Suomen sisäinen turvallisuus

Kuuntelin "sivukorvalla" tätä tiedotustilaisuutta.

Ilmeisesti on ollut suurehko ja useamman eri instanssin yhteistyönä suorittama operaatio UB:tä vastaan. Detaljeja takavarikoista ja kiinniotettujen määristä löytynee tästäkin aiheesta. Kova kovaa vastaan vaan kun kyse on järjestäytyneestä rikollisuudesta.

Mainittiin, että JR (vai viitattiinko suoraan UB:hen, en muista) tietää paljon viranomaisten toiminnasta. Mainittiin myös, että poliisin toimesta on vuodettu tietoa järjestön avainhenkilölle. Viittasi suoraan Aarnioon. Paljonkohan myyriä löytyy?

Operaatio on ilmeiseti edennyt varsin hyvin, ja UB:n mahdollisesta lopustakin oli jotain juttua.

UB ja joku UB:hen kytköksissä oleva järjestö, jonka nimestä en saanut selvää, pyritään lakkauttamaan. Hyvä juttu tämäkin, vaikka tietysti järjestön kieltäminen ei välttämättä itsessään ole mitään muuta kuin signaali.

Eipä tuosta nyt muuta jäänyt mieleen kuin että hienoa, että ryhdikkäästi puututaan järjestäytyneen rikollisuuden toimintaan.
Todella hyvä. UB (ja Bad Union) on sen luokan kuolaavia idiootteja, että kova kovaa vastaan vaan. Kaikki näiden kanssa tietoisesti toimivat myös esille ja rangaistavaksi. Häpeärangaistus, jos ei muuta keksitä.

Toinen juttu on tuo Aarnion tapauksen seurannaisvaikutukset joista nyt kuulen ensimmäistä kertaa näin julkisesti puhuttavan. Vieläkään ei tiedetä ja ymmärretä kuinka vahingollinen ja laajakantainen Aarnion tapaus Suomen viranomaisille ja jopa Suomelle valtiona on.
 
Kaikki on suhteellista. Minä kuulun kuitenkin huonompaan kansanosaan:eek:.
Noh pääset sentään asioimaan Varubodenissa, viemään nuorisoon Bio Graniin ja talvella paikalliseen rinteeseen. Gallträskiin en sentään menis simmaamaan, jotain rajaa sielläkin :D ...
 
Onhan se selvä, että aseistautunut ihminen junassa on potenttiaalinen vaaratekijä sivullisille ja siksi poliisi oli paikalla.

Ei ole selvä. Minä olen ollut useasti junassa aseistautuneena eikä minussa ole ollut potentiaalia. En tosin tällä hullulla vuosituhannella enää näkyvästi aseistautuneena. Kun on ollut pienempiä aseita. Ei minusta lähtökohtaisesti aina ole pelättävää jos jollakin näkyy ase. Riippuu paikasta ja henkilöstä. Aseen kuljettaminen esim. junassa tai ruokakaupassa on normaalia toimintaa jos ase on pussissa ja henkilön käyttäytyminen on paikkaan ja aikaan nähden tavanomaista. Nuori mies mennessään mopolla metsälle saa poiketa matkalla haulikko selässään kauppaan hakemaan eväät. Se on aivan normaalia ja laillista.
 
Ei ole selvä. Minä olen ollut useasti junassa aseistautuneena eikä minussa ole ollut potentiaalia. En tosin tällä hullulla vuosituhannella enää näkyvästi aseistautuneena. Kun on ollut pienempiä aseita. Ei minusta lähtökohtaisesti aina ole pelättävää jos jollakin näkyy ase. Riippuu paikasta ja henkilöstä. Aseen kuljettaminen esim. junassa tai ruokakaupassa on normaalia toimintaa jos ase on pussissa ja henkilön käyttäytyminen on paikkaan ja aikaan nähden tavanomaista. Nuori mies mennessään mopolla metsälle saa poiketa matkalla haulikko selässään kauppaan hakemaan eväät. Se on aivan normaalia ja laillista.
Juuri näin. Valitettavasti yhteiskunta on mennyt ja sitä on tietoisesti viety suuntaan, jossa aseet on aina pahoja tai vähintään epäilyttäviä ja ne pitäisi joko kieltää tai ainakin pitää pois silmistä.
 
Käytännössä asiat ovat jossain määrin jo kääntymässä toiseen suuntaan..

Jos/kun ihmisen harrastukset liittyvät ampuma-aseisiin (metsästys, ampumaurheilu, reseviläisharrastus jne.) niin voi tuntemattomastakin olla käytännössä varma että kyseessä tolkun ihminen. Jokainen aseenomistaja on viranomaisten toimesta tarkastettu ja hänen taustoistaan ei löydy mitän merkittävää rikollisuutta, väkivaltaa, alkoholin tai päihteiden väärinkäyttöä eikä myöskään mielenterveyteen liitttyviä ongelmia.

Tällä alkaa olla merkitystä joissain tapauksissa jopa työpaikkaa haettaessa.
 
Ei ole selvä. Minä olen ollut useasti junassa aseistautuneena eikä minussa ole ollut potentiaalia. En tosin tällä hullulla vuosituhannella enää näkyvästi aseistautuneena. Kun on ollut pienempiä aseita. Ei minusta lähtökohtaisesti aina ole pelättävää jos jollakin näkyy ase. Riippuu paikasta ja henkilöstä. Aseen kuljettaminen esim. junassa tai ruokakaupassa on normaalia toimintaa jos ase on pussissa ja henkilön käyttäytyminen on paikkaan ja aikaan nähden tavanomaista. Nuori mies mennessään mopolla metsälle saa poiketa matkalla haulikko selässään kauppaan hakemaan eväät. Se on aivan normaalia ja laillista.
No ollaan sitä nyt niin tarkkoja. Mistä sitä tietää että ihmisen on aseistautunut jos ase on esim. aselaukussa?
Voihan sitä kantaa tyhjää aselaukkuakin.

Luonnollisesti tarkoitin ihmistä joka kantaa asetta näkyvillä ja käytöksellään aiheuttaa pelkoa/huolestumista kanssa matkustajissa.
En missään nimessä vastusta, aseiden kuljettamista turvallisesti ja diskreetisti, mutta on mielestäni selvää, että jos julkisen liikenteen välineeseen menee näyttelemään asetta, poliisi pitää näyttelijää riskinä, oli se ase oikea, tai heiluttelijan motiivit mitkä tahansa.

Edit: Poliisi ei voi odottaa ja katsoa onko ihminen vain vartti hullu joka hakee huomiota, vai massamurhaa suunnitteleva pökiö, tai kenties joku muu.
 
Tähän liittyen, onko puolueiden jäsenlistat julkista tietoa?

Eivät ole. Eivätkä kuulu poliisille. Persujen reaktio Hätisen jääviyteen oli ihan oikea, koska Hätisen vihreiden jäsenyystilaa ei voinut tietää, kuin Hätäinen ja vihreä puolue. Varsinkin, kun herra oli ollut ehdokkaana ja virallisissa tiedoissa istui jossain lautakunnassa vihreiden mandaatilla.
 
Olen kulkenut pitkän aseen kanssa sekä bussissa että junassa. Ja kävellyt kaupungilla. Toistaiseksi kokemukseni on sellainen, että turistit eivät kiinnitä mitään huomiota, naiset eivät ellei hiuksissa ole jo harmaata, mutta kantasuomalaista noin yli 30-vuotiaista isolla osalla katse käy pitkässä mustassa pussissa. Osa ulkomaalaistaustaisista miehistä jää tuijottamaan. Mikä on esim. Rautatieasemalla vähän inhaa, mutta valvontakameratiheys pitänee ajatukset kurissa.
 
https://www.tivi.fi/uutiset/it-jarj...n-vakava/46b38f9c-b185-4007-8487-eb079d77cad6

It-järjestelmän kanssa sattui moka, osa tuomituista voi ehkä välttää vankilan tai sakot – ”Asia on äärimmäisen vakava”
Aleksi Kolehmainen9.9.201915:39|päivitetty9.9.201916:11JULKISEN HALLINNON ICTDIGITALOUSLAKI JA OIKEUS
90b5a781-d4e3-540c-aa40-10b92710c22f

Tuomiot eivät liikkuneet. Ongelmat liittyvät oikeusministeriön mukaan käräjäoikeuksissa käytettävän Ritu-rikostuomiosovelluksen käyttöön. MATTI TANNER
Tiedot sadoista käräjäoikeuksien tuomioista eivät ole siirtyneet eteenpäin Ritu-rikostuomiosovelluksesta. Oikeusministeriö pitää mahdollisena, että tuomioita on voinut tämän takia jopa vanhentua.
@


Ainakin 579 tuomiota on jäänyt lähettämättä eteenpäin käräjäoikeuksista Rikosseuraamuslaitokselle ja Oikeusrekisterikeskukselle, jotka vastaavat vankeus- ja sakkorangaistusten täytäntöönpanosta. Oikeusministeriö tiedotti asiasta maanantaina.
Tiedotteen mukaan ongelmat ajoittuvat vuosille 2013–2019 ja ovat ilmenneet tietojärjestelmän käytössä, mutta niiden syy ei ole vielä tarkkaan selvillä.
Oikeusministeriön kansliapäällikkö Pekka Timonen kertoo Tiville, että ongelmat liittyvät vuonna 2013 käyttöönotettuun Ritu-rikostuomisovellukseen. Timosen mukaan ministeriössä ei kuitenkaan vielä tiedetä, liittyvätkö ongelmat itse järjestelmän toimintaan vai sen käyttöön käräjäoikeuksissa. Sovelluksen on toimittanut Tieto.

Käräjäoikeudet käyttävät ratkaisuissaan Ritu-rikostuomiosovellusta ja ilmoittavat niistä sovelluksen kautta teknisenä jakeluna.
Ritu-sovellus oli esillä sen alkuvuosina runsaasti lehtien palstoilla. Monet käyttäjät arvostelivat uutta rikostuomiosovellusta sen käytettävyyden haasteiden takia.

Oikeusministeriön mukaan on mahdollista, että tuomioiden lähettämättä jäämisestä on aiheutunut tuomioiden vanhentumisia. Ministeriö huomauttaa, että asian selvittely on kesken.

Mikäli tuomio on vanhentunut, ei vankeusrangaistusta enää voida panna täytäntöön tai tuomittua sakkoa periä.
”Kun järjestelmä on saatu ajan tasalle ja tuomiot asianmukaisesti eteenpäin, käymme asian huolellisesti läpi yhdessä keskeisten toimijoiden kanssa. On tärkeää varmistaa, ettei vastaava toistu ja että rakenteilla olevissa uusissa järjestelmissä on jokin asian pitkittymisestä ilmoittava mekanismi”, oikeusministeriön Timonen sanoo tiedotteessa.
Myös oikeusministeriö Anna-Maja Henriksson otti kantaa tapaukseen tiedotteessa.
”Suhtaudun tähän äärimmäisen vakavasti. On selvää, että tällaista ei koskaan pitäisi päästä tapahtumaan. Olen vaatinut pikaista selvitystä tapahtuneesta ja toimenpiteistä, jotta tilanne saadaan välittömästi korjattua. Siihen saakka tämän on oltava kaikkien toimijoiden ykkösasia. Meidän kaikkien tulee voida luottaa siihen, että annettu tuomio myös pannaan täytäntöön”, Henriksson sanoo tiedotteessa.
 
Viimeksi muokattu:
Luonnollisesti tarkoitin ihmistä joka kantaa asetta näkyvillä ja käytöksellään aiheuttaa pelkoa/huolestumista kanssa matkustajissa.
En missään nimessä vastusta, aseiden kuljettamista turvallisesti ja diskreetisti, mutta on mielestäni selvää, että jos julkisen liikenteen välineeseen menee näyttelemään asetta, poliisi pitää näyttelijää riskinä, oli se ase oikea, tai heiluttelijan motiivit mitkä tahansa.

Edit: Poliisi ei voi odottaa ja katsoa onko ihminen vain vartti hullu joka hakee huomiota, vai massamurhaa suunnitteleva pökiö, tai kenties joku muu.

Jeps, lataamattomana suojuksessa ja kulmahousun kauluksessa/taskusta kahva näkyvillä on 2 eri asiaa vaikka molemmat teknisesti on aseen kuljettamista (ja toinen laillista, toinen yleensä lähtökohtaisesti ei).
 
Ihme, että tämäkin tapaus pääsi julkisuuteen. Mitään seuraumuksia ei tästä tule, todetaan, että kyse oli teknisestä viasta jota ei voitu ennakoida. Ei tarvetta syylisten etsinnälle.

comment_HZGw0uLTGrsU2nCL7nsHDWwGZaAIbvez.gif
 
Savonsanomat:
Professori: Viranomaiset perustelevat United Brotherhoodin lakkauttamista pykälällä, johon ei ole vedottu vuosikymmeniin
Syyttäjä ja Poliisihallitus vaativat Itä-Uudenmaan käräjäoikeuteen toimittamassaan kanteessa, että jengi ja sen alaisuudessa toimiva Bad Union -organisaatio määrätään välittömästi väliaikaiseen toimintakieltoon ja ne julistetaan lakkautetuiksi. LEHTIKUVA / MARTTI KAINULAINEN
Syyttäjä ja Poliisihallitus vaativat Itä-Uudenmaan käräjäoikeuteen toimittamassaan kanteessa, että jengi ja sen alaisuudessa toimiva Bad Union -organisaatio määrätään välittömästi väliaikaiseen toimintakieltoon ja ne julistetaan lakkautetuiksi. LEHTIKUVA / MARTTI KAINULAINEN

Viranomaisten lakkautuskanteessa on perusteltu rikollisjärjestö United Brotherhoodin lakkauttamista vahvoin dokumentein, arvioi siviilioikeuden professori Heikki Halila Helsingin yliopistosta. Syyttäjä ja Poliisihallitus vaativat Itä-Uudenmaan käräjäoikeuteen toimittamassaan kanteessa, että jengi ja sen alaisuudessa toimiva Bad Union -organisaatio määrätään välittömästi väliaikaiseen toimintakieltoon ja ne julistetaan lakkautetuiksi.

Kanteessa vaaditaan myös asettamaan tehosteeksi 3  000 euron uhkasakko, joka lankeaisi maksettavaksi jengille tai jengiläiselle, jos toiminta jatkuu. Vaadetta perustellaan muun muassa sillä, että jengi on sotilaalliseen tapaan järjestäytynyt.
STT:lle pyynnöstä kannetta arvioinut Halila toteaa, että kanteessa on kiinnostavaa erityisesti yhdistyslain kolmanteen pykälään vetoaminen. Kolmas pykälä kuuluu seuraavasti:

–  Yhdistys, joka on katsottava jäseniltä vaadittavan kuuliaisuuden ja joukkomuodostelmiin tai ryhmityksiin jakautumisen perusteella taikka aseellisen varustautumisen vuoksi kokonaan tai osittain sotilaalliseen tapaan järjestetyksi, on kielletty.

Halilan mukaan tähän ei ole vedottu ainakaan vuosikymmeniin.
Lakkauttaminen voisi viedä jengiltä tunnukset
Halilan mukaan United Brotherhoodin lakkauttaminen voisi lopettaa jengiltä liivien käytön. Ulkoisten tunnusten, jengiliivien, -värien ja -tatuointien käyttö edistää viranomaisten mukaan rikosten tekemistä, sillä tunnuksia voidaan käyttää esimerkiksi pelotteena. Jengiläisten liivejä onkin määrätty eri oikeusasteissa tuomittavaksi valtiolle rikoksentekovälineenä.

–  Jos yhdistys lakkautetaan, toiminta on lopetettava. Homma loppuu ja se puretaan. Omaisuus jaetaan. Käytännön ongelma tietysti on se, että toimintaa pyritään jatkamaan muussa muodossa.

Halilan mukaan lainsäädäntöä tunnusten kieltämisestä ei ole, mutta jos esimerkiksi liivien käyttö tulkitaan osaksi organisaation toimintaa, se voitaisiin kieltää.
–  Tässä tulee kyseeseen se, mikä on yhdistyksen toiminnan jatkamista ja mikä ei, Halila sanoo.

Halilan mukaan lakkauttamiseen riittää, että voidaan näyttää ryhmän toimivan olennaisesti vastoin lakia tai hyviä tapoja.

–  Yhdessä vaiheessa arveltiin, että yhdistyksen lakkauttaminen ei onnistu oikein mitenkään, että perusoikeus- ja ihmisoikeuskuviot estäisivät sen. Vastarintaliike-ratkaisu osoittaa, että lakkautusperusteeksi riittää, jos voidaan osoittaa että ryhmä toimii vastoin lakia tai hyviä tapoja.

Pirkanmaan käräjäoikeus ja Turun hovioikeus päättivät hiljattain lakkauttaa Pohjoismainen Vastarintaliike -nimisen uusnatsijärjestön. Ratkaisu ei ole vielä lainvoimainen.

Jengien taustayhdistyksiä on yritetty lakkauttaa aiemminkin
Rikollisjengejä, joilla ei ole varsinaista aatetta, ei ole Suomessa aiemmin vaadittu lakkautettavaksi. Ennen sotia lakkautettiin joitakin vasemmistolaisia yhdistyksiä ja niiden jälkeen lähinnä oikeistolaisia yhdistyksiä, muun muassa Pekka Siitoinin kansallissosialistiset järjestöt 1970-luvulla.

Jengien osalta on yritetty lakkauttaa niiden taustayhdistyksiä. Muutama vuosi takaperin syyttäjä esimerkiksi vaati Heinolan Cannonballin taustayhdistyksen Bridge City Custom ry:n lakkauttamista Päijät-Hämeen käräjäoikeudessa ja Itä-Suomen hovioikeudessa. Vaatimus kaatui käräjillä vuonna 2015 ja hovioikeudessa vuonna 2016. Syyttäjän mukaan taustayhdistyksen tosiasiallinen tarkoitus oli toimia rikollisryhmän kulissina, osana ja työvälineenä.

Tuolloin oikeus kuitenkin tuli siihen lopputulokseen, ettei CMC Heinola ollut esitetyn näytön perusteella lain tarkoittama järjestäytynyt rikollisryhmä. Niinpä jutussa ei näytetty, että yhdistys olisi toiminut olennaisesti vastoin lakia ja hyviä tapoja, eikä sitä lakkautettu.

Vuonna 2016 syyttäjä vaati lakkautettavaksi myös Seinäjoen nuorten miesten toverillinen yhdistys -nimistä rekisteröityä yhdistystä. Yhdistyksen tarkoituksena oli sääntöjensä mukaan "toimia lähimmäisvastuun kehittämiseksi ja auttaa sekä tukea syrjäytyneitä yksilöitä heidän pyrkimyksissään sopeutua yhteiskuntaan sen täysivaltaisena jäsenenä.” Syyttäjän mukaan yhdistys vuokrasi nimiinsä kerhotilat, jotka se luovutti Cannonballin käyttöön.

Tiloihin tehdyssä kotietsinnässä maaliskuussa 2015 löytyi varastettu haulikko, pienoisrevolveri, ampuma-aseiden patruunoita, kaasusumutin, savuheite, konepistoolin piippu sekä tulilankaa ja nalleja. Lisäksi sieltä löytyi kolme grammaa amfetamiinia, dopingaineita ja erektiovalmisteita. Yhdistyksen johdossa myös toimi Cannonball-jäsenyydestään tunnettu henkilö. Oikeus totesi, että kerhotilojen järjestäminen liivijengille ei itsessään riitä lakkauttamisperusteeksi. Syyttäjäkin totesi oikeudenkäynnissä, ettei hänellä ole perusteita väittää Seinäjoen Cannonballia järjestäytyneeksi rikollisryhmäksi.

Oikeus kuitenkin totesi, että rikollisryhmän etujen edistäminen voisi olla lakkautusperuste:
–  Jos olisi niin, että yhdistys toimisi organisoidun rikollisjärjestön välikätenä ja edistäisi sellaisen etuja ja toimintaedellytyksiä, toimintaa varmasti pitäisi pitää olennaisesti hyvän tavan ja oikeastaan lain vastaisena, Etelä-Pohjanmaan käräjäoikeus päätteli.

Toivottavasti menee läpi.
 
Syyttäjien yllätys: Alaikäisiä saalistaneella ”Enolla” oli rikoskumppani
Tätä olen epäillyt. Ilmeisesti eno maksanut jollekin nuorelle siitä, että järjestää kämpälle nuoria tyttöjä. Olisi noussut kova haloo jos itse houkuttelisi tyttöjä jonnekin kämpälle.
 
Nooh, syyttäjä ilmoittaa hakevansa ankaraa rangaistusta. 1,6 vuotta ehdonalaista varmaan tullee ja valitus Itä- Suomen Hoviin niin sekin puolittuu...
 
Voisi olla vaikeaa noin pientä lähteä hakemaan; törkeästä raiskauksesta minimi on kaksi vuotta, ja tässä oli useita tekoja.
 
Nooh, syyttäjä ilmoittaa hakevansa ankaraa rangaistusta. 1,6 vuotta ehdonalaista varmaan tullee ja valitus Itä- Suomen Hoviin niin sekin puolittuu...
Juuri näin, tuskinpa tulee paljoakaan enempää..

Palautetaan mieliin tämäkin juttu jossa somaliporukka hakkasi ja potki kuoliaaksi suomalaisen upseerin..nuoren perheenisän.
Tässä oli oikeuslaitos ankarana..tekijöitä rangaistiin peräti 2 vuoden vankeudella..ehdonalaisella tietenkin. Kuinkas muuten.

Vähän uudempana juttuna vaikka tämäkin
Halvalla menee ihmishenki väkivallan uhrina. Tässä tapauksessa tekijälle riitti että kävi ilmoittautumassa poliisille. Rutiinijuttu. Poliisin mielstä on turhaa kiusata tekijää sen enempää.
- nuori kaveri hakkasi käytännössä puolustuskyvyttömän vanhuksen..todennäköisesti pelkästään huvin vuoksi. Mutta luonnollisesti tulee oikeudenkäynnissä esittämään kuinka joutui puolustautumaan ja kiittää onneaan että selvisi hengissä tällaisesta kamppailusta..vastapuolella ei ole argumentteja esittää.
- äärimmäisen raaka temppu, vaikka lienee mahdollista että kuolemaan johtanut vamma aiheutui pään iskeytymisestä katuun.
- tottahan jokaisen pitäisi ymmärtää että lyöjä on tällaisessa tapauksessa likimain syytön.
- tekijä ilmoittautui siksi että valvontakameran kuva oli erittäin tarkka ja tekijä oli sen perusteella helppo tunnistaa.

En ole nähnyt joko olisi ollut oikeudessa..mutta tuskinpa tälläkään mitään kiirettä on. Tekijä on selvillä joten odotelkoon kaikessa rauhassa. Suomalaisen oikeuslaitoksen tuntien tulee kulkemaan vapaana myös tuomion jälkeen.
 
Back
Top