Suomen sisäinen turvallisuus

Ihan hyvä juttu.

Mutta jos halutaan puhua tuollaisen järjestön "lopusta" pitäisi puuttua myös vankiloiden todellisuuteen. Nuo porukat leviävät juuri kivitalojen kautta ja voi kuvitella mitä seuraa kun parikymmentä tuollaista kaveria ilmestyy kongille ensikertalaisten ja pikkurikollisten joukkoon.

Oma vankila tuolle porukalle. Silloin alkaisi kasvaminen ainakin vaikeutumaan. Ja myös lainsäädännöllistä muutosta hieman hillitsemään noiden touhuja kiven sisässä. Ehkä joku Bis 42- laki olisi liikaa, mutta eräitä muutoksia olisi hyvä tehdä vartijoiden turvan takia. Mutta eristäminen muista vangeista olisi erinomainen alku. Myös vartijoiden kannalta.
Mikä on bis42?
 
Mikä on bis42?

Luonnollisesti bis-41:n seuraaja:).

Vitsi vitsinä. Bis 41 on Italiassa Mafian vuoksi säädetty vankilaoloja käsittelevä laki. Bis 42 on sen uudempi versio, joka Berlusconin piti pistää voimaan, mutta muistaakseni Bis 41 jäi voimaan. Käytännössä mahdollistaa järjestäytyneestä rikollisuudesta vangittujen hyvinkin voimallisen eristämisen. Lakia on kritisoitu epäinhimilliseksi, mutta joku voisi väittää myös sen alaisten vankien olevan epäinhimillisiä.

Muistaakseni Bis 41 (tai Italiassa Regulatore 41-Bis ) säädettiin ainakin osittain seurauksena Falconen ja Borsellinon murhista kun Toto Riina jäi niistä loppujen lopuksi kiinni.

Onko se rekisteröity yhdistys? Mitäs jos ei ole?

Entä aikooko tämä veljeskunta noudattaa käskyä?
Juuri helsingin poliisilaitos erotti poliiisin jolla oli pokkaa repiä tarvittaessa liivit venkulan päältä. Lakia noudattamalla poliisi on aika hampaaton noiden kanssa.
 
  • Tykkää
Reactions: KIM
Juuri helsingin poliisilaitos erotti poliiisin jolla oli pokkaa repiä tarvittaessa liivit venkulan päältä. Lakia noudattamalla poliisi on aika hampaaton noiden kanssa.

Tuskin se kieltäminen sitä tarkoittaa, että kadulta tavattaessa poliisipartio hyökkää kimppuun riistämään liivejä - jos on pokkaa siihen. Nössömmät partiot keskittyvät ratsaamaan punaisia päin kävelijöitä..
 
Mielestäni liivit tulisi aina kohdattaessa takavarikoida. Vaihtuisi nopeasti ainakin nahkaliivit keinonahkaan:)
 
  • Tykkää
Reactions: KIM
Mielestäni liivit tulisi aina kohdattaessa takavarikoida. Vaihtuisi nopeasti ainakin nahkaliivit keinonahkaan:)

Niin keneltä? Sehän on vain vaate. Ylipäänsä sana "liivijengi" on harhaanjohtava. Suomessa on yli 400 kerhoa, joilla on liivit ja kerhotunnukset. Osa niistä koostuu yhteiskunnan tukipylväistä. On jopa pappien ja diakonien kerhoja. Samoin poliiseilla on omansa (Blue Knigts).. Rikollisjärjestö UB käyttää liivejä, mutta ei ole MC, vaan sen ainoa funktio ovat rikokset.
 
Viimeksi muokattu:
Niin keneltä? Sehän on vain vaate. Ylipäänsä sana "liivijengi" on harhaanjohtava. Suomessa on yli 400 kerhoa, joilla on liivit ja kerhotunnukset. Osa niiistä koostuu yhteiskunnan tukipylväistä. On jopa pappien ja diakonien kerhoja. Samoin poliiseilla on omansa (Blue Knigts).. Rikollisjärjestö UB käyttää liivejä, mutta ei ole MC, vaan sen ainoa funktio ovat rikokset.
Tietenkin tarkoitan pelkästään laittomia liivejä. Jos menet Turusta miniristeilylle, niin maakunnista saapuvat risteilijät arska, Pena jne pukeutuvat myös parhaimpiinsa eli nahkaliiviin Karjala lippalakin kera. Jätetään ne rauhaan suosiolla sinne parketille.
 
Mutta mikä on laiton liivi ja minkä lainpykälän perusteella?
En usko että laista löytyy kohta joka lupaa käyttää kaikkia muita nahkaliivejä paitsi jos lukee 1%.
 
Mutta mikä on laiton liivi ja minkä lainpykälän perusteella?
En usko että laista löytyy kohta joka lupaa käyttää kaikkia muita nahkaliivejä paitsi jos lukee 1%.

Ei tietenkään. Se on vain liivi. Lisäksi jopa niissä prosenttikerhoissa on ajoittain yllättävän vähän kunnon rikollisia jäsenmäärään nähden.

Tässä puututaan yhdistykseen, johon ei kuulu kuin rikollisuuden ammattina, elämäntapana ja julkisesti valinneita. Ovat myös tehneet sellaisia tekoja, että kaikki varmaan joko ovat tai kohta ovat kaapissa. Kieltämällä yhdistys puututaan siihen jatkuvuuteen.
 
Mielestäni liivit tulisi aina kohdattaessa takavarikoida. Vaihtuisi nopeasti ainakin nahkaliivit keinonahkaan:)
Kun puhutaan tunnuksellisen rikollisryhmän jäsenyyden kriminalisoimisesta kysymys ei ole pelkästään liivien poisottamisesta..
- käytännössä tulisi määritellä rikoslaissa rangaistavaksi rikollisen organisaation jäsenyys.
- tähän on jo hieman reagoitu säädöksissä sillä ko. laissa on mahdollista koventaa tekijän rangaistusta jos rikos on tehty rikollisjärjestön toimesta.
Rikoslaki 5 § (8.5.2015/564) Koventamisperusteet
Rangaistuksen koventamisperusteita ovat:
...
2) rikoksen tekeminen osana järjestäytyneen rikollisryhmän toimintaa;

...

Jengiliivejä ei suinkaan tarvitse ottaa pois..ne saa jäädä rikollisen (=epäillyn) päälle. Ne ovat (yhtenä)todisteena ja näyttönä rikollisen jäsenyydestä rikollisessa organisaatiossa.
- tottakai liivit joutuu jättämään pois siinä vaiheessa kun epäilty viedään tutkintavankilan selliin.
- sinällään liivit voivat olla (ja todennäköisesti ovat) varsin vahva todiste jäsenyydestä..harvemmin UB:n, Cannonball'sin, Bandidos'in, HA:n tai muidenkaan liivejä on muiden kuin jäsenten päällä. Ymmärrettävistä syistä..
- eli tavallisten kansalaisten (pappien-, poliisien- tai muiden tavallisten moottoripyöräkerholaisten, partiolaisten, 4H kerholaisten tai muidenkaan) ei tarvitse olla huolissaan oman vaatetuksensa vuoksi. Vaikka niissä olisikin oman kerhon tunnukset..
- viimeistään oikeudessa selvitetään onko henkilön vaatteissa olevilla tunnuksilla yhteyttä järjestäytyneeseen rikollisuuteen (= tunnuksellisiin rikollisryhmiin).

Siis rikoslaissa tulisi määrätä rangaistavaksi kuuluminen rikollisjengiin tai mihin tahansa organisaatioon joka toimii ja on perustettu rikollista toimintaa varten.
- jäsenyys rikollisorganisaatiossa olisi rangaistavaa siitä huolimatta toimiiko ko. organisaatio julkisesti yhteistä tunnusmerkkiä käyttäen tai ilman tunnusmerkkejä.
- tottakai jää tapauskohtaisesti oikeuden harkittavaksi mitkä järjestöt ovat ns. rikollisorganisaatioita ja toisaalta ketkä ovat kyseisen rikollisorganisaation jäseniä.
- rikollisjärjestön jäsenyydestä tulisi tuomita omana rikoksenaan riittävän kova tuomio(esem. minimi 1 vuosi vankeutta ehdottomana ja johtajille jopa 5 vuotta)
- jäsenyyden myötä tehdystä rikoksesta vielä erikseen kovennettu rangaistus, kuten rikoslaissa jo onkin. kts. yllä.

Tämä ei ole mitenkään mahdoton asia toteutettavaksi lainsäädännöllä.
- käytännössä juuri tällainen jäsenyyden/rikoksen tekemiseen perustetun ryhmän toiminnan kriminalisointi voi tulla kysymykseen tavanomaisen rikollisuuden lisäksi myös osallisuudesta terrorismia suunnittelevaan ryhmään. ISIS'in jäsenyydestä jne.
- kouluttautumisesta terrorismiin, rikosten suunnitteluun, joukkotuhoamiseen jne. jne.

Siis kysymys on paljon laajemmasta kokonaisuudesta kuin pelkkien liivien riisumisesta, tai vaatekappaleen tai pukeutumisen kriminalisoimisesta. Tämän varmasti suurin osa kansalaisista myös ymmärtää.
 
Aikaisemmat yritykset yhden MC:n kanssa ovat karahtaneet kiville oikeudessa. Ilmeisesti ei ole voitu todistaa, että kerho toimii rikollisesti kerhona. Oikeuden mielestä kyse ei aukottomasti ole rikollisjärjestöstä? Voisin kuvitella, että UB:n osalta näyttö on vahvempi mutta ei noista oikeuksista tiedä.

Syyttäjät ovat yrittäneet lakkauttaa Cannonball MC -moottoripyöräjengiin kytköksissä olevaa kahta yhdistystä. Toinen niistä toimii Seinäjoella ja toinen Heinolassa.
Seinäjoen nuorten miesten toverillinen yhdistys (SNMTY) ry:n tarkoituksena on sääntöjensä mukaan tukea muun muassa vankilataustan takia syrjäytymisvaarassa olevia henkilöitä järjestämällä heille harrastusmahdollisuuksia. Syyttäjän mielestä yhdistyksen tosiasiallisena tarkoituksena on ollut järjestää Cannonball-jäsenille ja näiden alajengeille kerhotilat. Käräjäoikeus ei löytänyt maaliskuussa 2017 yhdistyksen lakkauttamiselle laillisia perusteita. Päätös on lainvoimainen.

Syyttäjä vaati Bridge City Custom ry:n lakkauttamista sillä perusteella, että yhdistys samaistuu Cannonball MC:n Heinolan osastoon ja sen tosiasiallinen tarkoitus on toimia rikollisryhmän kulissina, sen organisaation osana ja työvälineenä. Syyttäjän vaatimus kaatui Itä-Suomen hovioikeudessa.

Sen eteenhän on tehty jo pitkään töitä, että näiden liivijengiläisten tuomiot kovennettaisiin JR-pykälän perusteella. Pari jengiä onkin kai ihan Hovissa todettu järjestäytyneeksi rikollisuudeksi, mutta suuri osa käräjillä tulleista päätöksistä on mennyt tältä osin Hovissa nurin - tai eivät ole menneet edes käräjillä läpi. Ja siltikään tällaiseen jengiin kuuluminen ei automaattisesti tuo JR-korotusta tuomioon. Mutta tämä asia on tosiaan ollut jo vuosia työn alla.
 
Kaikki tällaiset seikat voidaan huomioida lainsäädännössä. Tulee tarkentaa säädäntöä siten ettei hovioikeudelle jää mahdollisuutta antaa vapauttavaa tuomiota. Varmasti tällaiset korjaukset rikoslakiin tullaan myös tekemään viimeistään siinä vaiheessa kun jengirikollisuus ryöstäytyy viranomaisten käsistä. Jollei ennen niin silloin kun oikeuden tuomareita ja jäseniä (myös poliiseja, rikosseuraamusviranomaisia jne.) ryhdytään maalittamaan ja he (ja heidän perheenjäsenensä) joutuvat kovan väkivallan kohteeksi ammattirikollisten/jengien toimesta.. Merkkejä tallaisesta on olemassa varsinkin Ruotsissa mutta myös meillä..

Parempi olisi katkaista juuret ja varret törkeältä ja ammattimaiselta väkivaltarikollisuudelta jo ennen kuin se päästetään kasvamaan liian röyhkeäksi.
 
Sattui ja tapahtui varmasti! Ja noista raportoinneista ei kukaan tiedä ja jos tietäisi ei taatusti puhuisi.

Kyllä tuohon aikaan muutenkin sattui kaikenlaista mistä ei suurta melua pidetty. Hernesaaren "koulutuskeskus" ja toinen vastaava Suvisaariston tiellä jossa koulutettiin Soukkalaista nuorisoa olivat paikkoja jossa yöaikaan olisi saattanut ihmisoikeusaktivisti saada aikamoista materiaalia jos olisi siellä perjantai-lauantaiöinä istuskellut kameran kanssa:rolleyes:.
Lisäisin tuohon tolta ajalta ainakin Kartsin eli Karakallion, ja sieltä nk. Ykköstalot joiden miesväestä ei ollut enää ysärillä pahemmin hammasklinikalle riesaksi, osin Espoon Nihtisillan (kyllä, se oli pääpoliisiaseman nimi!) moni-käsittelyiden seurauksena, sekä tietty Viherin Kaltseineen ja Lähiksen vanhan uhripaikkojen ja varoitustulien aikoinaan tärkeäksi tehneen Linnanmäen (Lähderanta, paskälähiö jopa Viheriin verrattuna, kaupunki sijoitti vapautettuja lapsiinsekaantujia sinne fattan kämppiin jne. koska se oli lähimpänä kehä kolmosta ja kauimpana fakin Kauniaisista).
Ja siinä Viherin ja Lähiksen välissä oli Etelä-Suomen kuppasin fudiskenttä joka ei ollut edes kunnolla suorakulmanen ja jota itse käymäni Viherin köyhäinkoulukin kieltäytyi käyttämästä liikuntatunneilla... kulki meidän paikallisten suussa nimellä "Vempli",
kuuluisan Lontoolaisen sisarkenttänsä mukaan :). Jos joku väittää ettei suomalaiset osaa ironiaa, käykää joskus viherissä... Vempliltä on kirjaimellisesti 250 metriä Suomen rikkaimpaan kuntaan Kauniaisiin.

Katoovaa kansanperinnettä, nyt siinä paikalla on toivottavasti sentään rivareita 'spoolaisille'... en ole käynyt väijymässä. Vielä.
 
Viimeksi muokattu:
Lisäisin tuohon tolta ajalta ainakin Kartsin eli Karakallion, ja sieltä nk. Ykköstalot joiden miesväestä ei ollut enää ysärillä pahemmin hammasklinikalle riesaksi, osin Espoon Nihtisillan (kyllä, se oli pääpoliisiaseman nimi!) moni-käsittelyiden seurauksena, sekä tietty Viherin Kaltseineen ja Lähiksen vanhan uhripaikkojen ja varoitustulien aikoinaan tärkeäksi tehneen Linnanmäen (Lähderanta, paskälähiö jopa Viheriin verrattuna, kaupunki sijoitti vapautettuja lapsiinsekaantujia sinne fattan kämppiin jne. koska se oli lähimpänä kehä kolmosta ja kauimpana fakin Kauniaisista).
Ja siinä Viherin ja Lähiksen välissä oli Etelä-Suomen kuppasin fudiskenttä joka ei ollut edes kunnolla suorakulmanen ja jota itse käymäni Viherin köyhäinkoulukin kieltäytyi käyttämästä liikuntatunneilla... kulki meidän paikallisten suussa nimellä "Vempli",
kuuluisan Lontoolaisen sisarkenttänsä mukaan :). Jos joku väittää ettei suomalaiset osaa ironiaa, käykää joskus viherissä... Vempliltä on kirjaimellisesti 250 metriä Kauniaisiin.

Katoovaa kansanperinnettä, nyt siinä paikalla on toivottavasti sentään rivareita 'spoolaisille'... en ole käynyt väijymässä. Vielä.

Asuin Mankkaalla noin 20 vuotta ja nyt lähistön Pikku-Ruotsissakin jo vuosikymmenen verran joten paikannimet ovat tuttuja:).
 
Back
Top