Professori: Viranomaiset perustelevat United Brotherhoodin lakkauttamista pykälällä, johon ei ole vedottu vuosikymmeniin
Syyttäjä ja Poliisihallitus vaativat Itä-Uudenmaan käräjäoikeuteen toimittamassaan kanteessa, että jengi ja sen alaisuudessa toimiva Bad Union -organisaatio määrätään välittömästi väliaikaiseen toimintakieltoon ja ne julistetaan lakkautetuiksi. LEHTIKUVA / MARTTI KAINULAINEN
Viranomaisten lakkautuskanteessa on perusteltu rikollisjärjestö United Brotherhoodin lakkauttamista vahvoin dokumentein, arvioi siviilioikeuden professori Heikki Halila Helsingin yliopistosta. Syyttäjä ja Poliisihallitus vaativat Itä-Uudenmaan käräjäoikeuteen toimittamassaan kanteessa, että jengi ja sen alaisuudessa toimiva Bad Union -organisaatio määrätään välittömästi väliaikaiseen toimintakieltoon ja ne julistetaan lakkautetuiksi.
Kanteessa vaaditaan myös asettamaan tehosteeksi 3 000 euron uhkasakko, joka lankeaisi maksettavaksi jengille tai jengiläiselle, jos toiminta jatkuu. Vaadetta perustellaan muun muassa sillä, että jengi on sotilaalliseen tapaan järjestäytynyt.
STT:lle pyynnöstä kannetta arvioinut Halila toteaa, että kanteessa on kiinnostavaa erityisesti yhdistyslain kolmanteen pykälään vetoaminen. Kolmas pykälä kuuluu seuraavasti:
– Yhdistys, joka on katsottava jäseniltä vaadittavan kuuliaisuuden ja joukkomuodostelmiin tai ryhmityksiin jakautumisen perusteella taikka aseellisen varustautumisen vuoksi kokonaan tai osittain sotilaalliseen tapaan järjestetyksi, on kielletty.
Halilan mukaan tähän ei ole vedottu ainakaan vuosikymmeniin.
Lakkauttaminen voisi viedä jengiltä tunnukset
Halilan mukaan United Brotherhoodin lakkauttaminen voisi lopettaa jengiltä liivien käytön. Ulkoisten tunnusten, jengiliivien, -värien ja -tatuointien käyttö edistää viranomaisten mukaan rikosten tekemistä, sillä tunnuksia voidaan käyttää esimerkiksi pelotteena. Jengiläisten liivejä onkin määrätty eri oikeusasteissa tuomittavaksi valtiolle rikoksentekovälineenä.
– Jos yhdistys lakkautetaan, toiminta on lopetettava. Homma loppuu ja se puretaan. Omaisuus jaetaan. Käytännön ongelma tietysti on se, että toimintaa pyritään jatkamaan muussa muodossa.
Halilan mukaan lainsäädäntöä tunnusten kieltämisestä ei ole, mutta jos esimerkiksi liivien käyttö tulkitaan osaksi organisaation toimintaa, se voitaisiin kieltää.
– Tässä tulee kyseeseen se, mikä on yhdistyksen toiminnan jatkamista ja mikä ei, Halila sanoo.
Halilan mukaan lakkauttamiseen riittää, että voidaan näyttää ryhmän toimivan olennaisesti vastoin lakia tai hyviä tapoja.
– Yhdessä vaiheessa arveltiin, että yhdistyksen lakkauttaminen ei onnistu oikein mitenkään, että perusoikeus- ja ihmisoikeuskuviot estäisivät sen. Vastarintaliike-ratkaisu osoittaa, että lakkautusperusteeksi riittää, jos voidaan osoittaa että ryhmä toimii vastoin lakia tai hyviä tapoja.
Pirkanmaan käräjäoikeus ja Turun hovioikeus päättivät hiljattain lakkauttaa Pohjoismainen Vastarintaliike -nimisen uusnatsijärjestön. Ratkaisu ei ole vielä lainvoimainen.
Jengien taustayhdistyksiä on yritetty lakkauttaa aiemminkin
Rikollisjengejä, joilla ei ole varsinaista aatetta, ei ole Suomessa aiemmin vaadittu lakkautettavaksi. Ennen sotia lakkautettiin joitakin vasemmistolaisia yhdistyksiä ja niiden jälkeen lähinnä oikeistolaisia yhdistyksiä, muun muassa Pekka Siitoinin kansallissosialistiset järjestöt 1970-luvulla.
Jengien osalta on yritetty lakkauttaa niiden taustayhdistyksiä. Muutama vuosi takaperin syyttäjä esimerkiksi vaati Heinolan Cannonballin taustayhdistyksen Bridge City Custom ry:n lakkauttamista Päijät-Hämeen käräjäoikeudessa ja Itä-Suomen hovioikeudessa. Vaatimus kaatui käräjillä vuonna 2015 ja hovioikeudessa vuonna 2016. Syyttäjän mukaan taustayhdistyksen tosiasiallinen tarkoitus oli toimia rikollisryhmän kulissina, osana ja työvälineenä.
Tuolloin oikeus kuitenkin tuli siihen lopputulokseen, ettei CMC Heinola ollut esitetyn näytön perusteella lain tarkoittama järjestäytynyt rikollisryhmä. Niinpä jutussa ei näytetty, että yhdistys olisi toiminut olennaisesti vastoin lakia ja hyviä tapoja, eikä sitä lakkautettu.
Vuonna 2016 syyttäjä vaati lakkautettavaksi myös Seinäjoen nuorten miesten toverillinen yhdistys -nimistä rekisteröityä yhdistystä. Yhdistyksen tarkoituksena oli sääntöjensä mukaan "toimia lähimmäisvastuun kehittämiseksi ja auttaa sekä tukea syrjäytyneitä yksilöitä heidän pyrkimyksissään sopeutua yhteiskuntaan sen täysivaltaisena jäsenenä.” Syyttäjän mukaan yhdistys vuokrasi nimiinsä kerhotilat, jotka se luovutti Cannonballin käyttöön.
Tiloihin tehdyssä kotietsinnässä maaliskuussa 2015 löytyi varastettu haulikko, pienoisrevolveri, ampuma-aseiden patruunoita, kaasusumutin, savuheite, konepistoolin piippu sekä tulilankaa ja nalleja. Lisäksi sieltä löytyi kolme grammaa amfetamiinia, dopingaineita ja erektiovalmisteita. Yhdistyksen johdossa myös toimi Cannonball-jäsenyydestään tunnettu henkilö. Oikeus totesi, että kerhotilojen järjestäminen liivijengille ei itsessään riitä lakkauttamisperusteeksi. Syyttäjäkin totesi oikeudenkäynnissä, ettei hänellä ole perusteita väittää Seinäjoen Cannonballia järjestäytyneeksi rikollisryhmäksi.
Oikeus kuitenkin totesi, että rikollisryhmän etujen edistäminen voisi olla lakkautusperuste:
– Jos olisi niin, että yhdistys toimisi organisoidun rikollisjärjestön välikätenä ja edistäisi sellaisen etuja ja toimintaedellytyksiä, toimintaa varmasti pitäisi pitää olennaisesti hyvän tavan ja oikeastaan lain vastaisena, Etelä-Pohjanmaan käräjäoikeus päätteli.