Suomen sisäinen turvallisuus

Ruotsin lähiöissä oltu ”lähellä romahdusta” – missä mennään Suomessa?

Ruotsin suurimmissa kaupungeissa ja niiden lähiöissä kuolee yhä enemmän ihmisiä ampumisten ja raa'an väkivallan seurauksena.

Kolmen vuoden aikana ainakin yli 60 henkeä on menetetty Malmön, Tukholman ja Göteborgin seudun ampumisissa. Äskettäin kuolleiden joukossa on 16-vuotias nuorukainen, jota ammuttiin bussipysäkin tuntumassa Malmön Rosengårdin lähiössä.

STT:n poliisilaitoksilta keräämien tietojen mukaan sekä Malmön että Tukholman alueilla ampumistapaukset lisääntyivät viime vuoden aikana, kertoo Savon Sanomat.

Jutun mukaan rikollisiin ja rikollisverkostoihin kytkeytyvät ampumiset ovat lisääntyneet Ruotsissa 25 vuoden aikana. Perheissä tapahtuvat ampumiset ovat puolestaan vähentyneet.

Poliisijohdon edustaja arvioi Malmön henkirikosten ja jengirikollisuuden tilanteen vakavaksi. Johtavan syyttäjän mukaan Malmön rikostutkinnoissa oltiin jo "lähestymässä romahtamista". Taustalla ovat murhatutkintojen suuri määrä ja poliisiorganisaation ongelmat.

Missä meillä mennään eli onko Suomessa asioiden kehitys samansuuntaista, kysyy rikosylikomisario Timo Nyyssönen Itä-Uudenmaan poliisilaitoksen viikon kolumnissa viitaten Ruotsin poliisin ongelmiin vastata näissä tietyissä lähiöissä eteen tuleviin hälytystehtäviin ja rikostutkintaan.

Nyyssösen lähtökohta on rikkinäisten ikkunoiden teoria. Pienet rikokset summautuvat silloin tällöin ja lopputuloksena voi olla vakava yhteiskunnallinen ongelma.

Yhden töhryn maalaaminen ei tietysti välttämättä johda suoraan pahoinpitelyihin tai varkauksiin, mutta lukemattomien pienten graffitien maalaaminen pienelle alueelle tuhoaa alueen kontrolloitavuuden ja johtaa aiempaa vakavampiin rikoksiin, rikosylikomisario summaa.

"Rikkinäisten ikkunoiden teoria lähtee siitä, että jatkuva vähäisten rikosten toistuminen niin, ettei niihin kyetä tai haluta puuttua lopulta tuhoaa yhteisön."

Hän hakee vertauksen myös nyrkkeilijän vasemman käden jab-lyönnistä, jolla koetellaan vastustajan heikkoja kohtia. Graffitien ohella näitä jab-lyöntejä ovat pienet varkaudet, julkinen juopottelu, metelöinti, vandalismi ja pienet huumausainerikokset.

Vuosikymmeniä rikollisuuden kehitystä helsinkiläisissä ja vantaalaisissa kaupunginosissa seuranneen Nyyssösen loppupäätelmä on kuitenkin helpottava.

Hänen mukaansa pääkaupunkiseudulla ei ole yhtään erityisen ongelmallista kaupunginosaa – huolimatta useista talouden nousu- ja laskukausista, jotka ovat vaikuttaneet lähes jokaiseen kotitalouteen.

Pitkällä aikavälillä rikosten määrän vaihtelu on pysynyt suhteellisen loivana.

Ilmiönä ei ole kuitenkaan kadonnut se, että uusi asuinalue tuottaa rikoksia enemmän kuin asuinalue, johon asukkaat ovat kotiutuneet ja tuntevat toisensa edes jollakin tasolla, huomauttaa Nyyssönen. Yhteisöllisyys myös urbaanissa asuinympäristössä auttaa torjumaan rikoksia ja häiriöitä.

Nyyssönen muistuttaa, että rikollisuuteen vaikuttaminen ja myös vähäisiin rikoksiin puuttuminen yhteisöllisin keinoin on tärkeää, sillä toimenpiteillä tai puuttumattomuudella on kaksisuuntaisia vaikutuksia.

– Anna rikosten lisääntyä yhdellä tavalla, niin ne lisääntyvät myös toisella tavalla. Löydä keino vähentää rikollisuutta yhdellä tavalla, niin ne vähenevät myös toisella tavalla, hän toteaa.

http://www.lansivayla.fi/artikkeli/...ltu-lahella-romahdusta-missa-mennaan-suomessa
 
Melko helpolla?

Jyväskyläläisen kalamiehen käsittämätön päähänpisto puuroutti vesivoimalaitoksen – lähes miljoonan euron lasku

c2269cfd7ae241dc9f366812e21d7399.jpg

Mies onnistui kytkemään päälle sellaisen nappulakombinaation, minkä seurauksena yksi Vaajakosken Naissaaren vesivoimalaitoksen kolmesta 1,5 megawatin generaattorista hajosi täysin. (KUVA: Hannu Rainamo)

Hieman yli 30-vuotiaan jyväskyläläismiehen kalareissu meni pahasti pieleen.
Kalansaaliin sijaan mies on ehkä saamassa jopa miljoonan euron laskun.

Tapaus sattui viime toukokuussa, kun Vaajakosken Naissaaren vesivoimalaitoksen lähellä öiseen aikaan kalassa ollut mies joutui veden varaan veneen kaaduttua virrassa.

Kylmettynyt mies halusi lämmittelemään, joten hän rikkoi voimalan pääoven ikkunan ja pääsi näin sisään.

1278118b9ddc4dadb0fda0f445cdb367.jpg

Kylmettynyt mies halusi lämmittelemään, joten hän rikkoi voimalan pääoven ikkunan ja pääsi sisään.(KUVA: Hannu Rainamo)

Sisältä mies löysi ylleen kuivaa eli laitoksen omistavan Suur-Savon Sähkö Oy:n työmiehen haalarin.

– Tähän saakka ihan älykästä toimintaa, kommentoi energian tuotannon alan liiketoimintajohtaja Heikki Tirkkonen Suur-Savon Sähköstä.

Liekö työhaalareiden inspiroimana kalamies päätti lähteä tutustumaan voimalan tiloihin laajemmin.

– Mies kulki pitkin laitosta ja innostui jostain syystä summamutikassa kääntelemään vipuja. Hän onnistui kytkemään päälle sellaisen nappulakombinaation, minkä seurauksena yksi laitoksen kolmesta 1,5 megawatin generaattorista meni oikosulkuun. Automatiikka ei ajanut konetta alas, Tirkkonen kertoo.

Generaattori hajosi täysin. Voimala on toiminut vajaateholla jo liki kahdeksan kuukautta.

4fff0259b563482780f620222af7b851.jpg


– Saamme uuden generaattorin toimimaan ehkä helmi–maaliskuussa.

Lasku on kallis. Tirkkosen arvion mukaan pelkkä generaattori maksaa yli puoli miljoonaa.

– Kun mukaan laskee sähköntuotannon katkosta aiheutuneet menetykset, summa nousee lähelle miljoonaa euroa.

Voimalan hälytin soi torstain ja perjantain välisenä yönä kello kolmen aikaan. Vartija odotti paikalle poliisia ja poliisikoiraa ennen kuin laitokseen päästiin sisälle tilannetta tarkistamaan.

Eteisestä löytyivät miehen märät kalastusvermeet. Mies löytyi voimalan kellaritiloista humalassa – Suur-Savon Sähkön haalareissa.

Sähköfirma neuvottelee korvauksista parhaillaan vakuutusyhtiön kanssa. Esitutkinnan valmiiksi saanut poliisi odottaa puolestaan lopullista arviota vahingoista. Tämän jälkeen tapaus etenee syyteharkintaan ja käräjille.

Asiasta kertoi ensimmäisenä Keskisuomalainen.
http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-2000005058705.html
 
Onneksi yksikään ei ole turvapaikanhakija...

Supon Rantala vankilassa radikalisoituneista islamisteista: Vapautumisen hetkellä on tuhannen taalan paikka

Muurien sisällä radikalisoituneita yritetään ohjata kaidalle tielle vielä vankilan porttien auettua, sanoo suojelupoliisin viestintäpäällikkö Jyri Rantala.

Suojelupoliisi on huolissaan ääri-islamismin saamasta jalansijasta
Suomen vankiloissa.

Eri puolilla maata on tunnistettu kymmeniä radikaalisti ajattelevia, jyrkkää islamin tulkintaa kannattavia vankeja. Osalla heistä on havaittu olevan yhteyksiä ääri-islamilaisiin verkostoihin ja jopa terroristeihin Suomen ulkopuolella.

– Jos ajatellaan Euroopan viime kuukausien ja vuosien tapahtumia, terrorismin torjunnan näkökulmasta kehitys myös Suomen rajojen sisäpuolella ja vankiloissa on huolestuttavaa, sanoo supon viestintäpäällikkö Jyri Rantala.

Rantalan mukaan viranomaiset seuraavat kehitystä tarkasti.

– Tämä on meillä suhteellisen uusi ilmiö, joten viranomaisilla on vielä paljon mietittävää siinä, miten tähän reagoidaan.

Vankien joukosta on tunnistettu johtohahmoja, jotka levittävät erittäin jyrkkää tulkintaa islamista. Ainakaan toistaiseksi ei ole kuitenkaan havaittu, että vankeja olisi houkuteltu islamistiseen toimintaan jonkin ääriryhmän nimissä.

"Yksi viranomainen ei ratkaise ongelmaa"

Supon Rantala erottaa toisistaan jo terrorismirikoksista tuomitut ja vasta vankeusaikana radikalisoituneet islamistit. Hänen mukaansa ensin mainitut ovat huolestuttavimpia, mutta jälkimmäisten suhteen on toivoa.

– Jos radikalisoituminen tapahtuu muurien sisällä, se ei välttämättä ole pysyvää. Viranomaisilla on tuhannen taalan paikka vaikuttaa ja ohjata kaidalle tielle, kun vanki vapautuu.

Rantalan mukaan riippuu vangista ja tästä tehdystä riskiarviosta, millaisiin toimiin vapautumisen jälkeen ryhdytään.

– Ongelmaa ei yhden viranomaisen toimilla ratkaista. Paras mahdollinen tilanne on, jos vangilla on omaa halua päästä irti radikalisoitumisen kierteestä ja lähteä kohti normaalia elämää.

Vantaan vankilassa alkoi viime elokuussa vuoden mittainen projekti, jonka tavoitteena on torjua radikalisoitumista vankilassa. Ääri-islamismin lisäksi pyritään tunnistamaan äärioikeistolaisia ja äärivasemmistolaisia vankeja.
http://yle.fi/uutiset/3-9423400?origin=rss
 
Melko helpolla?

Ihan perinteistä suomalaista turvallisuuskulttuuria. Ei ole koskaan mitään sattunut ja vakuutus maksaa.

Muutama vuosi takaperin pääesikunnassa sentään herättiin siihen kun remonttimiehet oli keskenään puhuneet venäjää.
 
Toinen asia on sitten se, että kuinka järkevää on uutisoida tästä näin näkyvästi. Paljastetaan mahdollisia haavoittuvuuksia, ja vaikka Jyväskylän suunnalla herättäisi ja korjattaisi puutteita, niin onko varmuutta, että muualla kartoitetaan puutteet ja myös korjataan ne?

Mitä ihmeen haavoittuvuuksia? Paremminkin voisi puhua rikollisesta väliinpitämättömyydestä.

Jos yritys on niin välinpitämätön että voimalaitoksen ainoana suojana on kevytrakenteinen lasiovi ja sen rikottuaan pääsee vivuista kääntelemään ilman muita esteitä generaattorit itsetuhoasentoon, niin en käsitä miksi vakuutuksen pitäisi korvata senttiäkään.
 
Mitä ihmeen haavoittuvuuksia? Paremminkin voisi puhua rikollisesta väliinpitämättömyydestä.

Jos yritys on niin välinpitämätön että voimalaitoksen ainoana suojana on kevytrakenteinen lasiovi ja sen rikottuaan pääsee vivuista kääntelemään ilman muita esteitä generaattorit itsetuhoasentoon, niin en käsitä miksi vakuutuksen pitäisi korvata senttiäkään.

No helvetti kun toisaalla kyse voi olla haavoittuvuudesta, eikä - mistään vitun - rikollisesta välinpitämättömyydestä. Jos sulla oo muuta tehtävää kun puuttua sanamuotoihin niin voit vittu olla lainaamatta mun viestejä. Vedä vittu päähäs!

vlad
 
Voimalaitoksissa on paljon manuaalisia toimintoja, jotka ohittavat automaation mahdollisessa vikatilanteessa. Jos näihin käyttölaitteisiin pääsy estettäisiin tehokkaasti, olisi myös laitosta operoivien henkilöiden pääsy näille käyttölaitteille hankalaa. Ainoa keino torjua tällaiset satunnaiset kulkijat, olisi pitää laitos miehitettynä. Jos taas laitokseen on tunkeutumassa terroristit tms. tilannetta ei rauhan aikana voisi kai mitenkään estää, haittaamatta työ tai laitosturvallisuutta.
 
Voimalaitoksissa on paljon manuaalisia toimintoja, jotka ohittavat automaation mahdollisessa vikatilanteessa. Jos näihin käyttölaitteisiin pääsy estettäisiin tehokkaasti, olisi myös laitosta operoivien henkilöiden pääsy näille käyttölaitteille hankalaa. Ainoa keino torjua tällaiset satunnaiset kulkijat, olisi pitää laitos miehitettynä. Jos taas laitokseen on tunkeutumassa terroristit tms. tilannetta ei rauhan aikana voisi kai mitenkään estää, haittaamatta työ tai laitosturvallisuutta.

Käyttölaitteille erillinen tila, johon ei asiattomat tule.
 
Kyllä, melkoisen helpolla.

Toinen asia on sitten se, että kuinka järkevää on uutisoida tästä näin näkyvästi. Paljastetaan mahdollisia haavoittuvuuksia, ja vaikka Jyväskylän suunnalla herättäisi ja korjattaisi puutteita, niin onko varmuutta, että muualla kartoitetaan puutteet ja myös korjataan ne?

vlad
No tuo ei ole mikään niin korkean tason kohde kuten vieressä olevan Keljonlahden voimalaitoksen teho on yli kymmenkertainen.
Edit: Puhumattakaan muuntoasemista tai komentokeskuksesta josta hallitaan alueen sähkö- ja vesiverkkoa.
 
No tuo ei ole mikään niin korkean tason kohde kuten vieressä olevan Keljonlahden voimalaitoksen teho on yli kymmenkertainen.
Edit: Puhumattakaan muuntoasemista tai komentokeskuksesta josta hallitaan alueen sähkö- ja vesiverkkoa.

Rauhalahti on vieressä, Keljonlahti kaupungin etelä laidalla..
 
Rauhalahti on vieressä, Keljonlahti kaupungin etelä laidalla..
Sekin. 10 minuutin ajomatka lisää on suhteellisen sama elleivät ole liikkeellä jalan, suksilla, uiden tai sukeltamalla.
 
Omakohtaiseta voin sanoa, että pienen laitoksen kohdalla paloviranomaisten, ulkopuolisten auditoijien ja laitoksen käyttöhenkilökunnan näkemykset ovat useasti ristiriidassa keskenään. Otetaan vaikka esimerkiksi 1Mw höyrylaitos, johon palotarkastaja vaatii "tappokytkimet" laitoksen ulkopuolelle ja laatusertifikaatin myöntäjä kieltää moisten asentamisen sabotaasivaaran vedoten. Kumpaakin tyydyttävå ratkaisu oli 1mm lasilevyn asentaminen "tappokytkimen" päälle. Miten ratkaisu ehkäisee sabotaasia tai ilkivaltaa?
 
Ääri"mihinkään liittymättömästä" ajattelusta suomen vankiloissa pitkä juttu heti alkuun..
Katso Yle Uutiset 18.00 Yle Areenassa:

http://areena.yle.fi/1-3824483

Ja tuosta luettavissa:

Suomen vankiloissa kymmeniä ääriajattelua kannattavia islamisteja: osa juhli Euroopan terrori-iskuja
Vantaan vankilan radikalisoitumisen ehkäisyprojektissa on havaittu uusi ilmiö. Viranomaiset kertovat riskivangeista, jotka levittävät jyrkkää islamin tulkintaa.
http://yle.fi/uutiset/3-9420829?origin=rss
 
Ja tuosta luettavissa:

Suomen vankiloissa kymmeniä ääriajattelua kannattavia islamisteja: osa juhli Euroopan terrori-iskuja
Vantaan vankilan radikalisoitumisen ehkäisyprojektissa on havaittu uusi ilmiö. Viranomaiset kertovat riskivangeista, jotka levittävät jyrkkää islamin tulkintaa.
http://yle.fi/uutiset/3-9420829?origin=rss
Mitä ihmettä vanhat kansakoulunopettajan silmäni näkevätkään: Puna-Viher-YLE on alkanut julkaista tällaisia uutisia.. Onko suomut pudonnut silmiltä jollakin jo?
 
Mitä ihmettä vanhat kansakoulunopettajan silmäni näkevätkään: Puna-Viher-YLE on alkanut julkaista tällaisia uutisia.. Onko suomut pudonnut silmiltä jollakin j..
Mistä nämä kymmenet ääriajattelijat ovat vankilaan joutuneet, kun en ihan heti muista suomessa terrorismista tuomittuja mihin ensimmäinen juttu viittasi?
 
Back
Top