääkseni ennakkotapausta tällaisesta tilanteesta, jossa siviili olisi toisen ampumalla, pelastanut kolmannen hengen. Jos noin tekisi, niin seuraukset ampujalle olisivat raskaat, juurikin kuten Rannari kertoo.

Mitä nyt lasketaan pelastamiseksi. Ei varmaan ole ollut sellaista tilannetta, että joku olisi panttivankitilanteessa ampunut ydinjatkeeseen, mutta onhan niitä tapauksia ollut, missä on kollektiivisesti uhattu kaikkia läsnäolijoita.

Tapauksessa KKO 1997:182 A oli tunkeutunut M:n asuntoon, jossa oleilivat myös B ja T. A oli uhkaillut joukkoa haulikolla, johon M oli vastannut ampumalla A:ta pienoiskiväärillä. Tilanteen nopean kehittymisen vuoksi M ei ollut ehtinyt tähtäämään laukaustaan, joka oli lävistänyt A:n kehon rinnan kohdalta. A oli kuollut saamiinsa vammoihin. KKO katsoi, ettei M olisi vähemmällä toiminnalla voinut estää hyökkäystä. Syytteet taposta hylättiin.

ja

http://www.iltalehti.fi/uutiset/2012012515120260_uu.shtml

Uhkailija puukon kanssa kotiovelle:
Mies puolustautui miekanpistolla

--

Miekkamiehen oikeus vapautti syytteestä.

- Hän oli suojellut itseään ja muita vastuullaan olleita henkilöitä, kuului perustelu.

Varminta oman perseen kannalta on tietysti olla ampumatta. Mutta toisaalta näkisin asian osin toisinkin päin, eli että yksityisen aseenkannon julkisuuskuvan kannalta voisi olla hyväkin ampua sivullisen pelastamiseksi, koska se osoittaisi, että muutkin kuin poliisi osaavat ampua ja että poliisi ei aina ole paikalla tekemässä työtään.
 
Mitä nyt lasketaan pelastamiseksi. Ei varmaan ole ollut sellaista tilannetta, että joku olisi panttivankitilanteessa ampunut ydinjatkeeseen, mutta onhan niitä tapauksia ollut, missä on kollektiivisesti uhattu kaikkia läsnäolijoita.
Tuosa linkkaamassasi esimerkissä M oli myös itse kohteena. Eri tilanne kuin se mitä puhuttiin Lahdentien tapauksessa ajatuksena, että ulkopuolinen tulee tilanteeseen "pelastamaan" vaikka ei ole alunperin kohde.

näkisin asian että yksityisen aseenkannon julkisuuskuvan kannalta voisi olla hyväkin ampua sivullisen pelastamiseksi, koska se osoittaisi, että muutkin kuin poliisi osaavat ampua ja että poliisi ei aina ole paikalla tekemässä työtään.
Mitä enemmän poliisi näyttää onnistuneita esimerkkejä tällaisesta, niin sitä enemmän saattaa siviilikin rohkaistua. Mutta vain ehkä.
Nykyään tällaista rohkeutta ei ole ja kuten edellä todettua, ensin pitää nähdä pari oikeuskäsittelyä esimerkiksi, ennenkuin siviilit rohkaistuvat aseensa käyttöön toisen hengen pelastamiseksi. Onko se sitten julkisuuskuvan kannalta hyvä vai huono....hmmm.... ?
 
Ilja vangittava tavattaessa. Jotta saadaan kuulusteluun. Syyttäjä on aiemmin ilmoittanut, että jos oikeus tuollaisen määräyksen antaa, niin hän tulee hakemaan luovutusta Espanjan viranomaisilta.

Joten Ilja! Ole mies ja vastaa haasteeseen. Älä ole selkärangaton nössö,kuten Janus P, joka ei töitä tee, vaan istuu ja valehtelee.
Tulta päin.
 
Mitä olen ymmärtänyt spanjuri viranomaisten toiminnasta, niin Ilja ei välttämättä ihan heti ole kiinniotattavien listalla.
Lapsuuden luokkakaveri asuu myös Espanjassa. Erinäisistä talousrikoksista käsittääkseni epäiltynä. Eipä ole viranomaisten pakkokeinot häntä Suomeen tuoneet. Porchella ajelee ja elää muutenkin leveästi siellä jossain.
 
Varminta oman perseen kannalta on tietysti olla ampumatta. Mutta toisaalta näkisin asian osin toisinkin päin, eli että yksityisen aseenkannon julkisuuskuvan kannalta voisi olla hyväkin ampua sivullisen pelastamiseksi, koska se osoittaisi, että muutkin kuin poliisi osaavat ampua ja että poliisi ei aina ole paikalla tekemässä työtään.

Varmasti jäisi takakontti avaamatta.

Raja menisi ehkä(?) siinä että on joku kaheli jonkun lapsien tai lapsiperheen kimpussa. Kuitenkin sitä katuisi lopun elämäänsä jos ei tekisi mitään.

Jos yhteiskunta osoittaisi kiitollisuutensa rankaisemalla niin sen seurauksia mietittäisiin myöhemmin. Isohko mediapeli todennäköisesti johon hakisin vipua vaikka Suomen rajojen ulkopuolelta.

Lähikaupasta oli taas folio loppu, nyt tiedän syyn.. ;)
Jos nyt kuitenkin kyse olisi siitä, että tutkinta on vaiheessa ja asiasta tiedotetaan tuonnempana? Tokkopa mikään tärkeä yleinen etu edellyttäisi Suutarilan osalta toistuvaa tiedottamista - etenkin, kun suuri somemaailma on täynnä tuoreempia tulenpalavia tuohtumuksen aiheita.

Minä toivon että olen täysin väärässä eikä asia haise. En minä ole nostattelemassa epäluuloja tai pelkoja. Mutta kun katselee näitä muita tapahtumia Suomessa ja jonkinlaiset zombiet ympäri Eurooppaa mm. pari päivää sitten Brysselissä jne. niin ajatuksiahan tulee.

Laskisiinko kommariräppärin videolla esiintyneen henkilönkin samaan sarjaan ...

Uudenlaista terrorismia joka on hyvin löyhästi järjestäytynyttä.
Nizzankin osalta selitettiin jopa YLE:llä että kyseessä ei ole mikään terrorismi.
 
Viimeksi muokattu:

Tuo terveysviranomaisten haltuun annettu ihminen nauttii hyvin tiukkaa ja kattavaa yksityisyyden suojaa.
Henkilö on todettu mielisairaaksi ja sellaisesta ei saa antaa edes tietoa, että on todettu mielisairaaksi. Kaveri oleilee jossain suljetulla osastolla ja lähinnä valuttaa kuolaa.
Pääseekö kyseinen henkilö joskus ulos laitoksesta on toinen juttu.

Näin ollen se, ettei mitään kuulu on normaalia. Ymmärrän kuitenkin mitä ajat takaa, eikä ajatuksesi ole täysin perusteeton viime aikaisten tapahtumien ja kokemusten perusteella.
 
No nimenomaan on kysymys siitä löytyykö "munaa".

Aika nopeasti asukkaat oppivat kuka määrää jos vihamieliseen käytökseen vastataan diskuteeraamalla ja vetäytymällä tilanteesta.

Sen sijaan jos kivien heittelyyn yms. perseilyyn vastataan sillä, että paikalle tulee viisi, kymmenen tai vaikka viisikymmentä poliisia tai rajavartijaa, juuri niin monta viranomaista kuin tehtävän hoitamiseen tarvitaan. Mekkaloivat heitetään nippusiteissä bussiin ja viedään koko sakki putkaan tai jos tila ei riitä, niin vaikka stadionille aidan sisään tai vankilan pihalle telttaan. Luonnollisesti syyte mellakoinnista. Alaikäisille perseilijöille luonnollisesti lastensuojeluprosessit päälle. Huostaanoton perusteet täyttyy paukkuen jos "lapsi" osallistuu mellakointiin useamman kerran, nykyisinhän huostaanotolla uhataan jopa silloin kun nuorella on vaikeuksia pitää unirytmistä kiinni.
 
Ruotsissa on niitä ns. no-go alueita, eli matujen haltuunottamia alueita. Jos Suomeen muodostuu samanlaisia alueita (köh-varissuo-köhkrhm), niin mitä lainsäädäntö sanoisi? Julistetaanko ne kapinallisalueiksi? Tunteeko suomalainen lainsäädäntö kapinallisalueen käsitettä? Mitä voitaisiin käytännössä tehdä lain palauttamiseksi sellaiselle alueelle?

Niin kuin monet muutkin sanoivat, Suomen reaktio olisi yhtä tyhjän kanssa. Ehkä ne julistettaisiin monikulttuurillisesti niin rikkaiksi alueiksi, että tavanomainen Suomalainen hallintotapa ei siellä enää ole pätevä, joten niiden annettaisiin olla.
 
Ruotsissa on niitä ns. no-go alueita, eli matujen haltuunottamia alueita. Jos Suomeen muodostuu samanlaisia alueita (köh-varissuo-köhkrhm), niin mitä lainsäädäntö sanoisi? Julistetaanko ne kapinallisalueiksi? Tunteeko suomalainen lainsäädäntö kapinallisalueen käsitettä? Mitä voitaisiin käytännössä tehdä lain palauttamiseksi sellaiselle alueelle?
Haetaan mallia USA:n vanhasta lainsäädännöstä ( joka jonkun tiedon mukaan on edelleenkin voimassa) jossa joku pykälä menee suurinpiirtein niin että viisi intiaania muodostaa sotajoukon jota saa ampua ja julistetaan tänne vastaava laki? ( voit korvata intiaani-sanan haluamallasi muulla sanalla)
 
Ihanan kyyninen näkökanta. :D Äänestäisikö kansa lopulta oikeistolaisempia valtaan? Vasurihallituksella ei olekaan selkärankaa käydä oikomaan virheitään.

Voin vain sanoa, että todella toivon että kansamme syvät rivit näkisivät sen että nykyinen tuulenvire vie meitä nopeasti kohti karikkoa ja että sille tulisi tehdä jotain. Se että äänestetään aina samaa niin ei tule tekemään muuta kuin lisäämään vauhtia. Sillä yllättävän nopeasti tulee käymään niin, että nämä Suomeen laittomasti ja laillisesti tulleet maahanmuuttajat tulevat saamaan merkittävää poliittista valtaa. Näin on jo käynyt mm. Ruotsissa, Britanniassa ja Saksassa. Yksi esimerkki Ruotsista oheisena linkkinä.
http://www.hs.fi/ulkomaat/a1460947668080

Pelkään että voikin käydä niin, että vihdoin kun kansa on sankoin joukoin herännyt alkaa olemaan liian myöhäistä. Se mitä tarvittaisiin olisi vahva isänmaallinen poliittinen toimija, joka uskaltaa puhua asioista ja saisi vieläpä jonkin valtamedian tuen ja näin riittävää näkyvyyttä. Mutta tämä taitaa valitettavasti olla turhaa toiveunta.
 
Viimeksi muokattu:
Jos ei Ruotsin viranomaiset tee mitään lain palauttamiseksi niin mistä luulet että Suomen viranomaisilla olisi sen enempää munaa palauttaa kuri ja järestys?
Lähtökohtaisesti varmaan noin, joo.
Mutta toisaalta eihän me olla ruotsalaisia? Eikä meidän johtajatkaan ole ruotsalaisia. Itse asiassa kenellään meillä ei pitäisi olla mitään syytä seurata Ruotsia ja tehdä samanlaisia päätöksiä kuin siellä.
Tehdään jatkossa omia päätöksia - ihan vaan Suomen kannalta järkeviä just niinku itse halutaan. Otetaan muna käteen ja sillä kuri ja järjestys, jos hieman humoristisella vireellä tän asian naulaisi.
 
Se mitä tarvittaisiin olisi vahva isänmaallinen poliittinen toimija, joka uskaltaa puhua asioista ja saisi vieläpä jonkin valtamedian tuen ja näin riittävää näkyvyyttä. Mutta tämä taitaa valitettavasti olla turhaa toiveunta.
Tämähän on meistä äänestäjistä kiinni. Toivottavasti Kokoomus ja Persut ymmärtävät tulevissa vaaleissa kilpailla siitä kuka kerää isänmaalliset äänet. Äänestetään me sen mukaisesti kumpi tarjoaa vankemman pohjan Suomen säilyttämiseksi ja paras voittakoon.
Muita puolueita on turha äänestää mikäli hakusessa on isänmaallinen toimija. Sekin on hyvä jos nuo kaksi keräävät seuraavissa vaaleissa selkeän enemmistöpotin ja voivat johtaa yhdessä.

Äänestä oikein....äänestä oikein....äänestä oikein !

.
 
Back
Top