Ydinaseen hallinta ja toimivaksi saattaminen olisi vaatinut ennen kaikkea poliittista päättäväisyyttä ja sitten hieman rahaa, mutta Neuvostoliiton kalustolla olisivat olleet meitä paljon pidemmällä sellaisen rakentamisessa ja sopimusteknisesti Ukraina syntyi ydinaseistettuna Neuvostomandaatilla. Noita Neuvostoliiton 20.000 taktistahan silloin spekuloitiin helposti käytettävissä oleviksi ja USA investoi sen pelossa paljon aseriisuntaan eli en usko tuota kuin ehkä strategisen arsenaalin osalta. Aina voi jossitella että Janukovits olisi sabotoinut jne. mutta perusasia ei muutu: jos Ukrainalla olisi ollut ydinase, Venäjä ei olisi hyökännyt ja koko Euroopan turvatilanne olisi parempi.
Emme puhu nyt samasta asiasta. Ukrainaan jääneet neukkuaseet olisivat olleet vuonna 1991 yhtä käyttökelpoisia kuin neukkuaseet keskimäärin. (Muistan lukeneeni paljon arvioita 1990-luvulta, missä yllätyttiin siitä, miten heikossa hapessa neukkujen ydinarsenaali oli todellisuudessa ollut 1980-luvun lopussa - joissain arvioitiin, että todellisuudessa ehkä vain joka kolmas ase olisi toiminut luotettavasti.) Vuonna 2014, tuskin. Ydinase ei ole mikään kalashnikovi jonka voi tuutata täyteen kosmoliinia ja upottaa suohon kunnes sitä tarvitaan; vaikka aseita säilytettäisiin asianmukaisesti ilmastoiduissa luolissa, ne vaativat säännöllistä perushuoltoa. Tätä huoltoa kutsutaan Yhdysvalloissa nimellä "rebuild" eli uudelleenrakennus, eikä vaan ihan suun mauksi. Etenkin miniatyrisoidut ydinaseet - eli ne, mitä saa mahtumaan ohjustimien kärkiin ja salkkuihin - ovat hyvinkin huoltointensiivisiä kapistuksia, koska niitä suunnitellessa on täytynyt oikoa aika moniakin luotettavuuteen vaikuttavia mutkia. Vain pari esimerkkiä mainitakseni, ydinaseiden plutoniumytimet täytyy säännöllisesti valaa ja koneistaa uudelleen (vaatii
erittäin erikoistunutta metallurgian osaamista ja erikoistehtaita, joita Ukrainassa ei ole) ja niiden tritiumboosterit ladata uudelleen tritiumilla noin 8-15 vuoden välein (vaatii käytännössä erikoistunutta tritiumintuotantoreaktoria, mitä Ukrainalla ei tietääkseni ole). Lisäksi näissä käytetyt kemialliset räjähteet eivät ole yleensä sitä pitkäikäisimpää sorttia, eikä niitä saa kaupan hyllyltä. Eli tarvittaisiin erikoisräjähdysaineisiin keskittynyt tehdas ja osaamista sekä laitteita räjähdepalikoiden tarkkaan valmistukseen. Näitäkään ei tainnut Ukrainaan jäädä; suurin osa Neuvostoliiton varsinaisista ydinaseiden valmistuslaitoksista oli Venäjän alueella, Ukrainassa tehtiin lähinnä raketteja.
Jokainen Ukrainaan jäänyt ase olisi pitänyt käyttää tuon huoltosyklin läpi vähintään kerran, osa luultavasti useampaan kertaan, ennen vuotta 2014. Näin siksi, kun tiettävästi neukkuaseet oli suunniteltu vielä lyhyemmille huoltosykleille kuin jenkkiaseet.
USA investoi todellakin paljon Ukrainan aseriisuntaan, koska maan johdonmukaisena politiikkana on ollut vuodesta 1945 lähtien hillitä ydinaseiden leviämistä pikkumaille ja todellisena pelkona oli, että materiaaleja tai jopa valmiita aseita päätyy Lähi-itään. Tästä syystä asiaan liittyi myös aikamoinen poliittinen painostus, ja on vähän historiatonta väittää että Ukrainalla ylipäätään oli tosiolevaisia vaihtoehtoja Budapestin sopimukselle: lähinnä vaihtoehtona allekirjoittamiselle oli itkeä ja allekirjoittaa.
Paljon isompi kysymys eli Suomen ydinase on tietysti vaarallinen tehdä. Boikotit niin pakotteiden kuin ydinpolttoaineen suhteen edustavat riskejä joiden suhteen tarvitaan härskintaitava poliittinen luovinta ja salailu - eihän Israelkaan tähän päivään asti myönnä mitään eikä ole siten kärsinyt ydinasepakotteista. Kuitenkin
Jom Kippur sodankin osalta tiedetään asiat hyvinkin tarkkaan Israelin ydinaseen osalta ja siinä sodassa Israel pelastui nimenomaan ydinaseidensa vuoksi tarjoten esimerkin Suomelle miten ainoastaan olisi mahdollista selvitä oikeasti Venäjän sotilaallisesta iskusta.
Katsotaan tätä sitten kun Washingtonissa vaikuttaa voimakas Suomi-lobby ja suomalaistaustaiset äänestäjät ovat vaa'ankieliasemassa niin, että Yhdysvallat käyttää luotettavasti veto-oikeuttaan YK:ssa Suomen hyväksi joka ikinen kerta. Tosin tuossa kohdassa en oikein usko, että tarvitsisimme Venäjää vastaan omaa ydinasetta.
Maailma ei ole reilu eikä tasapuolinen paikka, ja toisille sallitaan asioita mitä toisille ei. Suomi ja ydinaseet ovat tuossa jälkimmäisessä kategoriassa.
Ilman joko ydinasetta tai NATO-jäsenyyttä Suomen puolustuskyky on tietyssä määrin itsepetoksen varaan rakennettu. Jo Neuvostoliiton aikana erään suursotaharjoituksen esikunnassa ollessani havaitsi heti miten kymmenin tuhansin taktisin varustautunut Moskova heti kohta armotta pyyhkäisisi valtavat lohkot kenttäarmeijastamme tehden Talvisodan tapaisen torjuntavoiton melko lailla mahdottomaksi. Venäjän doktriini ei anna mitään syytä epäillä, että he avoimessa konfliktissa yhtään vähemmän olisivat valmiit taktisten käyttämiseen.
Näin voi hyvin olla, ja tämä onkin iso syy sille, että kannatin NATO-jäsenyyttä. Kai sitä joutuu edelleen kannattamaan, vaikka tilanne on kyllä nyt niin levällään etten pidä NATO-liittoutumista juuri tällä hetkellä viisaana ajatuksena.
Mutta karu fakta on se, että Venäjää vastaan yksin käydyn sodan tulemme aina häviämään. Oli ydinaseita tai ei. Kysymys on vain siitä, miten paljon verta ja omaisuutta menetämme, ja säilyykö itsenäisyys. Jos meillä on ydinaseita, lisäämme myös riskiä Venäjän ennaltaehkäisevästä ensi-iskusta - ydinasein.
Siis loppuun asti viety rehellisyys uskottavan kokonaispuolustuksen saavuttamiseksi vaatii kysymyksen: NATO vai ydinase? Ilman jompaa kumpaa ei tätä ole.
Niinpä.
Olen seurannut ydinteknologiaa jo jonkin aikaa, ja yksi asia on aika selviö: ydinaseiden leviäminen on suurvalloille aivan aito huoli, ja ihan siviilitekniikankin käyttöön liittyy merkittäviä, maallikoille kenties näkymättömiä hankaluuksia jotka juontavat juurensa esimerkiksi kaksikäyttöpotentiaalista. Kun tiedän esimerkiksi sen, miten uusien reaktoriratkaisujen käyttöönotto on viivästynyt ainakin 20 tai ehkä jopa 40 vuotta suurelta osin näiden vekottimien hyvin teoreettisen ydinasepotentiaalin vuoksi, niin minun on aivan käsittämättömän vaikea kuvitella mitään sellaista tilannetta, missä suurvallat suhtautuisivat olankohautuksella Suomen ydinpommisuunnitelmiin.
Ja salassa rakentamisen voi oikeastaan unohtaa saman tien. Suomesta ei löydy sellaista määrää tän alan ammattilaisia, jotka pitäisivät omaa ydinpommia millään tavalla hyvänä ideana, että tietovuotoja ei tarvitsisi pelätä.
